21. joulukuuta 2016

Pieni blogimasis, treeni-into & pyrkimys terveellisempään ruokavalioon

Ajattelin vähän kirjoittaa teille kuulumisia, koska kuten ehkä olette huomanneet, on tahtini julkaista blogipostauksia ja videoita harventunut aika lailla viimeisen kuukauden aikana. Lisäksi olen ollut laiskempi lukemaan muiden blogeja ja siitä mulla on erityisesti huono omatunto, joten halusin vain päivitellä, että mistä kiikastaa. En ole missään nimessä lopettamassa bloggaamista, mutta tällä hetkellä mulla on pienehkö blogimasis meneillään. Postausideoita ja videoitavaa on pilvin pimein, mutta en vaan ole saanut itsestäni irti niiden toteutusta.


Näkymä ikkunasta ulos. Ei kauheasti inspiroi kivoihin meikkeihin.

Mulla on tällä hetkellä töistä melko kiireistä, mikä vaikuttaa suurimmaksi osaksi hiljaisuuteen. En oikein jaksaisi vapaa-aikanani istua tietokoneella tekemässä mitään ajatustyötä vaativaa, vaan mielummin löhöilen sohvalla katsoen sarjoja tai urheilua. Lisäksi tämän hetken valon puute vaikuttaa muhun todella paljon. Se vaikuttaa suoraan bloggaamiseen siten, että aika videon kuvaamiseen tai valokuvien ottamiseen on hyvin rajallinen. Lisäksi valon puute alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa mun mielialaan. Yleensä olen todella positiivinen ihminen, mutta tällä hetkellä mua suoraan sanottuna v***ttaa koko ajan, koska on niin pimeää ja ankeaa. Niinä harvoina päivinä kun aurinko paistaa, mun mieli on paljon virkeämpi, vaikka auringon aikainen laskeminen harmittaakin. Tänään onkin talvipäivänseisaus ja huomenna alkaa päivä onneksi pidentyä, vaikkei sitä päivän pitenemistä vielä pariin kuukauteen kunnolla huomaa. Valoa kohti kuitenkin aletaan mennä. Toivottavasti pakkanen vähän kiristyisi ja pysyvät lumet sataisivat vihdoin tänne etelämmäs, jotta olisi edes vähän valoisampaa. Viime vuonna vietimme joulun etelässä ja reissu vaikutti todella paljon mun jaksamiseen koko talven yli. Kyllä mua houkuttelisi pieni lomamatka jonnekin lämpimään tammikuussa, kun työkiireet hellittävät.

Olen sellainen ihminen, että kun innostun jostain asiasta, teen vain sitä ja kaikki muu unohtuu. Viimeisen reilu vuoden ajan tämä innostuksen kohde on ollut bloggaus ja kosmetiikka. On hyvä, että olen löytänyt bloggaamisesta mieluisan harrastuksen ja olen myös iloinen siitä, että kauneusblogin myötä olen kehittynyt meikkaamisessa valtavasti. Mun on silti pakko myöntää, että blogin myötä olen vähän laiminlyönyt elämän muita osa-alueita. Olen käyttänyt viikossa aikaa tuntitolkulla blogin kirjoittamiseen sekä videoiden kuvaamiseen ja editoimiseen. Siinä on väkisinkin jäänyt vähemmän aikaa muille jutuille, kuten urheilulle, joka ennen oli itselleni tärkeää. Toki liikkumattomuuteen on vaikuttanut muutkin jutut, joista kerron vähän myöhemmin. Mulle on tullut paine julkaista blogipostaus tai video tarpeeksi usein ja yleensä olen pysynytkin tässä itse itselleni asettamassa aikataulussa. Välillä mulle käy kuitenkin niin, että en vaan jaksa käyttää vapaa-aikaani bloggaamiseen ja tauko postausten välillä voi venyä kahteenkin viikkoon.

Meikkipöytä tällä hetkellä...
Aluksi mua pelotti ajatus meikkien KonMarituksesta, mutta nyt odotan sitä innolla, jotta pääsen tästä kaaoksesta!

Vaikka vuotta 2016 on vielä jäljellä reilu viikko, olen miettinyt uudenvuodenlupauksen itselleni. Lupaan opetella parempaa ajankäytön hallintaa. Velvollisuudet on tietysti hoidettava kunnialla, on kyse sitten koulusta tai työstä, ja niiden jälkeen jäävän vapaa-ajan käytän tasaisemmin mieluisten asioiden kesken. En halua käyttää kaikkea aikaani vain yhteen harrastukseen, vaan kaikkien harrastusteni on mahduttava elämääni. Lähinnä tarkoitan tällä juuri bloggaamista ja urheilua, koska ne ovat läsnä arjessani. On mulla muitakin harrastuksia, kuten reiveissä käynti, mutta sitä tapahtuu yleensä kerran tai kaksi parin kuukauden aikana. Mun pitäisikin löytää itselleni sopiva postaustahti blogiin. Haluan edelleen jatkaa sekä kirjoitettujen postausten että videoiden tekemistä ja ajattelin, että 2-3 päivitystä viikossa olisi hyvä tahti. Se on ehkä harvemmin kuin blogini vilkkaimpina aikoina, mutta useammin kuin viimeisen kuukauden aikana. Jotta onnistuisin hallitsemaan ajankäyttöni paremmin, mun on ihan välttämätöntä aikatauluttaa elämäni melko tarkkaan. Olenkin tilannut uuden persoonallisen kalenterin ja parhaillaan odottelen sitä kotiin. Muutenkin odotan vuotta 2017 saapuvaksi, koska uuden vuoden alku tuntuu aina siltä, että voi aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. 2016 on ollut loistava vuosi, mutta uskon 2017 olevan vielä parempi, jos opin hallitsemaan aikaani ja elämääni paremmin!

Sitten tulisi vähän päivityksiä elämäntavoistani, eli urheilusta ja ruokavaliosta! Kuten aiemmin mainitsin, urheiluharrastukseni on vähän kärsinyt blogiharrastukseni myötä, mutta syitä on myös muita. En ole liikkunut oikeastaan ollenkaan sen jälkeen, kun myimme automme keväällä ja irtisanoin salijäsenyyden. Tykkäsin aiemmasta salistani, Fressi Sykkeestä, mutta matka sinne oli liian pitkä kuljettavaksi bussilla tai polkupyörällä. Olen yrittänyt muutaman kerran käydä Tenniskeskuksen salilla, joka sijaitsee kotini lähettyvissä ja on vielä naurettavan edullinen. Siitä ei kuitenkaan ole tullut mitään, koska sali on todella pieni. Mä en todellakaan yleensä ahdistu ihmisistä tai kärsi mistään paniikkioireista. Enhän mä edes pystyisi tekemään työtäni myyjänä, jos pelkäisin ihmisiä. Kuntosali on kuitenkin aina ollut mulle poikkeus tässä asiassa. Mä en tykkää yhtään treenata salin ollessa täynnä ihmisiä, mutta tenniskeskuksen sali on vielä aika ahdas. Lähes joka kerta yrittäessäni käydä siellä jouduin keskeyttämään treenin ahdistuksen takia. Ei kyseisessä salissa mitään varsinaista vikaa ole, mutta mulle henkilökohtaisesti sopii vähän avarammat tilat ja monipuolisimmat laitteet. Oon tässä yrittänyt käydä juoksemassa, mutta mitään säännöllistä rutiinia siitä ei ole tullut. Ainut säännöllinen liikuntamuotoni onkin ollut koiran kanssa kävely, eikä sitä mun mielestä voi kutsua varsinaiseksi urheiluksi.



Olen alkanut huomaamaan liikkumattomuuden sekä olossani että vartalossani. En ole lihonnut, mutta vielä vuosi sitten olin paljon timmimmässä kunnossa, vaikken koskaan ihan unelmavartalooni ole päässyt. Tällä hetkellä olo on kuitenkin löysä ja yleiskunto on melko huono. Olen alkanut ikävöimään treenaamista ja niinpä mietin, että pitäisiköhän mun liittyä jäseneksi johonkin kuntosaliin. Mietin jopa Sykettä, mutta ymmärsin sen, että jos mun ei aiemmin tullut sinne lähdettyä, ei tulisi tälläkään kertaa. Yht'äkkiä tajusin, että parin kilometrin päässä meiltä sijaitsee Kalevan Elixia. Tutustuin Elixiaan netissä ja innostuin erityisesti siitä, että uudistuneessa maksumallissa maksetaan vain valitsemista palveluista. Kuntosali tulee kaikille ja siihen voi halutessaan ottaa muita palveluita, kuten ryhmäliikunnan, lapsiparkin tai toisen Elixian toimipisteen. Mun mielestä tämä malli on aivan loistava! Niinpä me varattiin mieheni kanssa tutustumiskäynti Elixialle ja päätettiin liittyä jäseniksi samalla käynnillä. Olli sanoi vielä matkalla, että ei hän varmaan vielä halua liittyä jäseneksi, koska Tenniskeskuksen sali on ihan hyvä hänelle. Hän kuitenkin vakuuttui tiloista ja siinä kohtaa kun meille paikkoja esittelevä työntekijä kertoi kahvin olevan ilmaista, tiesin Ollinkin liittyvän :D Oon kyllä supertyytyväinen uudesta salisopimuksesta! Tällä hetkellä mulla on sopimuksessa kuntosali ja ryhmäliikunta, mutta keväämmällä jätän varmaan ryhmäliikunnan tauolle, koska kesällä tykkään käydä juoksemassa ja pyöräilen paljon. Kalevan Elixian tilat ovat mukavan avarat ja laitteita sekä painoja on mukavasti. Myös ryhmäliikuntaa on kivasti, vaikkakin mun on pakko myöntää, että tiloissa ja ryhmäliikunnassa Kalevan Elixia ei vedä Sykkeelle vertoja. Mulle on kuitenkin todella tärkeää, että pääsen salille helposti ja nopeasti. Kesällä pääsen pyörällä Elixialle vartissa ja talvella matka kestää saman verran, sillä bussi menee kotimme läheltä parissa minuutissa puolen kilometrin päähän  salista. Nyt en malta odottaa sitä, että saan treenaamisen ilosta kunnolla kiinni! Vähän salilla käynti vaatii varmasti tottutelua, koska taukoa on tullut pidettyä sen verran kauan.


