12. lokakuuta 2016

Sweater Weather Tag




Smoky Eye Candy -blogin Sanna haastoi minut tekemään tämän superhauskan syystagin. Mä oon vieläkin aivan poikki viikonvaihteen Päivä Tukholmassa risteilystä ja vaikka mulla olisi paljon postattavaa kosmetiikasta, tänään ei vielä pysty :D

Mikä on lempituoksukynttiläsi?
 
Varmaankin vanilija, sillä se on niin ihana perustuoksu. Mä en ole mikään kynttilöiden himopolttelija, mutta iltaisin blogia kirjoitellessa laitan silloin tällöin kynttilöitä tunnelmaa luomaan.

Kahvi, tee vai kaakao?
 
Kahvi! Mä tarvitsen joka aamu kaksi kupillista herätäkseni kunnolla ja päivän mittaan juon vielä yleensä pari kupillista. Aiemmin join kahvini maidolla ilman sokeria, nykyisin Oatlyn iKaffella tai kasvimaidon puuttuessa mustana.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa?
 
Kyllä, syksyllä ja talvella käytän tummempia värejä meikeissä ja saatan meikata sekä silmät että huulet hyvin tummiksi. Kevät on puolestaan ainoa vuodenaika, jolloin tykkään käyttää oikein hempeitä värejä. 

Mikä on lempijouluruokasi?

Tää on aika paha, sillä a) mä en enää oikein vietä joulua, b) en ole koskaan ollut mikään jouluruuan suurin fani ja c) en ole koskaan syönyt vegaanista jouluruokaa, enkä halua nimetä lempparia ei-vegaanisten ruokien perusteella. Toki lähes kaikista jouluruuista voi väsätä vegaaniset versiot, joten täytyy katsella, jos kokeilisi tehdä jotain tänä jouluna. Jätetään siis vastaamatta ja katsotaan, että oonko yhtään viisaampi tämän suhteen joulun jälkeen. 


Hatut vai kaulahuivit?

Kaulahuivit. Hatut ovat mielestäni todella tyylikkäistä, mutten oikein itse osaa niitä käyttää. Mä rakastan paksuja syksyisiä kaulahuiveja ja pidän niitä välillä sisälläkin!

Mikä on eniten käytetty villapaitasi?

Hmm, tämäkin on paha, sillä lähes kaikki nykyisistä villapaidoistani on viime vuonna ostettuja. Vaatteet laitan aika surutta eteenpäin tai kunnosta riippuen vaatekeräykseen, jos niille ei enää ole käyttöä. Mustaa pörröneuletta on jonkun verran tullut käytettyä. Samoin valkoista neuletta, jossa on mustia raitoja.

Paras syksyinen kynsilakka?

Musta! Jos oikein haluan hifistellä, laitan siihen päälle mattaisen päällyslakan.

Syksyn lempihajuvetesi?

Arkikäytössä  Bohon Goa, iltakäytössä Rihannan Reb'l Fleur (en ole ihan 100 % varma sen eläinkokeettomuudesta).


Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset?

Molemmat joko yhdessä tai erikseen.

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen?

Ei kumpikaan.

Pillifarkut vai leggingsit?

Molemmat, tai siis yleensä pillifarkut ja mukavuudenhaluisina päivinä farkkulegginssit.

Nilkkurit vai UGGit?
 
Nilkkurit. Mun mielestä UGGit on rumia. Multakin yhdet sen tyyliset tosin löytyy, mutta käytän niitä vain koiraa ulkoiluttaessa talvipakkasilla. Nilkkureitakaan mulla ei liiaksi ole, koska syys- ja talvikengät ovat niin kalliita verrattuna kesäkenkiin :D


Paras tv-ohjelma tänä syksynä?

The Strain! Ihan paras vampyyri-/zombie-/mikälieörkkisarja. Mä oon rakastunut Quinlainiin!

Biisi, joka saa sut uppoutumaan syysfiiliksiin?

Hmm, en oikein tiedä. Jotkut biisit saa kyllä kesäisen fiiliksen, mutta että syysfiilis... Dimmu Borgirin Kings of The Carnival Creation. Kyseisestä biisistä tulee todella voimakkaasti mieleen yhdeksän vuoden takainen syksy, kun olin 15-vuotias. Kyllä, mäkin oon kuunnellut heviä joskus :D

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee?

Kello on seitsemän illalla ja Tampereella on jo pimeää (wtf?). Koko päivän on ollut harmaata, tyyntä ja aika kylmää.

Mikä on parasta syksyssä?
En osaa sanoa vain yhtä, sillä pidän syksystä todella paljon. Syysmuoti ja -meikit, aurinkoiset syyspäivät, liigakiekko, mun ja Ollin hääpäivä.

 Kuvituksena viimeaikaisa otoksia kännykällä, paikkoina Tukholma, Turun linna ja meidän lähimetsä.

Kiitos Sannalle vielä haateesta! Mä haastan kaikki bloggaavat lukijat, jotka eivät ole tätä vielä tehneet! Jos olet tehnyt, niin linkkaa postaus tuohon kommentteihin. Käyn mielelläni lukemassa muidenkin versiot :)

6 kommenttia:

  1. Olipas kiva syksypostaus :) voisin itsekin tehdä tämän haasteen tässä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Tee ihmeessä, jään mielenkiinnolla odottamaan :)

      Poista
  2. Olipas kiva lukea sun vastaukset näihin :) Vanilja on munkin suosikkini tuoksykynttilöistä, tosin rakastan sitä vaniljan tuoksua muutenkin :D Teidän koira on kyllä niin suloinen karvapallo ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva, jos säkin tekisit tämän haasteen! :) Vanilija on kyllä ihana tuoksu. Remu on ihana! <3

      Poista
  3. Kivaa, että teit tämän haasteen. :) Miten mä en ole kuullutkaan tuosta The Strainista, vaikka rakastan kauhusarjoja! :O Pikaisen googlauksen perusteella toi taitaa tulla vain HBO Nordicilta..? The Strain vaikuttaisi juuri sellaiselta sarjalta, mistä itsekin tykkäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Strain on ihan älyttömän hyvä sarja! Subilta tuli ykköskausi pari vuotta sitten ja jäin koukkuun. Nyt tulevaa neljättä kautta ei taida nähdä muuten kuin lataamalla tai joidenkin streamien kautta, Nordiciltakin näyttää näkyvän vain ykköskausi :(

      Poista

Kiitos!