31. joulukuuta 2015

2015 parhaat

Monessa kauneusblogeissa on nyt näkynyt vuoden parhaat -postauksia ja päätinpä itsekin toteuttaa sellaisen. Itse en kerro välttämättä jostain tänä vuonna löydetyistä tuotteista (vaikka suuri osa sellaisia onkin), vaan tuotteista, jotka ovat olleet erityisen hyviä tai joita olen käyttänyt erityisen paljon. Kerron oman suosikkini jokaisesta kategoriasta meikeissä ja muissa jutuissa sitten laajemmalta osa-aluelta.


Pohjustaja: Too Faced Primed & Poreless

Mulla ei ole kovinkaan monesta pohustajasta kokeusta ja niitä pitäisi ehdottomasti teststa enemän. Too Facedin primeri on kuitenkin ihan huipputuote ja ollut mulla käytössä jo monta kuukautta. Ihosta tulee tasainen ja meiki levittyy sen päälle kauniisti.


Meikkivoide: Too Faced Born This Way

Toisaalta tämä on vähän tyhmä sanoa ihan muutaman käyttökerran jälkeen varsinkin, kun olen koko vuoden käyttänyt muita meikkivoiteita, mutta rakastuin meikkivoiteeseen jo ensimmäisellä käyttökerralla. Ylistin meikkivoidetta jo Gran Canarian ostokset -videossa parhaaksi ikinä kokeilemakseni, joten pakko tämä oli tähän laittaa. Meikkivoide on ihan huippu: se on todella hyvin peittyvä ja pitkäkestoinen, mutta silti kevyen näköinen.

Meikkitarvike: Beautyblender

Ensimmäisellä käyttökerralla en varsinaisesti rakastunut beautyblenderiin, mutta pikkuhiljaa siitä on tullut osa päivittäistä meikkirutiiniani. Yleensä käytän blenderiä peiteaineen häivyttämiseen ja välillä voidemaisen meikkivoiteen levittämiseen ja aina kun käytän baking-menetelmää, asettelen puuterin beautyblenderillä.

Peiteaine: Essence Say No to Redness

Tämän peiteaineen voitin kivipuuteri-blogin arvonnasta ja pidän peiteaineesta kovasti. Pystyisin varmaan elämään ilman vihreää peiteainetta, mutta onhan se kätevä näppyjen peittämisessä. Tämä on myös ensimmäinen tuotteeni Essenceltä.

Puuteri: thebalm Sexy Mama

Sexy Mamaan rakastuin jo ensimmäisellä käyttökerralla. Ihosta tulee heti matta, mutta silti tällä on vaikea saada liian puuteroitua naamaa. Täällä tarkempaa arvostelua.



Poskipuna: thebalm How 'Bout Them Apples?

Vuoden loppuun menessä olin melkein unohtanut tämän theBalmin voidemaisen poskipunapaletin, mutta en siltikään olisi voinut valita mitään muuta poskipunaa. How 'Bout Them Apples? -paletin ostin kesällä vähän ennen bloggaamisen aloittamista ja tämä paletti oli yksi syy mulle edes aloittaa koko bloggaaminen. Ajattelin, että jos käytän tällaisia kauniita, laadukkaita, Suomesta vaikeasti saatavilla olevia ja kalliitakin meikkituotteita, niin haluan jakaa niistä mielipidettäni. Innostuin meikeistä ihan uudella tapaa ja nyt en voisi edes kuvitella meikkaavani vanhoilla tottumuksilla (joka päivä sama meikki) tai elämää ilman bloggaamista, blogien lukemista ja videoiden katsomista. Sen lisäksi, että paletilla oli vaikutusta blogini perustamiseen, oli tämä kesällä ja syksyllä erittäin kovassa käytössä. Edelleen käyttelen palettia satunnaisesti, mutta koska suosikkisävyssäni Caramel Applessa alkaa pohja pilkottaa (Ou Nou!), olen vähän hillinnyt itseäni tämän kanssa. Arvosteluani ja sävyjä paletista voit kurkata täältä.

Varjostus- ja korostustuote: thebalm Bahama Mama ja Mary-Lou Manizer

Bahama Mama on theBalmin kylmähkön ruskea mattainen aurinkopuuteri, joka on loistava varjostustuote. Puuteri on todella pigmenttinen, joten tämän kanssa vähemmän on enemmän, ja väriä voi sitten lisätä tarvittaessa. Arvostelua tästä löytyy samasta postauksesta, kuin Sexy Mamastakin :)

Korostustuotteista vastaan taas theBalmin Mary-Lou Manizer, joka on ollut mulla eniten käytetty korostuspuuteri. Vasta marraskuussa itseasiassa sainkin muita highlightereitä, kun ostin pari palettia, missä sellaisia on. Mary-Lou on upea vaalea highlighter, jossa on shimmeriä vähän, mutta ei liikaa omaan makuuni. Arvostelua voi lukea täältä.



Kulmatuote: Lumene Blueberry kulmavaha

En ole vielä löytänyt kulmakarvojen HG-tuotteita, mutta vuoden lemppariksini valikoitui LivBoxista tullut Lumenen kulmavaha. Ennen käytin kulmien muotoilussa vain kulmakynää, mutta en osaisi enää olla viimeistelemättä kulmia vahalla.

Luomiväri: Too Faced Chocolate Bar

Tästä ei ole kahta sanaa. Vaikka olen hankkinut muitakin upeita paletteja tänä vuonna, on Chocolate Bar ehdoton ykkönen! En syksyllä paljon muita paletteja käyttänytkään. Sävyt ovat upeita, hyvin levittyviä (joskin pari tumminta glittter-sävyä ovat vähän muita kovempia) ja pigmenttisiä. Rakastan tätä palettia! That's it! Täällä on arvostelu paletista.

Silmien rajaus: Urban Decay Glide On 24/7 Eye Pencil

Glide on -silmänrajauskynistä on tullut nopeasti suosikkirajauskyniäni. Nämä ovat pehmeitä ja pigmenttisiä ja halutessaan näillä voi tehdä rajauksen myös ripsirajaan (tosin kun monet muut kynät, nämä eivät suttaa luomea kuivuttuaan). Itselläni on kynistä täysikokoisena Perversion ja Travel Size Set of 5 Cosmic -setti. Onnistuin kylläkin setistä hukkaamaan valkoisen Cosmicin pikkujouluissa, mutta ei se edes haittaa. En pitänyt Cosmicin pigmentistä tarpeeksi, joten valkoinen Yeyo olisi ollut hankintalistalla muutenkin. Onneksi mikään noista ruskean sävyistä ei hukkunut, sitten olisi voinut olla itku lähellä (eksklusiivia ja kauniita kun ovat)! Arvosteluni setistä ja kynästä ylipäätään voi lukea täältä.

Ripset: Irtoripset

Tähän vastaan irtoripset ylipäätään, sillä olen opetellut vihdoin niitä käyttämään ja nykyisin käytän ripsiä lähes joka viikonloppu. Edelleen tarvitsen ripsien laitossa vähän opettelua, sillä taidan välillä laittaa ripsin vähän turhan paljon liimaa. Kun liimaa on niin älyttömästi kun mulla, ripsiä joutuu pesemään todella usein. Pelkään kuitenkin, että pienemmällä liimamäärällä ripset irtoavat. Jos nyt pitäisi arvata, veikkaisin että mulla irtoripset ovat myös arkikäytössä syrjäyttäneet  maskaran käytön, kunhan vaan opin käyttämään niitä vielä paremmin. Ehkä seitsemän aamuina ja urheilupäivinä silti käyttäisin ripsiväriä ( En meikkaa salia varten, mutta kun menen illalla salille, en myöskään poista meikkiä ennen. Se olisikin tyylikästä, jos irtoripset lähisivät salilla hikoillessa irti :D ).

Huuvlivoiteet: LivBoxista tulleet huulivoiteet

Tämä yllätti vähän itsenikin, sillä en olisi koskaan itse ostanut Carmexin tai Labellon huulivoidetta. Carmex tuli boxista syyskuussa ja sitä olen käyttänyt iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Nyt taitaa olla ensimmäinen talvi, kun huuleni eivät ole ollenkaan rohtuneet (katsotaan uudelleen sitten kovemmilla pakkasilla). Labellon sävytetty huulivoide tuli taas marraskuun LivBoxista. Red on kaunis ja käytännöllinen sävy, jota olen pitänyt paljon kevyinä meikkipäivinä.

