7. maaliskuuta 2016

Arvostelua talven LivBoxeista

Tässä tulisi nyt arvostelua talven LivBoxien tuotteista. Mullehan tuli talven LivBoxeista joulukuun ja helmikuun boksit. Mennään suoraan asiaan. Tällä kertaa ajattelin kertoa tuotteista aina yhden boksin vähiten kiinnostavasta omaan lemppariin.

Joulukuun LivBox (ensivaikutelma)

Joulukuun boksi oli kokonaisuutena niin floppi, että jätin tammikuun boksin tilaamatta. Ensivaikutelmista voi lukea tarkemmin syitä. Nyt jälkikäteen olen ollut sitä mieltä, että boksi oli huonoin tilaamani boksi (heinä-joulukuu). Vain yksi tuote koko boksista oli hyvä. Lisäksi boksin arvo oli ihan naurettava, vain reilu pari kymppiä.



Ekstatuotteina boksista tuli hiusvalkki, raakasuklaata ja ruutu+ katseluoikeus. Hiusvalkki oli muuten kiva, mutta se oli itselleni väärän värinen. Kokeiltuani valkkia ostin kuitenkin blondeille tarkoitetun version, sillä sen verran kivan nutturan valkilla sai aikaiseksi :) Raakasuklaa oli mielestäni pahaa. Ruudun katseluoikeus oli pettymys, sillä se ei sisältänyt jääkiekon katseluoikeutta. Jouduin siis joka tapauksessa ostamaan palvelun itse uudelleen.

Sitten varsinaisiin tuotteisiin:

6. Cutrin Professional BIO+ Clear Shampoo 

Mulla ei ole hilsettä ja tämä tuoksui pahalle, joten edes testannut koko tuotetta. Siksi se onkin mielestäni boksin huonoin tuote. Entistä huonomman tästä tekee se, että marraskuunkin LivBoxista tuli hilseshampoota.

5. Natusan 24hour Moisture Hand Cream

Kokeilin kerran, mutta en pitänyt tästä. Käytän itse The Body Shopin käsivoiteita ja aika hyvä saa käsivoide olla, jotta ottaisin sen omien voiteideni rinnalle käyttöön. En pitänyt tämän tuoksusta ja muutenkin tuote on tylsä kuin mikä. Annoin Ollille ja hän tuntuu tykkäävän.

4. Avene Anti-Wrinkle yövoide

En oikein tiedä mitä LivBoxilla ajateltiin, kun 23-vuotiaalle tilaajalle lähetettiin ryppyvoidetta. LivBoxin sivuillakin lukee, että voide soveltuu yli 35-vuotiaille. Toki tämän ikäisenä saattaa olla joku juonne jossain (kuten itselläni otsassa), mutta iholla on varmasti paljon suurempiakin tarpeita kuin ryppyjen hoitaminen. Noh, minähän tämän näytteen käytin enkä tykännyt. Voide kosteuttaa hyvin, mutta on jotenkin oudon tahmeaa ja liimamaista. Otsani juonne ei myöskään ollut lähtenyt mihinkään, vaikka voide lupaakin silottaa juonteet välittömästi :D

3. Palmolive Feel Glamorous suihkugeeli

Näytekokoisen suihkugeelin otin mukaan matkalle, mutta tästäkään tuotteesta en tykännyt. Suihkugeelissä on keinotekoinen, markettituotteille tyypillinen tuoksu. Lisäksi geeli sisältää rakeita, joista en pahemmin välitä. Mulle suihkugeeli suihkugeelinä ja kuorinta kuorintana, kiitos.

2. Colgate Max White One hammastahna

Kertoo varmaankin jotain LivBoxin tasosta omasta mielestäni, jos toisiksi paras tuote on kolmen euron hammastahna? Omasta mielestäni on ihan hölyn pölyä, että hammastahna valkaisi hampaat viikossa. Kyllä hampaat tarvitsevat tehokkaamman valkaisun oikeasti näkyvien tuloksien aikaan saamiseksi. Kesällä kun viimeksi olen innokkaammin hampaitani valkaissut, käytin tätä hammastahnaa. Mielestäni tämä kyllä auttoi pitämään hymyä kirkkaampana pidempään, mutta en tosiaan usko, että tämä oikeasti vaalentaisi hampaita. Tämä LivBoxista tullut tahna odottaa vielä käyttöön pääsyä.

1. Laveran Glossy Lips huulikiilto, sävy Almond Kiss

Ei ole varmaan yllätys, että tämä tuote oli suosikkini boksista. Itseasiassa tämä oli mielestäni joulukuun boksin ainoa oikeasti hyvä tuote. Huulikiilto on kauniin kiiltävää, se ei tahmaa ja oman kiiltoni sävy on kaunis, vähän viileämpi ruskea. Olen käyttänyt tätä todella paljon nyt talven aikana. Ihana huulikiilto! :)

Tammikuun LivBox

Tammikuun boksia en tosiaan tilannut, koska joulukuun boksi oli niin huono. Ei kyllä harmita yhtään. Ainoastaan Lumenen silmänrajaustussia olisin oikeasti halunnut testata ja sen saa kyllä edullisemmin, kuin boksin hinnalla.

