12. heinäkuuta 2016

Real Techniques | Your Finish

Kuten olen monesti aiemminkin sanonut blogissani, mielestäni varsinkaan aloittelevan meikkaajan ei tarvitse sijoittaa suuria summia rahaa siveltimiin. Itse pärjäsin hyvin pitkälle lähes pelkästään Real Techniquesin siveltimillä ja olen kirjoittanut aiemmin merkin Your Base ja Your Eyes -siveltimistä arvostelut. Nyt olisi vuorossa pinkkivartiset Your Finish -siveltimet, joista mulla on lähes kaikki. Real Techniquesin siveltimet ovat synteettistä karvaa ja merkki on eläinkokeeton :)

Laitan tähän postaukseen tuotteiden myyntihinnat iHerbissä ja pretty.fissä (en hyödy linkeistä). Itse ostan Real Techniquesin siveltimeni nykyisin iHerbistä, mutta koska kaikki eivät halua tilata tuotteita rapakon takaa, laitoin myös myyntihinnan Suomessa. Real Techniquesin siveltimiä saa monista kotimaisista, pohjoismaisista ja eurooppalaisista verkkokaupoista sekä tiettyjä siveltimiä on välillä näkynyt ihan kivijalkakaupoissa, kuten Sokoksella.



Aloitetaan omistamistani yksittäin myytävistä siveltimistä :) 

Real Techniques Stippling Brush

Stipple-siveltimet ovat suoraan sanottuna mulle vähän mysteeri. Mun oli pitkään vähän vaikea löytää paikkaa tälle siveltimelle omassa rutiinissani. Siveltimen pää on lättänä, mutta siinä on silti kahden pituisia harjaksia.  Siveltimen kerrotaan merkin omilla sivuilla olevan ideaalinen nestemäisen tai voidemaisen viimeistelytuotteen levittämiseen (olettaisin tämän tarkoittavan poskipunia, highlightereita ja vastaavia). Itse ostin tämän voidemaiselle poskipunalle ja kyllähän tämä tuotteen häivyttää kauniisti, mutta sivellin on vähän turhan iso ja kömpelö omaan makuun voidemaisen poskipunan levittämiseen. Voin vain kuvitella, kuinka hankalaa siveltimellä olisi levittää highlighteria.

Stippling Brush kuitenkin on mielestäni hyvä sivellin vähän kevyemmille meikkivoiteille, joiden ei ole tarkoitus olla täysin peittäviä. Meikkivoide vaatii ehkä vähän ylimääräistä työstöä tämän siveltimen kanssa, jotta naama ei jää viiruiseksi. Lopputulos on kuitenkin kaunis eikä sivellin tuo lisähohtoa eikä vie pois peittävyyttä, mitä taas kostutettu meikkisieni saattaa tehdä. Ihan kiva sivellin, mutta ei mielestäni mikään must have.

Hinta iHerb n. 9 €, pretty.fi 13,90 €

Real Techniques Blush Brush

Blush Brush on todella iso ja pöyheä poskipunasivellin. Nykyisin tykkään käyttää vähän pienempiä poskipunasiveltimiä, mutta pärjäsin vain tämän kanssa todella pitkään. Tykkään edelleen käyttää Blush Brushia silloin, kun poskipuna on erityisen kirkas tai pigmenttinen, enkä halua pelleposkia. Silloinkin kopauttelen huolella ylimääräiset poskipunat tästä siveltimestä hyvin pois ja lähinnä hipaisen poskea. Sama juttu shimmerisen poskipunan kanssa, tällä siveltimellä sitä saa lisättyä tuolla tekniikalla kivan luonnollisesti. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta mielestäni pienemmällä poskipunasiveltimellä poskipuna on helpompi laittaa juuri siihen, mihin sen haluaa.

Hinta iHerb n. 8 €, pretty.fi 13,90 €

Real Techniques Retractable Kabuki Brush

Ostin Retractable Kabuki Brushin käsilaukkuun kulkevaksi puuterisiveltimeksi, koska sen saa suljettua. Valitettavasti sivellin oli itselleni pieni pettymys. Ensinnäkin sivellin on vähän pieni omaan makuun, enkä myöskään tajua sen viistoon leikattua muotoa. Lisäksi puuteri ei mielestäni tartu tähän erityisen hyvin. Tykkään paljon enemmän We Care Iconin kabukisiveltimestä (arvostelu), joka kulkee mulla matkassa mukana. En näe mitään käyttöä RT:n Kabukille, joten tämä lähtee varmaankin eteen päin.