Huulipuna: NYX Matte Lipstick Perfect Red

Suosikkihuulipuna oli vähän vaikea valita, sillä nykyisin käytän enemmän kuin vain yhtä huulipunasävyä. Siitä  huolimatta Perfect Red on ollut eniten käyttämäni huulipuna ja punahuulet suosikkimeikkilookkini, joten pakkohan mun oli valita tämä puna :)


Huulikiilto: theBalm Read My Lips (EU Prettu Smart) GRRR!

Olin aiemmin vannoutunut huulipunatyttö (nainen siis, ainakin ylemmän kuvan mukaan :D ), mutta theBalmin huulikiilto oli ensimmäinen kiilto aikoihin, joka pääsi kovaan käyttöön. Sävy GRRR! on itselleni käytännöllinen My Lips But Better -sävy.

Tuoksu: Kenzo Amour

Mä olen vaan ollut rakastunut tähän tuoksuun syksyllä ja vielä joulukuussakin. Tämä ihana tuoksu pääsi myös lokakuun lemppareihin ja on makea ja pehmeä ja ihan täydellinen. Ei voi mitään, yksi parhaista tuoksuista ikinä!

Kynsilakka: The Body Shop Meet Me at Dusk

En syksyllä paljon muita lakkoja käyttänytkään, kuin tätä upeaa murrettua vanhaa roosaa. The Body Shopin kynsilakat ovat hyvän laatuisia, helposti levittyviä ja nopeasti kuivuvia, mutta tämä meni valitettavasti vähän paksuksi kovan käytön jälkeen (vaikka itse lakka ei montaa kukautta ole vanha). Täytyy ostaa joko kynsilakan ohentajaa tai sama lakka uudessa sävyssä. Arvostelua lakasta täällä.



Hiustuote: Paul Mitchell Super Skinny Serum

Tämä taikoo vaalennetusta hampputukastani silkkisen sileän. Käytän tätä jätettävänä hoitoaineena märkiin hiuksiin, mutta tarvittaessa laitan tätä myös kuiviin latvoihin. Jätettävän hoitoaineen kanssa olen päässyt tämän tuotteen ansioista siihen pisteeseen, että en enää halua etsiä parempaa tuotetta. Öljyt saattavat tehdä hiuksista likaisen näköiset ja jotkut kokeilemani jätettävät hoitoaineet eivät taas kosteuta ja silota tarpeeksi. Super Skinny Serum on omalle tukalleni täydellinen tuote.

Vartalonhoitotuote: Herbina Kaura-Suklaa vartalokuorinta ja The Body Shopin Tea Tree Oil -suihkugeeli

Vartalotuotteen valinta oli vähän vaikeampaa, sillä en todellakaan ole mikään innokas vartalonhoitaja. Nyt talvella mun on ihon kuivumisen ja kutinan takia pakko rasvata vartaloa, mutta se tuntuu ylimääräiseltä taakalta. Ihastuin Herbinan vartalonkuorinnan tuoksuun ja kuorintatehoon, mutta muovirakeiden takia jätän tämän ostamatta uudelleen.

Olisin ehkä sittenkin voinut valita The Body Shopin Tea Tree Oil -suihkugeelin, mutta se meinasi unohtua kokonaan. Mulla ei sitä nyt ole ollenkaan ja kas kummaa, kun yläselän finnit ovat lisääntyneet lähes räjähdysmäisesti. Yritän tosin nyt käyttää yläselälle muita pesuaineita, jotka ovat naamalle liian rajuja, mutta ne tuppaavat unohtumaan yleensä...

Ihonhoitotuote: Sebamedin mattavoide

Tämä on itselleni kesällä ja juhlissa ihan HG-kasvovoide. Muiden kosteusvoiteiden kanssa iho kiiltää kuin viimistä päivää, mutta Sebamedin mattavoide hillitsee kiiltoa hyvin. Siltikin meikkituotteiden tarvitsee myös kontrolloida rasvoittumista. Kesällä tämä myös kosteuttaa ihoani tarpeeksi, mutta nyt talvella tarvitsen tehokkaampaa kosteutusta päivävoiteesta, sillä ihoni pintakuivuu herkästi. Vaikka voide on mattavoide, tämä ei ainakaan omaa ihoani kuivata mitenkään. Arvosteluani tuotteesta voi lukea täältä.

Sellaisia suosikkeja mulla oli tänä vuonna. Onko tuttuja tuotteita? Mitkä olivat sun suosikkeja?

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille! <3

28. joulukuuta 2015

Gran Canarian ostokset - Blogin eka video! :)

Tänään sain vihdoin tehtyä ekan videon blogiin! Jee :) Mulla on itselläni vähän kiusallinen olo tätä katsellessa, mutta olen tästä silti superylpeä. Itsehän toki huomaan helposti omat epätäydellisyyteni todella helposti videosta. Kuvista voi valita helposti kymmenien kuvien joukosta ne, missä näyttää omasta mielestä parhaalta. Videossa tulee sitten esiin se todellisuus ja itseäni häiritsee helposti roikkuvat silmäluomeni ja vinot hampaat. Pitäisi yrittää olla välittämättä noista ja kiinnittää huomio vaikka silmieni nättiin väriin tai muuten kauniisiin kasvonpiirteisiini. En nyt yritä kehuskella itseäni vaan yritän tsempata itseäni, että "olet ihan ok" ja niin edelleen :D

Videon aihe on ostokset Gran Canarialta. Videolla esittelen kaiken ostamani kosmetiikan ja pari muuta juttua. Viikon ostokset oli kiva kuvata videolle. Tuotteista ja niiden ostosyistä on jollain tapaa mukavampi kertoa puhumalla ja voisin kuvitella myös tekeväni videolle kuukauden lemppareita. Varsinaisia tuotearvosteluja en taas haluaisi videolle tehdä, sillä kauniita tuotteita on mukava kuvata, ja varsinkin värikosmetiikan sävyjä on omasta mielestäni kivempi katsoa ihan valokuvista.


Mitä mieltä olette videosta? Haluaisitteko nähdä ostospostauksia mielummin videolla vai kirjoitettuna postauksena? :)

24. joulukuuta 2015

Meikki vuoden viimeisiin juhliin

Hyvää joulua lukijoille! Jos idea joulumeikkiin on vielä hukassa, tässä olisi yksi idea. Mun piti julkaista tämä jo monta tunia sitten, mutta hotellin wifi teki tenät. Tulimme nyt lounaalle ja ravintolassa netti onneksi toimii. Tein tuossa viime viikolla vähän koemeikkiä joulua ja uuttavuotta varten. Nämä juhlat ovat loistava tilaisuus yhdistää kaksi suosikkiväriäni: punaisen ja kullan. Uutena vuotena teen varmaan juurikin tällisen meikin, mutta tänään jouluna taidan korvata punaiset huulet burgundyllä.





Luonnonvalo loppui jo paljon ennen meikin valmistumista, mutta käänsin tilanteen voitoksi ja otin kuvat parvekkeella pinenessä lumisateessa. Mä en kyllä koskaan onnistu salamalla otetuissa kuvissa ja ylläoleva oli ainoa suoraan otettu kuva, jossa silmäni ovat edes puoliksi auki.



Meikin tein suosikkipaletillni, eli Too Favesin Chocolate  Barilla. Liikkuvalla luomella meikissä on kultaista Creme Bruleetä, sisänurkassa tummaa kultahileistä Gilded Ganachea, luomivaossa ruskeita Semi-Sweetiä ja Milk Chocolatea, häivytyksessä oranssinruskeaa Salted Caramelia ja kulmaluun kotostuksessa White Chocolatea. Kulmakarvan alla ja silmän sisänurkassa on myös kevyesti theBalmin Mary-Lou Manizer highlighteria. Huulilla on tietysti suosikkipunaani, eli NYXin Matte Lipstick sävyssä Perfect Red.




Hyvät ja rauhalliset joulut vielä kaikille! :) <3

22. joulukuuta 2015

Matkalle mukaan


Terveiset lukijoille Gran Canarialta aurinkoisesta Playa del Inglesistä. Lensimme Ollin kanssa tänne sununtaiaamuna. Päivä meni tosi väsyneissä merkeissä. Eilen vierailimme saaren pääkaupungissa Las Palmasissa. Pääsin käymään ensimmäistä kertaa elämässäni meikkitaivas Sephorassa. Sephoralla oli vain pieni piste isomman tavaratalon sisällä, mutta onneksi myynnissä oli omia suosikkimerkkejäni. Ostokset esittelen sitten loman jälkeen, mutta ne näkyvät myös sivupalkin Instagram-kuvissa. Tänään on ensimmäinen päivä, kun pääsemme kunolla nauttimaan oman lomakohteemme auringosta ja pääsemme myös rentoutumaan. Aamu alkoi mukavasti kevyellä hölkkälenkillä rantakadulla ja nyt kirjoittelen tätä postausta uima-altaalla aurinkoa ottaen. Teen postausta muuten taas tabletilla, joka ei välttämättä suostu yhteistyöhön tekstin asettelun kanssa. Hoidan ne asettelut sitten valmiiksi kotosalla?


