31. tammikuuta 2017

Vegaani?


Olen jo aika pitkään vetkutellut tämän postauksen tekemistä, mutta koska aihe on kiinnostanut osaa lukijoistani ja on itselleni tärkeä, päätin vihdoin tehdä tämän. Mua kieltämättä jännittääkin vähän, koska aihe on mulle todella henkilökohtainen ja poikkeaa paljon blogin normaalista linjasta. Tässä tulee siis mun ajatuksia veganismista. Olen noudattanut vegaanista ruokavaliota nyt melkein vuoden ja olen jo monta vuotta ollut muutenkin kiinnostunut eläinten oikeuksista. Miten lähdin tälle tielle, millaista elämäni on nyt ja miksi suosittelen veganismia kaikille muillekin? Ja sanon nyt tähän alkuun, että tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään :)

Usein kuulee sanottavan, että vegaanit ovat ylimielisiä ja tuomitsevia. Jotkut ovatkin, en kiellä sitä yhtään, enkä oikeastaan edes ihmettele sitä, koska kyllähän eläinten hyväksikäyttö menee tunteisiin mullakin. Mä oon kuitenkin tajunnut sen, että syyllistäminen ja tuomitseminen eivät ole oikea tapa saada muutosta aikaan. Joihinkin se saattaa toimia, mutta ei ainakaan muhun. Esimerkkinä voisin sanoa, että jos joku alkaisi saarnaamaan mulle mun ostokäyttäytymisestä, kun ostan niin paljon meikkejä ja vaatteita (vieläpä kun 95 % vaatteistani tulee halvan tuotannon maista ja usein ostan kosmetiikkaa netistä ulkomailta, koska Suomessa on kalliimpaa), niin käskisin painumaan tiedätte kyllä minne. Sen sijaan positiivisen esimerkin näyttäminen tehoaa muhun paljon paremmin (esim. kertomalla kotimaisesta verkkokaupasta, josta saa näitä mun himoitsemia jenkkimeikkejä). Tuo nyt oli vain esimerkki, mutta kuvastaa asiaa hyvin. On totta, että jotkut vegaanit ovat kusipäisiä (esim Freelee The Banana Girl), mutta onneksi enemmistö tuntuu olevan lempeitä, positiivista esimerkkiä näyttäviä ja tärkeää informaatiota jakavaa ilman tuomitsemista (esim That Vegan Couple).


Minä & eläinten oikeudet - Historia

Olen aina ollut eläinrakas ja meillä on aina ollut lemmikkejä. En kuitenkaan ollut tietoinen eläimiin kohdistuvista kauheuksista. Tai en oikeastaan ajatellut koko asiaa. Tässä maailmassa ja yhteiskunnassa, jossa ihminen pitää itseään kaikkein älykkäimpänä olentona, on totuttu alistamaan eläimet (sekä luonto) täysin ihmisen käyttöön. Asiaa pidetään täysin normaalina, eikä sitä kyseenalaisteta. Jos joku kyseenalaistaa ja tekee eri tavalla, saatetaan se jopa kokea uhkana omalle tutulle ja turvalliselle toimintatavalle. Niinpä mäkin olen kasvanut siinä uskossa, että ihminen tarvitsee lihaa ja eläimiä on ihan ok tappaa sen takia. Mun ei tullut edes ajatelluksi sitä, että miten kauheissa oloissa me eläimiä pidämme, ennen kuin vasta parikymppisenä.

Olin itseasiassa juurikin 20-vuotias, kun ensimmäisen kerran kiinnostuin eläinten oikeuksista. En edes muista kunnolla, mistä kaikki lähti. Internetin ihmeellisessä maailmassa eksyin varmaan jollekin sivulle, joka käsitteli eläinten tehotuotantoa. Jätin tuolloin ensimmäisen kerran punaisen lihan pois ruokavaliostani. Ajattelin, etten halua syödä possuja, lampaita ja lehmiä, koska ne ovat niin älykkäitä eläimiä ja joutuvat kärsimään koko elämänsä ankeissa tiloissa. Samanaikaisesti otin selvää eläinkokeista ja tajusin, että varsinkin kosmetiikan kohdalla ne ovat täysin tarpeettomia. Aloin suosimaan eläinkokeetonta kosmetiikkaa, vaikken vielä ihan täysin sellaiseen siirtynytkään.

En pystynyt kuitenkaan täysin sitoutumaan eläinystävälliseen elämäntapaan. Yritykseni muistuttivat lähinnä jojoilua. Välillä en syönyt punaista lihaa, välillä en mitään tehotuotettua, välillä olin lakto-ovo vegetaristi (ei lihaa, mutta maito ja munat olivat ok) ja välillä olin taas täysi sekasyöjä. Kosmetiikan suhteen yritin suosia eläinkokeetonta, mutta välillä tuli ostettua ei-eläinkokeetontakin. Bloggaamisen aloittaessa siirryin yhä enemmän eläinkokeettoman kosmetiikan käyttäjäksi, mutta ihan 100 % cruelty free en ollut vielä. Podin kuitenkin usein huonoa omaatuntoa syömisistäni ja eläintestatusta kosmetiikasta. Toisaalta ajattelin, ettei se muuta mitään, jos en syö lihaa. Yhtä lailla eläimiä tapettaisiin silti, eikä yhden ihmisen valinnoilla ole juuri väliä. Lisäksi ajattelin tuolloin ongelman olevan nimen omaa eläinten olot, ei niinkään eläimen tappaminen ja syöminen. Ja lisäksi ajatelin, että eläinkunnan tuotteiden vähentäminen tai pois jättäminen olisi "luopumista" jostain tärkeästä.


Viime keväänä kaikki sitten muuttui. Kerroinkin jo BH Cosmetics Carli Bybel -paletin arvostelussa, että sain viime huhtikuussa Carlin Going Vegan!? -videosta inspiraation ja sysäyksen muuttaa elämäntapojani pysyvästi. En ole syönyt lihaa kertaakaan katsottuani tuon videon. Siirryin aluksi kasvisruokavalioon, mutta käytin vielä hetken maitotuotteita. Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin kuitenkin, että munkin kohdalla veganismi voisi olla täysin mahdollista. Aiemmin olin pitänyt veganismia liian äärimäisenä vaihtoehtona ja olin kuvitellut, että se on jotenkin vaikeaa. Nyt katselin innoissani ja avoimin mielin veganismia käsitteleviä videoita. Yksi vakuuttavimmista videoista oli alla oleva That Vegan Couplen video, jonka he olivat tehneet vastaukseksi Carlin ennen vegaaniksi siirtymistä tekemää painonhallintavideota.


Kahden viikon sisään katsottuani Carlin videon olin siirtynyt vegaaniseen ruokavalioon. Tajusin vihdoin katsottuani monta videota aiheesta, etteivät eläinkunnan tuotteet olekaan mulle niin välttämättömiä, kuin mitä olin kuvitellut. Tajusin itseasissa, että eläinkunnan tuotteet eivät ole hyväksi mulle ollenkaan. Ja ennen kaikkea tajusin sen, että jos jätän eläinkunnan tuotteet pois ruokavaliostani, mun ei oikeasti tarvitse luopua yhtään mistään.

