19. lokakuuta 2016

Elf-viikko | Kulmat ja silmät

Elf-viikolla jatketaan ja tänään arvosteluun pääsevät merkin kulma- ja silmämeikit! Osa tuotteista on osoittaunut ihan älyttömän hyviksi ja osa ihan kelvollisiksi. Yllättäen mistään testaamastani tuotteesta ei kaikki sävyt ole osoittautuneet aivan surkeiksi, vaikka esimerkiksi eyelinereissa tietyt sävyt ovat olleet huonoja. Maanantain postauksesta voi käydä lukemassa vähän yleistä infoa elfistä merkkinä sekä merkin meikkivälineistä. Eilisessä postauskessa kirjoitin puolestaan elfin meikkipohjan tuotteista. Mennään sen pidemmittä puheitta kulma- ja silmätuotteisiin, koska tästä tulee pitkä postaus! :)

Elf Eyebrow Kit


Elfin kulmasetti sisältää kulmavahan sekä puuterin. Itselläni on tästä viileän vaalea sävy Ash. Vaha on melko vaaleaa ja hieman läpikuultavaa. Puuteri on taas niin vaaleaa, että tuskin kellään on noin vaaleat kulma. Sävyt huomioon ottaen voisi luulla, että vaha ja puuteri eivät näy kulmilla ollenkaan. Siitä huolimatta tällä saa aikaiseksi yllättävän kivat, pehmeän näköiset kulmat. Itse muotoilen kulmat ensin vahalla käyttäen pientä kulmasivellintä (käytän UD:n Brow Boxissa tullutta sivellintä) ja kiinnitän vahan puuterilla käyttäen isompaa Real Techniquesin Brow Brushia. Tässäkin setissä tuli mukana sivellin, mutta se oli niin surkea, että heitin sen menemään. Tämän elfin Eyebrow Kitin vaha on mielestäni ihan pakko kiinnittää puuterilla pysyvyyden takaamiseksi ja ihan senkin takia, että vaha on melko kiiltäväpintaista ilman kiinnittämistä. Kiinnitettynä kulmat kuitenkin pysyvät paikoillaan. Mun mielestä setti on ihan kiva, mutta rehellisyyden nimissä mun mielestä ihan kulmakynällä saa tehtyä kulmat nopeammin ja helpommin.

Itselläni tosiaan on setistä sävy Ash ja lisäksi valikoimassa on sävyt Light, Medium ja Dark. Setin hinta on iHerbissä noin 2,70 euroa.

Elf Eye Primer & Liner Sealer


Olen tehnyt tästä tuotteesta arvostelun jo yli vuosi sitten täällä. Samassa postauksessa olen kirjoittanut myös Essentials-sarjan pohjustajista, mutta enää mulla ei niitä ole.

Liner Sealerilla voi tehdä luomiväristä rajausväriä. Idea on mielestäni hauska ja tuote ihan toimiva, mutta itse en tätä montaa kertaa käyttänyt. Käytän lähes poikkeuksetta silmien rajaamiseen joko mustaa tai ruskeaa rajauskynää tai mustaa eyelineria, eikä Liner Sealerille sen takia ole ollut käyttöä. Lisäksi tuote jättää aika kovan pinnan luomiväriin, enkä halua "pilata" luomivärejäni.

Luomivärinpohjustajasta tykkään! Se on ihonväristä ja vahamaista, kuten peitepuikot. Tämä käy loistavasti sekä meikkivoiteen päälle että ilman meikkivoidetta. Jotkut silmämeikinpohjustajat voivat näyttää kakkumaiselta silloin, kun niitä laittaa meikkivoiteen päälle, mutta tämä ei näytä. Toisaalta pohjustaja on pigmenttistä, joten se peittää kivasti luomien mahdollisia värivirheitä, jos alla ei ole mitään meikkipohjaa. Mulla on todella rasvaiset ja raskaat silmäluomet ja mulla tämä pitää luomivärin täysin paikoillaan koko päivän. Luomeni rasvoittuvat silloinkin, kun en käytä luomiväriä, joten tykkään laittaa niihin silloinkin luomivärinpohjustajaa ja kiinnittää sen puuterilla. Mun on kuitenkin pakko kiinnittää tämä aika reippaalla määrällä puuteria, tai tämä kyllä karkaa juonteisiin luomilla, aivan kuten meikkivoidekin tekee ilman kiinnitystä. Kiinnitän myös tämän ja kaikki muutkin pohjustajat ennen luomivärien laittoa, koska muuten mun on todella hankala työskennellä luomivärien kanssa ja saada niistä kauniin näköisiä.

