26. elokuuta 2016

Ensivaikutelmia essencestä



 Nyt olisi luvassa tuotearvostelua pitkästä aikaan :)

Olen useasti lukenut muiden blogeista essencen tuotteista, mutta omat testailuni ovat jääneet vähän vähemmälle. Mä en suoraan sanottuna ole ollut hirveän innoissani merkistä, vaikka monesti tykkään testata ja käyttää markettikosmetiikkaa. Essencen hinnat ovat ehkä vähän jopa 'liian' alhaiset ja mulla on siksi ennakkoluuloja tuotteiden laatua kohtaan. Olen nyt tässä bloggaamisen aikana kuitenkin muutamia tuotteita essenceltä testannut ja tässä postauksessa tulisi vähän mielipiteitä niistä. Suurimmasta osasta tuotteista tykkäsin, kun pari taas ei juurikaan sytyttänyt.

Essence on saksalainen superedullinen kosmetiikkamerkki. Meikit ovat ihan suorastaan halpoja. Ainakin pääsääntöisesti hinnat ovat eurosta muutamaan euroon. Essenceä myydään ainakin jossain Tokmanneissa ja Minimaneissa. Kaikki tuotteet ovat saatavilla saksalaisesta kosmetik4less-verkkokaupasta (en hyödy linkistä). Essence on eläinkokeeton merkki.

say no to redness -peiteaine


Tämä vihreä peiteainekynä on ensimmäinen tuotteeni essenceltä. Voitin tämän blogiarvonnasta noin vuosi sitten, enkä ole varma, valmistetaanko tätä enää. Peiteaine on mielestäni ihan jees: ei paras mahdollinen, muttei huonokaan. Color correcting, jossa ihon värivirheitä korjataan värikkäillä peiteaineilla ennen meikkivoiteen laittoa, ei ole oikein  mun juttu ainakaan päivittäisessä meikkirutiinissa. Mielummin käytän suoraan pigmenttistä meikkivoidetta ja peiteainetta. Joskus käytän kuitenkin vihreää peiteainetta kevyesti peittävän meikkivoiteen alla. Essencen peiteaine peittää punaisuutta, mutta ei ole liian näkyvää. Meikkivoiteen päällä tämän vihertävyys sen sijaan näkyy, joten sillä tavalla en tätä nykyisin käytä. Ongelma peiteaineen kanssa on se, että ei voidemaisen koostumuksena vuoksi oikein pysy iholla. Tuote lähtee helposti liikkumaan meikkivoidetta laittaessa, jos ei ole varovainen. Lisäksi tämä peiteaine on vähän hankala häivyttää.

lash princess volume mascara


Ne, jotka ovat katsoneet tekemäni Meikki tuotteilla joista en pidä! -videoni tietävät, että tämä ripsiväri ei ole lempparini. Ripsivärin koostumus on aika vetistä, minkä vuoksi tuotetta tulee harjaan epätasasesti. Itse harja on oudon kierteinen. Toisella puolella on lyhyempiä ja toisella puolella pidempiä harjaksia. Lyhyemmällä puolella saa tehtyä alaripset kauniisti, mutta se vaatii varovaisuutta. Muuten alaripsistä saa sellaiset kivat hämähäkinjalat. Yläripsille tämä ripsiväri ei toimi itselläni ollenkaan. Tämä lähinnä värittää ripseni, mutta ei juurikaan anna tuuheutta eikä ainakaan yhtään pituutta. Liian paljon laitettuna tämä saa ripset yhtenäisiksi paakuiksi. Se plussa tässä on, että ripsiväri ei varise. Siksi käytän tätä välillä irtoripsien alla ja alaripsissä. Pelkästään käytettynä tämä on kuitenkin aika tylsä ripsiväri.