Vegaanisen ruokavalion myötä mun suhtautuminen lihaan ja muihin eläinkunnan tuotteisiin on muuttunut todella radikaalisti. Aiemminhan suurin ongelma lihatuotannossa mulle oli eläinten huonot olot, mutta ajattelin vapaana kirmanneen hirven olevan paljon parempi ja eettisempi vaihtoehto. Ehkä se onkin, jos on pakko verrata, mutta mun ei onneksi ole. Nykyisin näen kaikki eläimet samanarvoisena, huolimatta elinoloista tai älykkyydestä (tuosta syystä esim. sallin aiemmin itselleni kalan syönnin, mutten punaisen lihan, mutta enhän mä oikeasti edes tiedä mitään kalan älykkyydestä...). Ja näen ihmisen tasan tarkkaan saman arvoisena muiden eläinten kanssa (plus kaikki ihmiset saman arvoisina toistensa kanssa huolimatta uskonnosta tai muustakaan toissijaisesta asiasta). Mulla ei ole mitään oikeutta riistää henkeä toiselta elävältä olennolta vain omien tarpeideni täyttämiseksi, saatika sitten vangita eläintä koko sen elämän ajaksi kasvamaan ahtaassa, likaisessa ja pimeässä tilassa, pahimmillaan vielä ihmisten pahoinpitelemenä. Aluksi ajattelin, että mun valinnat eivät vaikuta kokonaisuuteen, mutta mun ei enää tarvitse kantaa omantunnontuskia syömisistäni. Olen kuitenkin hiljalleen tajunnut sen, että jokainen yksittäinenkin vegaani vaikuttaa. Veganismi on tänään hurjassa suosiossa ja kasvaa koko ajan. Mitä vähemmän lihalle on kysyntää, sitä vähemmän sitä tuotetaan. Jokainen vegaani voi toimia esikuvana ja inspiraationa jollekin asiasta kiinnostuneesta. 

Veganismin hyödyt


Veganismi mielletään usein ensin eläinten oikeuksiin. Veganismilla on myös muitakin hyötyjä kuin eläinten kärsimysten vähentäminen, kuten terveyshyödyt ja ympäristöhyödyt.


Eläimet



Mulla ei ole faktatietoa, mutta uskoisin, että valtaosa vegaaneista on vegaaneja eläinten vuoksi. Se on syy, miksi itsekin olen tällä tiellä. Mä en kertakaikkiaan pystyisi enää elää itseni kanssa tietäen, että eläimet kärsivät ja kuolevat mun takia, kun on mahdollisuus valita toisinkin. Kuten jo aiemmin mainitsin, on eläinten hyväksikäyttö niin normaalia yhteiskunnassamme ja maailmassamme, että sitä ei ajatella. Ihmiset eivät oikeasti välttämättä tiedä sitä, kuinka kauheissa oloissa eläimet kasvavat ja kuinka huonosti niitä kohdellaan. Jotkut ehkä tajuavat eläintuotannossa olevan ongelmia, mutta eivät halua tietää niistä enempää, koska liha nyt sattuu olemaan hyvää. Suosittelen kuitenkin ihan oikeasti tutustumaan asiaan, eikä vaan ummistamaan silmiä totuudelta. Kannattaa katsoa esimerkiksi reilu kymmenen minuutin pätkä lihatuotannosta, nimeltään Farm to Fridge. Se ei vie kovinkaan paljoa aikaa, mutta kertoo kaiken oleellisen lihan tuotannosta. Jotkut kuvittelevat asioiden olevan paremmin Suomessa, mutta sekään ei todellakaan pidä paikkaansa. Elaintehtaat.fi sivuilla on kuva- ja videomateriaalia ihan kotimaisilta tiloilta, teurastamoilta ja turkistarhoilta. Lisäksi usein suositellaan dokumenttia nimeltä Earthlings, mutta itse en ole vielä sitä katsonut. Totuus on oikeasti todella kaukana siitä, mitä lihateollisuus meille myy... Ymmärrän sen, että noita videoita ei todellakaan ole mikään nautinto katsoa, mutta kuten Gary Yorosky, kehotan minäkin jokaista kysymään itseltään: "If it's not good enough for my eyes, then why is it good enough for my stomach?"

Ympäristö


Olen yhä useammin törmännyt siihen, että jotkut ihmiset vähentävät lihan syöntiä tai menevät jopa kokonaan vegaaneiksi ympäristön takia. Itse en aiemmin tajunnut ollenkaan sitä, kuinka paljon lihan tuottaminen kuluttaa ympäristöä, ennen kuin katsoin Cowspiracy-dokumentin. Cowspiracy käsittelee siis lihan tuotannon ympäristövaikutuksia, joita ovat juurikin nuo ylemmässä kuvassa listatut kohdat. Itseäni kauhistuttaa ympäristöön liittyvissä asioissa erityisesti lihatuotannon veden kulutus sekä se, että nälänhätä voitaisiin lopettaa, jos käyttäisimme eläinten ruokintaan tarkoitetun viljelymaan ihmisten ruuan viljelemiselle. Suosittelen todellakin katsomaan, jos ympäristöasiat kiinnostavat. Cowspiracyn voi katsoa Netflixistä!

Terveys
Terveydelliset syyt vaikuttivat mulla todella paljon, kun päätin viime keväänä siirtyä hyvinkin nopeasti kasvisruokavaliosta vegaaniseen ruokavalioon. Katsoin aiheesta ihan tutkimuksiin pohjautuvia videoita Youtubesta. Yksi vakuuttavimmista oli tämä Dr. Gregerin puhe, joka käsittelee yleisimpiä kuolinsyitä ja sitä, miten vegaaninen ruokavalio voi ennaltaehkäistä niitä. Tokihan jokainen meistä kuolee joskus, mutta mä en ainakaan halua elää elämäni jälkimmäistä puolikasta syöden sydänlääkkeitä, jos taudit voi ennaltaehkäistä ruokavaliolla (varsinkin kun mulla sydän- ja verisuonitaudit tulevat sukurasitteena). Toinen aihetta käsittelevä erittäin mielenkiintoinen dokumentti on Forks Over Knives, jonka voi senkin katsoa Netflixistä. Tokihan edelleen monet viralliset suositukset kertovat lihan, maidon ja kananmunien olevan hyväksi terveydelle, mutta kannattaa oikeasti katsoa nuo dokumentit! Ne osaavat selittää asian paremmin kuin minä :D


Ja sanottakoon nyt vielä se, että vegaaninen ruokavalio ei automaattisesti ole terveellinen. Tästä hyvä esimerkki on fb:n Sipsikaljavegaanit-ryhmä. Monet vegaaniset roskaruuat, valmisruuat, herkut sekä lihan ja maitotaloustuotteiden korvaajat sisältävät paljon kookos ja/tai palmuöljyä. Monet kasvipohjaista ruokavaliota tutkineet lääkärit suosittelevat myös olevan käyttämättä oliivi- ja muita öljyjä ruuan laitossa. Roskaruoka on roskaruokaa ja se ei ole keholle hyväksi, on se sitten vegaanista tai ei. Itseasiassa mä söin viime vuoden loppupuolen hyvinkin epäterveellistä vegaaniruokaa, mutta olen nyt muuttanut ruokavaliota parempaan suuntaan. Kerroin aiemmin täällä vähän ruoka- ja liikuntakuulumisistani ja voin päivitellä asiaa vaikka vähän keväämmällä. Voin kuitenkin sanoa, että nyt kun syön puhtaampaa vegaaniruokaa ja vähemmän roskaa, on olokin paljon sipsikaljaveganismia kevyempi ja virkeämpi.


