5. huhtikuuta 2016

Nakukynnet

Kynnet ovat mulla rehellisesti sanottuna vähän heikompi osa-alue. Ihailen aina täydellisiä lakkauksia kynsi- sekä kauneusblogeissa ja ihmettelen, miksi mun on itse niin pirun vaikeaa saada se lakkaus onnistumaan yhtä kauniisti. Mielestäni pitkät ja kauniit rakennekynnet ovat upeita, mutta itse en osaisi olla alkuunkaan sellaisten kanssa. Ne olisivat tiellä niin työssäni kuin elämässäni muutenkin. Nyt olen yrittänyt skarpata niin, ettei kynsieni lakkaus olisi montaa päivää ihan räjähtänyt ja kiinnitän myös enemmän huomiota kynsinauhojen hoitoon. Siitä huolimatta mun kynnet pysyvät hyvin yksinkertaisina: ne ovat lyhyiksi leikatut ja yleensä niissä on vain yhtä kynsilakkasävyä.


Syksyllä ja talvella olen suosinut lakkauksessa tummia värejä, mutta näin kevään tullen mulle on iskenyt neutraali kynsikausi. Haluan vaaleaa lakkaa, joka ei peitä kynttä liikaa vaan lähinnä kirkastaa ja sävyttää. Ilman kynsilakkaa en kuitenkaan osaa olla, sillä lakka antaa heti huolitellumman fiiliksen. Lisäksi saatan jopa syödä kynsiäni, jos ne eivät ole lakatut (joskus söin aina, onneksi olen päässyt siitä tavasta). Tiedättehän, mitä BB-voide tekee kasvoille? Välillä haluan kynsilakalta samaa ja nyt on sellainen kausi. Neutraalien kynsien etu on myös se, että ne menevät kaikkien meikkilookien ja kaikkien vaateiden kanssa.



Nyt kevään aikana olen käyttänyt ahkerasti paria vaaleaa kynsilakkaa Essieltä. Nämä täyttävät toiveeni täydellisesti: ne kirkastavat ja kaunistavat kynsiä, mutta pitävät ne neutraaleina. Näitä voisi oikeasti melkein kutsua kynsien BB-voiteiksi. Vasen lakka on lähes vaalea, hieman vaaleanpunaiseen taittava sävy 8 Limo-Scene. Tämä on yksi suosikkilakoistani ja ostin lakan jo ennen blogiaikoja, kun halusin lakata kynteni arkisin vain jollain lakalla. Oikean puolisen lakan voitin puolestaan blogiarvonnasta syksyllä. Itse en olisi osannut ostaa tällaista sävyä, mutta se on ihanan hempeä. Ikään kuin "Your nails but better." Vaaleanpunainen läpikuultava sävy on 15 Sugar Daddy.

Essien lakat ovat hyvän laatuisia. Ohut koostumus kuivuu nopeasti ja pigmenttisiksi tarkoitetut sävyt ovat oikeasti peittäviä. Ennen tutustumistani Essieen käyin yleensä Mavalaa tai muita edullisempiä kynsilakkoja. Testattuani ensimmäisen lakkani Essieltä muutin mielipiteeni siitä, paljonko olen valmis kynsilakasta maksamaan. Varsinkin tällaiset usein käyttämäni sävyt haluan oikeasti laadukkaina. Harvemmin käyttämäni sävyt ostan sitten vähän halvemmalla :)

Essien täysikokoisella lakalla on Sokoksella hintaa 14,90 €.

Mikä on sun kynsien kevätlook?
ps. käy osallistumassa arvontaan :)

4 kommenttia:

  1. Neutraalit kynnet on kivat, tykkään itsekin niistä sävyistä omilla kynsillä :)

    Mun kynsien laitto on viime aikoina ollut melko laiskaa kun kynnetkin ovat menneet tosi huonoon kuntoon. Siksi oonkin pitänyt taukoa lakkaamisesta ja popsinut sinkkitabletteja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi varmaan harkita sinkkitabletteja, koska kynnet liuskottuvat ja katkeilevat todella helposti :)

      Poista
  2. Luonnollisen värisiä kynsilakkoja itsekin suosisin, jos mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksi mun työn varjopuolista on nimenomaan se, etten saa laittaa kynsiäni mitenkään :D Tollasissa vaaleissa kynsilakoissa on sekin hyvä puoli, ettei sen lakan kulumista kynsistä huomaa niin helposti kuin jos väri on kovin tummaa tai räikeää.

    Mulla oli joskus vuosia sitten rakennekynnet jonkun aikaa. Tykkäsin niistä, koska ne oli nätit ja kynnet oli koko ajan huolitellun näköiset, mutta olihan ne oikeesti aika epäkäytännölliset kun mulla ne oli vielä suht pitkät. Pelkästään tietokoneen näppäimistöllä kirjoittaminen piti "opetella" uudestaan niiden kanssa ja oli oikeestaan vaan helpotus, kun mulla ei ollut enää varaa käydä kerran kuussa huoltamassa niitä :D

    Essien lakat on ihan huippuja ja niitä käytän yleensä itsekin niinä harvoina kertoina, kun kynsiä nykyään tulee lakattua. Ja Essien lakkojen sävyvalikoimakin on ihanan laaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla voisi tuottaa melkoisia hankaluuksia, jos en saisi laittaa kynsiä töihin. Joissain työpaikoissa ei välttämättä saa edes meikata, en ikipäivänä pystyisi työskentelemään sellaisessa paikassa :D Totta, mulla tummat lakat näyttävät nätitä vain 1-2 päivää.

      Mun ystävä on kynsiteknikko ja hänellä on aina upeat ja pitkät kynnet. Pari kertaa hän on tehnyt mulle geelit ihan lyhkäisenä, mutta en osannut olla niilläkän vaan nypin ne pois :D Mulle sormet ovat kuitenkin tekemistä varten, enkä todellakaan halua varoa koskemasta mihinkään, ettei kynnet mene huonoksi :D

      Essiellä on huippu sävyvalikoima ja onneksi saatavuuskin on hyvä :)

      Poista

Kiitos!