Eye Primer & Liner Sealerilla on hintaa iHerbissä noin 2,70 euroa.
  
Luomivärit

Nyt päästään puhumaan yksistä mun suosikkituotteista elfiltä, meinaan luomiväripaleteista. Luomivärit ovat sellainen meikin osa-alue, jonka kohdalla suosin yleensä high-end kosmetiikkaa. Pigmentti, luomivärien lisääminen ja pysyminen ovat yleensä olleet omien kokemuksien mukaan parempia vähän kalliimmissa tuoteissa. Lisäksi luomivärin käyttö on itselleni vähän niinkuin luksusta, sillä en todellakaan käytä luomivärejä päivittäin. Silloin kun käytän, haluan käyttää oikeasti hyviä värejä. Elf on kuitenkin päässyt yllättämään minut kahdella paletillaan. Täytyy muuten sanoa heti alkuun, että markettipaleteissa ei yleensä ole sävyillä nimiä, kuten ei ole näidenkään palettien sävyillä. Se on pieni miinuspuoli juuri esimerkiksi arvosteluja tehtäessä, mutta loppupeleissä asialla ei kaueasti ole itselleni merkitystä.

Elf Mad for Matte Eyeshadow Palette



Mad for Matte on kymmenen luomivärin mattapaletti ja hankin tämän, koska multa puuttui kokonaan mattaiset markettiluomivärit. Eivät nämä rehellisyyden nimissä täysin vertoja vedä parhaille käyttämilleni mattaväreille esimerkiksi Kat Von D:ltä, mutta nämä ovat silti todella hyviä mattaluomivärejä. Jos joku ero näissä on parhaimpiin käyttämiini mattaväreihin, on se pigmenttisyys. Näiden pigmentti ei missään nimessä ole huono ja näistä pystyy kerrostamaan hyvinkin tummia, mutta olen törmännyt pigmenttisempiin väreihin, tosin en todellakaan tässä hintaluokassa. Sävyt ovat kermaisia, ne levittyvät kauniisti ja häivttyvät hyvin. Sävyt eivät pahemmin varise, joten näillä voi aika huoletta tehdä luomivärin ennen meikkipohjaa. Sävyvalikoima on paletissa hyvä, koska tässä on sekä lämpimiä että viileitä neutraaleja. On vaaleita sävyjä, keskitummia ja tummia. Tällä saa yksinään tehtyä kauniita lookeja ja tämä käy myös kaveriksi shimmerväreille. Sävyvalikoima voisi olla vielä vähän parempi, jos tässä paletissa olisi vaikka ihan mattavalkoinen sävy. Nuo kaksi vaaleinta sävyä eivät meinaan varmasti ole tarpeeksi vaaleita kalpealle iholle. Itselläni nuo toimivat kylläkin kerrostettuna, vaikka vaalea olenkin, mutta mattavalkoinen olisi kieltämättä parempi.

Kokeneelle luomiväriveteraanille tämä paletti ei välttämättä anna mitään uutta, jos kokoelmista löytyy jo neutraaleita mattavärejä. Suosittelisin tätä erityisesti aloittelevalle meikkaajalle, tai jos sinulla on muuten vain hakusessa edullinen ja hyvä mattapaletti, tämä on loistava vaihtoehto. Itse pidän tästä paletista kovasti ja olen käyttänyt tätä sekä yksin että shimmervärien kanssa. Perjantaina julkaisen tutorian, jossa käytän tätä ja shimmervärejä, lauantaina julkaisen taas suosikit ja inhokit videon, jossa olen käyttänyt vain tätä palettia luomiväriin.

Mad for Matte luomiväripaletilla on hintaa noin 9 euroa iHerbissä.


 Mad for Matte -paletin Swatchit. Pidän eniten noista lämpimistä keskiruskeista sävyistä!