Elämäni nykyisin

Olette ehkä huomanneet, että pyrin välttämään sanan "vegaani" käyttämistä itsestäni ja sen takia postauksen otsikonkin perässä on kysymysmerrki. Syy on se, että vaikka syönkin jo vegaanisti, elän vieläkin vähän muutosvaiheessa. Pyrin mahdollisimman eläinystävälliseen elämään, mutta tietyillä elämän osa-alueilla mulla on vielä parannettavaa. Monet tutut itseasiassa kutsuvat mua vegaaniksi, koska heille näyttäydyn sellaisena. En kuitenkaan välttämättä halua kuulua minkään määritelmän alle. Niin usein näkee väittelyä siitä, mitä vegaani saa tehdä ja mitä ei saa, enkä jaksa ottaa osaa moiseen keskusteluun. Teen parhaani vähentääkseni eläinten kärsimystä ja pyrin parantamaan niitä osa-alueita, joissa parannettavaa on.

Ruoka 




Ruoka on se suurin asia, jossa eläintuotanto näkyy, joten luonnollisesti se on myös suurin muutos veganismiin siirryttäessä. Itse olen syönyt tähän mennessä 99 % vegaanisesti. Tuo 1 epävegaaninen prosentti tulee siitä, että olen välillä, joskin hyvin harvoin, syönyt/juonut hunajaa tai karmiinia (ötökästä tuleva punainen väriaine). Nyt olen päättänyt jättää nuo ötökkäperäisetkin tuotteet pois ruokavaliostani, koska a) ne ovat täysin turhia ja b) mielestäni kaikkien eläinten hyväksikäyttö on väärin.

Kuten jo aiemmin sanoin, lihaan en ole koskenutkaan katsottuani Carlin videon ja maitotuotteet jätin pois hyvin pian siitä. Mulle kävi kuitenkin pari repsahdusta maitotuotteiden suhteen kesällä. Ensimmäinen oli vain muutama viikko vegaaniseen ruokavalioon siirryttyäni, kun kävimme mieheni kanssa intialaisella lounaalla. En voinut vastustaa kiusausta ja otin maitoa sekä kananmunaa sisältävää naan-leipää sekä maitoa sisältävää raithaa. Aluksi ne maistuivat oikein hyviltä, mutta syötyäni mulle tuli huono omatunto sekä huono olo fyysistekinin. Olo oli kuin olisi tiiliskiven syönyt. Maha oli kipeä ja olo oli niin täysi, että olisi vain tehnyt mieli maata. Toinen lipsahtaminen mulle kävi elokuussa, kun olin ollut jo monta kuukautta vegaanisella ruokavaliolla. Tämä on todella hyvä esimerkki siitä, että varma tapa epäonnistua veganismissa on syödä liian vähän! Kyseessä oli eräs lauantai, jolloin mulla oli lyhyt iltavuoro töissä. Söin aamulla puuroa banaanilla ja mustikoilla, kuten joka aamu. Puolen päivän aikaan aloin valmistella ruokaa, mutta mulla oli monta asiaa kesken samaan aikaan, ja poltin riisit pohjaan. Huomasin asian aivan liian myöhään, enkä enää ehtinyt laittaa kunnon ruokaa, vaan tein itselleni pari leipää. Lähdin töihin ja join tauolla energiajuoman, kuten mulla silloin oli tapana lyhyillä tauoilla, koska olen aika hidas syömään. Pääsin töistä ja lähdin ravintolaan, johon olimme miehen sopineet menevämme syömään. Kello oli seitsemän illalla ja olin siis syönyt lautasellisen puuroa sekä kaksi palaa leipää. En todellakaan ollut saanut riittävästi ravintoa ja mulla oli kauhea nälkä. Vuohenjuusto oli sekasyöjänä mun suosikkiruokaa. Niinpä päädyin nälkäisenä ja väsyneenä tilaamaan tortilla-annoksen vuohenjuustotäytteellä. Ensimmäinen maistui hyvältä, nälkäinen kun olin, toinen alkoi maistua vastenmieliseltä ja kolmatta en enää pystynyt syömään. Molemmista lipsahduksista mulle tuli huono olo ja omatunto, mutta tuollaisiin ei kannata jäädä märehtimään, vaan ottaa opiksi. Siksi halusinkin jakaa nuo teidän kanssa :)



Mutta tosiaan, en syö enää lihaa, en maitotuotteita, en kananmunia, en liivatetta enkä mitään. Tästä edespäin aion myös olla syömättä mitään ötököistäkään tulevaa. Mulla ei ole ollenkaan ikävä mitään eläinkunnan tuotteita ja toisin kuin pelkäsin, vegaanisen ruokavalion noudattaminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Tärkeintä on ottaa asiasta selvää, syödä monipuolisesti ja ennen kaikkea syödä riittävästi! Olen itseasiassa alkanut nauttia syömisestä ja ruuan laitosta aivan eri tavalla, kuin ennen. Ruoka on todella hyvää ja ravitsevaa, enkä voisi kuvitellakaan laittavani enää suustani alas mitään eläinperäistä. Vegaaniruokavaliosta todellakin saa kaikki tarvittavat ravintoaineet, kunhan ruokavalio on rakennettu kunnolla. Ainoa poikkeus on B12-vitamiini, jota otan itse purkista. Myös D-vitamiinia suositellaan otettavaksi talviaikaan vegaaneille yhtä lailla kuin sekasyöjillekin. Lisätietoa vegaanisen ruokavalion rakentamisesta saa esimerkiksi Vegaaniliiton sivuilta. Itse en ole kovinkaan luova kokki, mutta olen saanut inspiraatiota ruuan laittoon mm. Chocochili-blogista sekä Youtubesta (tämän hetken suosikit ovat JessBeautician ja Tess Begg)

Kaupassa käynti oli vähän hämmentävää  alkuun, mutta nykyisin oikein nautin käydä kaupassa ja tutkia esimerkiksi hevi-osaston tarjontaa (iltapäivisin en kyllä tykkää käydä kaupassa, koska ruuhka :D). Aluksi käytin todella paljon vegaanituotteet.net -nettisivua, johon on listattu kauppojen vegaaniset ruuat. Sivu on todella kätevä aloittelevalle vegaanille, koska yllättävän moniin ruokiin on tungettu jotain eläinperäistä. Nyt mulle on kuitenkin jo kehittynyt rutiini kaupassa käymiseen ja ostan aika harvoin mitään täysin uutta ja tuntematonta. Tarvitessani jotain uutta ruokatarviketta, osaan useimmiten tulkita vegaanisuuden ainesosaluettelosta. Veganismin ollessa nyt nosteessa myös vegaaninen valikoima kaupoissa on kasvanut, etenkin valmisruokien sekä kasvimaitotuotteiden kohdalla. Prismoissa ja Citymarketeissa on loistavat valikoimat vegaanisia tuotteita. Erikoisempia juttuja olen ostanut Ruohonjuuresta ja Vegekaupasta, jotka molemmat löytyvät suurimmista kaupungeista. Molemmilla kaupoilla on myös verkkokauppa, jota kautta saa tilattua erikoisempia tuotteita koko Suomeen. Myös yhä useammat ravintolat ovat ottaneet valikoimaansa valmiiksi vegaanisen annoksen ja monilla ravintoloilla on kasvisannoksia, jotka pystyy muokkaamaan vegaanisiksi.