Hinta iHerb n. 9 €, pretty.fi 16,90 €

Real Techniques Setting Brush

Jos aikaisemmat siveltimet eivät ole mun varsinaisia suosikkeja, niin tämä kyllä on sellainen! Setting Brush on aivan täydellinen sivellin highlighterille. Se on täydellisen kokoinen ja kapea kärki mahdollistaa tarkankin levittämisen. Tämän kanssa saa siis näppärästi highlighterin niin poskien korkeimpaan kohtaan kuin muihinkin korostettaviin kohtiin lukuun ottamatta silmiä. Tämä on myös täydellisen kokoinen sivellin silmänaluspuuterille.

Hinta iHerb n. 7 €, pretty.fi 11,90 €


Real Techniques Sculpting Set

Sculpting Set on limited edition -setti, mutta vielä settiä saa iHerbistä noin 17 euron hintaan. Lisäksi setissä on pari yksittäin myytävää sivellintä. Näissä on muuten kaikkein kaunein ulkonäkö, sillä varsi on kaunis metallinpinkki. Kokonaisuudessaan setti on mielestäni ihan loistava ja voin kyllä suositella tätä.

Sculpting Brush on loistava varjostussivellin. Tällä saa todella tarkan (ja voimakkaan) varjostuksen erityisesti poskiluun alle, mutta sivellin sopii myös hyvin leuan ja otsan varjostamiseen sekä voidemaisen varjostuksen häivyttämiseen. Itse käytän tätä lähinnä oikeasti voimakkaassa iltameikissä, arkisin käytän mielummin merkin Contour Brushia, joka kuuluu siis Your Base -kokoelmaan. Sculpting Brush myydään myös yksittäisenä, iHerbissä n. 9 €, pretty.fissä 14,90 €.

Setting Brushista kerroinkin jo ylempänä, mutta Sculpting Setin Setting Brush on vähän erilainen. Tässä on pyöreämpi pää kuin alkuperäisessä ja sen vuoksi esimerkiksi amorinkaaren korostaminen ei käy tämän kanssa yhtä helposti. Isompien alueiden korostamiseen Sculpting Setin sivellin käy aivan yhtä hyvin kuin alkuperäinen, puhumattakaan silmänalusmeikin kiinnittämisestä.

Fan Brush on ainut tämän setin sivellin, jota ei saa yksittäin ostettua. Jotkut tykkäävät käyttää fan-siveltimiä highlighterille, mutta itse en oikein osaa laittaa highlighteria kauniisti tällä. Siveltimen eripituiset harjakset eivät ainakaan auta highlighterin levittämisessä. Ehkä mun pitäisi testata fan brushia, jossa on tasapituiset harjakset. Tämä Fan Brush on kuitenkin todella hyvä sivellin luomivärin fall outin "siivoamiseen", sillä vaaleat harjakset vain pyyhkivät luomivärit pois levittämättä niitä. Useimmiten kuitenkin teen luomivärin ennen meikkipohjaa, joten tälle siveltimelle on aika vähän käyttöä, mutta on tällainen silti kätevä omistaa.


Real Techniques Cheek & Lip Set

Cheek & Lip Set on Real Techniquesin kevään uutuus, jota odotin kuin kuuta nousevaa. Tilasin setin heti, kun se tuli iHerbiin. Setti on ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan kokonaisuutena niin loistava kuin ylempi Sculpting Set. Yksikään näistä siveltimistä ei ole huono, mutta mulla on kokoelmassa jo paremmat vastaavat tuotteet (jotka tietenkin kerron siveltimestä puhuttaessa). Näiden kirkkaan pinkki varsi on myös vähiten suosikkini verrattuna aikaisempiin varsiin. Ei sillä että asialla olisi kauheasti merkitystä, mutta vaaleampi varsi on mielestäni söpömpi. Cheek & Lip Set maksaa iHerbissä n. 18 € ja pretty.fissä 34,90 € (hui mikä hintaero...). Itselläni on kyllä käyttöä setille, mutta suoraan sanottuna olisin pärjännyt loistavasti ilmankin, enkä siksi ihan täydestä sydämestä voi settiä suositella.

Cheek Brush on melko tiheä ja vähän litistetty poskipunasivellin, joka on aika lailla sopivan kokoinen poskipunalle. Litistetty muotoilu ja tarpeeksi pieni koko mahdollistavat poskipunan laittamisen juuri oikeaan kohtaan. Pidän tästä siveltimestä ehdottomasti enemmän kuin valtavan kokoisesta alkuperäisestä Blush Brushista. Pidän kuitenkin paljon enemmän Ecotoolsin Precision Blush Brushista, joka on melko saman tyyppinen tämän kanssa. Siveltimet ovat melkein saman kokoiset, mutta Ecotoolsin versio on vähemmän tiheä, mikä mahdollistaa poskipunan lisäämisen vähän kevyemmin. Mielummin suosittelisin siis Ecotoolsin Precision Blush Brushia (arvostelu täällä), kuin tätä settiä Cheek Brushin takia. Nämä ovat taas toki makuasioita eikä tämäkään sivellin ole mielestäni ollenkaan huono.

