24. joulukuuta 2015

Meikki vuoden viimeisiin juhliin

Hyvää joulua lukijoille! Jos idea joulumeikkiin on vielä hukassa, tässä olisi yksi idea. Mun piti julkaista tämä jo monta tunia sitten, mutta hotellin wifi teki tenät. Tulimme nyt lounaalle ja ravintolassa netti onneksi toimii. Tein tuossa viime viikolla vähän koemeikkiä joulua ja uuttavuotta varten. Nämä juhlat ovat loistava tilaisuus yhdistää kaksi suosikkiväriäni: punaisen ja kullan. Uutena vuotena teen varmaan juurikin tällisen meikin, mutta tänään jouluna taidan korvata punaiset huulet burgundyllä.





Luonnonvalo loppui jo paljon ennen meikin valmistumista, mutta käänsin tilanteen voitoksi ja otin kuvat parvekkeella pinenessä lumisateessa. Mä en kyllä koskaan onnistu salamalla otetuissa kuvissa ja ylläoleva oli ainoa suoraan otettu kuva, jossa silmäni ovat edes puoliksi auki.



Meikin tein suosikkipaletillni, eli Too Favesin Chocolate  Barilla. Liikkuvalla luomella meikissä on kultaista Creme Bruleetä, sisänurkassa tummaa kultahileistä Gilded Ganachea, luomivaossa ruskeita Semi-Sweetiä ja Milk Chocolatea, häivytyksessä oranssinruskeaa Salted Caramelia ja kulmaluun kotostuksessa White Chocolatea. Kulmakarvan alla ja silmän sisänurkassa on myös kevyesti theBalmin Mary-Lou Manizer highlighteria. Huulilla on tietysti suosikkipunaani, eli NYXin Matte Lipstick sävyssä Perfect Red.




Hyvät ja rauhalliset joulut vielä kaikille! :) <3

2 kommenttia:

  1. Upea meikki ja sä olet ihan valtavan kaunis! <3 Punainen ja kulta sopivat tosi hyvin yhteen ja itsekin tykkään yhdistää punaisen huulipunan kultaisen sävyisen silmämeikin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tuo väriyhdistelmä on kyllä meikissä yksi mun suosikeista :)

      Poista

Kiitos!