Tänään olisi vuorossa blogini elf-viikon viimeinen arvostelupostaus. Olen aiemmin tällä viikolla kirjoittanut merkin meikkivälineistä, meikkipohjan tuotteista ja silmämeikeistä. Tänään olisi vuorossa loput meikkipohjan tuotteet, meinaan aurinkopuuterit ja poskipunat sekä merkin huulimeikit.
Elfillä on kolmea erilaista näitä neljän värin aurinkopuutereita: Cool Bronzer, Warm Bronzer ja Golden Bronzer. Cool Bronzer on ainoa iHerbissä myynnissä oleva, joten se on ainut omistamani näistä. Aurinkopuuterissa on neljä mattaista sävyä, jotka valkoista lukuunottammatta ovat todella pigmenttisiä ja kermaisia. Valkoinen on ihan surkea sävy. Se on todella kovaa ja pigmenttiä ei ole ollenkaan. Muiden sävyjen laadussa ei sen sijaan ole valittamista. Pidän siitä, että sävyt ovat mattaisia, koska tämä käy siksi loistavasti varjostamiseen. Väittäisin tummemman ruskean olevan liian tumma monelle suomalaiselle ainakin suuren osan vuodesta, mutta ruskettuneelle ja vähän tummemmalle iholle se sopii varmasti paremmin. Itse käytän eniten alarivin sävyjä. Vaaleampi ruskea on melko neutraali sävy. Se on sopivan viileä olematta harmahtava, joten tykkään käyttää sävyä varjostukseen. Lohenpunainen sävy on aivan loistava neutraali poskipunasävy. Käytin sitä poskipunana ja tätä palettia muuten varjostuksessa Tukholman ostosvideossani. Näitä sävyjä kannattaa ottaa melko pienellä siveltimellä, jotta saa juuri haluamaansa väriä. Mielestäni tämä on näppärä ja hauska pikkupaletti kasvoille, mutta ei mikään must have -tuote.
Cool Bronzerilla on iHerbissä hintaa noin 3,70 euroa.
Elf Contouring Blush & Bronzing Powder
Tästä poskipunan ja aurinkopuuterin yhdistelmästä en taas pidä ihan hirveästi. Contouring Blush & Bronzing Powderia saa eri sävyissä. Omani on sävyssä St. Lucia, jossa on aurinkopuuteri sekä persikkainen poskipuna. Poskipuna on tässä nimenomaa se osa, josta en pidä. Se on todella glitteristä, eikä pigmentissäkään ole kauheasti kehumista. Mä tykkään kyllä satiinipintaisista ja hohtavista poskipunista, mutta näin isoista glittereistä en välitä. Poskipuna näyttää ihan kivalta poskilla, mutta ehkä vähän halvalta (ja mulla on monta edullista poskipunaa, jotka eivät todellakaan siltä näytä). Aurinkopuuterista tykkään huomattavasti enemmän, mutta ei sekään mikään maailman paras ole. Siinäkin on glitteriä, muttei yhtä paljon kuin poskipunassa. Aurinkopuuterin koostumus on kermaisempi, kun poskipuna on aika puuterimaista. Aurinkopuuteri on hyvin pigmenttistä, joten sitä kannattaa lisätä vähän kerrallaan. Mun mielestä tämä ei kokonaisuudessaan ole kuitenkaan hankkimisen arvoinen tuote, vaan suosittelen Cool Bronzeria paljon enemmän.
Tämän duon hinta on iHerbissä noin 3,70 euroa. Lisäksi iHerbissä on saatavilla sävyt Turks & Caicos sekä Fiji-Matte. Turks & Caicos näyttää kuvien perusteella yhtä glitteriseltä kuin St. Lucia, mutta mattainen Fiji-Matte näyttää todella kivalta ja sen voisin hankkiakin.