Duo-Fiber Contour Brush on samainen varjostussivellin, joka tulee Duo-Fiber setissä. Siveltimessä on kahden pituisia harjaksia ja se on juuri täydellisen kokoinen poskiluun varjostamiseen. Pidän kuitenkin paljon enemmän Real Techniquesin alkuperäisestä varjostussiveltimestä, joka tulee Core Collection Setissä. Se on pehmeämpi ja saan sillä varjostukset häivytettyä paljon kauniimmin kuin tällä. Lisäksi se käy myös pehmeytensä myöksi tätä paremmin esimerkiksi otsan varjostamiseen. Duo-Fiber Contour Brush on kuitenkin hyvä todella kevyeen varjostamiseen. Jos olen laittanut esimerkiksi voidemaisen varjostuksen ja voidemaista poskipunaa, tykkään vahvistaa varjostusta vielä kevyesti puuterituotteella. Silloin tämä sivellin on todella näppärä ja siitä syystä suosikkini tästä setistä.

Huulipunasiveltimet ilman suljettavaa korkkia eivät edelleenkään ole suosikeitani ja siksi ei ole myöskään Cheek & Lip Setin Lip Brush. Tällainen on toki ihan näppärä kotona meikkaillessa ja esimerkiksi uuttaa huulipunaa kokeillessa, mutta useimmiten tarvitsen huulipunasivellintä mukaani. Sillopin korkki olisi todella kätevä, jotta sivellin ei sotke koko meikkipussia.


Ainut sivellin, jota mulla ei Your Finish -siveltimistä ole, on Retractable Lip Brush. Tässä on se äsken pyytelemäni korkki, mutta toistaiseksi mulla ei ole tarvetta tällaiselle. Mulla on meinaan kaksi We Care Iconin suljettavaa huulipunasivellintä (arvostelu) ja ne riittävät mulle toistaiseksi. Voi toki olla, että hankin tämän siveltimen jossain kohtaa. Siveltimen lättänä muotoilu näyttää todella hyvältä huulipunan levittämiseen.

Oletko testannut näitä tai joitain muita Real Techniquesin siveltimiä? :)

8 kommenttia:

  1. Mäkään en niin tykänny siitä että muuttivat värit, muutenkin olisin tykänny jos kaikki olis vaikka hopeisia :D Kiva postaus, ja hyvin kuvailtu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Tuo uusi kirkas ulkoasu on vähän... mauton :D Mun mielestä nuo Sculpting Setin siveltimet ovat todella kauniita, olisivatpa kaikki tuollaisia :)

      Poista
  2. Mahtava postaus<3 Ihanan kattavasti kerroit siveltimistä ja siitä, miksi tykkäät tai et tykkää niistä ja mihin oot itse kokenut nää parhaimmiksi :) Multa löytyy myös toi Sculpting Set ja käytän Sculpting Brushia lähes joka kerta poskiluun varjostamiseen, jos käytän siihen aurinkopuuteria. Fan Brush on mullakin käytössä lähinnä vain poskille varisseiden luomivärien poistamisessa, mäkään en oikein tykkää laittaa tollasilla highlighteria.

    Mäkin tykkään ton setin metallisesta väristä ja itse asiassa Deluxe Gift Setistä tulleet pinkit siveltimet on myös samanlaisia :) Mä en ennen tätä postausta edes tajunnut, ettei noi pinkit oo kaikki tosiaan tollasia metallinhohtoisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sculpting Brush on kyllä todella hyvä varjostussivellin :) Joissain videoissa olen nähnyt, kun highlighteria laitetaan Fan Brushilla ja se näyttää ihan luonnistuvan, mutta tuo on mielestäni vähän hankala sivellin siihen. Olisi kyllä mun mielestä kivampi, että kaikissa siveltimissä olisi samanlainen varsi. Näyttäisi vähän selkeämmältä :)

      Poista
  3. Kiitos näistä arvosteluista, pitää ehdottomasti hankkia lisää Real Techniquesin siveltimiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, näissä on tosi hyvä hinta-laatusuhde! :)

      Poista
  4. Mä olen harkinnut Fan Brushin hankkimista, mutta ehkä mä kuitenkin pärjään Setting Brushilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin kankkia Fan Brushin esimerkiksi Sigmalta, mutta toistaiseksi Setting Brush toimii oikein hyvin! :)

      Poista

Kiitos!