Elf Prism Eyeshadow Palette, Naked


Prism Eyeshadow Palette on kokonaan shimmerpaletti, jossa on kuusi luomiväriä. Monet eivät pidä pelkästään shimmerisistä paleteista, mutta omasta mielestäni ei ole homma eikä mikään avata tämmän kaveriksi esimerkiksi tuota Mad for Matte -palettia. Sävyt ovat pehmeitä ja melko kevyen tuntuisia, eivätkä nämäkään ole mulla pahemmin varistaneet. Pigmentti ei ehkä ole ihan samaa luokkaa kuin joissain 50 euron luomiväreissä, mutta kyllä näistä väriä lähtee ja lisäksi väreissä on aivan uskomattoman kaunis hohto, joka muistuttaa highlighteria. Itse olenkin käyttänyt kolmea vaaleinta sävyä luomivärin lisäksi myös kasvojen korostukseen.

Prism Eyeshadow Palettia saa myös sävyissä Sunset ja Smoky, mutta ne ovat valitettavasti poistuneet iHerbin valikoimasta. Harmi, koska lämpimän värikkään Sunsetin olisin mielelläni tilannut kokoelmiini. Naked on paleteista neutraalein ja sävyt ovat suurimmaksi osaksi lämpimiä. Valkoinen ja vaaleankultainen sävy sopivat parhaiten korostukseen joko silmiin tai miksei kasvoille. Neljä muuta sävyä ovat taas aivan upeita värejä luomella käytettäessä. Kolmas sävy on vaaleahko ja vähän persikkainen beige ja ehdottomasti suosikkini koko paletista! Se on aivan täydellinen liikkuvan luomen sävy neutraaliin, mutta hohtavaan silmämeikkiin! Neljäs ja viides sävy ovat pronssisia ja aika samanlaisia keskenään. Kuudes sävy on selkeästi muita viileämpi ruskea. 

Tätä palettia voisin kyllä suositella ihan kaikille, jos tykkäät shimmerväreistä ja sävymaailma kolahtaa! Paletilla on iHerbissä hintaa noin 9 euroa.


Nakedin sävyt

Essentials Eyelinerit


Olen kirjoittanut kaikista näistä eyelinereista aiemmin tässä postauksessa, josta voi käydä lukemassa tarkempaa informaatiota. Nämä kuuluvat kaikki siis Elfin edullisempaan Essentials-linjaan ja ainakin näiden tuotteiden perusteella täytyy sanoa, että Studio on vähän laadukkaampi sarja. Kokeilemissani Essetials-tuotteissa on ollut todella paljon laadullista vaihtelua ihan yhden tuotteen eri sävyjen kohdalla. Lisäksi mua ärsyttää näiden todella halvan oloiset ja näkösiet pakkaukset. Esimerkiksi noiden silmänrajauskynien korkki on niin löysä, että se irtoilee koko ajan. Toisaalta näin edullisilta tuotteilta ei oikein voikaan mitään huippuhienoja pakkauksia odottaa, mutta kyllähän elfin Studio-sarjan tuotteissa on oikein tyylikkäät pakkaukset edullisesta hinnasta huolimatta...

Elf Liquid Eyeliner

Olen kokeillut tästä eyelinerista neljää sävyä erilaisella menestyksellä. Ruskeassa Coffeessa oli huonoin pigmentti ikinä (kuva aiemmin linkkaamassani postauksessa), kun taas luumunvärisen Plumin pigmentti oli oikein hyvä. Noita kahta sävyä mulla ei enää ole, koska ne jäivät tyystin käyttämättä. Pidin itselläni sen sijaan vielä kultaglitterisen Copperin ja hopeanhohtoisen Silverin. En todellakaan käytä tällaisia sävyjä kovinkaan usein, joten en olisi tällaisista kauheasti enempää valmis maksamaankaan. Nämä kaksi sävyä ovat ihan kivoja. Copperista saattaa tulla glitteriä vähän epätasaisesti, mutta rehellisyyden nimissä en odottaisikaan aivan 100 % tarkkaa jälkeä yhden dollarin rajausväriltä. Silver on kivan pigmenttinen ja kauniin hopeanhohtoinen. Pysyvyys tässä eyelinerissa on mielestäni hyvä ja pidän myös pitkästä ja kapeasta harjasta.

iHerbistä ei näitä eyelinereita enää saa, mutta olen nähnyt näitä joissain suomalaisissa verkkokaupoissa. Ainakin ruskean sävyn suosittelen jättämään verkkokaupan hyllylle, mutta mikäli haluaisit kokoelmiin edullisesti hauskan kullankimalteisen ja hohtavan hopean eyelinerin, ovat Copper ja Silver ihan hyviä vaihtoehtoja.

