11. maaliskuuta 2016

Roskat ja eteenpäin lähteneet, talvi 2015-16

Kuten joku ehkä muistaakin, tein aiemmin roskapostauksen aina kuukauden loputtua. Nyt on kuitenkin vierähtänyt jo kolme kuukautta viimeisestä roskapostauksesta. Loppuneet-postaus ei ole mikään suosikkipostaukseni tehdä, vaikka mielelläni luen muiden kokemuksia heidän loppuneista tuotteista. Tyhjien ja välillä vieläpä likaisten kosmetiikkapurnukoiden kuvaaminen tuntuu itsestäni todella tylsältä. Lisäksi multa yleensä loppuu melkoisen vähän tuotteita yhden kuukauden ajan. Tästä eteenpäin aion siis tehdä loppuneista tuotteista postauksen aina vuodenajan vaihtuessa. Samaan postaukseen laitan sitten eteenpäin menneet tuotteet. Voi olla, että alan videoimaan näitä postauksia tästä eteenpäin. Nyt mulla on kuitenkin tuotteita valokuvilla ennen, kun ne lähtivät eteenpäin. Samoin olen kuvannut etelänmatkallamme roskiin menneet tuotteet siellä paikan päällä, joten tämä postaus tulee nyt kirjoitettuna! :)

The Body Sopin Tea Tree Cool & Creamy Washin olen jo ostanutkin uudelleen. Pesen kasvoni tällä putsarilla aina aamuisin ja omalla kohdallani tämä auttaa oikeasti pitämään epäpuhtauksia loitolla. Mulle tulee joskus näppylöitä sinne tänne, mutta aloitettuani käyttämään tätä puhdistustuotetta näppylöitä on tullut vähemmän ja ne ovat lähteneen nopeammin. Kermainen koostumus ei kuivata ihoa ollenkaan. Tuoksu ei tässä ole paras mahdollinan, mutta en edes välitä siitä tuotteen toimivuuden vuoksi. Mahtava tuote - jatkoon!

Madaran Balancing Toner on hyvä kasvovesi, mutta kamppailen edelleen sen kanssa, että tarvitsenko kasvovettä oikeasti vai en. Ostin Madararta Clarifying Tonerin, mutta se tuntuu olevan tällä hetkellä turhan kuivattavaa itselleni. Tämä ei kuivattanut ihoani ollenkaan, pikemminkin raikasti. Jos jatkossa ostan Madaralta kasvovettä, on se ehdottomast tämä!

Lumene Arctic Aqua 24H syväkosteuttavaa kosteusvoidetta käytin yövoiteena ja se toimi siinä hommassa hyvin. Pidän tästä enemmän, kun saman sarjan varsinaisesta yövoiteesta, sillä tämä on vähän kevyempää ja nopeammin imeytyvää, mutta kosteuttaa sekaihoani tarpeeksi. Voisin ostaa tätä uudelleen joskus, mutta tämä ei missään nimessä vedä vertoja tämän hetken suosikkiyövoiteelleni, Lumene Bright Now Vitamin C Sleeping Maskille!

Avenen ryppyvoidenäyte oli omituisen liimamaista, mutta kosteutti hyvin. Edelleen luulen, että LivBoxilla kävi joku virhe, kun he lähettivät mulle ryppyvoiteen. Mä olen kuitenkin vasta 11 vuoden päästä siinä iässä, missä tätä voidetta suositellaan käytettäväksi. Rypyistä huolehtiminen ei ole suurin ongelmani tässä kohtaa, joten en osta uudelleen.

The Body Shopin Vitamin E silmänympäryspuikosta en pitänyt, enkä aio ostaa tätä uudelleen. Lisää ajatuksiani Vitamin E sarjasta ja tästä tuotteesta voi lukea täältä.

Glamglown Thirsty Mud kasvonaamio oli ihana! Naamio tuoksuu taivaalliselta ja kosteuttaa hyvin. En osta silti uudelleen, koska Glamglow ei ole eläinkokeeton. Muutenkin Herbina Moisture Kick kasvonaamio on mielestäni ihan yhtä hyvä ja maksaa kymmensosan Glamglown naamiosta. Käyttökokemus ei ehkä ole ihan yhtä luksus, mutta lopputulos on sama.