Urheilun uudelleen aloittamisen lisäksi mulla on meneillään pieni ruokavalioremontti. Suurin osa lukijoistani varmaan tietääkin, että ruokavalioni on vegaaninen (ja pyrin eläinystävälliseen elämään muutenkin). Olen luvannut postausta veganismista ja se on kyllä tulossa, mutta tarvitsen vielä vähän aikaa sen tekemiseen. Mulla on aiheesta paljon sanottavaa ja pitäisi vielä uskaltaa katsoa yksi melko rankka dokumentti, joten ihan vielä postausta ei ole tulossa. Postaus on kuitenkin työn alla ja tässä tulee päivitystä mun tämän hetkisestä ruokavaliosta. Mielikuva vegaanisesta ruokavaliosta on usein todella terveellinen, mutta veganismin ollessa parhaillaan voimakkaassa kasvussa, on myös vegaaninen roskaruoka lisääntynyt. Se on tietysti hyvä, että vegaanikin saa valita herkkuja, mutta itse olen viimeiset puoli vuotta syönyt melko epäterveellisesti. Olenhan mä syönyt ihan itsetehtyä terveellistä ruokaakin, mutta kyllä kaupan valmisateriat, vihikset ja hesen kasvistortilla-ateria ovat olleet liian usein päivälliseni. Karkkien syönti on vähentynyt todella paljon markettien kohtalaisen heikon vegaanitarjonnan vuoksi, mutta sokeria on tullut nautittua energiajuoman muodossa karkkien edestä. Varsinkin työpäivinä mun ruokavalio saattaa olla seuraava: aamulla puuro, töissä vihiksiä ja energiajuomaa, illalla Hesen kasvistortilla-ateria. Välissä saatan syödä leipää ja hedelmiä. Nyt mulle riittää tämä roskavegaaniravinto ja haluan alkaa syödä terveellisemmin, jotta voin paremmin.

Uskon siihen, että oikein toteutettuna veganismi on terveellisin mahdollinen ruokavalio ja tottakai mä haluan, että ruokavalioni on terveellinen. Se vaatii vaan vähän enemmän aikaa ja vaivaa, koska fakta on se, että jos terveellistä vegaani- tai muuta ruokaa haluaa syödä, on ruoka parasta laittaa itse. Aion nyt vähentää radikaalisti rasvaa, sokeria, suolaa, valkoista viljaa ja alkoholia. En aio kokonaan lopettaa mitään, mutta vähentää hyvin reilusti. Yllättävän paljon mun ruokavalio on noista koostunut. No alkoholia en ole päivittäin juonut, mutta kyllä sellainen viikonloppuisin muutaman juominen kotona turhaan saa nyt loppua, koska loppupeleissä ne pari sidukkaa ovat vain turhia kaloreita. Juon sitten kun on aihetta juhlaan, muuten keskityn viikonloppuisin joko töihin tai sitten blogiin ja urheiluun. Mun täytyy alkaa suunnitella syömisiäni vähän tarkemmin etenkin työpäivien osalta, koska juuri töissä olen sortunut siihen valmisruuan syömiseen. Täytyy vaikka tehdä kerralla isompi satsi ruokaa, jotta on sitten evästä, mitä ottaa mukaan töihin. Voi olla, että jos innostun urheilusta enemmänkin, mun täytyy ottaa asiantuntevaa ravintovalmennusta. Nykyisin netistäkin löytyy onneksi paljon tietoa, esimerkiksi Youtubessa on paljon vegaaniaiheisia mitä söin päivässä / what I eat in a day -videoita. Toistaiseksi pärjään varmasti netistä saatavalla tiedolla, mutta en pidä valmennusta ollenkaan mahdottomana ajatuksena niin urheilun kuin ruokavalionkaan puolesta. Ottavathan monet urheilusta innostuneet sekasyöjätkin personal trainer palveluja sali- ja ruokaohjelmineen :)

Välipalaa. Leivän päällä on vegaanista juustoa, voita ja leikkelettä.

Tästä piti tulla ihan lyhyt ja nopea postaus, mutta niin vain olen kirjoittanut tätä kaksi tuntia ja postaus alkaa olla aika pitkä, joten parempi lopettaa. Halusin kuitenkin kertoa vähän kuulumisia ja syitä hiljaisempaan blogitahtiin. Täällä ollaan edelleen, vaikka juuri nyt tahti on hiljaisempi. Illalla otan aikaa muiden blogien lukemiseen, huomenna taas pitäisi tehdä voice overit yhteen videoon :)

Väsyttääkö sua tämän hetken pimeys? Oletko itse miettinyt uudenvuodenlupauksia? :)

16. joulukuuta 2016

Hiustuotteiden karsiminen KonMari-metodilla

Aloitin muutama viikko sitten kosmetiikan KonMarituksen hajuvesistä ja nyt olisi vuorossa hiustuotteet. Kerroin hajuvesivideon alussa KonMarista enemmän ja omia ajatuksia metodista :)


Oliko tuttuja hiustuotteita? Joko olet itse hurahtanut KonMariin? :)

14. joulukuuta 2016

Andalou Naturals



Jos olet lukenut blogiani pidempään tai katsonut videoitani, tiedät varmasti, että iHerb on yksi suosikkiverkkokaupoistani. Tilaan iHerbistä koko ajan pieniä tilauksia, itseasiassa yleensä kerran viikossa, kun siellä vaihtuu merkit, joista saa 20 % alennusta. Tilaan usein ja vähän kerralla siksi, ettei tilaukseni jäisi tulliin. Vihaan tulliselvityksen tekemistä, eikä se alvienkaan maksaminen hirveän hauskaa ole. iHerb on suosikkini oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin siellä myydään huomattavasti Suomen hintoja edullisemmin suosikkimerkkejäni, kuten Elfiä, Ecotoolsia ja Real Techniquesia. Toinen syy on se, että siellä myydään monia merkkejä, joita ei Suomesta tai välttämättä edes Euroopasta saa. Yksi näistä merkeistä on Andalou Naturals. Andalou Naturals on yhdysvaltainen ihonhoitoon painottuva kosmetiikkamerkki. Merkki on eläinkokeeton ja se hyödyntää tuotteissaan kasvisoluja. Itse en rehellisyyden nimissä niinkään välitä siitä, onko käyttämieni tuotteiden ainesosat luonnollisia vai eivät. Minulle pääasia on, että tuote toimii. Jos olet kuitenkin enemmän kiinnostunut Andaloun tuotteiden ainesosista ja merkistä ylipäätään, voi asiaan tutustua heidän verkkosivuillaan. Itse keskityn tässä postauksessa kertomaan testaamistani merkin tuotteista.

Mainitsen tähän alkuun vielä oman ihotyyppini. Mulla on siis sekaiho, joka on kesällä rasvainen, keväällä ja syksyllä melko normaali ja talvella vähän pintakuiva. Kasvoilleni tulee näppyjä välillä enemmän ja välillä vähemmän, joten pyrin ihonhoidolla koko ajan ennaltaehkäisemään niitä. Muuten hoidan ihoani vuodenajan mukaan, kesällä puhdistavimmilla ja talvella kosteuttavimmilla tuotteilla. Normaali-iholle tarkoitetut tuotteet ovat yleensä sopivia mulle ympäri vuoden.

Clarifying


Get Started Clarifying 5 Piece Kit

Andaloulta saa tällaisia käteviä settejä, jotka sisältävät viisi matkakokoista tuotetta. Itse olen testannut seteistä kolmea. Seteissä on yleensä puhdistusaine, kasvonaamio, kasvovesi, päivävoide ja yövoite. Ensin testasin kesällä Clarifying-sarjan settiä, kun ihoni oli vähän rasvoittuvampi. Clarifying-sarjan tuotteissa on raikas sitruksinen tuoksu lukuun ottammatta kasvovettä, joka tuoksuu piparmintulle. Tuksu on todella raikas ja luonnollinen, eikä yhtään tunkkainen, kuten joissain Lumenen sitrustuotteissa on ollut. Kokonaisuudessaan tämä setti on mun mielestä kokeilemisen arvoinen rasvoittuvalle iholle, epäpuhtaalle iholle tai sekaiholle kesäaikaan.

Setin hinta on iHerbissä noin 13 euroa.