Elf Shimmer Eyeliner Pencil

Näistäkin rajauskynistä kirjoitin aiemmin linkkaamassani postauksessa, mutta kirjoitan tähän vielä pienen arvion. Mulla on siis viiden kappaleen setti tästä metallinhohtoisesta rajauskynästä. Osa sävyistä on hyviä, osa taas ei. Kaikkein huonoin sävy on violetti Plum Passion, joka on ehkä kovin rajauskynä ikinä. Muut sävyt ovat oikein kermaisia ja pehmeitä, joten mä en ymmärrä, miten yksi sävy voi olla näin surkea. Noh, en todellakaan aio laittaa tätä lähellekään herkkää silmänympärysihoani. Muut sävyt ovat mielestäni hyviä, joskin ripsirajasta ne jättävät päivän mittaan mulla viirun luomeen. Toisaalta mulla tekee samaa myös kalliimmatkin rajauskynät. Nämä ovat todella kermaisia ja ihanasti levittyviä, joten siksi nämä sopivat mielestäni erityisen hyvin alaluomelle. Pigmentti on todella hyvä ja metallinhohto ihana, joskin mustassa hohto en ennemmin glitteristä kuin metallista. Erityinen suosikkini on upea turkoosi Twinkle Teal, jota käytin tässä meikissä alaluomella.

Shimmer Eyeliner Cylinder on poistumassa iHerbin valikoimasta, joten hintaa koko setillä on noin 3,50 euroa (norm. noin 4,60 euroa). Tuohon hintaan voin kyllä antaa tälle lämpimän suosituksen. Joo, yksi sävy on surkea kuin mikä ja se ottaa päähän erityisesti siksi, koska sävy olisi todella kaunis, jos se vain toimisi. Setissä tulee kuitenkin neljä kaunista ja kermaista metallinhohtoista rajauskynää, joten se tekee alle euron per kynä.


 Ylhäällä Shimmer eyeliner Pencil: Boldy Bronze, Twinkle Teal, Plum Passion, Gunmetal, Black Bandit
Alhaalla Liquid Eyeliner: silver ja Copper, Creme Eye Liner sävy Black (arvostelu alhaalla)


Elf Cream Eyeliner

Mä en yleensä ole tykännyt tällaisista geelirajausväreistä, koska ne ovat aina jättäneet luomeeni mustan, todella näkyvän viirun. Tämä elfin verio oli ensimmäinen kokeilemani geelirajaus, joka pysyi mulla paikoillaan koko päivän. Siksi ehkä ihastuinkin tähän todella paljon. Lisäksi tämä on todella kermaista ja helppo lisätä. Varsinkin aloittelevalle meikkaajalle geelirajaus voi olla nestemäistä parempi vaihtoehto, koska tämä ei vaadi yhtä vakaata kättä, kuin nestemäinen rajaus. Mä en kuitenkaan enää tykkää tästä yhtä paljoa, kuin aiemmin. Ensinnäkin tällainen rajausväri on mielestäni vaivalloinen, koska sivellin pitää pestä joka käyttökerran jälkeen. Muuten siveltimeen jää kamalat paakut ja rajauksesta on mahdotonta saada kaunista. Toinen pieni miinuspuoli on se, että yhdellä vetäisyllä tästä ei tule pikimustaa. Sekin on vaivalloista, jos rajausväriä joutuu kerrostamaan. Itse pääsen nykyisin paljon helpommalla ihan nestemäisellä eyelinerilla. Tämän rajausvärin mukana tulee ohut viistopäinen sivellin, joka on mielestäni ihan ok. Se on riittävän kapea saamaan rajauksen tarkaksi. Toisaalta jos ei tykkää viistopäisistä rajaussiveltimistä, ei sillä siveltimellä tee kauheasti mitään.

Cream Eyelinerilla on iHerbissä hintaa n. 2,70 euroa. Omani on sävyssä Black, mutta tästä on saatavilla myös ruskea Coffee-sävy.