longlasting lipliner, sävy yummy berry

Tykkään tästä kierrettävästä huultenrajauskynästä, vaikkei tämä paras käyttämäni rajauskynä olekaan. Itse pidän enemmän kynämäisestä malleista ihan sen takia, että ne saa teroitettua aivan superteräväksi. Kynän koostumus on todella liukuva ja ihanan kermainen, joten se levittyy huulille kuin unelma. Pysyvyys on ok, mutta ei tämä esimerkiksi syömistä kestä. Mä saan toisaalta nestemäiset mattahuulipunatkin lähtemään syödessä, joten jollain muulla tämä saattaa pysyä paremmin. Yummy Berry näyttää pakkaukselta melko pinkiltä, mutta se on huulilla syvä marjainen sävy. Olen käyttänyt kynää esimerkiksi tässä tutorialissa. En usko, että tulen ostamaan tästä kynästä muita sävyjä, mutta haluan ehdottomasti testata essenceltä myös perinteisen mallista huultenrajauskynää. Olen kuullut monien sanovan sitä maailman parhaaksi rajauskynäksi, joten onhan se testattava!

longlasting lipstick, sävy 23 velvet matt

Tästä huulipunasta tykkään! Täytyy tosin sanoa, että ei tämä missään nimessä mikään maailman pitkäkestoisin huulipuna ole. Puna kestää kyllä normaalia olemista ja veden juomista, mutta viimeistään syödessä se lähtee huulilta. Sävyn nimestä voisi myös päätellä punan olevan mattaista, mutta tämä sekä tuntuu että näyttää kermaiselta huulilla. Puna tuntuu huulilla mukavalta, mutta vähän liukkaalta. Näin vaalean sävyn kanssa se ei niin kauheasti haittaa. Tummempia tai kirkkaampia sävyjä en kyllä tällä koostumusella uskaltaisi käyttää. Sävy velvet matt on aivan ihana ruusuinen nudepuna. Ostaessani tämän ajattelin vain valita jonkun turvallisen sävyn, mutta tämä todella yllätti kauneudellaan!

Essencen siveltimistä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta ajattelin mainita nämä vielä tässä. Essencen sivellinvalikoima ei ole mikään maailman suurin, enkä ole kaikkia niistä testannut. Nämä kaksi sivellintä ovat kuitenkin osoittautuneet hyviksi ja pidän myös näiden suloisista varsista. Olen testannut näiden lisäksi poskipunasiellintä, josta en pitänyt yhtään. Se oli liian pieni ja itse en tullut toimeen siveltimen viistoon leikatun pään kanssa.

eye blender brush

Eye blender on iso ja pöyheä häivytyssivellin. Tällaisia voi olla todella hankala löytää budjettihinnoin, sillä edulliset häivytyssiveltimet ovat oman kokemukseni mukaan olleet usein liian pieniä. Tämä on oikeasti loistava vaihtoehto edulliseksi häivytyssiveltimeksi! Käytin tätä itse ennen Sigma E40:n hankkimista. Täytyy myöntää, että kokeillessani Sigmaa, en huomannut kovinkaan suurta eroa tähän. Sigman sivellin on hieman pyöristetympi, mikä tekee sen käytöstä ihan vähän helpompaa. Täysin saman lopputuloksen näillä kuitenkin saa, joten jos etsit edullista isoa ja pöyheää häivytyssivellintä, suosittelen ehdottomasti essencen eye blenderiä!

concealer brush

Itse käytän tällaista lättänää peiteainesivellintä ainoastaan, jos laitan peiteainetta kulmakarvan alle. Aika harvoin sitä teen, mutta tämä sivellin toimii siinä tarkoituksessa hyvin supertarkan ja ohuen harjasosansa vuoksi. Itse en tällaista sivellintä osaisi käyttää esimerkiksi epäpuhtauksille tai laajempien alueiden peittoon. Koska käytän tällaista sivellintä hyvin harvoin, en näe syytä tuhlata isompaa rahaa pieneen lättänään peiteainesiveltimeen.