Citrus Kombucha Cleansing Gel

Näytekoon perusteella tämä on hyvä puhdistusgeeli, joka vaahtoaa kasvoilla ja puhdistaa tehokkaasti. Valitettavasti geeli ei vaan toiminut itselläni epäpuhtauksien ennaltaehkäisyssä, toisin kuin teepuuöljypuhdistus The Body Shopilta. Testasin tätä kesällä aamupuhdistuksena teepuuöljypuhdistuksen sijaan ja ihoni kunto räjähti parissa päivässä. Käytin tätä sitten ihan meikinpoistoon ja tämä puhdisti meikin kyllä tehokkaasti. Jopa kevyt silmämeikki lähti ja mikä parasta: täysin ilman kirvelyä! Lisäksi tämä ei ainakaan kesällä kuivattavanut ihoani ollenkaan, vaikka geelimäistä onkin. Voisin hyvinkin tilata tätä meikinpoistoon ensi kesäksi.

Täysikokoisen 178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Aloe + Willow Bark Pore Minimizer

Nimestään huolimatta tätä käytetään kuin kasvovettä ihonpuhdistuksen jälkeen ja mikä parasta, tämä lupaa tasapainottaa ihon pHta. Sitä juuri kasvovedeltä haluankin, mutta tämä on itselleni vähän liian kuivattavaa jopa kesällä. Ihosta tulee kyllä raikas, mutta vähän turhan kireä. Itse en huomannut tällä olevan mitään vaikutusta ihon puhtauteen tai ihohuokosten kokoon. Tässä on tosiaan piparmintun tuoksu, josta itse en pahemmin välitä. Tulee mieleen jalkojenhoitotuotteet tätä käytettäessä :D

Täysikokoisen 178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Kombucha Enzyme Exfoliating Peel

Tämä entsyymikuorintanaamio lupaa kuoria ihoa, avata ihohuokosia ja parantaa ihon verenkieroa. Mä en yleensä näe mitään eroa ihossa tällaisten rakeettomien kuorintanaamioiden kohdalla, eikä tämä ole poikkeus. Paljon mielummin käytän tavallista tehokasta kuorintaa ja jotain savinaamiota, jos iho kaipaa puhdistusta.

Täysikokoisen 53 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 12 euroa.

Acai + Ehite Tea Oil-Free Moisturizer

Suosin päiväkäytössä öljyttömiä ja kevyitä kosteusvoiteita kuten tämä, koska ihoni rasvoittuu usein meikin alla jonkun verran. Tämä on todella hyvä päivävoide: voide on kevyttä ja imeytyy nopeasti, ei rullaannu pois meikin alta ja ennaltaehkäisee rasvoittumista. Mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa tästä voiteesta. En siltikään varmaan tule ostamaan tätä täysikokoisena, koska suosikkikosteusvoiteeni Sebamedin Mattifying Cream on edullisempaa ja helpommin saatavilla.

Täysikokoisen 62 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

Beta Hydroxy Complex Recovery Cream

Clarifying-sarjan yövoiteesta tykkäsin kyllä kesällä! Voide lupaa nopeuttaa ihon parantumista, puhdistaa ihohuokosia, hillitä bakteereita ja tasapainottaa ylimääräistä öljyttymistä. En osaa sanoa noista lupauksista, mutta tämä oli kesällä mukavan kevyt ja raikas yövoide. Kesällä mun iho ei ole ollenkaan kuiva, joten pidän aika kevyestä yövoiteesta. Saatan hyvinkin ostaa tätä yövoiteeksi ensi kesäksi!

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

Brightening




Clarifying-sarjasta testasin vain Get Started Kitiä, mutta Brightening-sarjasta olen kokeillut myös muutamaa täyskokoista tuotetta. Sarjan tuotteet lupaavat nimensä mukaan kirkastaa ihoa ja ne sisältävät C-vitamiinia. Mielestäni tällaiset kirkastavat tuotteet ovat siitä hyviä, että ne sopivat lähes kaikille edes jonain vuodenaikana, vaikka nämä yleensä ovat suositeltuja normaalille iholle. Näiden tuoksu vähän vaihtelee. Osassa tuotteissa on enemmän sitruksinen tuoksu ja osassa taas todella miellyttävä makea mandariininen tuoksu.

Get Started Brightening 5 Piece Kit


Setin hinta on iHerbissä noin 13 euroa.

Meyer Lemon Creamy Cleanser

Sarjan puhdistusaine on nimensä mukaan kermaista ja siksi en kauheasti pitänyt siitä. Itse suosin vaahtoavia puhdistusaineita meikinpoistossa, koska ne jättävät ihoni puhtaamman tuntuiseksi. Kyllä tälläkin meikki ihan hyvin lähti ja silmämeikki irtosi kirvelemättä. Ihan kiva puhdistusaine, mutta ei minua varten.

Täysikokoisen 178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Clementine + C Illuminating Toner

Tätä kasvovettä käytin joskus alkusyksystä ja  pidin tästä. Kasvovesi on raikastava ja kirkastavaaa ja se palauttaa ihon pH:ta. Tämä saattaa olla vähän kuivattavaa muina vuodenaikoina, mutta kesäksi saatan hyvinkin ostaa tätä täysikokoisena. Täysikokoinen kasvovesi on suihkepullossa, mikä saa multa isot pisteet, kun ei tarvitse turhaan käyttää vanulappuja.

Täysikokoisen 178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Pumpkin Honey Glycol Mask

Tämä kirkastava naamio sisältää hedelmähappoja ja namio lupaa kuoria ihoa ja tasoittaa ihon sävyä. En tosiaan ole itse kokenut mitään hedelmähappomaskeja hirveän tehokkaaksi, mutta tämä on ihan hyvä. Naamio on mielestäni ihanan tuoksuista, sillä tästä voi haistaa hyvin sekä kurpitsan että hunajan. Naamio saattaa välillä aiheuttaa pientä kirvelyä. Itse en huomannut mitään suurta vaikutusta yhdellä käyttökerralla, mutta säännöllisellä käytöllä ihosta tuli vähän tasaisempi ja kirkkaampi. Mielestäni tämä on paljon parempi kuin esimerkiksi Madaran AHA-hedelmähapponaamio, mutta esimerkiksi Acure Organicsin (toinen iHerbissä myytävä merkki) kirkastava naamio on minusta parempi, sillä iho on jo yhdellä käyttökerralla huomattavasti kirkkaampi.

Täysikokoinen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 12 euroa.

Probiotic + C Renewal Cream

Tämä on Brightening-sarjan päivävoide ja ihan toimiva. Kesällä ja juhlakäytössä suosin jotain kevyempää ja rasvoittumista ehkäisevää, mutta voisin hyvinkin ostaa tätä kylmempiin vuodenaikoihin. Voide imeytyy suht nopeasti, heleyttää kivasti eikä rullaannu pois meikin alta. Kuivalle iholle tämä saattaisi taas toimia päivävoiteena kesällä.

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

Purple Carrot + C Luminous Night Cream

Tämä yövoide lupaa taistella uv-säteilyn haittoja, ihon värivirheitä ja ennenaikaista vanhenemista vastaan. Enpä taas tiedä noista lupauksista, mutta yövoide on todella miellyttävää. Tämä muistuttaa itseäni aika paljon Lumenen Brigth Now Sleeping Creamsita, mutta kevyempänä versiona. Voide kosteuttaa ja heleyttää ihoa, mutta ei ole liian raskasta. Tämä on sellainen yövoide, jota voisin kuvitella käyttäväni ympäri vuoden. Aion varmasti ostaa tätä täysikokoisen purkin, kunhan nykyinen yövoiteeni alkaa lähennellä loppuaan.

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

-----------

Siinä oli arvostelu setistä ja lisäksi mulla on kolme täysikokoista tuotetta Brightening-sarjasta.

Revitalizing Lash + Lid Makeup Remover

En ole vielä käyttänyt tätä silmämeikinpoistoainetta kovinkaan paljoa, mutta ensivaikutelman perusteella tämä on ihan ok. Tällä lähtee tehokkaasti vahvempikin silmämeikki. Vedenkestäviä silmämeikkejä mulla ei taida parhaillaan olla, joten siitä en osaa sanoa. Poistoaine on voidemaista ja se tuntuu todella miellyttävältä käyttää. Laitan poistoainetta vanulapulle ja hieron kevyesti silmää vasten. Silmämeikki liukenee irti nopeasti. Poistoaine on välillä aiheuttanut pientä kirvelyä, jos sitä on päässyt silmään, mutta iholle se on hellävarainen. Poistoaine lupaa myös vahvistaa ripsiä ja kulmakarvoja, mutta siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata.

178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Tumeric + C Brightening Serum

Tästä seerumista en ole pahemmin välittänyt. Ei seerumi mitään pahaa iholleni tee, muttei kyllä hyvääkään. Tämän pitäisi siis kirkastaa ihoa, mutta mä en huomaa mitään eroa. Mielestäni Lumenen Bright Now BB-Serum on paljon parempaa kuin tämä. Se oikeasti kirkastaa ihoa ja tekee ihosta tasaisemman ja pehmeän tuntuisen. Tämän seerumin jälkeen iho taas näyttää ja tuntuu ihan samalta kuin ennen seerumia. Lisäksi tässä on vähän outo ja tunkkainen tuoksu, joka itseasiassa muistuttaa joidenkin Lumenen Bright Now tai Bright Touch -sarjan tuotteiden tuoksua.