Helmikuun LivBox

Tähän mennessä postaus on ollut lähes pelkkää valittamista, mutta nyt muuttuu ääni kellossa :) Helmikuun boksista meinaan tykkäsin ja paljon. Ensivaikutelmatkin boksista olivat positiivisemmat kuin aikoihin. Boksin arvo oli noussut jo yli viiteenkymppiin. Harva varmaankaan tykkää yllätysboxin jokaisesta tuotteesta, mutta tässä oli vain kaksi tuotetta, joista en oikeasti pitänyt ollenkaan. 



Extratuotteena LivBoxissa oli Pandan ranskalaisia pastilleja. Ihan kiva lisä, mutta en tykännyt pastilleista ja annoin ne Ollille.

Sitten itse tuotteisiin.

7. Sanex Advanced Hydratet 24h käsivoide

Boksin ainoa tuote, josta en pidä yhtään. Ensinnäkin tästä tekee tylsän se, että joulukuun boksista tuli jo halpiskäsivoide. Lisäksi tässä on omaan nenääni niin paha ja pistävä tuoksu, etten pysty käyttämään koko voidetta, koska tuoksu jää pitkäksi aikaa käsiin. Tämäkin voide meni Ollille, vaikkei hänkään tuoksusta tykkää.

6. Colgate White Now Optic hammastahna ja Colgate Natural Pearls hammasharja

Lasken nämä tuotteet nyt samaan kohtaan, sillä ne liittyvät niin läheisesti toisiinsa. Olen todella kyllästynyt saamaan näitä hammashygieniatuotteita LivBoxista ja toivon, ettei näitä nähdä nyt muutamaan kuukauteen. Oon kesällä ostanut tätä samaista hammastahnaa ja käyttelen sitä pois nyt. En pahemmin tykkää, koska omasta mielestäni nämä heti valkaisevat hammastahnat eivät oikeasti tee mitään muuta, kuin värjäävät lavuaarin siniseksi. Tämä hammastahna menee sali-/matkakassiin. Hammasharjaa käytän ihonhoidossa, sillä voi esimerkiksi kuoria huulia.

5. Rich CC Shampoo

Tämä on ihan ok shampoo, ei herättänyt mussa sen suurempia tunteita. Pesuteho on hyvä ja shampoo taisi vaahdota kivasti. Tässä on aika voimakas ja erikoinen tuoksu. Se ei ole välttämättä paha mielestäni, mutta pidemmän päälle saattaa alkaa tympiä. Mulla on jo luottoshampoo, joten en osta tätä itse.

4. Sally Hansenin kynsilakat

Esittelen nämä yhdessä, sillä tuotteet liittyvät toisiinsa niin paljon. Toisesta tykkään ja toisesta en, joten kokonaisuutena nämä pääsevät sijalle 4. Varsinaisesta värikynsilakasta en tykkää. Kynsilakalla on hintaa 12,50 joka ei siis ole kaukana Essien, China Glazen ja OPI:n lakoista. Tuolla hinnalla odottaisi jo saavan lakasta niin hyvän pigmentin, että yksi kerros riittää. Valitettavasti tätä joutuu laittamaan kaksi kerrosta. Lisäksi lakalla kestää kuivua aika kauan. Päällyslakasta sen sijaan tykkään ja se pääsikin helmikuun lemppareihini. Itse tykkään käyttää päällyslakkaa tavallisen kynsilakan päällä ja se lisää oikeasti kynsilakan kestoa parilla päivällä. Normaalisti mulla on kynsilakka aivan järkyttävässä kunnossa jo kolmantena päivänä. Olen paljon tekemisissä tekstiilien kassa ja esimerkiksi meikkirasioita avatessa en varo kynsiäni sitten ollenkaan. Mä en halua, että kynnet olisivat ikään kuin tiellä ja sen takia en halua ottaa geeli- tai rakennekynsiäkään. Tämän päällyslakan kanssa kynsilakka alkaa olla aivan räjähtänyt vasta viidentenä päivänä. Mä en todellakaan käytä päällyslakkaa huvin vuoksi. Kuten helmikuun suosikeissani kerroin, odotan päällyslakalta joko oikeasti pitkää kestoa tai sitten jotain kivaa efektiä. Tämä päällyslakka lisää kyllä oikeasti kynsilakan kestoa. En huomannut kestossa suurta eroa, kun päällyslakan alla oli tavallista lakkaa tai tätä Sally Hansenin geelilakkaa. Tämän vuoksi tykkään yhä vähemmän geelilakasta ja yhä enemmän päällyslakasta.

3. Cutrin Anti-Frizzer kiiltovoide

Cutrinin kiiltovoide oli lempparini heti boksin saavuttua ja olenkin tykännyt tästä. Voide tekee jopa mun vaaleasta hampputukasta kiiltävämmän. Tämä silottaa tukkaa tekemättä siitä kuitenkaan likaisen tai lässähtäneen näköistä. Tykkään käyttää tätä latvoihin jos suoristan hiukset (harvemmin siis) sekä ponnarin häntäosaan (monta kertaa viikossa).

