9. marraskuuta 2016

Syyskuun Lip Monthly | Arvostelu

Nyt olisi vihdoin vuorossa syyskuun Lip Monthlyn arvostelua. Johan siitä on vierähtänyt puolitoista kuukautta, kun tämän videolla avasin. Yksi tuotteista on ollut kovassa käytössä, mutta muiden testaaminen ei juurikaan ole huvittanut. Yhden tuotteen jätin kokonaan testaamatta. Lip Monthly on ollut itselleni sopiva tilausboksi, mutta eihän mikään yllätysboksi voi aina osua täysin omalle kohdalle. Mulla kävi niin Lip Monthlyn kanssa ensimmäisen kerran tämän pussukan kanssa.

Lip Monthlyhan on nyt vaihtanut toimitusehtojaan niin, että he eivät ota uusia tilaajia kuin tietyistä maista (USA, Kanada ja muutama muu). Suomihan ei noihin maihin kuulu. Aluksi ajattelin, että munkin tilaus varmaan katkeaa tämän neljän kuukauden jakson jälkeen, mutta ilmeisesti näin ei ole. Tilaus jatkuu automaattisesti, mutta jos lopetan tilauksen, en voi sitä myöhemmin jatkaa. Mä olen ihan kahden vaiheilla tilauksen jatkamisen suhteen. Toisaalta tämä on ainut täysin mun tarpeita vastaava yllätysboksi (haluan meikkejä enkä esim ihonhoitotuotteita, lähes kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia), mutta tuntuu vähän hölmöltä hehkuttaa boksia, jota lukijat eivät voi itse tilata. Toisaalta mun ei ole blogissa tarkoituskaan mainostaa tuotteita, vaan rehellisesti intoilla kosmetiikasta. Enpä tiedä, täytyy vähän sulatella tätä asiaa. Mulla on pari kuukautta aikaa päättää ennen seuraavan tilausjakson alkua. USA:n ulkopuolelle toimitettaviin paketteihin tulee myös pieni postimaksu, mutta mua se ei niinkään haittaa. On mielestäni ihan ymmärrettävää, että ulkomaille postittaminen on kalliimpaa ja asiakkaan pitää siitä maksaa. Pussukan arvo on kuitenkin aina ollut sen verran korkea, että postikulusta huolimatta tuotteet maksavat moninkertaisesti yli maksetun.



Kurkataan joka tapauksessa syyskuun Lip Monthlyn sisältöön tarkemmin. Pussukassa tuli kolme huulitutuotetta sekä kynsitarroja. Tuotteiden arvo on yhteensä 54,99 $. Tuotteet tulivat violettiraitaisessa pussukassa, joka sopii hyvin yhteen tuotteiden kanssa. Kaikki pussukan tuotteet ovat eläinkokeettomia! :)

ModelCo Lip Liner, 20 $


Ainut tykkäämäni tuote syyskuun pussukasta on tämä ModelCon nude huultenrajauskynä. Tämä on nude, miellyttävän kermainen ja helposti levittyvä rajauskynä. Aiemmin en käyttänyt välttämättä ollenkaan rajauskynää nuden punan tai kiillon alla, mutta nykyisin käytän, koska se saa huulet näyttämään paljon huolitellummilta. Nudeille rajauskynille on siis todellakin käyttöä ja tämä on oikein miellyttävä kynä käyttää. Siitä huolimatta ihmettelen vähän, että mikä tästä kynästä tekee 20 dollarin arvoisen, varsinkin kun tuote on tehty Kiinassa (yleensähän laadukkaampi kosmetiikka valmistetaan USA:ssa, tosin tämä on kai australialainen merkki).

Star looks Lip Cranyon, Duble Buble 19 $

Seuraava pussukan tuote oli tämä Starlooksin laventelin värinen huulipuna. Huulipuna on todella mattaa, mutta silti miellyttävän tuntuista. Mukavuus ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys mattapunassa, joten pointsit siitä! Tämä itseasiassa tuntuu ihan kermapunalta, mutta näyttää mattaiselta. Mutta... Mä en vaan koe tätä omaksi värikseni. Vähän oudon väriset huulipunathan ovat nyt muodossa, mutta näin vaaleat ja viileät sävyt näyttävät lähinnä oudolta itselläni. Kerran pidin tätä videolla, mutta rehellisyyden nimissä en usko käyttäväni tätä toista kertaa.