Mitä tulee vegaanisen ruuan hintaan, se riippuu ihan tuotteessa. Pääsääntöisesti ruoka on edullisempaa: kasvikset ja juurekset sekä hedelmät (varsinkin jos seuraa sesonkeja näissä), riisi, pasta, peruna jne ovat suhteellisen edullisia. Myös lihan korvikkeena käytettävät tuotteet, kuten soijarouhe tai tofu, ovat useimmiten lihaa edullisempia vaihtoehtoja. Jotkut erikoistuotteet, kuten härkis ja nyhtis, ovat aika lailla saman hintaisia lihapaketin kanssa. Jotkut tuotteet ovat kieltämättä aika reippaastikin kalliimpia vegaanisena, esimerkiksi kasvimaitotuotteet maksavat todella reippaasti enemmän kuin lehmänmaito, ainakin toistaiseksi. Onneksi esimerkiksi kaurasta pystyy kuitenkin tekemään itse "maitoa" smoothielle lähes ilmaiseksi.

Vaatteet




Eläinperäisiä materiaaleja vaatetuksessa ovat ainakin turkis, nahka, untuva, villa ja silkki. Turkis on mun mielestä kaikkein kuvottavin vaatetusmateriaali, koska se ei ole edes lihateollisuuden sivutuote, vaan turkiseläimiä kasvatetaan vain turkiksen takia. Silkki taas on sellainen turhake ja vielä kallistakin, että mua ei voisi vähempää kiinnostaa tuhlata rahojani sellaiseen. Untuvatakin ostaminen ei voisi myöskään vähempää kiinnostaan, mutta esimerkiksi uusia petivaatteita ostaessa tähän täytyy jatkossa kiinnittää huomiota (meillä on mun tietääkseni yksi untuvainen koristetyyny, mutta petivaatteet eivät onneksi ole). Nahka ja villa puolestaan ovat ne osa-alueet, jossa mun pitää parantaa nyt! Mulla on jonkin verran ennen veganismia hankittuja nahkaa ja villaa sisältäviä vaatteita, eikä niiden loppuun käyttämisessä ole mitään pahaa mun mielestä. Olen kuitenkin pari kertaa repsahtanut ja ostanut noita materiaaleja sisältäviä vaatteita ihan uutena kaupasta. Ostin alkutalvesta aitovillaisen villakangastakin, nahkaiset ulkoilukengät ja kerran ostin vahingossa villapaidan, jossa oli 5 % villaa (en todellakaan ole tottunut tarkistamaan materiaalilappuja). Mulla on ollut poikkeuksellisen huono omatunto ostamistani epävegaanisista vaatteista. Vahinko on kuitenkin käynyt jo, eikä tässä auta muu kuin käyttää vaatteet loppuun, ottaa opiksi ja jatkossa pysyä erossa villasta ja nahasta! Tästä päivästä eteen päin en todellakaan siis aio ostaa noita materiaaleja enää uutena. Itse olen sitä mieltä, että kirppikseltä ostaminen on eri asia, koska siinä raha ei mene enää valmistajalle. Siltikään en vielä tiedä, ostaisinko itse kirppikseltä mitään. 

Kosmetiikka



Tätä kohtaa ei tietenkään voi sivuuttaa, koska mun blogi on kuitenkin kauneusblogi :D Kuten tiedätte, pyrin käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Ihan vielä en ainakaan ala ostaa pelkästään vegaanista kosmetiikkaa, mutta pyrin menemään siihen suuntaan koko ajan. Mun täytyy myöntää, että en ole vielä kovinkaan tarkkaan perehtynyt kosmetiikassa käytettyihin epävegaanisiin ainesosiin, joten en osaa kertoa niistä sen enempää.

Olen nyt kohta vuoden ollut ostamatta varmasti eläintestattuja tuotteita ja merkkejä, mutta ns. harmaan alueen merkkejä olen vielä ostellut. Voisin ottaa vuoden 2017 tavoitteeksi olla ostamatta enää merkkejä, joiden eläinkoepolitiikasta on vaikea löytää varmaa tietoa. Tästä edespäin jätän siis kaupan hyllylle aiemmin ostamistani tuotemerkeistä ainakin Lumenen, Herbinan ja Batisten siihen asti, että he ilmaisevat suhtautumisensa eläinkokeisiin selkeämmin! Tykkään yleensä selvittää uuden merkin eläinkokeettomuuden paristakin lähteestä. Hyviä lähteitä eläinkokeettomalle kosmetiikalle ovat Leaping Bunny, Logical Harmony ja Cruelty Free Kitty. Petaan listaan en ihan sinisilmäisesti luota, joten sieltä löytyvän merkin eläinkokeettomuutta kannattaa tarkastella joltain muultakin sivulta. Monesti merkit vakuuttavat omilla verkkosivuillaan eläinkokeettomuuden ja se on mulle ok, jos merkki löytyy myös jostain aiemmin mainitsemastani lähteestä. Pelkkä "emme testaa tuotteitamme eläimillä" ei kuitenkaan enää riitä vakuuttamaan mua ainesosien eläinkokeettomuudesta. Varmasti eläinkokeettomia vaihtoehtoja on niin paljon, että mun ei ole mitään tarvetta ostaa tuollaisia merkkejä enää!

Aion kyllä lisätä yhä enemmän vegaanisen kosmetiikan ostamista varsinkin päivittäin käytettävien tuotteiden kohdalla. Esimerkiksi hiusten hoidossa ja muotoilussa olen erittäin kiinnostunut tutustumaan Maria Nilaan, joka on kokonaan vegaaninen hiusten hoito- ja muotoilusarja. Ehkäpä vuonna 2018 otan sitten tavoitteeksi siirtyä käyttämään kokonaan vegaanista kosmetiikkaa ;)

Muuta



Eläinten hyväksikäyttö liittyy niin paljon muuhunkin, kuin ruokaan, vaatteisiin ja kosmetiikkaan. Näistä voi lukea lisätietoa netistä, mutta alla on listattuna muutama kohta ja omat ajatukseni näistä lyhyesti:

- Lääkkeet. Faktahan on se, että lääketiede teettää eläinkokeita jatkuvasti ja lääkkeet sisältävät monesti eläinperäisiä ainesosia. Lääkkeitä on kuitenkin pakko ottaa, jos on joku lääkitystä vaativa sairaus. Vegaanisella ruokavaliolla pystyy kuitenkin onneksi ennaltaehkäisemään monta lääkitystä vaativaa kuolemaan johtavaa sairautta, jotka ovat seurausta länsimaalaisesta ruokavaliosta (katso vaikka tämä aiemminkin linkattu Dr. Gregerin puhe tai Forks Over Knives Netflixistä). Itselläni ei ole mitään säännöllistä lääkitystä, mutta aika helposti olen ottanut esimerkiksi särkylääkettä pään särkyyn. Onneksi mun kohdalla ihan terveellinen ruokavalio, liikunta ja ulkoilu auttavat ennaltaehkäisemään päänsärkyä useimmiten. Taas päästään tähän, että mielummin elän virkeänä ja terveenä, kuin otan lääkitystä huonoista elämäntavoista johtuvaan vaivaan. Mutta kyllä mä siis sitä särkylääkettä otan, jos mun päätä oikeasti särkee. Tottakai ottaisin eläinkokeettoman vaihtoehdon, jos se olisi mahdollista, mutta toistaiseksi se ei ole.