32 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

Luminous Eye Serum

Kuten lähes kaikki silmänympärysvoiteet, lupaa tämäkin kirkastaa tummia silmänalusia ja virkistää ihoa. Mielestäni tämä voide on ihan ihan hyvä, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Mukavan virkistävää tämä on, mutta mitään kirkastavaa vaikutusta en huomaa. En sitä välttämättä odotakaan, mutta esimerkiksi Lumenen sy-voide on mielestäni paljon parempaa. Lisäksi tämä ei ole kovinkaan kosteuttavaa, jos sy-iho on kuiva.

18 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 16 euroa.

Sensitive



Sensitive tai 1000 Roses -sarja on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle, mutta hellävaraiset ja kosteuttavat tuotteet sopivat mielestäni myös muille ihotyypeille loistavasti. Itse olen löytänyt tästä sarjasta pari itselleni aivan täydellisesti sopivaa tuottetta ainakin näin talveen. Näissä tuotteissa on aivan ihana raikas ruusun tuoksu. Erityisen vahva se on puhdistusaineessa ja kasvovedessä, muissa tuotteissa se on vähän miedompi.


Get Started Sensitive 5 Piece Kit

Setin hinta on iHerbissä noin 16 euroa.

1000 Roses Pearl Exfoliator

Hellävarainen kuorinta ei koskaan herätä mussa suuria odotuksia, eikä tämäkään valitettavasti osoittautunut kovinkaan kummoiseksi. Tämä kuorinta tosiaan on todella hellävaraista. Rakeet ovat pueniä ja niitä on todella vähän. Musta tuntuu rehellisesti sanottuna täysin turhalta kuoria ihoa tällaisen kuorinnan kanssa, koska tämä on niin tehotonta.

Täysikokoisen 58 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 12 euroa.

1000 Roses Floral Toner

Tästä kasvovedestä multa löytyy myös täysikokoinen versio, joten arvostelu on vähän alempana postauksessa.

1000 Roses Rosewater Mask

Sarjan kasvonaamioon kosteuttava ja mulla oli tätä kohtaan todella kovat odotukset. Mun mielestä tämä naamio on ihan ok, mutta ei mitenkään niin taivaallinen kuin ajattelen. Naamio on ihan miellyttävää, mutta mielestäni esimerkiksi Herbinan kosteuttava naamio on paljon kosteuttavampaa. Lisäksi se on edullisempi ja helpommin saatavilla.

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 12 euroa.

1000 Roses Beautiful Day Cream

Tämä on todella kosteuttava päivävoide, eikä sen takia sovi kovinkaan hyvin itselleni ainakaan meikin alle. Mieluiten olenkin käyttänyt tätä näytettä meikittöminä pävinä. Meikin alla ihoni alkaa rasvoittumaan hyvin nopeasti, jos olen käyttänyt näin kosteuttavaa päivävoidetta. Lisäksi tällä kestää imeytyä melko pitkään, kun toivoisin kosteusvoiteen imeytyvän nopeasti ennen meikkaamista.

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

1000 Roses Heavenly Night Cream

Heavenly Night Cream on todella kosteuttava yövoide. Olen yleensä tykännyt käyttää talvisin tällaisia yövoiteita, mutta tänä talvena ihoni ei ainakaan vielä ole kuivunut todella kireäksi ja tämä voide tuntuu vähän liiankin kosteuttavalta. Mulle tulee herkästi sellainen fiilis, ettei ihoni saa hengittää kunnolla. Todella kuivalle iholle tämä toimii varmasti!

Täysikokoisen 50 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 20 euroa.

--------

Ja lisäksi multa löytyy pari täysikokoista tuotetta 1000 Roses -sarjasta.

1000 Roses Cleansing Foam

1000 Roses -sarjan puhdistusaine on vaahto ja siksi siitä ei tule näytettä Get Started Kitissä. Halusin ehdottomasti silti testata tätä vaahtoa, joten tilasin sen täysikokoisena. Onneksi tilasin, sillä tämä puhdistusvaahto on yksi suosikkini! Vaahto tuoksuu aivan ihanalta ja tuntuu pehmeältä iholla. Käytän tätä iltaisin meikinpoistoon ja tällä lähtee myös kevyt silmämeikki kirvelemättä silmiä. Itse tykkään käyttää vaahtopuhdistuksen apuna konjac-sientä, jotta kaikki meikki lähtee ihosta varmasti. Toisaalta tämä voisi hyvin toimia kakkosputsarina miselliveden jälkeen, jos sellaisella tykkää meikin poistaa. Itse suosin meikinpoistossa juuri tällaisia hellävaraisia, mutta silti tehokkaita puhdistuksia. Mulle on uusi pullo tätä jo tulossa ja tämä ihana ruusuntuoksuinen putsari tulee varmasti pysymään pitkään mun ihonhoitorutiinissa.

163 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

1000 Roses Floral Toner

Tämä on varmaan paras koskaan käyttämäni kasvovesi! Kasvovesi raikastaa ihoa kuivattamatta sitä ollenkaan ja palauttaa ihon pH:ta. Tässäkin on aivan ihana ruusun tuoksu ja kasvovettä on oikeasti nautinto käyttää. Edelleen tykkään siitä, että kasvovesi on suihkepullossa. Suihke tulee pullosta helposti ja hienojakoisesti. Tulen ehdottomasti käyttämään tätäkin pitkään jatkossa.

178 ml tuotteen hinta on iHerbissä noin 10 euroa.

Vartalonhoito



Kasvojen ihohoitotuotteiden lisäksi olen testannut Andaloulta vielä muutamaa vartalonhoitotuotetta: suihkugeeliä ja yhtä kevyempää sekä yhtä paksumpaa vartalovoidetta. Andaloulla on muutamia eri tuoksuja vartalonhoidossa, joita saa sitten näissä vaihtoehdoissa. Täältä näkee eri tuoksuvaihtoehtoja.

Clementine Ginger Shower Gel

Suihkugeelien kohdalla tuoksu on se asia, mikä merkitsee mulle. Tämä suihkugeeli tuoksuu täysin samalta, kuin Clarifying-sarjan puhdistusgeeli. Tuoksu on ihan hyvä: se on raikas, sitruksinen ja vähän kirpeä. Tykkään käyttää tätä käydessäni suihkussa aamulla, sillä tuoksu on niin virkistävä. En kuitenkaan ole tähän tuoksuun niin ihastunut, että ostaisin uudelleen, mutta saatan hyvin tilata Andaloulta suihkugeeliä jossain muussa tuoksussa.

Suihkugeelit maksavat iHerbissä noin 8 euroa.

Mandarin Vanilla Body Lotion

Tämä vartalovoide on todella kevyttä, juoksevaa ja nopeasti imeytyvää. Juuri tällaisista vartalovoiteista pidän, koska en jaksaisi odotella voiteen kuivumista. Varsinkaan aamuisin mulla ei ole aikaa odottaa, että vartalovoide kuivuu. Tämä on aivan ihanan tuoksuista! Voisin hyvinkin ostaa Andaloun suihkugeeliä tässä tuoksussa ja voisin myös ostaa Body Lotionia jossain muussa tuoksussa.

Body Lotionit maksavat iHerbissä noin 8 euroa.

1000 Roses Body Butter

Body Lotion on todella miellyttävää käyttää, mutta valitettavasti en voi sanoa samaa tästä paksummasta koostumuksesta. Arvasinkin tämän olevan paksumpaa ja imeytymisen kestävän kauemmin, mutta tämä voide ei tunnu imeytyvän ollenakaan. Iho on todella pitkään ihmeellisen tahmean tuntuinen, enkä voisi kuvitellakaan laittavani vaatteita päälle tämän voiteen jälkeen. Mä tarvitsen kyllä kosteutusta vartalolle, mutta vähempikin riittää.

Body Butterit maksavat iHerbissä noin 11 euroa.

*En hyödy linkeistä.

Oletko itse testannut mitään tuotetta Andalou Naturalsilta? Oletko kenties löytänyt iHerbistä jonkun muun merkin, jota ei Suomesta saa :)

8. joulukuuta 2016

Ride Or Die Makeup Tag + Kuulumiset

Heippa kaikille lukijoille! Elävien kirjoissa täällä ollaan, vaikka blogissa on ollut parin viikon hiljaisuus. Aluksi hiljaisuus johtui töistä, mutta nyt viimeisen viikon ajan olen ollut sairaana. Aika jännää, että kun sitä kotona sairaana ollessa olisi aikaa blogin kirjoittamiseen ja videoiden editoimiseen, ei sitä saa itsestään mitään irti. Yhden tutorialin sain kuvattua, tosin sanomatta sanaakaan, koska multa ei lähtenyt kuvaushetkellä yhtään ääntä :D Täytyy siis tehdä voice overit tutorialiin, kunhan ääneni on palautunut kunnolla.

Sairastelusta huolimatta mulla on ollut aihetta juhlaankiin! Instani seuraajat ehkä näkivätkin musta kuvan valkoinen lakki päässä alkuviikosta. Kyllä, musta tuli ylioppilas, vihdoin ja viimein! Olen siis opiskellut lukiossa Tampereen aikuislukiossa viimeiset 3,5 vuotta ja nyt urakka on takana. Sain oikein stipendinkin kiitoksena hyvästä koulumenestyksestä. Ei varmaan ole vaikea arvata, mihin stipendirahat menivät ;D (vink. vink. tulossa seuraavassa ostosvideossa...) Sen verran täytyy sanoa, että enkun yo-koe meni vähän penkin alle ja myös historia olisi voinut mennä paremmin. Ilmottauduinkin kevääksi uusimaan kumpaakin koetta, jotta mahdollisuuteni päästä jatko-opintoihin paranisivat. Tällä hetkellä riittääkin mietittävää siinä, että haenko yliopistoon Tampereelle vai Helsinkiin. Miehen työt ovat pitäneet meitä aiemmin Tampereella, mutta viimeisen vuoden aikana hän on ollut paljon reissuhommissa myös pääkaupunkiseudulla. Hän saikin töistä vahvistuksen, että kyllä pk-seudulla töitä riittää, joten jos tosissaan haluamme, voimme muuttaa sinne. Olin aiemmin miettynyt jatko-opinnoiksi hallintotieteitä Tampereelta, mutta Helsingin yliopistossa olisi vielä kiinnostavampia vaihtoehtoja. Eivätkä ne estenomi-opinnotkaan ihan poissuljettuja ole ;)

Tänä talvena täytyy vielä väkisin hampaat irvessä vetää loppuun tuo ammattikoulu, jotta saanmerkonomin paperitkin ulos. Motivaatiota ei kieltämättä ihan kauheasti ole, varsinkin kun mulla on alan työpaikka jo. Alkuvuodesta pitäisi aloittaa uusi työharjoittelu ja tehdä vielä muutama näyttö.  Ongelma ei ole siinä, että työssä olisi jotain vikaa. Päin vastoin, mä pidän myyjän työstä oikein paljon tällä hetkellä, vaikka haluankin opiskella pidemmälle. Ongelma on ennemmin siinä, että tutkinto tuntuu mielestäni todella turhalta. Työssä tarvittavat taidot olen oppinut työtä tekemällä, en koulun penkillä (esim. asiakaspalvelu). Toisaalta taas koulussa opetetaan asioita, joita en työssäni tarvitse ollenkaan. Enköhän mä tuonkin saa alta pois hoidettua, vaikkei kyllä kauheasti kiinnosta.


Mutta se kuulumisista. Toivottavasti piristyisin bloggaamisessa nyt enemmän, kun alan tervehtymäänkin. Tässä tulisi vihdoin ja viimein mun aiemmin lupailema Ride or Die -meikkitägi, eli suosikkimeikkituotteeni :) 


Onko sulla kenties samoja suosikkituotteita kuin mulla? :)

23. marraskuuta 2016

Ajatuksia KonMarista & Hajuvesien karsiminen KonMari-metodilla

Eli kerroin viimeisellä suosikit-videolla löytäneeni kirjan KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika ja lupailin, että karsisin kosmetiikkavarastoni videolla. Kerron videon alussa vähän tarkemmin KonMarista ja omia ajatuksiani menetelmästä ja videon loppupuolella karsin hajuvedet :)


Oletko itse kuullut KonMarista tai kenties jopa lukenut sen ja toteuttanut menetelmää? :)

PS. Mua vähän ärsyttää tämä bloggerin päivittyminen :D Mielestäni Blogger oli hyvä ja toimiva ennenkin ja ärsyttää, kun pitää opetella käyttämään uudistunutta versiota. Mitä mieltä muut bloggaajat ovat?

19. marraskuuta 2016

NYX | Nestemäiset huulipunat



NYXin nestemäiset huulipunat ovat saaneet kovasti huomiota niin kotimaisissa blogeissa kuin ulkomaisissa Youtube-videoissa. Se ei ole mielestäni mikään ihme, sillä edullisista merkeistä NYX toi nestemäiset huulipunat markkinoille varmaan ensimmäisenä. Itsekin olen hankkinut NYXiltä muutaman nestemäisen huulipunan, mutta ovatko ne kaiken saamansa hypetyksen arvoisia?

Soft Matte Lip Cream


Soft Matte Lip Cream on ehkä kaikkein hypetetyin NYXin huulipunista ylipäätään. Oma suosikkini tämä ei missään nimessä ole, joten en voi käsittää, miksi olen ostanut näitä neljä kappaletta. Punan koostumus on melko vaahtomaista, eikä tämä oikeasti kuivu ollenkaan. Lopputulos näyttää kyllä mattaiselta, mutta kun huuliin koskee, väriä lähtee reippaasti. Tätä on todellakin pakko lisätä päivän mittaan, mutta vanhan punan päälle lisättäessä lopputulos on todella kakkumainen. Puna on siis pakko ottaa kokonaan pois ennen uuden lisäämistä, jos ei halua kuivan ja paakkumaisen näköisiä huulia. Pigmentissä ei myöskään pahemmin ole kehumista, sillä puna on melko läpikuultavaa ja näyttää huulilla laikukkaalta.

Mua harmittaa ihan hirveästi, että tämä Soft Matte Lip Cream ei toimi itselläni paremmin, koska tässä on aivan upea sävyvalikoima. Sävyt ovat myös nimetty hauskasti kaupunkien mukaan. Näillä saa myös tehtyä upeita ombre lip -lookeja, mutta sellaisen ylläpitäminen vaatii paljon työtä päivän mittaan.

Itselläni on neljä sävyä Soft Matte Lip Creamistä. Alla kuvat ja pienet kuvaukset sävyistä. Neljässä ensimmäisessä kuvassa huulia ei ole rajattu kuvia varten ja punaa on huulilla vain yksi kerros. Postauksen lopuissa kuvissa on valmis meikki ja huulimeikkikin on huolellisemmin tehty.


Cairo on todella vaalea beige nude. Tämä on ehdottomasti aivan liian vaalea sävy itselleni käytettäväksi yksinään, vaikka olisin kaikkein vaaleimmillani. Tummemman nuden kanssa yhdistettynä tällä saa kuitenkin upeat ombre-huulet.


Abu Dhabi on neutraali beige sävy ja tämä on ainut omista Soft Matte Lip Creameistä, joista tykkään oikeasti. Tykkään käyttää tätä silloin tällöin yksinään ja välillä yhdistettynä Cairon kanssa. Toisin kuin muut sävyt, tämä ei näytä kauhean laikukkaalta yksinään huulilla, varmaan koska sävy on kaikkein lähimpänä huulteni luonnollista sävyä.


Copenhagen on lämmin purppurainen sävy. Itse sävy on kaunis, mutta kuten kuvastakin näkyy, se näyttää huulilla laikukkaalta, eikä pigmentissä ole kehumista. Jos oikeasti haluan vamppihuulet, niistä täytyy tulla tummat ja pigmenttiset, eikä ihmeellisen läpikuultavat.


Transylvania on Copenhagenia tummempi ja viileämpi luumuinen sävy. Halusin todellakin tykätä tästä, koska mielestäni sävyn nimi on tosi Cool. Mutta valitettavasti tämä näyttää huulilla kamalan laikukkaalta ja kuivalta, kuten ylemmästä kuvastakin näkyy.


Yllä olevassa kuvassa huulimeikkini on tehty käyttäen huulten ulommissa osissa Abu Dhabia ja keskiosassa Cairoa. Mielestäni näiden kahden yhdistelmä näyttää aivan upealta, eikä punan huono pysyminen ole niin suuri ongelma vaaleiden sävyjen kohdalla, koska kuluminen ei ole niin näkyvää. Olen melkein käyttänyt Abu Dhabin loppuun ja olen vähän kahden vaiheilla, että hankkisinko uuden kappaleen vai en.



Tässä kuvassa olen taas tehnyt vamppihuulet tummilla sävyillä: Transylvaniaa ulompana ja huulten keskellä Copenhagenia. Huulipuna näyttää todella hyvää vielä tuossa vaiheessa, kun huulimeikki on juuri tehty valmiiksi, mutta tuon punan kanssa ei oikeasti voi vettäkään juoda lasista ilman  huulimeikin sotkeutumista. Huulipunaa on siis pakko korjailla päivän mittaan ja tuon punan kanssa korjaaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Ja koska näiden pigmentti ei todellakaan ole paras mahdollinen, mulla meni valehtelematta 10 minuuttia tuon huulimeikin tekemiseen...

Liquide Suede Cream Lipstick


Liquid Suede on toinen NYXin nestemäisistä huulipunista, joka ei kuivu täysin mattaiseksi. Onhan tämän nimikin Cream Lipstick. Toisin kuin Soft Matte Lip Cream, tämä oikeasti näyttää hyvältä. Liquid Suede näyttää täysin mattaiselta, mutta se ei tunnu päivän mittaan ollenkaan kuivalta ja epämiellyttävältä, eikä näytä kakkumaiselta. Yksi kerros on täysin peittävä, toisin kuin Soft Matte Lip Creamissä. Pysyvyys on ihan ok, samaa luokkaa ehkä kuin perinteisessä huulipunassa. Syömistä tämä ei kestä, mutta juomista ja normaalia olemista kylläkin. 


Ainut omistamani sävy Liquid Suedesta on Soft Spoken, jota kuvaillaan NYXin sivuilla sanoin Mauve Nude. Itse en voisi parempaa kuvausta tälle keksiä. Soft Spoken on aivan upea neutraali huulipuna, jossa on kuitenkin vähän syvyyttä. Olen todellakin positiivisesti yllättynyt tästä huulipunasta ja toivoisin, että sävyvalikoima olisi vähän parempi. Liquid Sueden sävyvalikoima on aika outo. Huulipunaa saa kummallisissa sävyissä, kuiten tummanharmaassa ja laventelissa, mutta neutraaleja ja käyttännöllisiä sävyjä on melko huonosti. Voi että, kun tämän saisi Soft Matte Lip Creamin sävyissä... 

Lip Lingerie Liquid Lipstick


En ole vähään aikaan nähnyt meikkituotteen jakavan niin paljon mielipiteitä, mitä NYXin Lip Lingerie huulipuna jakaa. Tuntuu siltä, että ihmiset joko vihaavat tai rakastavat tätä, mutta itse en kuulu kumpaankaan leiriin. Mielestäni tämä nestemäinen huulipuna on ihan ok. Tämä näyttää mielestäni hyvältä ja pysyy hyvin, mutta tuntuma huulilla on melko epämiellyttävä. Tiedättekö sen tunteen, kun meikkivoide tuntuu maskilta naamalla? Tämä huulipuna tuntuu maskilta huulilla.


Itselläni on Lip Lingeriestä sävy Push Up, joka on beige sävy. Sävy on ihan nätti, mutta jostain syystä se näyttää mielestäni vähän tunkkaiselta itselläni. Lip Lingerie -huulipunan sävyvalikoima on pääasiassa todella neutraali. Vaaleimmat sävyt ovat todella vaaleita nudeja ja valikoimassa on myös muutamia tummempia ruskeita. Sävyvalikoima on siitä kiva, että siitä löytyy varmasti täydellinen nudesävy jokaiselle ihonsävylle. Itse en kuitenkaan tykkää tästä punasta ihan niin paljoa, että hankkisin lisää sävyjä.

-----------

Sellaisia mielipiteitä mulla on näistä. Ainoastaan Liquid Suede huulipunasta tykkään todella paljon. Toisaalta mä en ylipäätään ole mikään nestemäisten huulipunien fani, vaan yleensä käytän mielummin perinteistä huulipunaa. Ja toisaalta vaikken kaikkia NYXin nestemäisiä huulipunia rakasta, on NYX mun suosikkimerkki huulipunista puhuttaessa. Merkin Matte Lipstick on suosikkihuulipunani ja Butter Lip Glossit ovat mielestäni aivan loistavia huulikiiltoja!

Itse ostan NYXin tuotteeni yleensä Sokokselta, koska sieltä ne on helppo ostaa ja hinnat ovat edulliset. Soft Matte Lip Cream maksaa Sokoksella 8,50 euroa, Liquid Suede 9,90 euroa ja Lip Lingerie 9,50 euroa.

Oletko sinäkin testannut NYXin hypetettyjä nestemäisiä huulipunia? :)

15. marraskuuta 2016

Vähän ostoksia viime ajalta

Oon aika hyvin saanut hillittyä shoppailuhimojani, mutta jotain pientä on tullut ostettua. Ajattelin vähän vilauttaa videolla viimeajan kosmetiikkahankintoja.


Tuttuja tuotteita? :)

13. marraskuuta 2016

Physicians Formula Argan Wear



Mun on pitänyt syksyn aikana tehdä arvostelua omistamistani Physicians Formulan Argan Wear -sarjan tuotteista. Tänä vuonna talvi näyttää olevan ajoissa ja syksykin meni jo, joten sen arvostelun aika taitaa olla nyt! :)

Physicians Formula on siis yhdysvaltalainen drugstore-merkki, jolla on valikoimassa paljon erilaisia meikkituotteita. Erityisen tunnettu Physicians Formula on meikkipohjan tuotteistaan, mutta myös ripsivärit ovat saaneet hypetystä osakseen. Suomesta ei Physicians Formulaa saa, mutta itse tilaan merkin meikkejä iHerbistä.

Physicians Formulan tuotteiden pakkaukset ovat usein todella kauniit. Itse ihastuin erityisen paljon merkin Argan Wear -sarjan tuotteiden ulkonäköön, joten halusin testata muutamia sarjan tuotteita. Argan Wear -sarjan tuotteet nimensä mukaan sisältävät argan-öljyä Marokosta. Arganin tuoksusta tykkään pienissä määrin, mutta liian voimakkaana en siitä pidä.

2-in-1 Argan Oil & Coconut Water Primer 







Physicians Formulalla ei kauheasti ole meikinpohjustajia valikoimassa, mutta Argan Wear -sarjasta löytyy suihkutettava primeri. Pohjustaja on aivan upeassa huurteisessa lasipullossa. Arganöljy ja kookovesi ovat pullossa erillään, joten primeria pitäisi muistaa ravistaa ennen käyttöä. Itse suihkutan pohjustajaa käteen ja siitä laitan kasvoille. Primer lupaa vaikka mitä, kuten hoitaa ja kirkastaa ihoa. Lisäksi sen pitäisi imeytyä nopeasti. Valitettavasti tämä pohjustaja ei oikein sovi mulle, ei vaikka sekaihoni on näin talven kynnyksellä melko kuiva. Suihke kyllä kosteuttaa ihoa, mutta tuo nopea imeytyminen ei todellakaan pidä paikkaansa. Itselläni tämä jättää ihon tahmaisen tuntuiseksi ja kuten arvata saattaa, ihoni alkaa tätä käytettyä kiiltelemään normaalia helpommin. Lisäksi odotan pohjustajalta ennen kaikkea sitä, että se tasoittaa ihon pintaa, mutta tämä ei ihoa juurikaan tasoita. Pohjustajassa on myös niin voimakas arganin tuoksu, että itseäni se häiritsee. Olisin todella halunnut tykätä tästä pohjustajasta, mutta kosteuttavat pohjustajat eivät valitettavasti taida olla mua varten.

Hinta iHerbissä n. 13 euroa.

Ultra-Nourishing Argan Oil Mascara





Tässä ripsivärissä arganöljy lupaa lisätä ripsien kiiltoa ja vahvistaa ripsiä. Itse en rehellisyyden nimissä usko mihinkään ihmekikkoihin ripsien kasvatuksen suhteen, enkä ole huomannut tälläkään olevan mitään vaikutusta ripsiini. Toisaalta mä olen käyttänyt myös muita ripsareita tämän rinnalla ja runsas irtoripsien käyttöni voi vaikuttaa ripsien kuntoon (joskus irtoaa ripsi tai pari irtoripsien mukana). Muuten ripsiväri on ihan ok - ei huono, muttei kovin hyväkään. Ripsivärillä saa ihan kivat ripset ja se pysyy hyvin paikoillaan ilman varisemista. Tässä mascarassakin on valitettavasti arganöljyn tuoksu liian voimakas omaan makuuni. Ihan ok ripsiväri, mutta parempiakin saa edullisemmin ja helpommin hankittua Suomesta.

Ripsarilla on iHerbissä hintaa n. 9 euroa.

Ultra-Nourishing Argan Oil Blush




Argan Wear sarjan poskipunaa saa kahdessa sävyssä, joista itselläni on lämpimän vaaleanpunainen Natural. Poskipunan pakkaus ja kuviointi on todella upea. Tuo kultainen glitter on lähtee ihan sormiswatchilla kokonaan. Poskipunan alla on peili ja sieltä löytyy myös turhanpäivinen pieni sivellin, jonka itse heitin menemään. Itse poskipunassa on kauniin satiininen pinta ja väri on todella luonnollinen, lähes sellainen luonnollinen poskien punan väri. Tämä onkin loistava poskipuna no makeup lookiin! Itselläni ei olekaan ennestään mitään tämän sävyistä poskipunaa. Ei tämä missään nimesssä suosikkiposkipuniini lukeudu, mutta kyllä kokoelmissani on tilaa myös tällaiselle luonnollisen väriselle poskipunalle. Argan Wear Blushissa on myös aistittavissa arganin tuoksu, mutta se on huomattavasti kevyempi, kuin pohjustajassa ja ripsivärissä.

Poskipunalla on hintaa iHerbissä noin 12 euroa. Tätä saa myös viileämmän vaaleanpunaisessa Rose-sävyssä.

Ultra-Nourishing Lip Oil



Huuliöljyt ovat tämän hetken muotijuttu, eivätkä mielestäni suotta. Huuliöljyt ovat kivaa vaihtelua sävytetylle huulivoiteelle. Ne ovat kosteuttavia ja miellyttävän tuntuisia huulilla, eivät ollenkaan tahmaisia, kuten voisi olettaa. Huuliöjy pysyy huulilla yllättävän kauan ja näyttää oikeastaan värittömältä huulikiillolta. Physicians Formulan huuliöjy tulee kahden sävyn pakkauksessa: toinen sävy on pinkki ja toinen kellertävä. Sävyero on näissä kuitenkin huulilla huomaamattoman pieni. Näissä huuliöljyssä on todella miellyttävä, vanilijainen tuoksu. Toisin kuin sarjan muissa tuotteissa, näissä ei ole arganin tuoksua ollenkaan.

Huuliöljysetin hinta on iHerbissä n. 12 euroa.



No Makeup makeup käyttäen kaikkia näitä tuotteita, huuliöljyistä huulilla on pinkkiä.