2. Dove DermaSpa Godness vartalovoide

Tästä Doven vartalovoiteesta tykkään kaikin puolin! Mähän vihaan vartalon rasvaamista, mutta tällaisen voiteen kanssa vartalon rasvaus on jopa miellyttävää. Voide on itselleni aivan täydellinen vartalon rasvaukseen: se on kevyttä, helposti levittyvää, nopeasti imeytyvää ja vieläpä hyvän tuoksuista. Harmi kun Dove ei ole eläinkokeeton, muuten tämä olisi tullut jäädäkseen vartalonhoitorutiiniini. En ole itsekään 100 % eläinkokeeton, sillä joitain juttuja on miltei mahdoton eläinkokeettomana löytää ainakaan oikeasti toimivana (esim. hampaidenvalkaisu). Vartalovoiteita on kuitenkin niin paljon tarjolla eläinkokeettomana, että yritän löytää sen HG-vartalovoiteen niiden joukosta.

1. Lumene Bright Now Vitamin C Sleeping Cream

Vaikka Lumene Bright Now uutuusyövoiteesta tulikin vain näytekoko, oli se ehdottomasti paras tuote koko boksista. Sanoisin jopa, että tämä on ehkä paras tuote, minkä itse olen LivBoxista saanut. Yövoide on ihan täydellinen. Se on paksua, kosteuttavaa, heleyttävää ja vieläpä hyvän tuoksuista. Voidetta on miellyttävä käyttää ja aamulla iho on pehmeä ja kosteutettu. Nyt loppui mun kohdalla Holy Grail yövoiteen etsiminen, sillä se voide on tässä! Lumenen Bright Now Vitamin C -sarja tuntuu muutenkin sopivan sekaiholleni hyvin :)


Ylemmässä kuvassa vielä itselleni oikeasti mieluisat tuotteet talven bokseista. Maksoin kahden kuukauden bokseista yhteensä 33,8 euroa. Tykkäämieni täysikokoisten tuotteiden arvo on 49,60 € ja arvoa omalla kohdallani nostaa se, että löysin itselleni täydellisen yövoiteen näytekoossa. Voin siis sanoa, että tänä talvena näiden kahden boksin tilaaminen kannatti. Boksit olivat kuin toistensa vastakohta. Toinen oli mielestäni todella huono ja toinen taas ihan loistava, mutta onneksi joulukuunkin boksista jäi edes jotain käteen. Painoitan silti sitä, että nämä ovat mun mielipiteitä ja joku saattoi hyvinkin tykätä tuotteista joita itse inhosin. Jollekkin taas itselleni mieluisat tuotteet eivät välttämättä osoittautuneet toimiviksi.

Musta tuntuu, että LivBoxin taso on nyt yleisesti menossa ylöspäin. Tykkäsin sekä helmikuun että maalisukuun boksista ja näiden viimeisten esitysten perusteella aion kyllä jatkaa tilausta :)

Sellaisia ajatuksia mulla tilaamistani talven LivBoxeista? Löysitkö itse bokseista mieluisia tuotteita? :)

4 kommenttia:

  1. Aika samoilla linjoilla oon sun kanssa :) Laveran huulikiilto oli ehdottomasti joulukuun boksin paras tuote, tosin tykkäsin myös seerumista, jonka itse sain tuon Avenen voiteen tilalle. Helmikuun boksista löytyikin sitten jo paljon enemmän kivoja juttuja ja tohon Lumenen yövoiteeseen ihastuin itsekin! Ihan huipputuote<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa mäkin saanut seerumin yövoiteen sijasta :D Melkein luulen, että mulle laitettiin ryppyvoide vahingossa. Laveran huulikiilto on kyllä ihana ja samoin Lumenen yövoide! Mitkä fiilikset sulle muuten jäi tammikuun bokista näin jälkenpäin ajateltuna? :)

      Poista
    2. Se voi olla joo, tollaset ei oo sun ikäisille vielä ihan ajankohtaisia! No tota, ei kovinkaan hyvät :D Siis se Herbinan kuorintavoide olis ollut tosi jees, jos multa ei olis sitä jo löytynyt. Cutrinin hiuspohjan tehokosteuttajaa oon muutaman kerran käyttänyt viime aikoina, kun pää on kutissut ja se on oikeesti rauhoittanut sitä, eli siitä oon ruvennut tykkäämään! Mutta muuten ei kyllä jäänyt oikeen mitään käteen tosta boksista, ne pähkinät oli aika jees, mitä sieltä tuli pussillinen :'D Olisin jättänyt tilaamatta, jos olisin sisällön päässyt etukäteen näkemään :)

      Poista
    3. Tammikuun boksi vaikutti kyllä aika huonolta ja itse olen ihan tyytyväinen, etten boksia tilannut :/ Unohdinkin Herbinan kuorintanaamion, sitä voisin ehkä jopa testata. Kiva kuulla, että Cutrinin tehokosteuttaja on osoittautunut hyväksi tuotteeksi :)

      Poista

Kiitos!