8. kesäkuuta 2017

1 Palette 3 Looks: BHCosmetics Carli Bybel Palette

Heips kaikille ja pahoittelut blogihiljaisuudesta! Mulla on huono omatunto siitä, että postaan nykyisin niin harvoin, mutta fiilis säännölliseen postaamiseen silti puuttuu. Kuten aiemmin kerroin, valmistauduin keväällä yliopiston pääsykokeisiin. Mulla on kuitenkin tällä hetkellä sellainen opiskeluväsymys, että päätin jättää menemättä pääsykokeisiin. Tällä hetkellä multa vaan puuttuu kaikki opiskelumotivaatio ja tykkään työstäni, joten pidän tässä ainakin yhden välivuoden. Ehtiihän sitä opiskella myöhemminkin. Nyt kesällä mulla on paljon töitä ja kaikenlaista muuta tekemistä, joten  bloginm puolella saattaa jatkua aika hiljainen meno. Lisäksi harrastan nykyisin urheilua paljon aiempaa enemmän, mikä tietysti vie vapaa-aikaa ja näin ollen blogille ei ole yhtä paljoa aikaa kuin aiemmin. Lopettamassa en edelleenkään bloggaamista ole, mutta tällä hetkellä en halua ottaa mitään paineita postaustahdin suhteen.


Ajattelin alkaa tekemään tällaista uutta videosarjaa, jossa teen 3 erilaista meikkiä yhdestä paletista. Ensimmäisenä olisi vuorossa BHCosmeticsin Carli Bybel Paletti :)

Mitä sun alkukesään kuuluu? Mitä mieltä olet tällaisesta 1 paletti 3 meikkiä -videosta? :)

3 kommenttia:

  1. Tosi kiva video! Mullakin on toi paletti, joten täytyy kokeilla näitä meikkejä :) Mun on ollut tarkoitus tehdä samantyylinen postaus Morphen 35O -paletista kuvien muodossa, koska näitä on tosi kiva katsoa :) Samalla paletilla saa usein vaikka kuinka monta erilaista meikkilookia.

    Blogista stressaa varmaan jokainen bloggaaja silloin tällöin, vaikka sen kuuluisi olla mieluisa harrastus. Mäkin sorrun usein ajattelemaan, että oon huono bloggaaja, jos en postaa niin tai näin usein. Tosiasiassa kannattaa kuitenkin keskittyä kaikkiin niihin blogin positiivisiin asioihin ja lukijatkin saa blogista enemmän irti, kun postauksia tekee huolella ja harvemmin, kuin kiireessä ja usein :)

    Ihanaa kesää Kata! <3 Nauti ajasta, ihan turha käyttää sitä blogista murehtimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Innolla odotannsun postausta tuosta Morphen paletista :) Totta, paleteista pystyy loihtimaan vaikka mitä, mutta itse jämähdän tosi usein tekemään tietyllä paletilla aina korkeintaan paria erilaista meikkiä :D

      Kiitos ihanasta kommentista Ida! Nyt mä osaan jo ottaa vähän rennommin blogin suhteen ja ymmärrän, että ei tätä silloin kannata tehdä, kun se ei tunnu hyvältä. Blogi on nimen omaan harrastus, josta haluan saada hyvää fiilistä, en stressiä.

      Ihanaa ja aurinkoista kesää myös sinulle! <3

      Poista
  2. Huippu video, tosi kiva idea tuo kolme meikkiä yhdellä paletilla! :)

    VastaaPoista

Kiitos!