Rehellisyyden nimissä mun täytyy sanoa, että kokonaisuudessaan nämä tuotteet eivät pakkausta lukuun ottamatta ole kovinkaan ihmeellisiä. Pohjustajasta ja ripsiväristä en pahemmin tykkää. Poskipuna on ehdottomasti paras omistamani tuote sarjasta, mutta pärjäisin kyllä ilmankin. Helpomminkin varmasti saisi vastaavan sävyisen poskipunan, mutta toisaalta poskipunan äärettömän kaunis kuviointi lisää iloa sen käyttöön. Huuliöljyistä tykkään, mutta multa löytyy myös Lumenen huuliöljy, joka käyttäytyy huulilla täysin samalla tavalla. Mikäli huuliöljyn testaus kiinnostaa, on Lumenen öljy paljon helpommin saatavilla. Tästä sarjasta löytyy myös joitain muita tuotteita, mutta itsellä ei ole enää sen suurempaa hinkua niitä testata. Physicians Formulaan haluan kuitenkin tutustua paremmin ja seuraavaksi olenkin ajatellut tutustua merkin Nude Wear -sarjaan :)

*En hyödy linkeistä

Oletko testannut Physicians Formulan tuotteita? :)

10. marraskuuta 2016

Lokakuun suosikit videolla

Täältä pesee videolla lokakuun suosikkeja! Tällä kertaa suosikkeihin on päässyt kosmetiikan lisäksi yksi kirja, mikä onkin harvinaista, koska mä lue oikeastaan muuta kuin blogeja :D


Tuotetiedot Youtubesa

Oliko tuttuja tuotteita? :)

9. marraskuuta 2016

Syyskuun Lip Monthly | Arvostelu

Nyt olisi vihdoin vuorossa syyskuun Lip Monthlyn arvostelua. Johan siitä on vierähtänyt puolitoista kuukautta, kun tämän videolla avasin. Yksi tuotteista on ollut kovassa käytössä, mutta muiden testaaminen ei juurikaan ole huvittanut. Yhden tuotteen jätin kokonaan testaamatta. Lip Monthly on ollut itselleni sopiva tilausboksi, mutta eihän mikään yllätysboksi voi aina osua täysin omalle kohdalle. Mulla kävi niin Lip Monthlyn kanssa ensimmäisen kerran tämän pussukan kanssa.

Lip Monthlyhan on nyt vaihtanut toimitusehtojaan niin, että he eivät ota uusia tilaajia kuin tietyistä maista (USA, Kanada ja muutama muu). Suomihan ei noihin maihin kuulu. Aluksi ajattelin, että munkin tilaus varmaan katkeaa tämän neljän kuukauden jakson jälkeen, mutta ilmeisesti näin ei ole. Tilaus jatkuu automaattisesti, mutta jos lopetan tilauksen, en voi sitä myöhemmin jatkaa. Mä olen ihan kahden vaiheilla tilauksen jatkamisen suhteen. Toisaalta tämä on ainut täysin mun tarpeita vastaava yllätysboksi (haluan meikkejä enkä esim ihonhoitotuotteita, lähes kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia), mutta tuntuu vähän hölmöltä hehkuttaa boksia, jota lukijat eivät voi itse tilata. Toisaalta mun ei ole blogissa tarkoituskaan mainostaa tuotteita, vaan rehellisesti intoilla kosmetiikasta. Enpä tiedä, täytyy vähän sulatella tätä asiaa. Mulla on pari kuukautta aikaa päättää ennen seuraavan tilausjakson alkua. USA:n ulkopuolelle toimitettaviin paketteihin tulee myös pieni postimaksu, mutta mua se ei niinkään haittaa. On mielestäni ihan ymmärrettävää, että ulkomaille postittaminen on kalliimpaa ja asiakkaan pitää siitä maksaa. Pussukan arvo on kuitenkin aina ollut sen verran korkea, että postikulusta huolimatta tuotteet maksavat moninkertaisesti yli maksetun.



Kurkataan joka tapauksessa syyskuun Lip Monthlyn sisältöön tarkemmin. Pussukassa tuli kolme huulitutuotetta sekä kynsitarroja. Tuotteiden arvo on yhteensä 54,99 $. Tuotteet tulivat violettiraitaisessa pussukassa, joka sopii hyvin yhteen tuotteiden kanssa. Kaikki pussukan tuotteet ovat eläinkokeettomia! :)

ModelCo Lip Liner, 20 $


Ainut tykkäämäni tuote syyskuun pussukasta on tämä ModelCon nude huultenrajauskynä. Tämä on nude, miellyttävän kermainen ja helposti levittyvä rajauskynä. Aiemmin en käyttänyt välttämättä ollenkaan rajauskynää nuden punan tai kiillon alla, mutta nykyisin käytän, koska se saa huulet näyttämään paljon huolitellummilta. Nudeille rajauskynille on siis todellakin käyttöä ja tämä on oikein miellyttävä kynä käyttää. Siitä huolimatta ihmettelen vähän, että mikä tästä kynästä tekee 20 dollarin arvoisen, varsinkin kun tuote on tehty Kiinassa (yleensähän laadukkaampi kosmetiikka valmistetaan USA:ssa, tosin tämä on kai australialainen merkki).

Star looks Lip Cranyon, Duble Buble 19 $

Seuraava pussukan tuote oli tämä Starlooksin laventelin värinen huulipuna. Huulipuna on todella mattaa, mutta silti miellyttävän tuntuista. Mukavuus ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys mattapunassa, joten pointsit siitä! Tämä itseasiassa tuntuu ihan kermapunalta, mutta näyttää mattaiselta. Mutta... Mä en vaan koe tätä omaksi värikseni. Vähän oudon väriset huulipunathan ovat nyt muodossa, mutta näin vaaleat ja viileät sävyt näyttävät lähinnä oudolta itselläni. Kerran pidin tätä videolla, mutta rehellisyyden nimissä en usko käyttäväni tätä toista kertaa.



J.Cat Lip Paint, Curious Oysters, 4,99 $


Sitten on tämä J.Catin väritön huulimaali, joka ihan tosissaan on huulilla väritön. Tästä on kyllä olemassa muitakin sävyjä, mutta mun mielestä tällä ei ole mitään virkaa. Tämä näyttää huulilla ehkä vähän värittömältä huulikillolta, mutta mä pyyhin sen pois huuliltani nopeasti, koska tuntuma huulilla on outo ja liukas. Ja tämä oikeasti haisee maalilta. Tai joltain oudolta kumilta. Oikeastaan mulle tulee hajusta mieleen autotalli tai -korjaamo, enkä tosiaan halua tätä enää huulilleni laittaa.

Kyllä se huulimaali siinä huulilla on, vaikkei siltä näytä

NCLA Nail Wraps



NCLA:n kynsitarrat jätin kokonaan testaamatta paristakin syystä. Ensinnäkään mä en tajua tällaisia tarroja, vaan lakkaan kynteni mielummin suosiolla. Lopulta päätin jättää nämä kokonaan testaamatta, sillä kynteni ovat aika lyhyet, enkä usko raitojen näyttävän niissä hyvältä. NCLA on kiinnostava merkki, olisipa pussukasta tullut mielummin NCLA:n kynsilakka.


ModelCo Lip Liner, Starlooks Lip Cranyon, J.Cat Lip Paint (näyttää melko arvelluttavalta...)

Kokonaisuutena tällä kertaa Lip Monthly oli valitettavasti pettymys. Ainut tuote, joka mulle jää käyttöön, on tuo ModelCo:n rajauskynä. Onneksi kynä on kuitenkin hyvä ja jo yksinään yli maksetun :)

Tilasitko itse syyskuun Lip Monthlyn? Oletko itse viime aikoina joutunut pettymään jonkun boksin sisiältöön? 

7. marraskuuta 2016

Lokakuun Lip Monthlyn avaus | Video

Tässä tulisi videolla lokakuun Lip Monthlyn avaus! Sain pussukkani melko myöhään, vasta marraskuun puolella. Videon julkaisu viivästyi myös hiukan, koska olen opetellut käyttämään aivan uutta tietokonetta käyttöjärjestelmineen ja videonkäsittelyohjelmineen :D Onneksi sisältö kuitenkin miellytti! :)


Mitäs pidit lokakuun Lip Monthlystä? :)

4. marraskuuta 2016

Elf-arvonnan voittajat

Noniin, Elf-arvonta on vihdoin suoritettu ja on aika julistaa voittajat! Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olit blogini elf-viikosta. Haluaisitko nähdä vastaavia teemaviikkoja jatkossakin, joko jostain tietystä merkistä, tai jostain tietystä kosmetiikan osa-alueesta (esim. hiusten hoito tai huulimeikit)? :)

Arvonnan suoritti random.org ja arpaonni osui seuraavien henkilöiden kohdalle...



Palkinnon 1, eli meikkivoiteen, aurinkopuuterin, poskipunan ja huulipunan voitti Iina B!

Palkinnon 2, eli luomiväripaletin, poskipunan ja huulikuorinnan voitti Siinatar!

Arvoin lisäksi kahdelle halukkaalle Baked Blushin sävyssä Rich Rose, ja ne lähtevät puputukselle ja Meikin Loppu -blogin Hannelelle.