Olli ei ollut uskoa silmään, kun kerroin tämän läjän olevan kaikki kosmetiikka, jonka otan mukaan. Omasta mielestäni kyllä karsin kaiken turhan pois, mutta yllätyin silti purkkien määrästä. No, ihonhoito on tärkeää vuoden ympäri ja rakkaasta meikkiharrastuksestani en halua tinkiä lomallakaan. Matkat ovat muutenkin oiva tilaisuus käyttää LivBoxista tulleet pikkuputelit. Tässä postauksessa tulee lyhyesti (heh) pakkauslistani :)


Ihonhoito ja hammashygienia:

  • The Body Shopin Vitamin E puhdistusaine (meikinpoistoon) ja Tea Tree Oil puhdistusaine(epäpuhtauksille)
  • Lumenen silmämeikinpoistoaine (öljytön, koska poistan tämän avulla myös irtoripset)
  • Madaran kasvovesi
  • Herbina Energy Boost kasvovoide SPF 15 (aurinkosuoja kasvolle), Sebamedin mattavoide (iltameikin alle) ja Dermaliftin kasvovoidenäytteet (yövoiteiksi)
  • The Body Shopin Vitamin E Eye Cube
  • Basiron finnivoide
  • Lumene Detox 2 in 1 korintanaamio
  • Sebamed Dead Sea Mud Pack (riittää kahteen käyttökertaan)
  • Elf huulten kuorintapuikko ja Carmexin huulivoide
  • Hammasharja, -tahna ja valkaisukynä (joka ei tosin ole kummoinen)
  • Sinisessä pussukassa on vanupuikkoja ja -lappuja, lapouja on tosin vielä lisää.



Vartalonhoito:

  • Palmoliven matkakokoinen suihkugeeli
  • Höylä
  • Dödö
  • Herbinan jalkasuihke
  • Matkapullossa tavallista Nivean vartalovoidetta, Burt's Beesin hohtavaa Radiance -vartalovoidetta
  • Aurinkorasva ja after sun
  • Käsivoide



Hiukset:

  • LivBoxista tullut Head n Shoulders shampoo, pikkupullossa yksi annos Fudgen hopeashampoota
  • Yves Rocherin mantelihoitoaine, Paul Mitchellin aurinkohiusnaamio (aika turha, kunhan käyttelen pois)
  • Schwarzkpfin LivBoxissa tulleet Moisture Kick voide ja lämpsuoja, sekä LivBoxista tullut Richin hiusöljy
  • Wella EIMI BB-voide
  • Herbinan matkakokoiset muotovaahto, tyvikohottaja, hiuslakka ja Dermasolin matkakokoinen hiuslakka
  • Batisten kuivashampoo
  • Tigin hiuspuuteri



Meikit (näitä onkin melkoinen läjä)

  • Too Faced Primed & Poreless pohjustusvoide
  • Lumenen BB-voide (kevyt meikkipohja), Lumenen CC-voide sävyissä Ligh & Deep (puolipeittävä), theBalmin timebalm meikkivoide (hyvin peittävä, iltakäyttöön)
  • NYX Dark Circle Conealer, elf Under Eye Concealer & Highlighter, Essence Say No to Redness -peiteaineet
  • theBam Sexy Mama puuteri, puuteripaperit
  • theBalm Balm Voyage II paletti (sisältää luomivärejä, mattaisen aurinkopuuterin varjostukseen, highlighterin ja poskipunia)
  • Too Faced Endless Summer aurinkopuuteri (hehkua kasvoille)
  • theBalm Hot Mama poskipuna (shimmerinen)
  • Lumenen kulmakynä ja -vaha
  • Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
  • Urban Decay Naked Basics
  • Elf Creme Eyeliner sävy Black ja elf eyeliner sävy Copper, Urban Decaylta musta ja kuparinen Glide-On silmänrajauskynä, Make Up Storen helmiäisvaaleanpunainen rajauskynä
  • Physicans Formulan ripsiväri, Eyeluren irtoripsipaketti, Ardellin ripsiliima
  • Sävyttävät huulivoiteet: Labello Red (punainen) ja Burt's Bees Honeysuckle (nude)
  • Huultenrajsuskyniä: nude ruskea, punainen, burgundy
  • Huulipunat: NYX Soft Matte Lip Cream Abu Dhabi (rusehtava matta), Pupa Elixir (punertava matta nude), NYX Matte Lipstick Perfect Red (punainen matta), NYX Simply Vamp Lip Cream Bewitching (samettinen burgundy)
  • Huulikiillot: theBalm Read My Lips GRRR! (My lips but better, punertavanruskea), Lavera Almond Kiss (neutraali kimaltava ruskea), NYX Butter Gloss Pure Red (punainen) ja Devils Food Cake (luumu)
  • Ubam Decay De-Slick meikinkiinnitysuihke
  • Pinsetit, läjä siveltimiä, beautyblender, terotin ja sakset
Okei, huulijuttuja tuli melko paljon, mutta niiden kohdalla tein silti aikamoisen karsinnan. Niissä jos jossain mulla pitää olla valinnanvaraa!

Kuvista ulkopuolelle jäi hiusharja, piikkikampa, kiharrin ja muut hiussälät (ponnarit jne) sekä hajuvedet (Kenzon Amour ja Bohon Goa) ja kynsijutut (kynsilakanpoistoaine ja valkoinen, musta ja punainen kynsilakka). Saattoi jäädä jotain muutakin. Vaatteita otin ehkä liian vähän, mutta niitä täältä saa onneksi ostettua halvalla :)

Mitkä ovat sun must have -jutut matkalle lähdettäessä? :) 

19. joulukuuta 2015

Viikon ostokset

Itseasiassa tässä on kahden viikon ostokset. Viime viikon ostokset olivat aika pienet, mutta tällä viikolla tuli ostettua juttuja joulumatkallemme Gran Canarialle, sekä kaikkea muuta kivaa. Yleensä esittelen yhden paikan ostokset kerralla, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla kategorioittain. Teen muuten nyt ensimmäistä kertaa blogipostausta tabletilla ja sen takia tekstin asettelu jäi pariin kohtaan keskitetyksi. Jostain syystä blogger ei nyt vaan suostu yhteistyöhön tämän tabletin kanssa..



Meikkiostosket olivat tällä viikolla melko silmämeikkipainotteiset.

Metallipinkit ripsentaivuttimet ostin H&M:n alesta eurolla lähinnä näiden hienon värin takia. Eipä hintakaan tosin päätä huimannut.

Yksi Youtube-lemparini Tati on kehunut Physicans Formulan ripsiväriä, joten törmätessäni tähän iHerbissä, mun oli ihan pakko tilata tämä. Tatin lemppari on vihreässä tuubissa, mutta käsittääkseni nämä ovat aika samanlaisia. Värin takia valitsin taas pinkin :D Hintaa tällä oli reilu 7 euroa, eli ei paha :)

Mun on tehnyt  pitkän mieli kokeilla Real Techniquesin metallipiikkistä ripsikampaa, joten nyt se tuli tilattua iHerbistä.

Mulla oli Sokokselle s-postista tullut etukuponki, jolla sai yli 50 euron ostoksista 10 euroa alennusta. Kävin Sokokselta ostamassa viimeiset matkajutut ja koska 50 euroa ei vielä ollut niistä täynnä, ostin vielä Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionin. Tämä mun on pitänyt hankkia jo jonkin aikaa.

Mun kokemukset geelirajauksista eivät ole tähän mennessä olleet kovinkaan hyviä. Mulla on ollut kokeilussa sellaiset Maybellineltä ja The Body Shopilta ja kummatkin a) tarttuivat luomivakooni ja b) kuivahtivat todella nopeasti. Olen kuullut tästä elfin versiosta paljon hyvää, joten päätin vielä antaa tälle mahdollisuuden. Ja tämän tilasin tosian iHerbistä.

Ostin vielä Sokokselta Eyluren irtoripsipaketin. Hintaa tällä oli 14,90, eli yhdet ripset olivat alle vitosen. On niitä halvempiakin ripsiä, mutta niin on kalliimpiakin!