- Viihde. Eläimiä käytetään ihmisen viihdykkeenä esimerkiksi eläintarhoissa, delfinaarioissa, härkätaisteluissa ja sirkuksissa. Mun mielestä tuollainen toiminta on aivan sairasta, eikä millään tavalla oikeutettua. Itse en käy missään eläinnäytöksissä enkä ylipäätään missään paikassa, jossa on eläinten viihdekäyttöä. Esimerkiksi Särkänniemi on mulla boikotissa edelleen delfinaarion loppumisesta huolimatta, koska siellä edelleen pidetään kaloja, jotka kuuluisivat ahtaiden akvaarioiden sijaan mereen.


- Lemmikit. Tämä on monille vähän vaikea ja ristiriitainen kohta, niin myös minulle. Monet teistä ehkä tietävätkin, että mulla on koira (7-vuotias partacollie). Monet itseasiassa saavat ensimmäisen yhteytensä eettisiin elämäntapoihin lemmikkiensä kautta, koska lemmikkien kautta he tajuavat sen, kuinka älykkäitä eläimet ovat. Jotkut vegaanit pitävät lemmikkien pitoa ylipäätään vääränä, koska siinähän eläin on alistettu palvelemaan ihmisen tarpeita. Olen osittain samaa mieltä, mutta esimerkiksi koira on kesytetty niin kauan sitten, että eipä meidän Remusta ainakaan olisi oikeasti selviämään metsässä yksin. Toisaalta mun mielestä esimerkiksi lintujen tai matelijoiden pitäminen sisätiloissa ahtaissa oloissa ei ole kovinkaan eettistä, sillä tuollaiset eläimet kuuluisivat luontoon. Itselleni ja varmasti suurimmalle osalle vegaaneista se suurin ongelma lemmikin pitämisessä on lemmikin (kissa ja koira ainakin) ruokinta muilla eläimillä. Kissa on lihansyöjä (carnivore) ja tarvitsee lihaa. Koira on puolestaan sekasyöjä (herbivore) ja periaatteessa pärjäisi ilman lihaa, mutta siitä on ristiriitaista tutkimustulosta ja kokemuksia. Koska oma koirani on jo keski-iässä, en aio vaihtaa sen ruokavaliota vegaaniseksi, vaan ruokin sen lihalla sen elämän loppuun asti. Mun täytyy vain miettiä, että mikä liha olisi pienin paha (olisi kiva kuulla jonkun kokemuksia?)... Olen kuitenkin päättänyt olla jatkossa hankkimatta lemmikkiä, joka tarvitsee lihaa elääkseen, koska en pidä lemmikkien elämää yhtään tuotantoeläimen elämää arvokkaampana.

- Tupakointi. Tästä oli keskustelua juuri fb:n Vegaani-sivulla, joten ajattelin mainita asiasta, vaikkaolen itse lopettanut tupakoinnin jo viisi vuotta sitten. Kaikki varmasti tietävät tupakoinnin olevan typerää ja täysin hyödytöntä kellekään (paitsi tupakkafimojen pomoille), mutta itse tiedän, että siitä voi olla vaikea päästä eroon. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, että itse tupakkaa sekä sen aiheuttamien sairauksien hoitoon vaadittavia lääkkeitä testataan eläimillä jatkuvasti, ja ne eivät ole kovinkaan kivoja testejä (googlettamalla löytää lisätietoa).



Huh, tulipas tästä pitkä postaus! Kiva jos jaksoit lukea tänne asti :D Olisi kiva kuulla sun ajatuksia aiheesta. Ja kysy ihmeessä, jos jokin asia jäi askarruttamaan. Pidetään keskustelu asiallisena :)

ps. kaikki kuvat ovat Pinterestistä!

16 kommenttia:

  1. Sekasyöjä kommentoi :D Miusta on tosi hyvä, että vaihtoehtoja on tarjolla ja nimenomaan sillä positiivisella esikuvalla, eikä tuputtamisella yritetään vaikuttaa. Itse olen yrittänyt selvitellä enemmän ihmisten työoloja liittyen ruokaani ja vaatteisiini ja toisaalta myös ympäristövaikutuksia kun ruokaa kuskataan etelänmaista keskelle Suomen talvea. Kosmetiikassa pidän eläinkokeita turhana, mutta terveydenhuollon ammattilaisena ymmärrän lääketestauksen tarpeellisuuden, mutta siinäkin tulisi harkita missä vaiheessa tuotantoa ja missä oloissa testaukset tehdään. Tuo, mitä sanoit nahkavaatteiden loppuunkäytöstä oli mielestäni hyvä pointti. Vaikka ei uusia ostakaan, ne nahka (tai turkis) tuotteet olisi parempi käyttää loppuun joko itse tai etsiä käyttäjä, koska ne ei käsittelynsä takia maadu. Tärkeintä varmasti olisi, että jokainen, olipa päättänyt olla vegaani tai sekasyöjä, miettisi omaa vaikutustaan ympäristöönsä ja sitä miten itse voisi vaikuttaa itselleen sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin sellainen tuputtaminen toimii missään asiassa, puhutaan sitten mistä vain :) Olet oikeassa, omien valintojen vaikutusta on kyllä todella tarpeellista miettiä ympäristön kannalta! Harmittavan usein sitä vain törmää sellaiseen ajattelumalliin, että eihän se maapallo pelastu kuitenkaan, vaikka itse oman osansa tekisi. Mä en vain valitettavasti usko, että meillä on enää varaa ajatella noin, ainakaan jos tulevien sukupolvien elinolot kiinnostavat. Suosittelen muuten ehdottomasti katsomaan tuon Cowspiracyn, jos Netflix löytyy ja sen saa mielestäni ilmaiseksi kokeiluun, jos ei ennen ole tilannut. Mä olin todella yllättynyt siitä, että miten lihatuotannon ympäristövaikutuksista ei puhuta enempää (noh, raha ratkaisee sielläkin, kuten kaikkialla).

