3. huhtikuuta 2016

Kevätarvonta + Blogin osoite muuttunut! ARVONTA PÄÄTTYNYT

Blogini on nyt tosiaan vaihtanut osoitetta. Syy osoitteenmuutokseen on yksinkertaisesti se, että halusin blogin osoitteen vastaamaan blogin nimeä, jonka vaihdoin alkuvuodesta. Nyt tuntuu siltä, että sekä blogin nimi että blogin osoite ovat ns. oikeat. Uusi osoite on: http://katatuulikki.blogspot.fi/ Olen päivitellyt blogin linkkejä, mutta niissä on vielä hieman hommaa. Sain vaihdettua blogin osoitteen bloglovinissa ja lukijat siirrettyä uuteen osoitteeseen. Toivon mukaan uuden osoitteen postaukset päivittyvät nyt automaattisesti. Jos bloglovinissa ilmenee ongelmia, yritän ratkaista ne mahdollisimman nopeasti. Bloggerin/Google-raadin kautta seuraavat lukijat joutuvat kuitenkin valitettavasti itse päivittämään blogin osoitteen. Kannattaa poistaa blogi kokonaan lukuluettelosta ja sitten liittyä lukijaksi uudelleen. Sain meinaan kommenttia, että vain päivittämällä blogin osoitteen Blogger saattaa päivittää nimesi lukulistaan sukunimen kera ja ilman profiilikuvaa.




Ja sitten siihen arvontaan, jonka haluan lukijoilleni kevään kunniaksi järjestää. Real Techniques on meikkisiveltimissä yksi suosikkimerkkini ja siksi haluan arpoa Real Techniquesin Deluxe Gift Setin. Tämä limited edition setti sisältää seuraavat siveltimet:
  • Multi Task Brush
  • Exlusive Tapered Foundation Brush
  • Base Shadow Brush
  • Exlusive Angled Highlighter Brush
  • Fine Lier Brush
  • + Exlusive Glam-to-go Clutch


Arvonnan säännöt:

1) Arvontaan osallistuaksesi sinun tulee olla lukijani joko Bloggerin/Google-raadin tai Bloglovinin kautta. Jos luet Bloggerin kautta, päivitä blogini osoite uuteen poistamalla blogin vanha osoite ja liittymällä lukijaksi uudelleen. Myös uudet lukijat ovat tervetulleita. Saat kaksi arpaa, jos linkkaat arvonnan omaan blogiisi.

2) Kirjoita kommenttikenttään kumpaa kautta seuraat blogiani. Muista mainita, jos linkkaat arvonnan omaan blogiisi ja olet kahdella arvalla mukana. Liitä kommenttiin toimiva sähköpostiosoite.

3) Arvonta päättyy sunnuntaina 17.4. klo 23.59, eli arvonta-aika on pari viikkoa. Ilmoitan voittajan blogissani ja olen häneen yhteydessä sähköpostitse. Jos en saa viikon sisään voittajaan yhteyttä, suoritan arvonnan uudelleen. Postitan vain Suomeen.

Onnea Arvontaan! :)


13 kommenttia:

  1. Mulla ainakin Bloglovin päivitti automaattisesti, ei ongelmia siis :)

    Tosi kiva palkinto! Molempien kautta seuraan.
    highandlightblog@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Bloglovinin kautta seuraan ja olisi kyllä mahtavaa päästä näitä kultti siveltimiä kokeilemaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihmettelinkin miksi blogisi ei näy enää bloggerissa, mutta päivitin nyt uuden osoitteen. Bloggerin kautta seuraan siis :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hei Pihlis! Laitatko mukaan vielä sähköpostiosoitteesi :)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana, Bloggerin kautta seuraan :)

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mäki ihmettelin mihin blogisi oli hävinnyt lukuluettelosta :D no nyt se on päivitetty! Eli vanhaan tapaan seuraan bloggerin kautta ja yhdellä arvalla mukana siis :) karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika outoa, että blogi on hävinnyt lukuluetteloista :/ Onneksi tämän jälkeen ei enää tarvitse koskea blogin nimeen tai osoitteeseen :D

      Poista
  7. Ihan mahtava palkinto Kata! <3

    Bloggerin kautta seurailen sua ja osallistun kahdella arvalla. Linkitän tän arvonnan blogini seuraavaan postaukseen ja laitan vielä linkin siihen postaukseen tähän mun kommentin jatkoksi, kun homma on hoidettu :)

    lipstickklove@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://lipstickklove.blogspot.fi/2016/04/stila-stay-all-day-liquid-lipsticks.html

      Tuolta löytyy nyt maininta tästä arvonnasta ja myös linkki tänne!

      Poista
  8. Bloggerin kautta seuraan :) awinita1963@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Löysin blogisi juuri Lipstick Loven vinkin perusteella ja nopean tutustumisen jälkeen lisäsin ehdottomasti Bloglovin-listaani! Erittäin kiinnostavia postauksia, nyt riittää taas illalle lukemista. Toivottavasti tuoreetkin seuraajat saavat osallistua arvontaan. :) msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai uudet lukijat saavat osallistua arvontaan. Tervetuloa :)

      Poista
  10. Kiva arvonta. Sun videoita on myös mukava katsoa. Seuraan Bloglovinin kautta (SariBP).
    S-posti: sari.blom.pirjala(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos!