2. toukokuuta 2016

Getting Ready for Summer


Mä ajattelen yleisesti niin, että jokainen vuodenaika kestää kolme kuukautta ja kesän osuus kuukausista ovat kesä-, heinä- ja elokuu. Viime päivinä olen kuitenkin havahtunut siihen, että ilma on selkeästi aiempaa kesäisempi. Yksi ilta katsoin surkeana ulos ikkunasta vesisadetta, enkä tosiaan olisi halunnut mennä ulos. Mielikuva sateesta oli hyinen ja oletin myös tuulen olevan kylmä. Lähdin kuitenkin viemään koiraa ulos ja yllätyin, sillä sekä sade että tuuli olivat kesäisen lempeitä ja lämpimiä. Eräs päivä kiinnitin ensimmäistä kertaa tänä keväänä huomiota siihen, että nurmikko vihersi. Tänään aamulla ulkoiluttaessani koiraa aurinko paistoi ja lämmitti ja linnut lauloivat. 

En pidä Suomen ilmastosta ja myönnän sen ihan suoraan! Mä pidän vuodenajoista, mutta täällä pohjolassa ne ovat väärässä suhteessa omaan makuuni. Asuisin mielummin jossain Keski-Euroopassa, jossa kevät alkaisi ajoissa, kesä olisi pitkä ja lämmin, syksy tulisi vähän myöhemmin ja talvi olisi lyhyt. Olen aina kokenut olevani kesän lapsi ja olen syntynytkin sopivasti heti kesäkuun alussa. Keväällä kun luonto herää henkiin, niin tuntuu että herään itsekin. Olen oppinut jopa pitämään syksystä ja sietämään talveakin, mutta kyllä kevään loppupuolisko ja kesä ovat mulle parasta aikaa vuodesta!

En oikein tiedä, mikä tuon alkulätinän pointti oli :D Halusin varmaan vain kertoa fiiliksiäni. Tuntuu niin mahtavalta, että kesä on ihan nurkan takana. Tämän postauksen idea on kuitenkin esitellä muutama kosmetiikkatuote, joilla herättelen kesäfiilistä :)


Lumene Natural Bronze Kevyesti Päivettävä Kosteusvoide on loistava tuote pienen päivetyksen huijaamiseen itseni kaltaiselle kokemattomalle itseruskettajalle. Kuten olen monesti kertonut blogissa, mun on ollut tapana käydä solariumissa ja kaikki varmasti tietävät, ettei se ole pidemmän päälle terveellisin tapa saada väriä pintaan. Syöpäriskin lisäämisen lisäksi solariumissa käynti vanhentaa, kuten myös liika auringolle altistuminen - varsinkin ilman asianmukaista suojakerrointa. En aio lopettaa auringon ottoa kesällä, mutta muina vuodenaikoina huijaan tästä edespäin rusketuksen itselleni purkista.

Myönnetään, että ensimmäisellä käyttökerralla sain vähän laikkuja aikaseksi tällä voiteella. Lopputulos on kuitenkin vaalea yhdellä käyttökerralla ja laikut kuluivat nopeasti pois. Tämä itseruskettava lupaa saavuttaa syvimmän asteensa noin viiden päivän käytön jälkeen. Itse en ole käyttänyt tätä viittä päivää putkeen, sillä jo parin päivän käytöllä saa kivan päivetyksen. Voide käy niin kasvoille kuin vartalollekin. Olen itse huijannut tällä rusketusta toistaiseksi vain kasvoihin, rintakehään, olkapäihin ja käsiin. Muut vartalon osat ovat vielä vaatteiden alla piilossa, joten mitä niitä turhaan ruskettamaan.

Asteittain itseruskettavalla on hankala saada todella luonnottoman näköistä lopputulosta, mutta siinä on muutama miinuspuoli. Ensimmäinen on se, että vie aikaa ja vaivaa lisätä itseruskettavaa monta päivää putkeen. Iho olisi hyvä kuoria ennen itseruskettavaa. Itse kuorin tämän kanssa useimmiten joka toinen käyttökerta, koska mulla ei ole erityisen kuivia kohtia missään tällä hetkellä. Itse kosteutan erikseen ennen tätä kasvot, kyynärpäät ja kämmenselät. Koska voide on itse kosteusvoide ja päivettää hyvin kevyesti, koen turhaksi levittää tämän alle kauttaaltaan toista kosteusvoidetta. Toinen haittapuoli tämän tyyppisissä voiteissa on se, että voide on valkoista ja imeytyy heti vartaloon. On hankala arvioida, paljonko voidetta pitäisi laittaa. Itse opin oikean annostelun ihan kokeilemalla, eikä lopputulos ole enää yhtä laikukas kun ensimmäisellä lisäyskerralla.

En varmaan tule ostamaan tällaista voidetta enää uudelleen juuri voiteen vaatiman vaivannäön vuoksi, vaan ajattelin siirtyä käyttämään itseruskettavia vaahtoja. Kevyesti ruskettavan voiteen kanssa on kuitenkin hyvä harjotella itseruskettavan käyttöä. Hintaa tällä yksilöllä on Sokoksella 14,90 €, mutta Lumeneahan saa edullisemmin ihan marketeista.


Itseruskettavan voiteen lisäksi rusketusta voi huijata ihan poispestävällä versiolla, aurinkopuuterilla. Itse en koskaan sudi aurinkopuuteria koko naamaan, vaan poskien alueelle ja ohimoille. Tällä hetkellä käytössäni on Too Facedin Endless Summer -aurinkopuuteri. Puuteri on hyvin vaaleaa ja siinä on kevyesti hohtoa. Sävy sopii loistavasti kalpeammallekin talvi-iholle, mutta se on hyvin kerrostettavissa. Puuteri ei ole koostumukseltaan mitenkään uskomattoman pehmeä ja kermainen. Se on kuitenkin hyvin häivyttyvää ja levittyvää. Tykkään levittää tätä aurinkopuuteria tuon Ecotoolsin Complexion Collectiontin puuterisiveltimen kanssa (pahoittelut, en jaksanut pestä sivellintä kuvaa varten :D).

Too Facedissa miinuspuolena on huono saatavuus. Merkkiä saa tilattua BeautyBaysta, mutta tällä hetkellä verkkokaupan valikoima on huono merkin suhteen. Too Faedia saa tilattua ilman huolta tullimaksuista joidenkin maiden Sephoroista, mutta itselläni ei ole asiasta kokemusta. Too Facedin omasta verkkokaupasta saa tilattua välityspalvelu Shipiton avulla. Oma aurinkopuuteri on tuliainen, jonka mieheni toi minulle viime kesän viikonloppumatkalta Briteistä. Aurinkopuuterin hinta on Too Facedin omassa verkkokaupassa 30 $. Hyviä aurinkopuutereita saa kyllä edullisemminkin, mutta jos haluaa luksusta, on Too Faced hyvä vaihtoehto.


Yksi kesäfiiliksen nostattaja omalla kohdalla on värikäs kynsilakka! Yllä olevasta kuvasta näkee loistavasti sen, miksi en ole kynsibloggaaja :D Vaikka kynteni eivät ole upean pitkät ja lakkaus ei ole aina täydellisen tasainen, tykkään silti laittaa kynsiä mielialan tai vuodenajan mukaan. Useimmiten kynteni ovat aika neutraalit, mutta näin kevään tullen kaipaan niihin väriä.

Lumenen Gel Effect lakka sävyssä Metsänmarjat on oma suosikkini tänä keväänä. Sävy on pirtsakka lämmin pinkki. Mä en oikein tajua tätä, että merkit mainostavat kynsilakkojaan "geelilakkoina", vaikka nämä lakat eivät ole geeliä nähneetkään. Nyt Lumenekin on sortunut tähän :D Lakka on joka tapauksessa perushyvä hintaisekseen. Se kuivuu nopeasti ja kiiltää kauniisti. Lakkaa tarvitsee laittaa kaksi kerrosta ja ilman päällyslakkaa pysyvyys ei ole paras mahdollinen. Lumenen Gel Effect kynsilakalla on Sokoksella hintaa 6,90 €

Mitkä tuotteet tuovat kesäfiilistä sulle? :)

4 kommenttia:

  1. Mulle kesäfiilistä tuovat kevyen kuultavat, jopa vähän shimmeriset huulipunat, pastelliluomivärit, aurinkopuuterit ja kirkkaan oranssi Mavalan Jaipur-kynsilakka, joka on mun ehdoton kesäsuosikki kynsilakoista. Tuo Lumenen geelilakka näyttää tosi herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, noiden ajatteleminenkin saa fiiliksen kesäiseksi! :) Oon kyllä todella tykästynyt tuohon Lumenen lakkaan!

      Poista
  2. Aurinkovoiteen tuoksu on viimeistään se fiilis, kun tietää että kesä on täällä :). Mulla on jäänyt tuo Lumene aivan käyttämättä, koska olen vähän laiska itseruskettavien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mun täytyy myöntää, että mulla on tapana luistaa aurinkorasvan käytössä :D Harvemmin olen pitkiä aikoja altistuneena auringolle ja koska en palakaan kovin helposti, ei aurinkorasva ole mulla ollenkaan päivittäisessä käytössä kesällä. Lupaan tsempata tässä tänä kesänä! :D Itseruskettavalla läträäminen on kieltämättä vaivalloista, varsinkin tälläisten asteittain itserusettavien kohdalla.

      Poista

Kiitos!