Herbinan matkakokoisen hajustamattoman muotovaahdon ostin myös Sokoksesta, kun tein viimeisiä ostoksia matkalle.

Batisten kuivashampoota Sokokselta, tällä kertaa päätin testata Cherryä. Mähän vähän meinasin lopettaa batisten käytön, mutta koska merkki on käsittääkseni ainakin vielä eläinkokeeton, päätin jatkaa ostamista. Batistessa on mielestäni ehdottomasti paras hinta-laatusuhde kuivashampoista.

Olen vähän kyllätynyt tämän hetkiseen Herbinan Kaura-suklaa -vartalokuorintaani ja halusin vähän vaihtelua. Freemanin granaattiomenasta olen lukenut hyvää muista blogeista ja ihaistuin tuoksuun jo kaupassa. Hintaa tällä oli alle vitosen, joten mukaan lähti Prismasta.

Prismasta ostin myös Herbinan jalkasuihkeen, sillä haluan kokeilla tätä matkalla. 

Hebinan Energy Boost -sarjan kasvovoiteen ostin Prismasta matkalle suojakertoimen takia. Yleensä mulla on suojakerroin meikkivoiteessa, mutta en todellakaan ala meikkaamaan auringonottoa tai juokslenkkiä varten, enkä toisaalta halua varsinaista aurinkorasvaakaan naamaan pistää (en usko sellaisten tekevän hyvää omalle epäpuhtauksiin taipuvalle iholleni). Tällainen voide on tosi kätevä ihan Suomen kesässäkin!

Matkaa varten ostin myös Sebamedin mattavoiteenkin meikin alle kosteusvoiteeksi. Mulla itseasiassa tätä onkin jo, mutta tuubi on ihan lopussa eikä välttämättä riittäisi reissun ajaksi. Tämä on ihan mun HG-voide rasvoittumista vastaan. Yleensä käytän tätä kesäisin, juhlissa ja bileissä.


Miramen kynsilakanpoistoaine on hyvä ja halpa, ja mun ehdoton lemppari! Tämän ostin Prismasta, tällä kertaa sieltä tuli ostettua reippaasti enemän kosmetiikkaa kuin yleensä.

Personnan partahöylän tilasin iHerbiltä. Personna on eläinkokeeton merkki ja koska omasta BIC:in höylästä alkaa olla vaihtoterät loppu, päätin kokeilla tätä. Höylän mukana tuli kaksi terää, eli kyllä vaihtoterätkin pitää piakkoin tilata.

Cailapin muoviset pikkupullot ovat matkaa varten ja nämä ovat matkaa varten. Toiseen tulee yksi annos hopeashampoota ja toiseen tavallista vartalovoidetta.






Viimeisen kuvan ostokset eivät enää mene omiin kategorioihin, sillä ostin nämä eilen jo kuvattuani muut ostokset.

Glitteriin oli tullut Real Techniquesin siveltimiä ja itseltäni puttuva Shading Brush, eli tavallinen luomivärisivellin multa vielä puuttui. Tämä maksoi tarjouksessa vain vitosen, mikä on siis vielä edullisemin kuin hinta iHerbissä!

Glitteristä ostin myös vaalean hiusdonitsin. Kokeilin sitä LivBoxin ruskeaa versiota ja nutturasta tuli näyttävä, mutta vähän se tumma väri pääsi näkymään nutturan alta. Vaalea versio oli siis pakko hankkia! Glitteristä ostin myös kultaisen värisiä pinnejä, jotka unohtuivat kuvasta.

Ponnarit kultaisella klipsillä ostin H&M:n alesta euron kappalehinaan. Ostin ensin yhden, mutta se oli niin kiva, että ostin vielä kaksi lisää.

Sellaiset ostokset parin viime viikon ajalta. Aika paljon pikkutavaraa kosmetiikan osalta. Ensi viikolla pääsen käymään ensimmäistä kertaa elämässäni Sephorassa, joten katsotaan mitä sieltä löytyisi. Sephora on oikeasti koko matkame kohokohta mulle :D

17. joulukuuta 2015

China Glaze

Olen aiemmin käyttänyt ainoastaan edullisempia kynsilakkoja, kuten Mavalaa. En itseasiassa edes ole lakkaillut kynsiä kovinkaan pitkään, sillä pureskelin kynsiä vuosikausia. Vasta pari vuotta sitten pääsin eroon kynsien pureskelusta. Haluatteko kuulla vinkkini ongelmaan? Tässä se tulee joka tapauksessa: Hankkiudu kihloihin ja mene naimisiin! :D Sormusten pitäminen on paljon kivempaa sormessa, jossa on nätti ja siisti kynsi. Noh, en välttämättä tänäkään päivänä jaksa pitää kynsilakkaa aina siistinä, mutta kynsien syöminen loppui siihen päivään, jolloin kihlauduimme Ollin kanssa. Sitä ennen homma oli ollut uudenvuodenlupauksena lukuisia vuosia peräkkäin - turhaan. Mulle on jäänyt Blondin kosto -leffasta mieleen se kohta, kun Elle manikyyrissä itkee rakkaansa menneen kihloihin toisen naisen kanssa, jolla on hoitamaton sormi/kynsi :D Edelleenkin pidän silti kynnet melko lyhyinä, koska pitkät kynnet ovat omalle kohdalleni epäkäytännölliset, eikä kynteni edes kasvaisi vahvana kovinkaan pitkiksi.

Olen tosiaan käyttänyt aiemmin edullisempia kynsilakkoja. Mun ei ole tehnyt mieli tuhlata kynsilakkaan, eikä muuhunkaan kosmetiikkaan, isoja rahoja ennen bloggaamista. Reilu vuosi sitten halusin mustaa kynsilakkaa ja ostinkin sellaisen Mavalalta. Lakka meni jostain syystä paksuksi ja huonoksi jo parin käyttökerran jälkeen. Päätin sitten kokeilla mustaa lakkaa Essieltä. Ymmärsin saman tien, että minkä takia Essien lakka on kalliipaa. Se on ihan älyttömän pigmenttistä, sillä toisin kuin Mavalassa, kynsi on musta yhden kerroksen jälkeen. Lakka myös kuivuu todella nopeasti, mikä on itselleni tärkeää.



Tästä päästään China Glazeen, kun aloin etsiä eläinkokeetonta huippulaadukasta kynsilakkaa. Tilasin viime kesänä Beauty Bayn alesta pari China Glazen kynsilakkaa ja nämä eivät kyllä pettäneet. Toinen on tavallinen tummansininen One Track Mind ja toinen läpinäkyvä glitterinen De-Light. Kuten Essie, on China Glazekin todella pigmenttistä, hyvin levittyvää ja nopeasti kuivuvaa. Edulliset glitterlakat ovat usein paksua ja tönkköä tavaraa, mutta De-Light ei ole. Lakka on ohutta ja kuivuu nopeasti, eivätkä glitterit tule pullosta yhtenä klönttinä.



Mun suosikkikynsilakkamerkki on siis löytynyt! <3 Okei, mulla on vasta kaksi China Glazen lakkaa, mutta olen merkin laadusta hyvin vakuuttunut :)

Mikä on sun suosikkimerkki kynsilakoissa?

16. joulukuuta 2015

Marzipan

Mä oon vihdoin ja viimein kerännyt rohkeuteni ja päätin eilen kuvata sellaisen get ready with me -videon, eli videon meikkaamisestani. Noh, homma ei mennyt ihan putkeen, sillä kesken kaiken kamera oli sammunut ja videointi jäänyt kesken. Olisi nyt edes silmämeikki tallentunut, mutta kun ei, vaan videointi loppui juuri kasvomeikin viime hetkillä... Tästä johtuen ette saa videota, vaan pelkästään tylsät naamakuvat. Kuvissakin on vähän vaikea onnistua, kun hiukset olivat kiinni...

Tapahtuneesta inspiroituneena päätin tarvita ( :D ) videokameran, joskin sillä ei ole mikään kiire vielä. Mä pidän kirjoittamisesta ja oon sitä mieltä, että kirjoittaminen tekee hyvää. En väitä, että mun teksti olisi aina täysin virheetöntä, enkä toisaalta sitä tavoittelekaan. Ei varmaan yhdelläkään bloggaajalla ole kaikki tekstit alusta loppuun puhekielisesti täysin oikein. Jos on, niin nostan hattua. Lisäksi kirjoitan aika puhekielisesti lähinnä siksi, että se tuntuu mielestäni luontevammalta. Kosmetiikka ei ole niin vakava aihe, että haluaisin puhua siitä kirjakielellä. Jos tekisin postaukseni videolle, niin enhän mä niissäkään kirjakieltä puhuisi...

