5. syyskuuta 2018

Elokuun suosikit



Elokuu hujahti ohi ihan supernopeasti. Juurihan mä kirjoittelin heinäkuun suosikeista ja nyt ollaan jo syksyn puolella! Joka kertaa kuukaudet tuntuvat menevän ohi silmänräpäyksessä, mutta tällä kertaa tuntuu siltä, kuin koko elokuuta ei olisi koskaan ollutkaan. Paljon ohjelmaa elokuuhun mahtui mukaan lukien viikon loma Kreetalla alkukuussa, josta mun olisi tarkoitus kirjoittaa postausta jahka töiltä kerkeän. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus kurkistaa elokuun kosmetiikkasuosikkeihin.


Beautyblender Blotterazzi

Beautyblenderin Blotterazzi oli alennuksessa Hanian Sephorassa, joten päätin ostaa tämän silkasta mielenkiinnosta. Muistan, kun pari vuotta sitten Blotterazzi lanseerattiin ja se sai paljon positiivista huomiota. Blotterazzissa tulee siis kaksi litteää sientä samasta materiaalista kuin Beautyblender itse ja sienet ovat tarkoitettu meikin korjailuun päivän aikana. Niillä voi korvata vaikkapa puuteripaperit ja sienet imaisevat ihon rasvan itseensä. Mä oon kesän ajan kuljettanut meikkipussissa mukanani ihan meikkisientä, koska mun mielestä sieni toimii hyvin meikin korjailuun. Blotterazzi on tietysti paljon sientä näppärämpi kantaa mukana ja rasiassa on lisäksi hyvän kokoinen ja selkeä peili. En tiennyt tarvitsevani Blotterazzia kun ostin sen, mutta enää en osaisi siitä luopua!

ColourPop No Filter Concealer

Ostin ColourPopin No Filter -peiteaineen talvella pienellä alennuksella. Talvella vaaleimmat sävyt olivat myyty loppuun ja valitsemani sävy Light 20 sopii mulle vasta nyt, kun mulla on jonkin verran rusketusta. Monet pitävät tästä peiteaineesta, eikä suotta! Peiteaine on todella peittävää, mutta silti suhteellisen kevyttä. Vaikka pigmenttiä riittää, peiteaine ei näytä kuivalta ja kakkumaiselta, eikä se kasaannu juonteisiin silmien alla. Ainoa todellinen valittamisen aihe peiteaineessa on se, että se hapettuu jonkun verran. Itse en pidä siitä, kun meikkivoiteet tai peiteaineet kuivuvat tummemmaksi. Toisaalta tämä on niin hyvä ja edullinen peiteaine, että ehkäpä annan hapettumisen sille anteeksi ja jatkossa tilaan vaalemapaa sävyä. Aiemmin olen surutta panostanut vähän hintavampaan peiteaineeseen, koska mulla ei vaan ole ollut niin paljon onnea edullisten peiteaineiden kanssa. Tämä peiteaine on kuitenkin sen verran toimiva mulla, että todennäköisesti jatkossa ostan mielummin tätä, kuin vaikkapa Tarten Shape Tapea.


Kat Von D Everlasting Liquid Lipstick, Santa Sangre

Kat Von D:n nestemäinen huulipuna Santa Sangre sävyssä oli todella positiivinen yllätys! Ostin tämän Sephorasta Haniasta ja oon pari kertaa nyt käyttänyt tätä. Mulla on myös toinen sävy, Exorcism, joka ikävä kyllä ei ole aivan yhtä hyvä. Kannattaa siis pitää mielessä, että tämän huuliupunan sävyissä saattaa olla eroja. Santa Sangre on upea kirkas punainen, joka multa kokoelmista puuttuikin. Yksi ohut kerros punaa riittää tasaisen lopputuloksen saamiseksi, ja juuri tässä on ero Exorcism-sävyyn, joka levittyy epätasaisemmin. Huulipuna kuivuu täysin mattaiseksi, mutta yllättävää kyllä, se ei ole ollenkaan kuivattavan ja epämukavan tuntuinen. Pysyvyys on huulipunalla hyvä! Mun kokemusten mukaan kaikkein kuivattavimmat nestemäiset punat, joiden pitäisi pysyä parhaiten, ovat niin kuivattavia, että ne alkavat kuoriutua pois lyhyenkin ajan jälkeen. Ja tällaisen kuoriutuneen superkuivan huulipunan päälle on mahdoton lisätä  uutta huulipunaa. Tämä Kat Von D:n huulipuna on juuri täydellinen mulle pysyvyyden kannata. Se ei liiku minnekkään puhumisesta tai koskemisesta, mutta syömistä se ei kestä. Huulipunaa pystyy kuitenkin lisäämään vanhan kerroksen päälle ja puna pysyy mukavana koko päivän.

