28. heinäkuuta 2015

Heinäkuun Topit

Näin kuun päätteeksi olisi tiedossa postaukset kuukauden topeista ja flopeista. Topit postauksissa kerron esimerkiksi suosikkiostoksistani, paljon käyttämistäni tuotteista ja mahdollisesti vaikka suosikkipuuhastani tai kuun parhaasta tapahtumasta.

Varoituksen sananen: osa kuvista on vähän heikomman laatuisia, sillä olen äitini luona Raumalla ja ainoa kamera mukanani on kännykän kamera. Kaikesta ei edes ole tällä kertaa kuvaa. Mennään näillä tämä postaus :)

Too Faced Chocolate Bar

En ole tätä ihanaa suklaantuoksuista luomiväripalettia vielä hirveästi ehtinyt kuluttaa, mutta tämä oli ehdottomasti kuukauden suosikkiostokseni. Chocolate Bar on ensimmäinen arvokkaampi luomiväripalettini. Olen väreihin ja koostumukseen supertyytyväinen :)


Beautyblender (tästä ei ole kuvaa, koska bb on kotona)

Okei myönnetään, mulla on ollut aikaisemmin melkoinen asenneongelma beautyblenderiä kohtaan. Ajattelin, että 20 euroa meikkisienestä on ihan liikaa ja että minähän pärjään ilmankin. Päätin kuitenkin kokeilla tätä maagista meikkisientä, kun sen prettystä sai alennuksella ja kaupan päälle sai vielä saippuan. Ensimmäisen kerran kokeilin bb:tä Lumenen CC-voiteen kanssa, enkä ollut kovinkaan vakuuttunut. Itse levitän nestemäisen meikkivoiteen mielummin siveltimellä, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kun sitten kokeilin sientä Maybellinen Dream Matte Moussen kanssa, alkoi ääni kellossa muuttua. Ja viimeistään paksun peiteaineen kohdalla olin vakuuttunut. Beautyblenderistä tuli hyvinkin nopeasti osa lähes päivittäistä meikkirutiiniani.

Mitä mieltä muut bloggaajat ovat, ovatko eri väriset beautyblenderit kokeilemisen arvoisia vai kannattaako pysytellä originalissa? :)

theBalm How 'Bout Them Apples?

Tilasin How 'Bout Them Apples? -paletin kesäkuussa, kun mulla oli pulaa poskipunista. Tämä on päässyt lähes päivittäiseen käyttöön ja sopii niin miniehostukseen kuin juhlameikkiin. Pidän koko tuotteesta niin paljon, että teen tästä elokuun puolella ihan oman postauksensa.


Kloranen kuivashampoo

LivBox ei kokonaisuutena mitään riemuskiljauksia aiheuttanut, enkä edes ihan kaikkia boksin tuotteita vielä ole ehtinyt testaamaan. Positiivisimpana yllätyksenä boksista pidän kuitenkin Kloranen kuivashampoota. Tuote on erinomainen kuiashampoo: se poistaa rasvaisuutta sekä saa tukan näyttämään ja tuntumaan puhtaammalta.


TV-sarjojen tuijottaminen

Heinäkuun ei ehkä ajattelisi olevan parasta aikaa viettää sisällä sohvalla istuskellen, mutta tämä heinäkuu on ollut ilmansa puolesta totaalinen poikkeus! Yleensä tällainen TV-kausi on iskenyt muhun vasta syksyllä, mutta nyt se on reippaasti etuajassa. Tai sitten se johtuu siitä, että nyt on tullut niin hyivä sarjoja. Mulla on ollut jopa neljä sarjalempparia tässä kuussa, mikä on enemmän kuin normaalisti koko vuodessa. Kaksi on pohjoismaisia ja melko realistisia, kaksi taas amerikkalaista foliohattukamaa.

- Vallan Linnake. Tanskalainen poliittinen draamasarja, jota näytetään Avalla. Sarjan päähenkilö, Tanskan pääministeri Birgiette Nyborg, on asemastaan huolimatta tosi maanläheisen tuntuinen hahmo. Sarjassa seurataan myös lahjakkaan nuoren TV-toimittaja Katrine Fønsmarkin elämää.

- Silta. Ruotsalais-tanskalainen rikossarja, joka tulee yleltä. Sarjassa tutkitaan Juutinrauman sillalla tapahtunutta murhaa, joka osoittautuukin kahdeksi murhaksi. Ja hupsista keikkaa, kohta poliisilla onkin sarjamurhaaja jahdattavana. Oman mausteensa sarjaan tuovat erittäin mielenkiintoiset henkilöhahmot.



- Wayward Pines. Tämä Foxilta tullut sarja on ainoa mainitsemistani sarjoista, joka on ihan tuliterä. Uusi jakso näytettiin nopeasti Amerikan ensi-illan jälkeen. Kauden päätösjakso tuli viime viikolla ja jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kautta. Wayward Pines on pieni aidattu ja epämääräinen kaupunki Yhdysvalloissa, jonne agenttina työskentelevä Ethan Burke joutuu. Homma vaikuttaa oudolta jo alun perin, mutta odottakaapas kun ohjelma etenee...

The Strain. Amerikkalainen kauhudraamasarja, jonka ykköstuotantokautta näytetään parhaillaan Subilla ja kakkostuotantokausi tulee parhaillaan jenkeissä. Epidemiologi Eph Goodweather pääsee tutkimaan mystistä lentokoneonnettomuutta, joka osoittautuukin herkästi leviäväksi vamppyyrivirukseksi.

Tv-sarjakuvat pinterest

+ Näiden neljän sarjan lisäksi olen tietysti katsonut kestosuosikkiani Muodin Huipulle. En enää edes tiedä, että monesko kausi sarjasta on meneillään. Mulle ei ole vielä muodostunut omaa lempparia, mutta onneksi kaikkein hulluimmat tyypit tippuivat jo...

Siinä oli heinäkuun topit, flopit seuraa perässä :)

Onko jollain muulla kokemuksia tai mielipiteitä jostain mainitsemastani tuotteesta tai TV-sarjasta? Mitkä asiat olivat omia lemppareitasi heinäkuussa? :)

4 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita sävyjä tossa luomiväripaletissa! <3 Kloranen kuivashampoo yllätti mutkin positiivisesti, se oli yksi boksin parhaimpia tuotteita ja oikesti todella tehokas kuivashampoo :) En oo katsonut mitään noista sarjoista, mutta kaikki kuulostavat kyllä ihan katsomisen arvoisilta! Kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan rakastunut tohon palettiin! <3 Suosittelen katsomaan, noi on aika koukuttavia :)

      Poista
  2. Pitääpä alkaa seuraamaan tuota The Strainia! Wayward Pines oli pitkästä aikaa sellainen sarja, jota jaksoin seurata ja kauhukseni luin, ettei ole edes varmaa, tuleeko toista kautta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin minäkin luin. Sarja jäi kyllä niin kesken, että toivotaan uutta tuotantokautta. Suosittelen The Strainia :)

      Poista

Kiitos!