Nyt mua on tosiaan alkanut houkutella myös videoiden teko. En aio siirtyä kokonaan viedoihin varmaan ikinä, mutta jotkut jutut, kuten see meikkaaminen, olisi kiva videoida välillä. Jos haluaisin tehdä sellaisen step by step -kuvapostauksen vaikka silmämeikistä, niin siihen menisi ihan älyttömästi aikaa. Mielummin kuvaisin sen videolle ja selittäsin joko samalla tai siihen päälle, että mitä teen ja miksi. Jossain kohta siis hommaan sen videokameran, kun sellainen tulee hyvään tarjoukseen ( oon harvinaisen pihi kaiken elektroniikan kohdalla, toisin kuin kosmetiikan :D ). Sellainen on muutenkin kätevä, kun oman naaman näkee kuvatessa. Saa nyt nähdä, että saanko yhtään videota valmiiksi asti meidän järjestyskameralla. Siinä on ihan ok kuvan laatu, mutta ääni ei ole hyvä, enkä tosiaan vietä varmaski, että näynkö koko ajan kameraan vai en...

Mutta mennään siihen eilispäivän meikkiin. Tein silmämeikin käyttäen rakastamaani Too Facedin Chocolate Bar -palettia. Meikki on arkinen ja melko neutraali ja yksi mun suosikkiarkimeikki kuluneelta syksyltä. Videota ei nyt tosiaan ole, mutta alla olevaan kuvaan yritin saada luomivärien oikeat paikat.



Tein normaalin arkisen, about puolipeittävän meikkipohjan. Tein varjostukset ja korostukset puuterisilla tuotteilla ja poskiin  halusin vähän tummempaa ruusuista punaa. Kulmakarvat väritin ensin kynällä, jonka jälkeen viimeistelin ne vahalla. Luomivärin alla on luomivärin pohjustajaa. Sitten luomiväriin, joka näkyy ylemmässä kuvassa:

1. Liikkuvalla luomella ja alaluomella silmän sisäpuolella persikkainen helmiäissävy Marzipan, joka on suosikkini koko paletista!

2. Silmän ulkonurkassa ja alaluomen ulkoreunassa burgundy Cherry Cordial.

3. Luomivaossa mattainen keskiruskea Semi Sweet.

4. Häivytyksessä oranssihtava vaaleanruskea Salted Caramel (tätä on myös alaluomella häivytyksessä).

5. Kulmaluulla mattavaalea White Chocolate.

6. Silmän sisänurkassa helmiäisvaalea Champagne Truffle.

Tein ripsirajaan ihan ohkaisen rajauksen Too Facedin Perfect Eyelinerin sävyllä Perfect Espresso, jota häivyttelin vielä pehmeämmäksi. Sitten ripsiväri ja vesirajan rajaus ja silmämeikki oli siinä. Huuliin halusin mattaista ruskeaa, sillä silmissä oli jo hohtoa ja poskissa ja paidassa punaista.

Hiukset ovat rennolla nutturalla, sillä jostain syystä tykkään pitää nutturaa tuon punaisen neuleen kanssa :D

Käytetyt tuotteet:

Too Faced Primed & Poreless
Lumene CC-voide, sävy sekoitettu Lightista ja Deepistä
NYX Dark Circle Concealer, Fair
Essence Say No to Redness
Lily Lolo Flawless Matte Finishing Powder
Anastasia Beverly Hills Contour Kit, Light to Medium (Fawn, Java, Vanilla, Banna)
Viva va Diva Dream Cheeks, Sunday Walk & Sparkling Highlighter

Lumene Blueberry kulmakynä, keskiruskea
Lumene Blueberry kulmavaha, vaalea

elf Eyelid Primer
Too Faced Chocolate Bar
Too Faced Perfect Eyeliner, Perfect Espresso
Physicans Formula Organic wear Fakeout Mascara
Makeup Storen helmiäisvaalea silänrajauskynä

NYX Soft Matte Lip Cream, Abu Dhabi

Urban DeCay De-Slick Makeup Setting Spray

Sellaista eilen. Haluaisitko nähdä blogissa joskus videoita? Oletko itse harkinnut videoiden tekemistä omaan blogiisi, vai teetkö niitä kenties jo? :)

15. joulukuuta 2015

Joulukuun LivBox

Sain oman joulukuun LivBoxini vihdoin ja viimein tänään. Lähi-Prismamme pakettiautomaatti on ollut nyt joulun alla täynnä joka päivä, joten boksi tuotiin mulle kotiovelle asti. Viettelen tänään vapaapäivää, joten pystyin ottamaan boksin jo päivällä vastaan. Vähän silti meni postilla plörinäksi tämäkin homma. Ensin he antoivat mulle kellonajaksi 9-12 ja lopulta boksi tuli ehkä siinä 12.30 aikaan. Ei siinä mitään, koska mulla tosiaan on vapaapäivä, mutta luulisi nyt hyvänen aika kolmen tunnin sovitun aikahaarukan riittävän :D Jos olisi vaikka yhdeltä alkava työvuoro, niin eihän aika riittäisi paketin odotteluun...



Mulla on ollut jo pitkään tiedossa boksin sisältö, sillä olen kurkkinut sen muiden blogeista jo heti boksin ilmestyttä. Mitenkään turhaan innoissani en boksia odottanut. Olen lukenut monen olevan pettynyt tähän boksiin ja jopa vuosien pitkäaikaistilaajien irtisanoneen boksinsa. Enkä kyllä ihmettele miksi. Tälläkin kertaa boksi oli suoraan sanoen täynnä tylsää markettikamaa, vaikkakin näistä jotkut tuotteet ovat itselleni ihan mieluisia.

Toinen juttu on, että boksin täysikokoisten tuotteiden arvo on yhteensä 21,94 euroa (en jaksa alkaa laskemaan näytteiden arvoa, mutta huomioiden tuotteet joista näytteet tuli, ei niistä montaa euroa tulisi kuitenkaan...), joka on vain vitosen boksin ostohintaa enemmän (mä maksan sen 16,90 euroa). Luulisi, että boksin suosion kasvaessa ja vielä tilaajahintojen noustessa olisi varaa panostaa laatuun, mutta ilmeisesti ei ole... Nopealla googlettelulla löysin Dixin postauksen joulukuun boksista kolme vuotta sitten, jolloin boksin arvo oli 58,76 euroa ja tuolloin boksi maksoi 13,90 euroa. Boksin arvo oli siis yli 45 euroa korkeampi, kuin siitä maksettu hinta. Mitä on tapahtunut, että boksin arvo on suorastaan romahtanut? Tulee väksinkin mieleen, ettei LivBoxin tarvitse enää panostaa sisältöön, kun boksi on niin suosittu.

Näistä seikoista johtuen mäkin irtisanoin boksini tänään. Mun tosiaan piti jatkaa tilausta, kunnes saan lunastettua ilmaisen boksin, mutta en kaipaa enää kaappeihini ainuttakaan hammastahnaa, hilseshampoota, halpishuulivoidetta jne. :( Käydään nyt kuitenkin läpi joulukuun boksin silältö, joka oli ihan ok.






On ihan helkkarin tylsää saada LivBoxista hammastahnaa, mutta Colgaten MaxWhite One on onneksi mun suosikkihammastahna. Tästä kirjoitin juuri viimeisessä postauksessa, joka oli siis Marraskuun roskat. Tykkään tästä, sillä säännöllisellä käytöllä hymy vähän kirkastuu (ei siitä mitään jenkkihymyä silti tule, siihen tarvitsee rankemmat valkaisut) ja mikä parasta, tämä ei värjää lavuaaria siniseksi! Lauren Curtiskin käyttää Colgaten vastaavaa hammastahnaa. En ole tuota Laurenin käyttämää nähnyt Suomessa, mutta tämä on aika lähellä. Voi toki olla, että tuossa Laurenin käyttämässä on jokin ainesosa, mikä on EU:ssa kielletty. Mene ja tiedä... Anyway, tämä on hyvä hammastahna :)

Palmoliven suihkugeelinäyte tulee mukaan etelänmatkalle, jonne lähdemme sunnuntaina. Ei tämä kyllä mitään erikoisen hajuista ollut. Mun mielestä on jotenkin huvittavaa, että muutaman euron suihkarista laitetaan näytekoko täysikokoisen sijasta, vaikka kätevähän tämä sinne matkalle on...