Yotuelin hampaidenvalkaisusysteemini loppui vihdoin. Ostin tämän häidemme alla yli 1,5 vuotta sitten ja viimeksi syksyllä käytin tätä aktiivisemmin. Ei mikään järin kehuttava tuote. Tuote kyllä valkaisee hampaita, mutta omasta mielestäni ei tarpeeksi tehokkaasti, eikä lopputuloskaan kestä kauaa. Hampaat alkavat kellastua heti, kun valkaisua ei jatka. Lisäksi noita muotteja oli epämiellyttävä käyttää. Ei missään nimessä jatkoon, sillä haluan hampaidenvalkaisutuotteideni olevan oikeasti toimivia! (tilasin juuri liuskoja Crestiltä, niiden pitäisi olla hyviä!)

Pepsodentin White Now hammastahnasta en tykännyt. Käytin tätä joskus vuosia sitten, mutta tahna aiheutti aftoja suuhuni ja lopetin käytön. Nyt ei tullut aftoja, mutta ei kyllä muutakaan hyötyä. Hampaat eivät näytä yhtään vaaleammilta, mutta lavuaari menee kyllä siniseksi.


Palmolive Calming Naturals suihkugeeli oli kivan tuoksuista ja kivan kermaista. Aion kuitenkin vastaisuudessa ostaa suihkugeelini eläinkokeettomina, joten tämä ei mene jatkoon.

The Body Shopilta multa loppui talven aikana pari suihkugeeliä. Wild Argan Oilia käytin syksymmällä. Frosted Cranberryä käytin ihan sydäntalvella ja olin totaalisen rakastunut tähän tuoksuun! Voisin ostaa molempia uudelleen, tosin Frosted Cranberry oli kausituoksu. Tätä saattaa kyllä ihan hyvin tulla ensi jouluna uudelleen.

L'Occitanen Amlmond suihkugeeliä en oikein tajunnut. Monet olivat tätä kosmetiikkablogeissa hehkuttaneet, mutta itse en innostunut sen koommin tuoksusta kuin koostumuksestakaan.

Lumenen Cranberry antiperespirantti oli aika huono. Ensinnäkin tämä sotkee mustat paidat valkoiseksi ja toiseksi kireisiin puseroihin tulee hikiläntit. Hajut pysyivät tämän kanssa kylläkin ihan hyvin poissa. Lumenen liilasta dödöstä tykkäsin, mutta sen valmistus lopetettiin ja tilalle tuli tällainen :(

Vaselinen vartalosuihkeesta tykkäsin sen helppouden takia, mutta ärsyttävää tässä oli tuotteen sotkeminen. Suihke imeytyy nopeasti ja tuoksuu hyvältä. Ostaisin uudelleen, jos Vaseline olisi eläinkokeeton. Koska ei ole, en osta. Ja en edelleenkään voi sietää tämän tv-mainosta :D

Erboristican arganvartalovoide on kosteuttavaa ja imeytyy nopeasti, mutta tuoksuu ihan mummolle. Ei jatkoon, mutta voisin testata tältä Athena's-merkiltä (jonka alainen Erboristicacin on) jotain muuta.

Nivea Express Hydration vartalovoide oli oikein hyvä. Hajusteeton voide on kevyttä ja nopeasti imeytyvää, mutta silti kosteuttavaa. En osta uudelleen, koska Nivea ei ole eläinkokeeton. Muuten voisinkin ostaa.



Herbinan raikastavasta kuivashampoosta en tykännyt. Tämä jätti tukkaan kovan ja karhean tunteen, eikä puhdistanut kunnolla. Ei jatkoon!

Batisten kuivashampoo sen sijaan tekee sen, mitä kuivashampoolta odotan: se puhdistaa ja raikastaa tukkaa. Tämä kirsikantuoksuinen on suosikkini. En viitsi enää edes testailla uusia kuivashampoita, koska Batiste on itselleni täydellinen kuivashampoo ja vielä suhteellisen edullinen. Ehdottomasti jatkoon.

Paul Mitchellin Extra-Body sarjasta ostin shampoon ja hoitoaineen setin, mutta smapoo loppui jo aiemmin. Muotoilutuotteiden kohdalla Paul Mitchellin Extra-Body on suosikkisarjani, mutta shampoosta ja hoitoaineesta en välittänyt. Shampoo ei vaahdonnut kunnolla ja hoitoaine ei ollut tarpeeksi hoitavaa. En myöskään huomaa näiden tuuheuttavan tukkaa ollenkaan. Ei jatkoon.

Sensidon sävyttävän hoitonaamion ostin kampaajalta reilu vuosi sitten, kun kokeilin vähän luonnollisemman vaaleaa hiusväriä. Tämä hoitaa ja kosteuttaa hiuksia hyvin, mutta tuo väri ei kyllä taru ollenkaan. Jätin ihan pienet jämät pohjalle, jotta naamion väri näkyy. Ei jatkoon.