      Kyllä, vaatteet ja ihan kaikki muutkin tavarat on hyvä käyttää loppuun, laittaa kiertoon tai jos on pakko hävittää, niin asianmukaisella tavalla! Onneksi kirppistely on suosittua Suomessa niin perinteisillä kirpputoreilla kuin netissäkin. Yhä useammat helposti lähestyttävät vaatekaupat ottavat myös vaatteita vaatekeräykseen, mihin voi sitten viedä oikeasti kulahtaneet ja rikkinäiset vaatteet :)

      Poista
  2. Kunnioitan vegaanista elämäntapaa suuresti, mutta itsestäni ei siihen ikävä kyllä olisi. Tai no ehkä muilta osin paitsi ruuan suhteen. Eläintarhoissa ja -puistoissa en ole myöskään käynyt ikuisuuksiin, koska tuun vaan surulliseksi niiden (selvästi stressaantuneiden ja ahdistuneiden) eläinten puolesta.

    Joskus 15 vuotta sitten nähtyäni muutaman Animalian järkyttävän videon tuotantoeläinten kohtelusta, jätin ensin punaisen lihan ja myöhemmin myös kanan pois ruokavaliosta. Söin kuitenkin kasvisruokavalion lisäksi kalaa, munia ja maitotuotteita. Nykyään olen jälleen lihansyöjä ja pidän säännöllisesti kasvisruokapäiviä (silti harvemmin täysin vegaanisia). Musta on edelleen kauhea ajatus, että eläimet joutuvat kärsimään :/ Suomessa eläinten oloja käsittäkseni kuitenkin jollain tasolla valvotaan, joten haluan uskoa, ettei se homma enää ole täysin epäinhimillistä. Riippuu toki sikalan/maitotilan/kanalan omistajasta sekä työntekijöistä millaista kohtelu on ja tuleehan noita kauheitakin tapauksia välillä julkisuuteen.

    Kosmetiikan osalta on ollut useinkin mielessä siirtyä eläinkokeettomiin merkkeihin, mutta tiettyjä itselläni hyvin toimivia tuotteita (esim. dödöt ja tuoksut) ei välttämättä niiden joukosta löydy. Eläinkokeettoman kosmetiikan suuntaan olen pyrkimässä, aluksi vielä pienin askelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mä sanoin täysin samalla tavalla ennen vegaanista ruokavaliota, mutta tässä sitä ollaan :D Eläintarhat ovat kyllä kauheita paikkoja, sääliksi käy eläinraukkoja :(

      Mun mielestä on todella hyvä, että pidät kasvisruokapäiviä, jatka samaan malliin! Siitä hyötyy eläinten lisäksi ympäristökin :) Mulla oli tuo täysin sama ajatus vielä syödessäni lihaa, mutta silti musta ei ollut lopettamaan sen syömistä. Välillä en pystynyt syömään annostani edes loppuun, koska se maistui, noh, kuolemalta ja kärsimykseltä suoraan sanottuna.

      Noin mäkin luulin Suomen oloista, mutta totuus on valitettavasti toinen :( Lihan tuotanto on bisnestä, ei mitään muuta. Tietenkin laki kieltää eläinten kaltoin kohtelun ja pahoinpitelemisen, mutta laki ei takaa eläimille oloja, joissa ne pystyisivät täyttämään lajikohtaiset tarpeensa. Tästä hyvä esimerkki on täyteen ahdatut häkkikanalat. Mä luin myös juuri eilen uutisen, jossa kerrottiin Suomessa olevan laillista alle viikon ikäisten urosporsaiden kastroiminen ilman kivunlievitystä, kun taas yli viikon ikäisiltä se vaaditaan. Eli tuossa laissa todellakin on isoja epäkohtia. Sitten lakien rikkominen on ihan toinen asia, esimerkiksi jos eläimiä pahoinpidellään. Sitä ei varmasti tapahdu jokaisella tilalla, mutta tuolla elaintehtaat.fi-sivuilla oli esimerkiksi itseäni lähellä sijaitsevalta maitotilalta videomateriaalia, jossa työntekijä hakkasi ihan rauhassa seisovaa lypsylehmää talikolla. Tuokaan tapaus ei olisi koskaan levinnyt ihmisten tietoisuuteen ilman aktivistien laittamia (laittomia) kameroita :(

      Eläinkokeettomaan kosmetiikkaan siirtyminen kuulostaa mahtavalta! Mulla on nuo täysin samat osa-alueet tuottaneet päänvaivaa ja luottodödö on edelleen hakusessa :D Tuoksuthan kestävät iät ja ajat, eli mun mielestä on ihan ok käyttää vanhat tuoksut pois ja uutta ostaessa tutustua eläinkokeettomiin vaihtoehtoihin. Ruohonjuuressa ainakin vaikuttaisi olevan hyvä tarjonta tuoksujen osalta ja itse menen varmaan sieltä metsästämään seuraavaa tuoksua :)

      Poista
  3. Kylläpäs olet kirjoittanut hyvän postauksen aiheesta, kiinnostavaa pohdintaa!

    Ruoka on kyllä hankala asia, myös kasviksissa ja kasvipohjaisissa tuotteissa on kyseenalaisia alkuperiä (esim. orja/lapsityövoimalla tuotettu kaakao ja kahvi, apinoiden keräämät kookospähkinät ja tietysti ylikansallisten yhtiöiden toiminta ylipäätään). Itsehän yritin palmuöljytöntä tammikuuta, mutta palmuöljyä on oikeasti niin monessa tuotteessa, että reisillehän se meni. Yritän kuitenkin jatkossa jaksaa etsiä palmuöljyttömän vaihtoehdon, esim. sipseissä, valmisruoissa ja kekseissä niitä kyllä on. Eli mulla ei kyllä ole ikinä puhdas omatunto vegaaninakaan :D. Viittaan siis siihen, kun jotkut sanovat vegaanisuuden hyväksi puoleksi puhtaan omantunnon.

    Mullekin sattuu lipsahduksia, lähinnä silloin kun menen töiden jälkeen väsyneenä kauppaan, olen lukevinani pikkupräntit ja huomaankin kotona, että esim. nuudeleissa onkin kananmunaa, currytahnassa katkarapua tai nameissa sellakkaa. No, eiköhän nuo opi ajan myötä, vuoden minäkin olen vasta tätä noudattanut.

    Tuon vegaanisen kosmetiikan olen ottanut tavallaan hauskana haasteena. Joskus se on rasittavaa tehdä salapoliisityötä, mutta otan sen tosiaan haasteena ja toki kirjoitan sitten löydöksistä blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hellin! :)

      Mä en ole vielä tutustunut kovinkaan tarkasti noihin mainitsemiisi asioihin, mutta tarkoitus olisi, nyt kun ruokavalio alkaa olla vakaalla pohjalla. Reilun Kaupan kahvia meillä on kyllä juotu iät ja ajat, koska uskon sen olevan ainakin parempi vaihtoehto normaalille kahville. Muutenkin pyrin valitsemaan reilua kauppaa, jos sellainen vaihtoehto on. Kookosta mun tulee kyllä jonkin verran käytettyä, joten siitä luopuminen olisi varmasti vaikeinta mulle. Mun täytyy vähän selvitellä asiaa, koska tottakai haluan minimoida ruokavaliossani muille aiheutetun kärsimyksen. Kyllä siinäkin varmasti on tarjolla eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja, olkootkin sitten hintavampia. Mä en vieläkään ole kauheasti selvitellyt tuota palmuöljyasiaa, mutta ihan terveyssyistäkin pyrin välttelemään ruokia, jotka sitä sisältävät :)