Laveran Glossy Lips -huulikiilto on ehdottomasti boksin kivoin juttu, mutta olisin halunnut ruskean Almond Kissin sijaan sellaisen pinkin version. Yleisesti käytän ruskeaa huulimeikkiä enemmän kuin pinkkiä, mutta vaihtelun ja tulevan kevään myötä pirteämpi väri olisi miellyttänyt enemmän. Aluksi mulle tuli tästä mieleen omistamani theBalmin Read My Lips / Pretty Smart -huulikiilto sävyssä Ka-Bang!, mutta tämä Laveran on selkeästi kylmemmän ruskea. Tällaista sävyä mulla ei ennestään olekaan, joten vaikka aluksi ajattelin laittaa tämän eteenpäin, aion ehkä sittenkin pitää tämän.

Natusan -käsivoide. Huoh, tylsää ja tämä haisee ihan mummolle. Mulla on The Body Shopilta pari oikein hyvää käsivoidetta, joita käytän oikein miellelläni. Tämä menee miehelle, jonka raksakädet vaatisivat tiheämpää rasvausta. Toivottavasti häntä ei haittaa mummontuoksuiset kämmenet... Hänen työautossaan on kyllä Emännän käsivoide, joka ei sekään turhan kovassa käytössä ole.

Cutrinin hilseshampoo... Taas hilseshampoota, vaikka ainakin mä kerroin viime boksin palautteessa, että en toivo hilseshampoota boksista. Saas nähdä, että mitä tälle teen...

Avenen anti-wrinkle -yövoide on ihan jees, sillä mä olen tosissani alkanut harkita ryppyjä ennaltaehkäisevien tuotteiden käyttöön ottamista. Lähinnä olen kyllä ajatellut seerumia, mutta kiva nähdä, että miten tämä käyttäytyy ihollani. Mulla on otsassa yksi isompi juonne ja silmien ympärillä pieniä. Jotenkin tuntuu hölmöltä miettiä ryppyjä vasta reilu parikymppisenä, mutta minkäs niille voi. Botoksia en edes harkitse ennen, kuin siihen keksitään inhimillisempi testausvaihtoehto.

Lisäksi pitkäaikaistilaajat saivat näytetuotteita Philosphyltä. Ihan kiva, mutta olisi ollut vähän kivempaa laittaa kolmen näytteen sijasta yksi täysikokoinen tuote. Se ei välttämättä olisi ollut kaikille sopiva, mutta silti paljon näytepussukoita yleellisempää. Näytteitä varmasti saa ihan Sokokselta kysymällä...

Boksista tuli lahjana myös Iberon hiusvalkki. Ihan kiva, mutta ei tämä ruskea väri ole välttämättä mun vaaleille hiuksille paras mahdollinen.

Ja Cocovin raakasuklaata. Maistoin tätä makeanhimossa saman tien ja hyi olkoon, minkä makuista tämä oli. Mä oon pystynyt vähentämään sokerin ja keinotekoisten lisäaineiden käyttöä todella paljon siitä, mitä se joskus oli. Joskus mussuttelin karkkia lähes päivittäin, kun nykyisin voi mennä viikkojakin ilman. Muutenkin pidän ruokavaliotani suht monipuolisena ja terveellisenä ( joskin alkoholia menee välillä viikonloppuisin :D ). Mutta... Jos mun joskus tekee mieli suklaata, niin kyllähän mä nyt piru vie ostan mielummin sen rasvaisen ja sokerisen maitosuklaan kuin tällaisen superpahanmakuisen tumman raakasuklaan. Joku voisi tästä tykätä, mutta en minä. Muutenkin mun suhtautuminen herkkuihin on nykyisin se, että pääasiassa syön puhtaasti ja terveellisesti ja silloin harvoin kun tekee mieli herkutella, niin ostan jotain oikeasti hyvää.

LivBoxista tuli myös ruutu+ palvelun katseluoikeus, jota odotin innolla. Valitettavasti se ei kuitenkaan koske urheilua, joten pettymys ja turhake tuokin lippulappunen oli. Jääkiekkoahan ruudusta tulee katsottua, mutta ei koskaan leffoja tai hömppäsarjoja...

Mulle tämä boksi oli melkoinen pettymys ja tuntuu, että koko postauksesta tuli ihan negatiivinen :( Oli tässä kuitenkin hyvät juttunsa,päällimmäisenä tuo Laveran huulikiilto.

Mitä mieltä olit joulukiin LivBoxista?

13. joulukuuta 2015

Marraskuun roskat


Marraskuussa tuotteita loppui ihan kohtalaisesti ja mikä tärkeintä - sellaisia tuotteita, joiden loppumista oon odottanut jo pitkään. Joulukuu alkaa jo lähennellä puoliväliä, mutta parempi roskapostaus on julkaista myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä kuussa asiat tuntuvat olevan muutenkin myöhässä, meinaan en ole saanut LivBoxianikaan vielä. Ei sillä, että sen sisältöä kovinkaan innoissani odottaisin, mitä nyt olen muiden blogeista sisältöä kurkkinut :D Postin lakkoilun ei luulisi enää vaikuttavan, joten en tiedä, onkohan pakettiautomaatti täynnä vai mistä kiikastaa.


The Body Shopin Camomille-sarjan vedenkestävän meikin poistoaine on ollut mulla varmaan kolme vuotta. Tämä johtuu siitä, että yleensä oon arkisin poistanut kevyen silmämeikin ihan kasvojen putsarilla. Tällä hetkellä käyttämäni kasvojen puhdistusaine on niin tujua, että en voi sitä enää tehdä. Pidän tästä putsarista kovasti ja valitettavasti tätä voidemaista ei enää myydä. Camomille-sarjassa on kyllä vedenkestävä putsari, mutta nykyisin se on voiteen sijasta nestettä. Hyvin todennäköisesti ostan myöa seuraavaksi silmämeikinpoistoaineeksi TBS:ää, kunhan LivBoxista tullut Nivea loppuu.

Neutrogenan puhdistusvaahdosta oon kirjoittanut tarkempaa mielipidettä täällä. Tämä LivBoxista tullut putsari on ihan ok, mutta en osta jatkossa itse.

Colgate Max White One hammastahna on mun suosikki valkaisevista hammastahnoista. Vaikka hammastahna auttaa pitämään hymyä kirkkaana, se ei värjää koko lavuaaria siniseksi, kuten monet muut! Saatan ostaa uudelleen. Pitäisi siirtyä hammastahnoissakin eläinkokeettomaan, mutta täytyy tutustua merkkeihin ensin. Jos ostan jatkossa Colgatea, Pepsodentia ym merkkejä, niin se on sitten tämä tahna. Joulukuun LivBoxista taisi / taitaa tämä sama tullakin.

Lumenen Bright Now -silmänympärysseerumista voin sanoa, että onneksi loppui! Tämä tuntui jotenkin ihan turhalta tavaralta. Mä oon luovuttanut jo sen suhteen, että mikään oikeasti poistaisi tummuuden mun silmänalusista, mutta kun tämä ei edes ole hyvää kosteutukseen. Mielummin käytän silmänalusille ihan voidetta ja jos käyttäisin seerumia, se saisi oikeasti kirkastaa niitä silmänalusia. 

Ecotoolsin konjac-sieni oli todella mukava tuttavuus ja tästä olen kertonut syyskuun lemppareissakin. Mulla tämä ei kyllä kestänyt käytössä sitä 2-3 kuukautta mitä luvattiin, vaan sieni oli ihan räjähtänyt kuukauden jälkeen. Pitäisi ostaa konjack-sieni uudelleen mahdollisimman pian. On meinaan ihan orpo olo ilman.

The Body Shopin Soft Facial Sponge sen sijaan oli ihan kamala sieni. Nimestä huolimatta tämä ei ole pehmeää nähnytkään, vaan on todella kova ja raju iholle. Tämä pääsi Marraskuun floppeihinkin.

The Body Shopin Tea Tree Oil suihkugeeli on ollut mulle erittäin toimiva tuote yläselän finneille. Tätä olen kehunut Elokuun topeissakin. Lisäksi tein postauksen TBS:n suihkugeeleistä yleensä, jossa on maininta tästäkin.

Ihokarvojen sokerointi ainakaan kotioloissa ei ollut mua varten ja sen vuoksi Easy Sweatin kuukausia käyttämättä ollut vartosokeri lentää roskiin. Lisää mielipiteitäni sokerista vo lukea täältä.