quick & easy sponge nail polish remover

Tämä on ehdottomasti suosikkini kaikista testaamistani essencen tuotteista! Muillakin merkeillä on tällaisia kynsilakanpoistoainepurkkeja, mutta itse olen aika pihi mitä kynsiin tulee. Essencen purkilla oli hintaa alle neljä euroa, joten uskaltauduin kokeilemaan tätä ja se kannatti! Varsinkaan värikkään kynsilakan poisto vanulapulla ei kuulu mun lempipuuhiin, sillä koko sormi menee helposti kynsilakan väriseksi. Kun sormen pistää muutamaksi sekunniksi uimaan tähän purkkiin ja pyörittelee kynttä sientä vasten, on kynsilakka tipotiessään eikä sormi ole värjääntynyt kynsilakan mukaan. Mikä parasta, tämä tavara ei kuivata mun sormia ollenkaan, toisin kuin useimmat kynsilakanpoistoaineet! Lisäksi tämä kynsilakanpoistoaine tuoksuu hyvältä, mikä on aivan uutta itselleni. Mieskään ei valita pahasta hajusta, kun poistan kynsilakkaa tällä. Miramen kynsilakanpoistoaine oli suosikkini ennen, mutta se saa nyt väistyä essencen ihmepurnukan tieltä! Tulen ehdottomasti ostamaan tätä uudelleen monta purkillista!



swatchit peiteaineesta, rajausynästä ja huulipunasta

Kokonaisuutena näistä essencen tuotteista täytyy sanoa, että olen oikein tyytyväinen. Mun pitäisi vähän avata mieltä enemmän superedullista kosmetiikkaa kohtaan, sillä joukosta voi löytyä todellisia helmiä, kuten mulle kävi kynsilakkapurkin kanssa. Monet tuotteet saattavat osoittautua oikein hyviksi, vaikkei ne parhaita mahdollisia olisikaan. Ja jos joku tuote onkin vähän kehnompi, tämän hintaluokan tuotteiden kohdalla rahaa ei mene paljoa hukkaan. Mikäli etsii budjettiratkaisua meikeissä, on essence ehdottomasti tutustumisen arvoinen merkki. Aion itse ehdottomasti käydä essencen hyllyllä seuraavalla Ideaparkin käynnilläni! :) (Vai tietäisikö joku tamperelainen lukija, myydäänkö essenceä missään kaupungin Tokmannissa? Essencen nettisivu väittää näitä olevan jokaisessa Tokmannissa, mutta itse olen törmännyt näihin ainoastaan Lielahdessa ja sieltäkin merkki lähti vissiin pois, koska en sitä enää viime käynnillä bongannut...)

Kuvassa mulla on lash princess ripsiväriä, joka ei tee kauheasti mitään mun ripsille.
Huulilla mulla on ihanaa longlasting huulipunaa sävyssä 23.

ps. Jännä yksityiskohta essencestä on, että kaikki tuotteiden nimet kirjoitetaan pienin alkukirjaimin ja verkkosivuilla virkettä ei aloiteta isolla alkukirjaimella.

Onko essence tuttu? Mitä suosittelisit testaamaan merkiltä? :)

10 kommenttia:

  1. essence on varmaan paras halpismerkki. Laatua löytyy lähes kaikista tuotteista, mutta meikkivoiteita en merkiltä ostaisi. Uusin löytö on Make me brow kulmageeli, jossa kuituja ja väriä täyttämään tyhjät kohdat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella positiivisesti yllättynyt merkistä ja tosi mielelläni testailen monia tuotteita! Hei kiitos vinkistä, katselinkin tuota geeliä essencen nettisivuilta. Täytyy ehdottomasti testata :)

      Poista
  2. Muutamia essencen tuotteita oon testannut, osasta oon tykännyt ja osasta taas en yhtään :D liquid ink high shine eyeliner on ehdoton suosikkini, samoin tykkään liquid ink eyeliner waterproofista, vaikka se sivellinosa olikin aluksi mun makuuni liian paksu :) Multa löytyy sheer & shine lipstick sävyssä 11 all about cupcake ja täytyy sanoa, että toi on varmaan surkein koskaan omistamani huulipuna. Sävy on itse asiassa tosi lähellä tota sun essencen huulipunaa, mutta ei tosta huulille kyllä mitään väriä tartu :D Lähinnä toi muistuttaa sellasta hennosti sävyttävää huulirasvaa, ilman sen suurempia kosteutustehoja kylläkin.