Lämpimät onnittelut voittajille! Kurkatkaahan sähköpostinne, olen ollut teihin yhteyksissä :)

2. marraskuuta 2016

Syys- ja lokakuun loppuneet

Noniin, vihdoin pääsen julkaisemaan tämän roskavideon, jonka kuvasin jo 1-2 viikkoa sitten. Insta-tilini seuraajat ehkä tietävätkin jo, että meidän tietokone hajosi. Meillä on neljä vuotta ollut Fujitsun pöytäkone, joka on toiminut moitteetta! Kesällä se sitten sekosi, kun oli pakko päivittää Windows seiskasta kymppiin. Aluksi kone alkoi käymään todella hitaalla ja jostain syystä koneesta loppui tila täysin. Itse en ymmärrä mitään noista tila- tai muistakaan suoritusjutuista, ne ovat meillä miehen hommia. Itselle riittää, että kone toimii :D Joka tapauksessa, en pystynyt enää käyttää blogia varten tarpeellisia sovelluksia, kuten kuvan- ja videonmuokkausohjelmia, koska sovellukset eivät toimineet kunnolla loppuneen tilan vuoksi. Olli yritti tyhjentää koneen sunnuntaina - lopputulos oli se, että kone sammui, eikä enää käynnistynyt :D Onneksi mulla oli ulkoiselle kovalevylle tallennettuna blogia varten kuvatut valokuvat ja videot sekä muut tärkeät jutut. Ollilla on kyllä kone, jolla sain tämänkin videon editoitua, mutta hän lähti koneensa kanssa reissuhommiin alkuviikosta. Meidän ei muu auttanut kuin laittaa säästömme uuteen pöytäkoneeseen, jonka kävin tänään Verkkokauppa.comin myymälästä hakemassa. Tämä on nyt joku Applen MAC Mini. Mä en ole koskaan ollut Applen fani erityisemmin. IPod Suffle multa löytyy ja se on ihan huippu soitin kaveriksi saliin tai lenkille, mutta esimerkiksi Applen kännykkää en ole koskaan edes harkinnut. Nyt meni kuitenkin niin paljon hermo Windowsiin, että päätettiin ostaa Applen kone. Tässä ainakin pitäisi olla hyvä videoiden editointiohjelma, mikä on ihan huippua Windowsin Movie Makerin jälkeen :D Nyt täytyy vielä opetella käyttämään tätä itselle aivan vierasta käyttöjärjestelmää.

Koneen hajoamisen vuoksi myös Elf-arvonnan suorittaminen on viivästynyt. Suoritan arvonnan ja julkaisen voittajat huomenna torstaina :)

Se siitä tietokoneesta, alla on videota mun roskista! Tuotetiedot löytyvät Youtubesta :)



Onko tuttuja tuotteita? :) Onko sulla tullut vastaan tietoteknisiä ongelmia viime aikoina?

30. lokakuuta 2016

ColourPop x Kathleen Lights Where The Light Is

Elossa ollaan! Täytyy sanoa, että Elf-viikko vaati veronsa tästä bloggaajasta ja siksi tässä on tullut pidettyä viikon blogitauko :D Oli todella hauska toteuttaa teemaviikko blogiin, mutta täytyy sanoa, että oli myös todella raskasta kirjoittaa blogiin joka päivä kattava postaus. Parina päivänä julkaisin videon, mutta sen kuvaaminen ja editoiminen on vielä paljon työläämpää ja vie enemmän aikaa, kuin perinteisen blogipostausken kirjoittaminen. Ei voi kuin hattua nostaa niille bloggaajille, jotka oikeasti saavat julkaistua blogiin kattavan postauksen joka päivä tai lähes joka päivä! Minä olen todennut itselleni sopivimmaksi tahdiksi julkaista postaus joka toinen päivä, joskus vähän useammin ja joskus vähän harvemmin. Videoita koitan saada viikossa julkaistua 1-2, joten kyllä tämä bloggaaminen aikaa vie :D Mutta on se palkitsevaakin, kun löytää uusia suosikkituotteita,  kehittyy meikkaamisessa ja mikä parasta, saa kommunikoida kanssabloggaajien ja muiden lukijoiden kanssa <3 Voin silti vannoa, että sellaista vuotta ei mun blogiin tule, jolloin julkaisen 365 postausta :D


Mun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä päivitettyä arvostelua ColourPopin ja Kathleen Lightsin Where The Light Is -luomivärisetistä. Tein tästä ensivaikutelmavideota keväällä. En vakuuttunut nelikosta erityisemmin ensivaikutelman  perusteella, eivätkä nämä edelleenkään ole mielestäni parhaita mahdollisia luomivärejä. Kathleen Lights on mielestäni aivan ihana, joten olisin halunnut pitää tästä nelikosta enemmän. Setin sävymaailma on ihana ja metallinhohtoiset luomivärit ovat mielestäni hyviä, mutta kokonaisuutena tämä ei mielestäni ole hintansa arvoinen.
Luomivärit ovat vähän kostean tuntuisia ja se tekee niistä omaan makuun vähän hankalia käyttää. Setin mattavärit ovat rehellisesti sanottuna huonoimpia koskaan käyttämiäni mattavärejä, sillä mun on hankala saada näistä tulemaan mitään pigmenttiä. Vaalea Glow olisi hyvä korostussävy kulmaluulle, mutta aika paljon sitä saa kerrostaa, jotta sen saa näkyviin. Kaikkein ongelmallisin sävy käyttää on mielestäni lämmin keskiruskea Cornelius (joka on ihanasti saanut nimensä Kathleenin koiran mukaan). Käytän tällaisia sävyjä tyypillisesti pöyheän häivytyssiveltimen kanssa luomivaossa, mutta sellaisella siveltimellä ei todellakaan saa tätä näkymään. Metallisissa sävyissä värien kostea tuntu tomii itselläni paremmin, mutta itse tykkään levittää niitä mielummin sormella kuin siveltimellä liikkuvalle luomelle. Katleenlights on aivan upea pronssinen metallinhohtoinen sävy (pearlized finish). Tämä on suosikkivärini setistä ja näitä pearlized-luomivärejä voisin ostaa ColourPopilta lisääkin. Pigmentti on todella hyvä, metallinen mutta ei glitterinen ja lisäksi Kathleenlights on ihana sävy. Blaze (metallic finish) on vähän läpikuultavampi sävy kuin Kathleenlights ja lisäksi siinä on isompia glitterhiukkasia. Sävy on kaunis kullanhohtoinen ruskea glittersävy, mutta mä odotan shimmersävyiltäni vähän parempaa pigmenttiä, joten en usko, että mun tulee hankittua lisää näitä metallic finish -sävyjä.


Glow, Cornelius, Kathleenlights, Blaze

Kokonaisuudessaan tästä neljän luomivärin setistä vain yksi on siis oikeasti hyvä mielestäni, joten en siksi suosittelisi tätä. Jos haluat tutustua ColourPopin luomiväreihin, suosittelisin ennemmin tilaamaan yhden jokaista lopputulosta, joka kiinnostaa (matte, metallic, pearlized, tosin mattaiset suosittelen unohtamaan). Jos olet taaas Kathleen Lightsin fani, on ColourPopilla myös muita Kathleenin kanssa yhteistyössä tehtyjä tuotteita. Näistä väreistä ainut suosittelemani onkin metallinhohtoinen Kathleenlights, jonka saa ostettua myös yksittäisenä. 

Where The Light Is -kokoelma maksaa ColourPopin verkkosivuilla 18 $. Luomivärit maksavat yksittäin 5 $. ColourPop toimittaa tuotteitaan nykyisin Suomeen ilman välityspalveluita, mutta postikulu on aika korkea, muistaakseni 25 $.


Yllä meikki, jossa olen käyttänyt Where The Light Is-nelikosta Kathleenlightsia koko liikkuvalla luomella. Muuten olen käyttänyt Kat Von D:n Shade & Light Eye Contour Palettea.

Suosikkitubettajat: Kathleen Lights


Olen välillä aiemminkin kertonut blogissani suosikkitubettajistani ja tämän postauksen yhteydessä on hyvä kertoa Kathleen Lightsista. Vaikka en pahemmin Where The Light Is -kokoelmasta, on Kathleen ehdottomasti yksi suosikkitubettajistani. Rakastan sitä, että Kathleen on hyvin jalat maassa -tyyppi ja hän kertoo avoimesti myös esimerkiksi ahdistuksestaan. Pidän Kathleenin tavasta meikata, sillä toisin kuin monet muut tkauneusgurut, Kathleen ei aina esiinny videolla täydessä "instameikissä" (Ei sillä, että näkisin kyseisessä meikkityylissä olevan mitään vikaa. Meikkaan niin itsekin usein instatyylillä, mutta pidän siitä, että tubettajat näyttäytyvät välillä myös kevyemmässä meikissä.) En oikein osaa nimetä suosikkivideotyyppejäni Kathleenilta. Jaclyn Hilliltä ne ovat minulle tutorialit ja Emily Noelilta arvostelut, mutta Kathleenilta tykkään vähän kaikesta. Kathleenin videot ovat helppoja katsoa ja ne saavat hyvälle tuulelle :) Linkkasin alle kuitenkin pari mieleen jäänyttä Kathleenin videota.


Tykkään siitä, että Kathleen kertoo videoillaan paljon edullisesta markettikosmetiikasta. Yllä on video Kathleenin suosittelemista edullisista meikkisiveltimistä. Itsekin olen tuon videon perusteella hankkinut joitain siveltimiä Real Techniquesilta ja Ecotoolsilta. Alempi video on taas ihana One Brand Tutorial Elfin tuotteilla :)

Onko täällä muita Kathleen Lightsin faneja? Oletko kokeillut ColourPopin luomivärejä ja mitä pidit niistä? :)

Ps. Otan heti huomenna asiakseni vastailla teidän kommentteihin ja lukea muiden blogeja! :)