Elf Mineral Infused Mascara

Mineral Infused Mascara on itselleni hyvin uusi tuttavuus, sillä tilasin sen ihan tätä elf-viikkoa varten. Ensivaikutelmien perusteella ripsiväri vaikuttaa kuitenkin oikein kivalta. Mulla ei itseasiassa ollut kovinkaan korkeita odotuksia tälle, sillä nykisin suurin piirtein odotan pettymystä ripsiväriltä. Mulla on lyhyet nysäripset ja fakta on vaan se, että niihin on laitettava irtoripset, jos haluaa näyttävät ja pitkät räpsyttimet. Lähinnä toivoin, että tämä antaisi hyvän ja pitävän pohjan irtoripsien alle. Mineral Infused Mascarassa on kuminen harja, joka erottelee ripset todella hyvin. Tällä ei todellakaan saa aikaan klömppiripsiä, vaikka yrittäisi! Huomasin kuitenkin, että tällä pystyy kerrostamaan ihan kivannäköiset ripset. Ei mitään irtoripsen veroisia, mutta kivat kuitenkin: vähän todellisuutta tuuheammat ja pidemmät, mutta kauniisti erotellut. Vaikka tämä ei ole vedenkestävä ripsiväri, se ei ole varissut mulla yhtään. Tätä kirjoittaessani ripsari on ollut ripsissäni noin 12 tuntia, eikä se ole liikkunut mihinkään. Tämä on siis itseasiassa oikein kiva ripsiväri ja käy käytettäväksi sekä irtoripsien alla että ihan yksinään. Mä olen pihistelijä siinä, mitä ripsiväreihin tulee, joten tämän ostan ehdottomasti uudelleen!

Mineral Infused Mascaralla on iHerbissä hintaa noin 2,70 euroa.

Olen käyttänyt muuten myös elfin irtoripsiä joskus, mutta ne poistuivat iHerbin valikoimasta. Ripset olivat ihan ok. Ne olivat edullisia ja siihen nähden kestäviä, mutta toisaalta ne olivat vähän muovisen näköisiä.

*En hyödy linkeistä, ne ovat vain teitä helpottamaan, jos joku tuote kiinnostaa :)

Oletko testannut jotain näistä elfin silmämeikkituotteista? Oletko itse törmännyt hyvälaatuisiin markettiluomiväreihin? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on valkoinen Elfin shimmer eyeliner pencil, joka on aika kehno, pysyvyys ole kovin kummoinen ja aika kovakin se on. Mutta sävy on nätti. Studio -linjan rajauskynät on huomattavasti parempia.
    Essentials -linjan pikkuiset luomivärinelikot on yllättävän hyviä. Niitä voisin jopa suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla, että valkoinenkin sävy on huono. Mä en ole ollenkaan testannut Studion rajauskyniä.
      Kiva kuulla, että luomivärit ovat olleet hyviä! Jos niitä tulee iHerbiin vielä jossain kohtaa takaisin, saatan vaikka laittaa tilaukseen :)

      Poista
  2. Vitsit tykkään tästä sun elf-viikosta! Ja on kyllä herännyt kiinnostus pistää jotain elfiltä tilaukseenkin :) Mitenkäs se muuten oli, että jos iHerbiltä tilaa, niin kuinka pienellä summalla piti tilata, että tavarat ei jää tulliin kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! :) <3
      Elikkä iHerbistä kun tilaa, niin tuotteiden arvon pitää olla alle 22 euroa, postikulu saa mennä siitä yli. iHerbin postikulut ovat nyt vähän kallistuneet, mutta itse otan edelleen halvimman Global Mail -postituksen, jonka hinta nousee tilauksen painon mukaan.

      Poista
  3. Toi mattaluomiväripaletti voisi kyllä olla mulle aika passeli, kun mä en mitenkään kauheasti käytä pelkästään mattavärejä, mutta shimmeräsvyjen kanssa niitä kuitenkin tarvitsee :) Tossa paletissa on todella kauniit sävyt! Mä en oikein tykännyt tosta geelirajauksesta ihan sen takia, ettei sillä saanut yhdellä kerralla sitä täysin mustaa jälkeä :/ Sama juttu joillain nestemäisillä eyelinereilla eikä mun hermo kestä sellasta yhtään :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisi kyllä olla sun tarpeisiin hyvä! Sävyt ovat kauniit ja mikä parasta: monipuoliset. Tuo paletti käy hyvin sekä lämpimän että kylmän sävyisiin meikkeihin :) Jep, kyllähän tuota sen kaksi kerrosta joutuu laittamaan, jotta rajauksesta tulee musta. Nestemäisessä eyelinerissa huono pigmentti on mun mielestä vielä ärsyttävämpää, koska se on ainakin mun kohdalla tarkempaa puuhaa. Geelirajauksella ei ihan helposti saa kamalaa sotukua aikaiseksi, mutta nestemäinen eyeliner vaatii todella vakaata kättä :D

      Poista

Kiitos!