J.Cat Lip Paint, Curious Oysters, 4,99 $


Sitten on tämä J.Catin väritön huulimaali, joka ihan tosissaan on huulilla väritön. Tästä on kyllä olemassa muitakin sävyjä, mutta mun mielestä tällä ei ole mitään virkaa. Tämä näyttää huulilla ehkä vähän värittömältä huulikillolta, mutta mä pyyhin sen pois huuliltani nopeasti, koska tuntuma huulilla on outo ja liukas. Ja tämä oikeasti haisee maalilta. Tai joltain oudolta kumilta. Oikeastaan mulle tulee hajusta mieleen autotalli tai -korjaamo, enkä tosiaan halua tätä enää huulilleni laittaa.

Kyllä se huulimaali siinä huulilla on, vaikkei siltä näytä

NCLA Nail Wraps



NCLA:n kynsitarrat jätin kokonaan testaamatta paristakin syystä. Ensinnäkään mä en tajua tällaisia tarroja, vaan lakkaan kynteni mielummin suosiolla. Lopulta päätin jättää nämä kokonaan testaamatta, sillä kynteni ovat aika lyhyet, enkä usko raitojen näyttävän niissä hyvältä. NCLA on kiinnostava merkki, olisipa pussukasta tullut mielummin NCLA:n kynsilakka.


ModelCo Lip Liner, Starlooks Lip Cranyon, J.Cat Lip Paint (näyttää melko arvelluttavalta...)

Kokonaisuutena tällä kertaa Lip Monthly oli valitettavasti pettymys. Ainut tuote, joka mulle jää käyttöön, on tuo ModelCo:n rajauskynä. Onneksi kynä on kuitenkin hyvä ja jo yksinään yli maksetun :)

Tilasitko itse syyskuun Lip Monthlyn? Oletko itse viime aikoina joutunut pettymään jonkun boksin sisiältöön? 

2 kommenttia:

  1. Mullekin tää pussukka oli pienoinen pettymys. Tykkään kyllä tosta Starlooksin laventelin värisestä huulipunasta, mutta se ei tosiaan oo millään tavalla käytännöllinen sävy enkä oo käyttänyt tota kuin kahdesti. Toi huulimaali lensi roskiin sen jälkeen, kun se oli pari viikkoa pyörinyt mun nurkissa enkä enää jaksanut katsella sitä :D En mä tiedä mitä ton kanssa olisin tehnyt ja enää ei tarvitse sitä edes miettiä. Samoin noi kynsitarrat heitin menemään, kun en sellasia kuitenkaan koskaan käyttäisi :)

    Mä ymmärrän täysin ton ajatuksen, että tuntuu vähän hassulta kirjoitella blogiin jostain kauneusboksista, jota lukijat eivät kuitenkaan voi tilata. Mutta toisaalta asian voi myös ajatella siten, että kerrothan sä siinä samalla ihan yksittäin niistä tuotteista, joita kuitenkin ainakin osaa saa varmasti ostettua tai tilattua jostain Suomeen, vaikka Lip Monthlya itsessään ei saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tuo huulipuna sopii sulle paljon paremmin kuin mulle, ainakin sen laittamasi instakuvan perusteella :D En kyllä itsekään tiedä, mitä tuolla huulimaalilla tekisin, kun tuolla ei oikeasti ole mitään virkaa...

      Tuokin on kyllä ihan totta! Tällä hetkellä olen vähän kallistunut tilauksen jatkamiseen, mutta katsoo nyt vielä. Ja itseasiassa jotkut tilaavat jenkkibokseja Shipiton kautta, joten kyllä kosmetiikafriikki keinot keksii pakon edessä :D Ja itsekin katselen paljon unboxing-videoita jenkkibokseista, vaikkei mulla ole itsellä mielenkiintoa tilata kyseisiä bokseja :)

      Poista

Kiitos!