Lumene Vitamin C BB voide löytyi varastosta ja tämä taitaa olla mennyt vähän huonoksi. Tykkään sarjan BB-voiteesta, mutta en tiedä, onko pakkauksen lisäksi sisältö uudistunut. Käytän BB-voidetta usein aikaisina aamuina, koska se käy itselleni kosteusvoteen ja meikkivoiteen yhdistelmä. Peittävyyskin tässä on yllättävän hyvä.

Eyeluren Screen Siren ripsisetissä oli kolmet ripset. Yhdet olivat ehkä vähän liian hentoiset omaan makuuni ja yksissä oli ihan överipaksu ripsinauha. Yhdet olivat kuitenkin ihan täydellisen tuuheat olematta kuitenkaan överit. Ripsiä pystyi käyttää monta kertaa ja paksunauhaista lukuunottamatta ne olivat todella helppo laittaa paikoilleen En ostaisi tätä kyseistä settiä uudelleen, mutta ehdottomasti muita ripsiä Eylurelta ostaisin.

Lumene Touch of Radiance poskipunan on aika lentää roskiin, sillä tästä on kansi hajonnut jo aikaa sitten ja ilman kanssa kosketuksissa oleminen on heikentänyt tuotteenkin laatua. Sävy Kuulaus on kaunis ja käytännöllinen persikkainen pinkki, mutta valitettavasti tämä ei ole kovinkaan pitkäkestoista. Aiemmin säilytin meikkejäni ihan meikkipussissa ja siellä tämä on hajonnut. Noin hepposet pakkaukset ärsyttävät. Ehkä voisin ostaa tämän uudelleen jostain tarjouksesta, sillä sävy on kaunis. Täyttä hintaa en tästä kylläkään maksaisi.

Gosh Intense Lip Colour on olevinaan huulipunan ja huulikiillon yhdistelmä. Tämä on todella pigmenttistä ja sotkee ympäri naamaa. Tuote on aika vanha ja sotkuinen, joten on korkea aika heittää se menemään.

Lumene Blueberry eyelineria käytin vuosikaudet varmaan sen takia, kun en paremmasta tiennyt. Tämä on kyllä mustaa ja helppo käyttää, mutta pysyvyys on huono. Omat silmäni vuotavat melko helposti esimerkiksi viimasta ja kostuessaan tämä murenee iholle saman tien. Ei jatkoon enää.

Too Facedin Better Than Sex on todella hypetetty mascara, mutta itse en tästä pitänyt. Tällä sai kyllä isot ja muhkeat ripset, mutta muuta hyvää tässä ei ollutkaan. Ripsiväri levisi mulla aika helposti varsinkin, jos tein jonkun urheilunsuorituksen tätä ripsissä (en meikkaa salille tai lenkille, mutta en myöskään pese päivän meikkejä pois ennen urheilua). Lisäksi tässä on raskas ja aika kömpelö varsi, joka vaati totuttelua. Tästä lanseerataan vedenkestävä versio 17. päivä tätä kuuta ja aion antaa vielä mahdollisuuden sille, jos vaikka pysyvyys olisi alkuperäistä parempi.

iHerbin teroitin oli tilaajalahja. En halua kohdella meikkikyniäni näin kaltoin, joten tämä lähtee roskiin.

----------

Alla etelänmatkallamme loppuneet tuotteet. Kuva otettu älyttömän huonolla kameralla, ei välitetä siitä.


Nivea Sun Protect & Bronze aurinkorasva lupaa aurinkosuojan lisäksi edistää rusketusta. Itse rusketun älyttömän helposti enkä pala kuin korkeintaan kerran kesässä, mutta kieltämättä tämän kanssa rusketus tuntui tarttuvan vähän tehokkaammin. Ostaisin uudelleen, mutta edelleen olen jatkossa ostamatta Niveaa. Itselleni suojakerroin 20 on passeli alkukesästä, loppukesästä pärjään sitten vähemmälläkin. Tässä tuli älytön ikävä kesää ja auringon ottoa, kun kirjoitan aurinkorasvasta.

Head & Shouldersin hilseshampoo tuli LivBoxista ja tämän otin matkalle mukaan. Ihan hyvä pesuteho tässä on, mutta hilseenpoistosta en osaa sanoa mitään, koska mulla ei ole hilsettä. Todella tylsä tuote enkä ikipäivänä ostaisi tätä itse.