      Tuo on kyllä ihan ymmärrettävää mun mielestä ja siinä oppii ainakin olemaan ostamatta kyseistä purkkia enää uudestaan! :) Itsekin olen muuten ostanut vahingossa pähkinäpussin, jossa oli juustoa. Siinä mussutellessani pähkinöitä aloin ihmettelemään, kun ne maistuivat sukkahieltä ja juustoahan siellä pussissa oli :D Sen jälkeen olen tarkistanut pähkinäpussitkin, vaikkei niiden nimi ja ulkonäkö mitenkään juustoon viittaisikaan. Mutta tosiaan, nuo mun postaukseen kirjoittamat lipsahdukset olivat tietoisia valintoja pois vegaaniselta polulta. Molemmat niistä olivat silti mulle tarpeellisia, koska opin niistä todella paljon :)

      Vegaaninen kosmetiikka kiinnostaa muakin nyt yhä enemmän ja pyrin tästä eteenpäin valitsemaan vegaanisen tuotteen :) Mua lähinnä hirvittää mun nykyisen meikkikokoelman eläinperäiset tuotteet, mutta nehän voi onneksi käyttää rauhassa loppuun :)

      Poista
    2. Thaimaassa kuulemma käytetään eniten noita apinoita, eli pyrin valitsemaan jonkun muunmaalaista kookosmaitoa. Bionaa yleensä ostan, vaikka onkin kalliimpaa.

      Joo pähkinöissä yms sekoituksissa. on aika usein myös hunajaa. Niissä saa olla tarkkana.

      Mua taasen ei ahdista yhtään jo omistamani nahka tai eläinperäinen kosmetiikkaa. Hyvällä omallatunnolla käytän jo hommatut loppuun.

      Poista
    3. Okei, kiitos tiedosta, täytyy kiinnittää tuohon asiaan enemmän huomiota tästä edespäin!

      Yleensä mä tykkään ottaa irtopähkinöitä, koska saa valita mistä tykkää. Muutenkin saa valita pähkinät, joihin ei ole lisätty suolaa, rasvaa tai mitään muutakaan. Mun mielestä pähkinät ovat parhaita ihan ilman mausteita :)

      Mäkin käytän hyvällä omalla tunnolla niitä vaatteita, jotka olen hankkinut ennen vegaanista ruokavaliota. Huono omatunto mulla on kuitenkin niistä nahka- ja villavaatteista, jotka olen ostanut lähdettyäni tälle tielle. Jos olisin nähnyt vähän enemmän vaivaa vaihtoehtojen tutkimiseen, olisin varmasti löytänyt esimerkiksi nahattomat talviulkoilukengät. Toisaalta näille ostoksille ei voi enää mitään, mutta olen kyllä ottanut opikseni ja jatkossa etsin niitä uusia kenkiä niin kauan, että täydelliset nahattomat tulevat vastaan :)

      Poista
  4. Olipa seikkaperäinen pohdintapostaus. Kovasti olet asioita miettinyt:)
    Minua hieman häritsee, kun puhutaan eläinten oikeuksista. Oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat etiikan alueelle, mikä edellyttä moraalista toimijuutta. Eläin ei ole moraaliolento. Eläin ei esim. tee arvovalintoja, eikä mieti oikeaa ja väärää, vaan eläin toimii vaistojensa varassa. Oikeuksien vastinparina on velvollisuudet. Onko eläimillä velvollisuuksia? Minusta eläinten "oikeuksia" pitäisi ajatella ihmisten velvollisuuksien kautta. Ihminen on velvollinen mm. jättämään luonnonvaraiset eläimet rauhaan, vaalimaan luontoa niin, että eläimet voivat elää omassa luontaisessa ympäristössään, huolehtimaan eläimistä (ml. tuotantoeläimet) muutoinkin hyvin ja olemaan aiheuttamatta eläimille kärsimystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :)
      Mä oon samaa mieltä Eevan kanssa alhaalla, että kyllähän kaikilla ihmisilläkin on tietyt oikeudet huolimatta älykkyydestä ja moraalikäsityksestä. Siinä mielessä mun mielestä on ihan ok puhua eläintenkin kohdalla oikeuksista. Mitä oikeuksiin tulee ylipäätään, niin mun mielestä on hirveän surullista, että ihmiset ovat ottaneet itselleen sen vahvimman oikeuden tehdä mitä lystää, kunhan itse asiasta hyötyy. Siitä on kärsinyt niin luonto, eläimet, kuin muutkin ihmiset :(

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus! Ja onnea vegaanisemmalle tielle. :) Se on totta että moni asia pitää vegaaninkin "vain itse päättää" - kuten lemmikit, käyttäkö kirppisvaatteita joissa on nahanpalanen tms. Kuitenkin parempi vaihtoehto on aina että kaikki esim. vähentäisivät eläinperäisiä tuotteita kuin että prosentti väestöstä olisi tiukkoja vegaaneja ja loput kuluttaisivat eläintuotteita "holtittomasti".

    SariBP:lle lyhyesti: myöskään esim. pikkulapsilla tai vaikeasti vammaisilla ihmisillä ei nähdä velvollisuuksia, mutta oikeuksia kylläkin. Eläinoikeusajattelussa painotetaan nimen omaan eläinten omia tarpeita, sillä niitä kyllä löytyy ja tutkimuksetkin sen todistavat. Peter Singer on kirjoittanut aiheesta paljon, jos lisälukeminen kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! :) Mä olen täysin samaa mieltä tuosta! Facebookin Vegaani-ryhmässä on usein vääntöä tuosta asiasta. Munkin tavoite on se, että jonain päivänä eläisin täysin vegaanisesti ja varmasti tulen siihen vielä pääsemään. Mä uskoisin kuitenkin, että harvasta vegaanista on tullut 100 % vegaani yhdessä yössä. Siksi onkin mun mielestä surullista muiden vegaaniselle tielle lähteneiden lyttääminen, jos ei toteuta elämäntapaa 100 % ja juuri tuohon siellä fb:ssä valitettavan usein törmää :( Ei muuten varmaan näytä kauhean houkuttelevalta veganismista kiinnostuneen seka- tai kasvissyöjän silmissä. Oman haasteensa asiaan tuo vielä se, että ainakaan toistaiseksi ei ole tullut vastaan tutuksi tullutta käännöstä englannin kielen sanalle "plant based". Kyseinen sana on meinaan juuri se, jolla itseäni kutsuisin vielä tässä muutosvaiheessa. Jos taas sanoo olevansa kasvissyöjä, mielletään se Suomessa lakto-ovo-vegetarismiin, ja itse en tosiaankaan pistäisi maitotuotteita ja munia suustani alas.