Oriflamen aurinkopuuterin jämät mun on pitänyt jo hetken aikaa heittää menemään, mutta en ole raaskinut :D Kun hankin marraskuun alussa Anastasian Contour Kitin, ei mulla ollut enää mitään tekosyitä tämän säilyttämiseen. Eihän koko aurinkopuuterista irronnut enää edes mitään väriä... Muuten ihan hyvä aurinkopuuteri, sillä mattaisuutensa vuoksi tämä oli hyvä varjostuksille.

Lumenen kivipuuteri sen sijaan loppui tyystin. Tämä on ihan hyvä puuteri ja itselläni varmaan toinen rasia, mutta en usko ostavani tätä enää. Kotona käytän irtopuuteria ja uusi kivipuuterisuosikkini on theBalmin Sexy Mama, joka pääsi kunnon esittelyyn eilisessä postauksessa.

Labellon huulivoide on varmaan neljä vuotta vanha ja mua alkoi vään ällöttää sen koostumus, joka vaikutti vähän muuttuneen kellertäväksi. Eikä ihme, sillä tuo on montesti jäänyt autoon talvipakkasilla viikoiksi. Mulla on uudempia ja ihan kunnossa olevia huulivoiteita, joten tuon oli aika päätyä roskiin.

Ardellin ripset nro 136, joskin itse ripset olivat roskissa jo kuvausaikana. Tästä postauksesta voi kurkata, miltä nuo näyttävät silmissä. Ardellin ripset ovat ihan hyviä, mutta omasta mielestäni vähän hintavia. Toki ripsiä voi käyttää useita kertoja kun niitä huoltaa, mutta itse käytän silti mielumin niitä elfin superhalpoja ripsiä tai edes joitain vähän edullisempa, kuin 7 euroa yksi ripsipari. Ardell on eläinkokeeton merkki ja siitä syystä käytän kyllä heidän superhyvää liimaa ja voisin ostaa joitain erikoisripsiäkin, jos oikein haluaisin hullutella.

----------

Annoin myös ystävälleni muutaman meikin joille itselläni ei ollut käyttöä. Mulla on itseasiassa sellainen pieni pussi, mihin laitan käyttämättä jääneet tuotteet. Kaveri valitsi seuraavaa:

We Care Iconin Smokey Brown paletti, näkyy tässä postauksessa. Tälle ei vaan ole ollut käyttöä Chocolate Barin ja muiden upeiden ja vähän arvokkaampien palettien hankinnan  jälkeen.

Lumene Rasberry Miracle Lip Sorbet huulikiiltokynä sävyssä Rantahiekalla. Tämä on vaaleanruskea nudedävy, jossa on glitteriä joukossa. Omilla huulilla ei pysynyt sitten ollenkaan, eikä muutenkaan mun mielestä glitter sovi nudeväriin. Kaverille sävy sen sijaan sopi todella hyvin.

Lumenen Longwear Blur meikkivoide. Syyskuun flopeissa kerroinkin, että tämä oli mulle isompi pettymys. Kaverin iholle meikkivoide sopii ja sävykin oli oikea. Häneltä samainen voide oli loppumassa pian.

Bellapierren mustan silmänrajauskynän voitin blogiarvonnasta syksyllä. Itse käytän lähinnä Urban Decayn silmänrajauskyniä, joten tälle ei ollut tarvetta.

12. joulukuuta 2015

1987's Danger

Postauksen otsikko voisi viitata aviomieheeni, heh heh. Kyse on kuitenkin päivän silmämeikissä pääosassa olevista luomiväreistä, jotka ovat uudesta Urban Decayn Gwen Stefani -paletista. Meikin pääosassa ovat siis liikkuvalla luomella keltakultainen 1987 ja alaluomella sininen Danger. Muut meikissä käytetyt paletin sävyt ovat Bathwater, Skimp, Anaheim, Stark ja Zone.

Muut käytetyt tuotteet:

Too Faced Primed & Poreless Primer
theBalm TmeBalm Foundation, Light/Medium
 NYX Dark Circle Concealer, Fair
Elf Under Eye Concealer & Highligher, Fair
Essence Say No to Redness Concealer
Lumene Touch of Radiance -valokynä
Lily Lolo Flawless Matte Finishing Powder
Anastasia Contour Kit, Light to Medium
theBalm How Bout Them Apples?, Caramel Apple
Viva La Diva Dream Cheeks, Golden Higlighter

Lumene Blueberry -kulmakynä, keskiruskea
Lumene kulmavaha, vaalea
Elf Eye Prime & Liner Sealer (primer)
Lumene Blueberry Eyeliner, Black
Elf Eyeliner, Copper
Too Faced Better Than Sex
 Make Up Store helmiäisvaalea rajauskynä
theBalm Read My Lips / Pretty Smart, SNAP!
Urban Decay De-Slick -meikinkiinnityssuihke


Ja mähän en tekisi sinistä silmämeikkiä mihinkään muualle, kuin Lukon peliin. Mites sinulla, onko sininen väri helppo käyttää silmämeikissä? :)


Hyvää lauantaita kaikille lukijoille! :)

10. joulukuuta 2015

Hey Mama (theBalm)

Oon vihdoin saanut yhden kokoelman kerättyä, kun mulla on theBalmin Mama -sarjan kaikki tuotteet. Mullahan on kaikennäköisiä keräilyhaaveita theBalmin Lou-Manizereista kaikkiin UD:n Naked-paletteihin. Puuterituotteissa on onneksi niin hyvä säilyvyys, että tätä keräilyä voi hyvällä omallatunnolla harrastaa. Ripsivärejä sen sijaan mulla ei ole käytössä kuin yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan, koska ne pitää kuitenkin vaihtaa muutaman kuukauden välein. Myöskään huulipunia- ja kiiltoja en halua keräillä kokonaisia sarjoja, sillä en kuitenkaan käyttisi kaikkia sävyjä. Okei, valehtelin vähän. Haluan kyllä kaikki theBalmin Read My Lips -huulikiillot, tosin niistä yksikään väri ei ole sellainen, mitä en käyttäisi.


Mama-kokoelmaan kuuluu Bahama Mama -aurinkopuuteri, Hot Mama -poskipuna ja Sexy Mama -kivipuuteri. theBalm on onnistunut pakkauksissaan taas, kuten aina. Tällä kertaa pakkauksia somistaa perinteisen pin up -tytön lisäksi hulahula-neidit. Pakkaukset ovat muutenkin kätevän ohuita ja sulkeutuvat magneetilla. Plussa myös peilistä, joka on erityisen kätevä Sexy Maman kohdalla, kerron myöhemmin miksi. Koostumus näissä on oikein miellyttävä, hyvin levittyvä ja pigmenttinen (aurinkopuuterissa ja puuterissa).


Bahama Mama


Bahama Mama on mattainen, melko tumma ja neutraalin ruskea aurinkopuuteri. Kannessa keimailee ihanan ruskea hulatyttö ja tässä pakkaus ja sisältö sopivat täydellisesti yhteen. Bahama Mama on loistava aurinkopuuteri varjostukseen, joskin todella vaalealle iholle aurinkopuuteri voi olla vähän tummaa. Tämän kanssa kannattaa olla varovainen, ettei tule övereitä. Itse en kuitenkaan koskaan ole älyttömän kalpea, vaan kuten olen kertonut, pidän pientä päivetystä yllä solariumin avulla. Mulle tämä on sopivan väristä ja käy vielä silloinkin, kun rusketusta on enemmän. Jos mun pitäisi elää yhdellä varjostustuotteella loppuelämäni, se ei olisi upea ja ylistetty Anastasian Contour Kit, vaan se olisi theBalmin Bahama Mama!


Hot Mama

Hot Mama on korallinvärinen ja shimmerinen poskipuna. Vaikka puna hohtaa, siinä ei ole isoja glitterklönttejä. Jotkut ovat jopa verranneet tätä kuuluisaan Narsin Orgasmiin ja hyvin lähellä nämä toisiaan ovatkin. Itsellänihän ei Orgasmia ole, mutta täältä pääsee näkemään sävyt rinnakkain. Jos ei pidä hohtavasta poskipunasta, ei Hot Mamaa kannata hankkia. Itse käytän yleensä mattapunia varsinkin arkena, mutta hohtaville lämpimän väsrisille poskillekin on omat paikkansa. Hot Maman kanssa en välttämättä myöskään käytä highlighteria, sillä puna tuo jo hehkua poskille. Pystyisin varmaan elämään ilman Hot Mamaa, mutta siitä huolimatta pidän poskipunasta todella paljon. Mulla ei edes ole mitään houkutuksia hankkia sitä Narsin Orgasmia, sillä Hot Mama on itselleni täydellinen hohtava korallinen poskipuna.