Jouer Lip Topper, Funfetti

Lip Topperit ovat melko uusi ilmiö meikkimaailmassa ja aluksi ärsyynnyinkin nimestä vähäsen. Tuote on tarkoitettu erityisesti huulipunan päälle käytettäväksi. Lip Topper näyttää aivan tavalliselta huulikiillolta ja siksi ihmettelinkin, miksi sille piti keksiä niin typerä uusi nimi. Hämmästyin kuitenkin testatessani tätä ensimmäistä kertaa, sillä koostumus on todella kaukana yhdestäkään testaamastani huulikiillosta. Jouerin Lip Topperin tuntumaa on vähän hankala kuvailla, mutta sanoisin sen olevan kevyt eikä se ole ollenkaan tahmainen. Huulilla tämä tuntuu oikeastaan kuin huulivoiteelta tai kermaiselta huulipunalta. Funfetti on Limited edition -sävy, jossa on läpinäkyvä pohja ja pinkkejä, sinisiä, kultaisia ja vihreitä pienen pieniä glitterhiukkasia. Itse olen käyttänyt tätä toistaiseksi ainoastaan huultenrajauskynän päällä ja se teki pannuprojektissa olevan pinkin kynän loppuun käyttämisestä paljon hauskempaa. Aion myös ehdottomasti testata tätä myös nestemäisen huulipunan päälle ja olenpa muuten ajatellut hankkivani tämän kultaisen hohtoisessa Skinny Dip -sävyssä.


The Body Shop Coco Calming Face Mist

The Body Shop on hiljattain lanseerannut sarjan kasvosuihkeita. Suihkeet ovat eri tuoksuisia ja niiden pitäisi siis tehdä kasvoille erilaisia juttuja. Rehellisuuden nimissä mä en usko, että tuoksuja lukuun ottamatta suihkeet merkittävästi poikkeavat toisistaan, tosin en ole kokeillut kuin yhtä. Kävin kesän helleaikaan TBS:llä ostamassa jonkin tarpeellisen ihonhoitotuotteen ja kiinnitin samalla reissulla huomioni näihin suihkeisiin. Suihkuting Coco Calming Face Mistiä kasvoilleni ja tämä todellakin tuntui viilentävältä ja rauhoittavalta iholla. Suihku on tässä todella hieno ja sumuinen, yksi parhaista kokeilemistani! Tässä on aivan ihana, joskin erittäin voimakas, kookoksen tuoksu. Tätä oli vielä alkukuun helteillä sekä Kreikan matkalla aivan ihana suihkia naamalle päivän mittaan ja pienehkö pullo on vielä näppärä kuljettaa mukanakin. TBS:llä on viisi erilaista tuoksua näistä suihkeista ja mun mielestä Coco Calming on erityisen kesäinen, joten voisinpa hankkia jonkun paremmin syksyyn sopivan tämän kaveriksi.

The Body Shop Chinese Ginseng & Rice Clarifying Milky Toner

Kirjoittelin heinäkuun suosikit postauksessa mun uudesta suosikkikasvovedestä, meinaan Derma E:n Radiance Tonerista, joka on siis kevyesti kuoriva ja kirkastava kasvovesi. Mulla kävi kuitenkin pikkuinen vahinko, meinaan matkalla kotiin Kreetalta en sulkenut kasvovesipulloa kunnolla ja koko kasvovesi pääsi vuotamaan toilettilaukkuun. Olin halunnut testata tätä TBS:n Chinese Ginseng & Rice -kasvovettä, joten ostin sen kun kasvovesi oli nopeasti saatava. Kuten Derma E:n kasvovesi, lupaa tämäkin olla kirkastavaa ja niin mun mielestä onkin. Kasvovesi tuntuu välillä iholla kevyesti pisteveltä, mutta ei mitenkään liikaa. Iho tuntuu sen jälkeen napakalta ja voi olla että kuvittelen vaan, mutta mielestäni iho näyttää myös kirkkaalta. Tämä toimii siis mielestäni aika lailla samalla tavalla kuin Derma E:n Radiance Toner. Vielä en tiedä, että kumpaa kasvovettä tulen jatkossa ostamaan, mutta sekaiholleni tämä kasvovesi on kyllä hyvä vaihtoehto!

----------

Kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia ja vegaanisia.
Olen ostanut kaikki tuotteet itse.