Palmoliven Feel Glamorous suihkugeeli on myös LivBoxin antia. Nämä matkakokoiset tuotteet ovat käteviä reissuissa tai salilla, mutta kotona olen huono testailemaan näitä. Tästä en pitänyt. Ttuoksu oli tylsä ja suihkugeelissä oli ärsyttäviä rakeita.

Beautyblenderini olikin jo pari kuukautta yliajalla ja tämän videon (ällötysvaroitus!) nähtyäni vaihdan kyseisen ihmesienen kyllä aina sen kolmen kuukauden välein. Ostin Las Palmasin Sephorasta uuden bb:n ja heitin vanhan vihoin menemään. Meikkivoiteen levitän siveltimellä, mutta beautyblender on mahtava tuote peiteaineen levittämiseen.

Ardellin ripsiliimaa en meinannut ensiksi tajuta, mutta tästä on tullut suosikkiripsiliimani. Tämän kanssa ei tarvitse odotella liiman jähmettymistä, vaan ripset voi asettaa paikoilleen miltein samoin tein. En meinannutkaan tajuta liimaa ensin, koska odotin liian kauan ja ripset eivät enää jääneet kiinni. Tässä on todella kätevä harja ja liima on väritöntä.

BIC:in höylä jäi matkalle myös. Tämä ei ollut kovinkaan hellävarainen, mutta väri on kiva (tosi oleellista). Nykyisin käytän miesten höylää Personnalta, joka on eläinkokeeton merkki.

Muutama loppunut tuote, joka ei päätynyt valokuvalle:

The Body Shopin Vitamin E -silmänympärysvoide ei loppunut, mutta hävitin sen kuntosalilla. Itse voiteesta voi lukea tarkempaa arvostelua täältä. Ihan hyvä voide, mutta koska olen nyt ihastunut Lumene Bright Now 360 silmänympärysvoiteeseen, en varmaankaan osta tätä uudelleen.

Lumene Menin partavaahto (näkyy täällä) loppui Ollin käytössä ja hän unohti antaa pakkauksen mulle säästöön. Mähän käytän karvojen poistoon samaa partavaahtoa, millä Olli ajelee partansa. Ihan hyvä partavaahto ja miellyttävän mieto tuoksu, mutta en osta uudelleen. Lumenen partavaahto on mielestäni turhan kallista siihen nähden, että tuote on lähes samanlaista kuin nykyisin käyttämämme Rainbown vastaava.

Ostin itselleni nimpparilahjaksi Urban Decayn Travel Set of 5 Cosmic silmänrajauskynäsetin. Onnistuin pikkujouluissa hukkaamaan setistä helmiäisvaalean sävyn Cosmic. Sinänsä kynän hukkaaminen harmittaa, koska Cosmic oli eksklusiivinen sävy. Toisaalta ei harmita, sillä ostin tilalle täysikokoisena Yeyon, joka on pigmenttisempi valkoinen.

Eteenpäin lähteneet

Sujautan tähän samaan postaukseen myös eteenpäin lähteneet tuotteet.

Kynsitarrat voitin blogiarvonnasta. Olen aika laiska kynsien laitossa, eikä tarrailu innostanut.

NYX Vamped Up Lip Creamistä en tykännyt ollenkaan. Musta päällyspuna lupaa tehdä mistä tahansa huulipunasta upean vamppisävyn, mutta todellisuudessa tällä saa aikaiseksi tunkkaisen ja epätasaisen lopputuloksen. Lisää voi lukea ja kuvia katsoa syyskuun flopeista.

Lumene Natural Coden turkoosin silmänrajauskynän voitin myös blogiarvonnasta. Tuotteessa ei ole mitään vikaa, mutta pistin kynän eteenpäin, sillä mä en kuitenkaan tätä koskaan käyttäisi. Oon todella huono käyttämään kirkkaita värejä silmämeikissä, varsinkin kylmiä sellaisia.

Lumene Nude Perfection meikkivoiteen sain LivBoxista liian tummana sävynä, mutta en tykännyt tästä muutenkaan. Voide ei oikeasti peittänyt mitään.

Adoptin Vanille Bournbon osottautui jälkikäteen liian pistäväksi ja makeaksi itselleni. Pullon suusta haisteltuna tuoksut saattavat vähän huijata ja itselleni kävi niin tämän kanssa.

Essencen blush brushin ostin samaan aikaan viime postauksessa kehumieni concealer brushin ja eye blenderin kanssa. Tästä siveltimestä en tykännyt. Sivellin oli ihmeellisen löysä, eikä viistoon leikattu karvaosakaan miellyttänyt itseäni.