      Poista
  6. Erittäin hyvä kirjoitus, tätä oli hurjan mielenkiintoista lukea ja avasihan tämä taas munkin silmiäni monien asioiden suhteen. Mäkin kunnioitan vegaanista elämäntapaa todella paljon, iso hatunnosto sulle ja kaikille muille, jotka siihen pystyvät. Nyt on varmaan tyhmää sanoa, etten itse siihen pystyisi, sillä totta kai siihen pystyy jos vain haluaa, mutta tällä hetkellä en näe itseäni tekemässä noin suurta elämäntapamuutosta. Kasvisruokaa olen koko ajan lisännyt ruokavaliooni ja esimerkiksi juuri kosmetiikan suhteen pyrin siihen eläinkokeettomuuteen, mutta ainakin nyt toistaiseksi ollaan vain tässä pisteessä :) Pieniä juttuja, mutta ehkä näistä vielä kasvaa jotain suurempaa!

    Mua on myös parin viime vuoden aikana alkanut kuvottaa ajatus eläintarhoista. Joo onhan se ollut lapsena kiva päästä Korkeasaareen katsomaan niitä tiikereitä sun muita eläimiä, mutta ei ne kuulu sinne häkkeihin. Suurin osa niistä eläimistä ei edes kuulu kyseisiin maihin. Mua inhottaa ajatus siitä, että ihmiset keräävät hirveät summat rahaa niiden eläinten kustannuksella enkä itse aio tällaista toimintaa tukea enää ikinä.

    Mun mielestä sulla on tosi "esimerkillinen" asenne tän kaiken kanssa :) Kerrot rehellisesti niistä lipsahduksista, joita sulle on tapahtunut etkä tosiaan tuputa kenellekään samaa elämäntapaa minkä oot itse valinnut. Yhden ihmisen kanssa tuli juuri eilen puheeksi se, että esimerkiksi jotkut vegaanit tuovat sitä omaa ajatus- ja arvomaailmaansa esille todella negatiivisesti tuomiten kaikkien muiden valinnat. Ymmärrän täysin, että aihe on varmasti vegaaneille tärkeä ja siinä ollaan itse tavallaan melko ehdottomiakin, mutta kuten säkin mainitsit, ei se tuomitseva ja syyllistävä asenne auta asiaa yhtään. Päinvastoin sillä on yleensä pelkästään negatiivisia vaikutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! :) Juuri noin mäkin ajattelin ennen, mutta tässä sitä ollaan! Toki muutos sekaruokavaliosta joko kasvisruokavalioon tai vegaaniseen ruokavalioon on aika iso. Mun mielestä itseasiassa suurempi muutos oli jättää liha pois, koska länsimaissa on totuttu siihen, että lähes jokaisella aterialla syödään lihaa. Piti siis opetella laittamaan kunnon ruokaa uudestaan ja piti löytää uudet proteiininlähteet (koska länsimaissa elää myytti, että proteiinia ei mistään muusta kuin lihasta saa). Omasta mielestäni oli paljon helpompi siirtyä sitten kasvisruokavaliosta vegaaniseen ruokavalioon, koska lähes kaikille maitotuotteille löytyy vegaaninen korvike. Mutta nyt kun tällä ruokavaliolla olen jonkin aikaa ollut, ei se tunnu ollenkaan niin vaikealta ja äärimmäiseltä, kuin mitä vielä sekasyöjänä ajattelin :) Kasvisruuan lisääminen kuulostaa hyvältä, jatka samaan malliin! :)

      Eläintarhat ja eläimillä muutenkin tehty viihde on kyllä kuvottavaa. Luonnonvaraisia eläimiä ei tosiaan pitäisi sulkea häkkeihin ja kuskata vielä maihin, missä ne eivät luonnossa edes selviytyisi. Onneksi ihmiset ovat alkaneet heräämään tähän asiaan, Särkänniemen delfinaarion sulkeminen on hyvä esimerkki siitä.

      Kiitos, kiva kuulla! :) Joo eipä sellainen tuomitseva asenne ole kovinkaan houkutteleva, on kyse sitten mistä tahansa asiasta. Monesti jos jokin asia on tärkeä ihmiselle, siihen suhtaudutaan suurella intohimolla ja asiaa halutaan tuoda esille, mutta jotkut tekevät sitä tyrkyttämisen ja tuomitsemisen kautta. Esimerkiksi mua ärsyttää todella paljon eräässä KonMariin liittyvässä fb-ryhmässä se, että jotkut ihmiset tuomitsevat kaikki halpavaateketjut ja niissä shoppailevat ihmiset alimpaan helvettiin ympäristön tuhoamisesta ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Itse työskentelen edullisessa ketjuvaateliikkeessä, (jonka yleensä ajatellaan olevan itse halpavaateketjujen saatana, mutta meillä itseasiassa tehdään paljon enemmän töitä ympäristön, ihmisoikeuksien ja eläinten oikeuksien eteen, kuin millään kilpailijalla), joten asettaudun tuollaisesta tuomitsemisesta lähinnä puolustuskannalle. Huvittavinta koko hommassa on se, että KonMarissa ei oteta mitään kantaa siihen, mistä puljusta jokaisen pitäisi vaatteensa ostaa :D

      Kyllähän mäkin tavallaan pidän lihan syömistä tuomittavana, koska mun mielestä tappaminen on väärin. Osaan kuitenkin katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta. Yksittäisen ihmisen tuomitseminen ei auta yhtikäs mitään, sen sijaan voin kyseenalaistaa sitä, miten meidän yhteiskunnassa eläimiä kohdellaan. Lisäksi voin jakaa omia kokemuksia tästä elämäntavasta positiivisuuden kautta. Tai no, eihän eläinten tappamisesta voi puhua kovinkaan positiiviseen sävyyn, mutta voin juurikin näyttää esimerkkiä ja kertoa myös veganismin terveys- ja ympäristöhyödyistä :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista pohdintaa ja pidän tyylistäsi, ettet tuomitse ketään tai tyrkytä vegaanista elämäntapaa. Itse olen sekasyöjä, mutten syö lihaa suuria määriä. Lihan syöminen on tottumus, jonka olen oppinut lapsesta asti. Ja usein vanhat tavat vaativat hiukan totuttelua ja ajatusten muuttumista pään sisällä ennen kuin toteutan niitä. Onneksi kaupoissa alkaa olla paljon hyvän makuisia lihan korvikkeita. Toivottavasti tulevaisuudessa niiden määrät kasvaa ja hinnat halpenee, jotta useampi ihminen kiinnostuu niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Tuomitseminen ja tyrkyttäminen toimivat tuskin koskaan. Positiivisen esimerkin näyttäminen toimii yleensä paljon paremmin ja itsekin lähdin tälle tielle juuri positiivisen esimerkin kautta :) Ihan totta, jos johonkin on lapsesta asti tottunut, vaati muutos myös ajatusmaailman muuttumista. Länsimaissa on juurikin totuttu siihen, että lihaa käytetään ihan kohtuuttomia määriä. Jos lihaa käytettäisiin vähemmän ja harvemmin, voisi eläintenkin olot olla paljon paremmat. Tosin lihan hinta nousisi reippaasti, mutta mun mielestä se olisi vain hyvä, niin eläinten, ympäristön kuin ihmisten terveydenkin kannalta. Mä itseasiassa uskonkin siihen, että vielä joskus kasvisvaihtoehdoista tulee eläinkunnan tuotteita edullisempia :)

      Poista

Kiitos!