8 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa tuo TBS:n kasvovesi. Kiva että taas kirjoittelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Eeva! Kiva kuulla, että tykkäät lukea mun meikkihöpötyksistä :)

      Poista
  2. Mikään tuote ei ole mulle tuttu, mutta hurjan kiinnostavilta kyllä vaikuttaa kaikki! Blotterazia oon miettinyt jo pitkään ja laivalta meinasinkin sellasen mukaani kesällä napata, mutta toistaiseksi en oo päässyt sitä vielä testaamaan. Kiva kuulla, että se toimii noin hyvin :) Mulla on menny noi TBS:n kasvosuihkeet kokonaan ohi! Pitääkin käydä piakkoin katsomassa kaupan valikoima ja tuoksutella vähän noita suihkeita :) Kookoksen tuoksu ainakin on varmasti ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blotterazzi on kyllä tosi näppärä, mutta suosittelen nappaamaan sen sitten kun siitä saa alennusta :) Tuo kookoksen tuoksu on ihana, mutta todella voimakas! Haistoin myös mandariinin ja mintun tuoksuisia suihkeita ja ne eivät ikävä kyllä olleet mun makuun, tuoksut olivat tosi voimakkaita ja keinotekoisia. Lisäksi sarjassa on mansikan ja ruusun tuoksuiset suihkeet, joita mun pitää vielä käydä tuoksuttelemassa :)

      Poista
  3. Mulla on myös kohta pari vuotta ollut Blotterazzi käytössä ja enpä kyllä edes ajattelisi kantaa mukana puuteria, tuo on vaan niin paljon parempi! Vähän hintavahan se on siihen nähden että se on kotelo ja kaksi sientä, mutta hankintana kuitenkin todella pitkäikäinen, kun sieniä jaksaa säännöllisesti pestä.

    Mä olen siinä vähemmistössä, joka ei pidä tuosta ColourPopin peitevoiteesta. Mulla se taas näyttää kuivalta silmien alla, eikä pysy iholla kovin hyvin. Ja häiritsee toki myös se hapettuminen. Mä en ole vieläkään löytänyt Tarten Shape Tapen voittanutta, se on vaan niin ihana kun blendaantuu hyvin eikä näytä kuivalta. Eikä mun edes tarvitse kiinnittää sitä puuterilla! Jännä miten eri tavalla eri tuotteet toimii eri ihoilla, vaikka meilläkin on molemmilla sekaiho.

    Mä luulen, että sä saattaisit tykätä Mossan Anti-Blemish kasvovedestä, kannattaa laittaa korvan taa jos jossain vaiheessa etsit uutta kasvovettä testiin. Toi oli niin hyvä kesällä, kun se oikeasti auttoi epäpuhtauksia vastaan, mutta iho ei kuitenkaan tuntunut käytön jälkeen kuivalta. Se vaan kannattaa tuoksutella etukäteen jos mahdollista, kun siinä on aika jännä tuoksu. Tuo TBS:n kasvovesi kuulostaa myös hyvältä, tykkään kun kasvovesi tekee muutakin kuin kosteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blotterazzi on kyllä näppärä! Pidän itse edelleen myös puuteria mukana, mutta tarvittaessa sitä on paljon parempi lisätä Blotterazzilla kuin siveltimellä :)

      Tuo ColourPopin peiteaine tuntuu kyllä jakavan mielipiteitä. Mun mielestä se on aika jännä, koska tosiaan omalla iholla tämä toimii täysin samalla tavalla kuin Shape Tape. Kumpikin näyttää mulla erittäin mattapintaiselta, mutta ei kuitenkaan kuivalta ja kakkumaiselta. Mutta niin se vaan on, että tuotteet toimivat eri lailla ihmisten ihoilla :)

      Mun täytyy pitää mielessä tuo Mossan kasvovesi! Mossa ylipäätään vaikuttaa kiinnostavalta merkiltä, mutta en ole heiltä mitään vielä testannut. Muistaakseni joskus etsin netistä infoa heidän vegaanisista tuotteista löytämättä mitään ja kiinnostus vähän laski. Täytyy kuitenkin perehtyä asiaan tarkemmin :)

      Poista
    2. Natural Goods Companyn nettisivuilta ainakin löytyy maininnat vegaanisuudesta. Kaikki näyttävät olevan vegaanisia, paitsi Vitamin Cocktail Intense Rehydration Energising Day Cream. :)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Mä oon tosi huono itse tutkimaan ainesosaluetteloita :D Nyt mun varmasti tulee lähdettyä Mossaa testaamaan! :)

      Poista

Kiitos!