Sexy Mama

Sexy Mama -kivipuuterissa tuote ja pakkaus kohtaavat taas täydellisesti, kun puuteria koristaa blondi pin up -tyttö alusvaatteisillaan. Tämän pitäisi muuttua värittömäksi iholla, mutta en menisi vannomaan tummaihoisilla ihmisillä. Vaaleille rasvoittuvasta ihosta kärsiville tämä sen sijaan on loistava tuote. Mun ihosta tämä tekee pienellä määrällä painellen mattaisen saman tien! Kotona meikatessa käytän yleensä irtopuuteria ja tämä kulkee meikkipussissa mukana. Sen takia pakkauksen peili onkin kätevä, sillä mulla ei ole erillistä peiliä. Ensin painelen kasvoja puuteripaperilla, sitten puuteroin Sexy Mamalla. Mun pitää puuteroida kerran pari päivän aikana ja jos olen juhlimassa ja ihan tanssimassa, niin muutaman kerran illan aikana. Kuulostaa monelta puuterikerrokselta, mutta Sexy Mamalla ei onneksi helpolla saa aikaan överipuuteroitua pakkelia!


Bahama Mama, Hot Mama, Sexy Mama (näkyykö?)



Siinä vähän kuvaa meikistä, jossa oon käyttänyt kaikkia Mamoja. Näytänpäs mä kalpealta, vaikka juuri kuvaa edeltävänä päivänä siellä solariumissa kävin. Ulkoilman harmaa ilma taitaa vähän vääristää kuvaa... En tosiaan lisännyt edes highlighteria, sillä Hot Maman ansiosta posket hehkuu jo valmiiksi. Muuten meikissä on käytetty muun muassa Urban Decayn Naked Basics -luomiväripalettia ja huulilla on marraskuun LivBoxista tullut Labellon sävyttävä huulivoide (on muuten kivan värinen!)

Loppuun vielä asiaan kuuluva biisi. Ja pistetään jotain parempaa ja vanhempaa kuin Guettaa ja Minajia :D No ei se uusin Hey Mamakaan huono ole, mutta The Black Eyed Peas on aikas kova! Ja Fergie ihana!



Mikä on sun suosikki aurinkopuuteri, poskipuna ja puuteri? :)

9. joulukuuta 2015

Hei mies, mikä boogie?

Tilasin miehelleni syksyn miesten LivBoxin nähtyäni sen sisällön muiden blogeista ensin. Eilen tuli kännykkään tekstiviesti, että pakettiautomaatissa on boksi noudettavana. Ajattelin tietysti heti sen olevan oma joulukuun LivBoxini, jonka sisällön olenkin kurkkinut etukäteen muista blogeista. Aloin kuitenkin ihmetellä tummansinistä paperia ja tajusin, että tämähän miehen boksi. Yhdessä avattiin sitten boksia ja otin Ollilta ylös ennakkotunnelmat. Itsehän olen aika kyllästynyt koko LivBoxiin ja lopetan tilauksen, kunhan saan lunastettua ilmaisen boksin pisteillä. Nyt pisteitä on kasassa puolet, joten muutaman kuukauden joutuu sinnitellä. Mun mielestä on vaan todella tylsää saada boksista markettikamaa ja oikeasti hyvistä tuotteista pieniä näytteitä. Ollille sen sijaan markettikosmetiikka käy vallan hyvin, hän kun ei mikään varsinainen kosmetiikkaintoilija ole. Ja näin on varmaan yleensäkin miesten kohdalla. Tässä vähän Ollin ja myös mun ennakkotunnelmia boksista.





(Ollin kommentit otsikon alla, omani kursivoidulla)



Ihanan miehekäs ruusukynttilä näiden tuotekuvien taustalla! :D

Aco For Men Original Deo
-Ihan hyvän hajunen

Mulle Aco ei ole merkkinä mitenkään tuttu. Tämä tuoksuu kyllä hyvälle. Olen yrittänyt saada Ollin käyttämään roll on tai stick -dödöjä, sillä suihkedödöistä jää leijalemaan vahva haju asuntoon.

Colgate Max Fresh Cool hammastahna
-En yleensä käytä Colgatea, mutta varmasti ihan hyvä. Ei hammastahnoilla niin suuria eroja ole.

Kiva, että Olli saa kokeilla myös jotain muuta hammastahnamerkkiä kuin Pepsodentia, mitä hän yleensä käyttää. Itse pidän Colgatesta paljon enemmän kuin Pepsodentista. Käytän yleensä valkaisevia hammastahnoja ja mun mielestä Colgate on tehokkaampi merkki pitkällä aikavälillä ja toisin kuin Pepsodentista, Colgatesta mulle ei ole koskaan tullut aftoja suuhun.

Colgate 360 Black hammasharja
-Ainoa miinus heti, että tässä ei ole koppaa. Varmaan ihan hyvä.

Harja on oikein tyylikäs. En tiedä, käyttää olli tota kielenpuhdistusosaa.



Lumene
-Mulla on vähän jäänyt kasvojen pesu pois. Varmaan ihan hyvä. Onks tää sellainen eläinrääkki?

Huomaan, että miehellä ovat finnit lisääntyneet ja kehotin häntä pesemään kasvoja säännöllisesti. Ollin iho ei kyllä mun tietääkseni ole kovinkaan herkkä, mutta tämä on varmasti yleishyvä puhdistusaine. Ja Olli on tosiaan vähän tietoinen eläinkokeista mun kautta, mutta toistaiseksi hänen monet tuotteet eivät ole eläinkokeettomia. Hän haluaa usein käyttää marketin edullisimpia tuotteita. Nyt olen itseasiassa koittanut ostaa hänelle Lumenea, joka on sekä kotimainen että eläinkokeeton. Osti Ollille josus Bull Dogin suihkugeelin, mutta se ei miellyttänyt ja oli laatuunsa nähden liian kallis.

Calvin Klein Eternity for Men
-Vähän tämmöinen miehekkäämpi haju. Pukuhaju.

Munkin mielestä tämä on tosiaan aika hienostunut tuoksu ja sopisi ehkä parhaiten nuorekkaalle bisnessmiehelle tai juhliin. Ei ole kyllä Ollin tyylinen, mutta muuten oikein hyvä tuoksu.



Palmolive Men Refreshing 2in1 suihkusaippua ja shampoo
-Haisee ihan hyvältä, mutta mä suosin suomalaista Erittäin hieno suomalainen -merkkiä ja niistä lempi on Sisu.

No onhan se munkin mielestä parempi ostaa kotimaista suihkugeeliä kuin tuollaista markettijättiä. Tässä on ihan ok, aika tuommoinen vahva perustuoksu miesten sihkugeeleihin. Kätevä salikassin päätyyn, mutta tää olisi voinut kyllä tulla täysikokoisena.



Nivea Men Creme
(Avaa purkin, ottaa foliokannen irti ja alkaa siitä lisäämään tuotetta kasvoille)
-Vähän ehkä paksumpi kuin aikaisempi. Tää tahmaa.

Ollilla on ennestään Lifehairin Vitamin A&E kasvo- ja vartalovoide, joka on hyvin kevyttä koostumukseltaan. Tämä on tosaan sitä paksumpaa ja kosteuttavampaa, mutta omasta mielestäni tämä ei  mitään ikuisuuksia imeydy kun käteeni kokeilin. Voiteessa on melko voimakas miehekäs tuoksu, enkä kyllä itse haluaisi lisätä kasvoille tuon hajuista tuotetta.



Schwarzkoph Professional [3D] Men -rakennevaha
(Naureskelee ja keroo antavansa kaverille)

Olli on tosiaan kalju, joten tälle ei ole käyttöä.

----------

Yhteenveto molempien mielestä on ihan jees. Tuotteille tulee hiusvahaa lukuunottamatta käyttöä ja saapahan Olli kokeilla itselleen uusia merkkejä. Ehdoton miinus tässä on boksin arvo! Täysikokoisten tuotteiden arvo on vain 22,99 €, kun boksi maksoi 19,90 €. Yleensähän boksi on huomattavasti arvokkaampi kuin tuotteet uutena, joten siinä mielessä tämä oli pettymys. Olisi nyt edes Palmoliven suihkugeeli tullut täysikokoisena, niin tilanne olisi ollut vähän parempi... Omasta mielestäni boksiin oltaisi hyvin voitu laittaa markettisuihkugeelin sijasta näytekokona jokin ylellisempi tuote.

Tilaisitko omalle miehellesi? Tai jos joku mies tätä lukee: tulisiko näille käyttöä? :)