Himalaya Herbalsin huulivoide meni eteenpäin, sillä en pitänyt sen mansikkaisesta tuoksusta. En yleensäkään pidä tuoksuvista huulivoiteista, mikä vuoksi en pidä monien kehumista Hurraaw!-huulirasvoistakaan.

Guerlainin huulikiillon ostin heräteostoksena joskus reilu vuosi sitten, mutta en sitä montaa kertaa käyttänyt. Huulikiilto on hyvin pigmenttistä ja samalla sotkevaa, enkä rehellisesti sanottuna tykännyt tästä yhtään. En myöskään halunnut säästää tätä keräilymielessä, koska Guerlain ei ole eläinkokeeton merkki.

Lisäksi eteenpäin lähti kuvan ulkopuolelta Rimmelin BB-voide ja Kubissin helmiäisvaaleanpunainen kynsilakka, josta voitin blogiarvonnasta. Tuotteille olisi saattanut tulla käyttöä joskus, mutta keksin niille paremman omistajan. Nämä menivät joululahjaksi kummityttömme isosiskolle, joka on vastikään alkanut meikkaamnaan! :D Itsehän vedin jo 11-12 vuotiaina kamalia sotamaalauksia naamaani ja jälkikäteen toivoisin, että olisin meikannut vähän kevyemmällä kädellä. Ajattelinkin, että nämä ovat sopivan kevyitä meikkituoteita tuon ikäiselle tytölle :) Lisäksi tuohon pakettiin ostettiin vielä huulikiilto Lumene Natural Codelta.

Sellaisia. Tulipas harvinaisen pitkä postaus, en taatusti tee uutta kuin vasta 3 kuukauden päästä. Oliko tuttuja tuotteita? :)

6 kommenttia:

  1. Mäkin tykkään lukea tällaisia Loppuneet -postauksia, mutta oon itse ihan älyttömän laiska näitä tekemään. Tein siis joskus syksyllä kerran tällaisen ja tarkoitus oli jatkaa niiden tekemistä, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään :D Tuli talvi ja pimeä enkä ehtinyt kuun loppupuolella kuvaamaan mitään valoisaan aikaan, jolloin päätin siirtää postauksen kuukaudella eteenpäin. No eipä sitä tullut sillonkaan tehtyä ja lopulta heitin ne tyhjät purkit jo pois nurkista. Pitää katsoa, jos jossain vaiheessa saisin taas aloitettua uudestaan niiden tekemisen!

    Joukosta löytyi muutamia tuttuja tuotteita, esimerkiksi toi Batisten Cherry kuivashampoo, joka on mun ehdoton suosikkini kaikista kuivashampoista! Rakastan sen tuoksua<3 Täytyy jossain vaiheessa testailla tota Ardellin ripsiliimaa, vaikuttaa tosi hyvältä ja mä oon ehkä maailman laiskin odottamaan, että ne ripset saa kiinnittää sen liiman levittämisen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kieltämättä tylsimpiä postuksia tehdä, mutta muiden loppuneista on taas kiva lukea. Tee ihmeessä tällaisia, mua ainakin kiinnostaa :)

      Batiste on kyllä ihan paras kuivashampoo ja tämä Cherry parhaan tuoksuista! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tuota ripsiliimaa :) Mua ärsyttää kyllä odotella ripsiliiman jähmettymistä, varsinkin kun monissa liimoissa pitäisi vielä odotella lähemmäs minuutti! Tämän kanssa ripset kannattaa laittaa saman tien :)

      Poista
  2. Mulla on tuo Essencen poskipunasivellin ja se on kyllä oudon löysä. Joissain tosi pigmenttisissä tuotteissa se on kyllä siitä hyvä, ettei se ota tuotetta liikaa ja saa kevyesti sipaistua, mutta aika vähälle sen käyttö on kyllä jäänyt siitä huolimatta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytin kerran ja päätin heti, että sivellin lähtee eteenpäin :D

      Poista
  3. Mua on kiinnostanut kokeilla Body Shopin Tea Tree tuotteita, mutta olen pelännyt että ne ovat liian peseviä, mutta tätä tuotetta varmaan uskaltaisin testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan tuota puhdistusvoidetta! Se on oikeasti auttanut ihoni kuntoon, eikä se kuivata yhtään. Bongasin tämän joskus viime vuonna Shaaanxon viedosta :) Itsekään en niitä muita putsareita sarjasta viitsi kokeilla, koska ne saattaisivat kuivattaa.

      Poista

Kiitos!