    Sun tuotearvosteluja onkin ollut ikävä! Kerrot näistä aina niin kattavasti ja mikä tärkeintä, näistä teksteistä huomaa, että mielipiteet on selkeesti sun omia etkä yritä mielistellä näiden kanssa yhtään ketään :) Ja toi kynsilakanpoistoaine lähtee niin testiin, kunhan seuraavan kerran pääsen Tokmannille! Multa löytyy tollanen purkki, minkä oon ostanut Ginasta, mutta se kuivattaa sormia ihan tajuttomasti, vaikka muuten onkin ihan tehokas. Kiva jos ton kanssa ei oo sulla ainakaan ollut sitä ongelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein näiden halpismerkkien meikit ovat joko hittejä tai huteja :) Täytyykin testata merkin eyelinereita. Silmien rajaus on mulla sellainen juttu, että mitä edullisemmin pääsen, niin sitä parempi. Kuulostaapas huonolta tuo huulipuna. Ylipäätään sanat 'sheer' ja 'lipstick' yhdessä tuotteessa saavat mut varuilleen :D Mä haluan huulipunalta juuri pigmenttiä ja käytän sitten mielummin huulikiiltoa, jos haluan läpikuultavamman huulipunan.

      Kiitos Linda, tosi kiva kuulla, että pidät arvosteluistani! :) Suosittelen ehdottomasti tuota purkkia! Mä yllätyin todella paljon siitä, ettei mun sormi kuivahtanut yhtään. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että tuo kynsilakanpoistoaine on asetonitonta. Varmaan, sillä en keksi muutakaan ja asetoni ei mikään maailman hellävaraisin aine ole. Mun kädet ovat kyllä sellaiset, että ne kuivahtavat helposti. Lisäksi mulla on aina jossain kynsinauhasssa joku pieni haava, eikä tämä kirvele niitäkään, tosin kuin kaikki muut kynsilakanpoistoaineet :)

      Poista
  3. Mä en asu Tampereella enkä edes Suomessa, mutta näin Essenceä pari viikkoa sitten siellä Koskarin alakerran Tokmannilla! :)
    Essenceä parempi musta on Catrice, joka on myös edullinen saksalainen meikkimerkki - sen tuotteita ei tosin vielä taida saada Suomesta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Mä käväisinkin Koskarin Tokmannilla eilen ja löysin essencen :) Joskus keväämmällä merkkiä ei vielä ollut tuolla. Kiva nähdä, että essencen saatavuus paranee Tampereella ja Suomessa ylipäätään. Täytyy pitää mielessä tuo Catrice, jos törmään siihen jossain ulkomailla tai netissä :)

      Poista
  4. Kaunis meikki ja kaunis sinä <3

    VastaaPoista
  5. Moi Kata! :) Myös tammelan tokmannilta bongasin essence hyllyn :) Täytyykin toi kynsienpuhdistus puteli käydä hankkimassa.
    Tykkään kans tosi paljon näistä sun arvostelu ja testaus postauksista, rehellistä ja toimivaa! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marianne ja kiitos vinkistä! :) Yhdessä kohtaa tuntui, ettei essenceä ollut missään kaupungin Tokmanneissa. Ihanaa, ettei tarvitse mennä Ideaparkiin asti ostaman essenceä. Kiitos paljon, tosi kiva kuulla :) <3

      Poista

Kiitos!