Elf Baked Blush
Itselläni on elfin Baked Blushista kaksi sävyä: persikkainen Peachy Cheeky ja rusehtava Rich Rose. Näissä poskipunissa on todella kaunis hohto, eikä ollenkaan isoja glitterhiukkasia, kuten St. Lucian poskipunassa. Pigmentti sen sijaan ei ole näissä kummoinen ja siitä syystä en tykkää Peachy Cheekystä erityisemmin. Mulla on paljon parempia persikkaisen hohtavia poskipunia, esimerkkinä Milanin Baked Blush sävyssä Luminoso. Luminoson rinnalla Peachy Cheekyn pigmentti on aivan onneton. Rich Rosesta sen sijaan tykkään ja paljon! Olen aiemminkin kertonut tykkääväni erityisesti neutraalin sävyisistä poskipunista ja tämä on aivan ihanan sävyinen. Sävy on melko tumma, joten se näkyy poskilla paljon Peachy Cheekyä paremmin. Rich Rosella saa poskiin kauniin ja kuulaan, rusehtavan lopputuloksen, joka sopii loistavasti syksyyn.
Baked Blusheilla on hintaa iHerbissä noin 2,70 euroa. Mikäli tykkäät neutraaleista ja kauniisti hohtavista poskipunista, voi Rich Rose sinun juttusi. Peachy Cheeky taitaa olla poistunut iHerbin valikoimasta, mutta toisaalta mä en sitä en suosittelisi sitä. Jos mielit persikkaista hohtavaa poskipunaa, kannattaa mielummin ostaa vaikka se Milanin Luminoso (omani tilasin eleveniltä). Elfin Baked Blushista on pari muutakin sävyä, mutta niitä ei iHerbistä saa.
Aurinkopuuterien ja poskipunien swatchit
Vasemmalla reunimmaisena yrittää näkyä Cool Bronzerin valkoisen sävyn swatchi, mutta kuten näkyy, pigmenttiä ei ole.
Toisena tummanruskea sävy, kolmantena vaaleanruskea ja neljäntenä punertava sävy Cool Bronzerista.
Viidentenä poskipuna ja kuudentena aurinkopuuteri St. Luciasta.
Seitsemäntenä Baked Blush sävyssä Peachy Cheeky ja kahdeksantena Rich Rose.
Elf Lip Exfoliator
Sitten päästään huulituotteisiin! Lip Exfoliator on siis huultenkuorintapuikko, josta olen tehnyt ihan oman postausken ihan blogini alkuaikoina. Nyt mulla on menossa jo toinen puikko tätä. Kuorinta on sokerinen ja siinä on muun muassa e-vitamiinia, sheaa, avokadoa ja jojoba-öljyä. Mielestäni tämä on todella näppärä ja tehokas kuorinta, jota tykkään käyttää, kun huulet ovat rohtuneet. Itselleni tällainen puikko on kätevämpi, kuin purkissa oleva löysempi tuote, puhumattakaan sitten kuorinnan tekemisestä itse.
Lip Exfoliatorin hinta on iHerbissä noin 2,70 euroa.
Elf Lip Primer & Plumber
Lip Primer & Plumber on itselleni melko uusi tuttavuus, joten nyt kertomani mielipiteet ovat lähinnä ensivaikutelmia. Ostin tämän primer-puolen takia, koska mulla ei ole ollut vielä lainkaan huultenpohjustajaa. Primer muitstuttaa paljon peitepuikkoa ja se on aika paksua, joten tykkään levittää tätä sormilla huulille ohuen kerroksen. En koe yleensä tarvetta käyttää pohjustajaa huulipunan alla, mutta esimerkiksi jotkut nestemäiset huulipunat ovat levittyneet huulilleni paljon tasaisemmin tämän päälle. En ole huomannut tämän pidentävän huulipunan kestoa. Plumber puoli on läpinäkyvää kosteuttavan tuntuista ainetta, joka tuoksuu ihanasti kanelille. Turvottaja alkaa kirvellä huulilla, mutta mä en siitä huulien turvottamisesta en tiedä. Ehkä aine saattaa ihan vähän turvottaa huulia, tai sitten kuvittelen vain. Mitää kovin näkyvää tämä ei kuitenkaan saa aikaan.
Lip Primer & Plumberin hinta on iHerbissä noin 2,70 euroa.
Elf Matte Lip Color
Matte Lip Color on mattahuulipuna, jonka pakkaus muistuttaa enemmän kynää kuin perinteistä huulipunaa. Matte Lip Color on mielestäni oikein hyvä huulipuna. Ei ehkä suosikkini, mutta hyvä kuitenkin. Mä en ole itseasiassa koskaan halunnut maksaa huulipunista kovinkaan paljoa, vaan ostelen mielummin edullisia huulipunia monissa eri sävyissä. Koostumus on pigmenttinen ja helposti levittyvä, eikä tämä ole mitenkään erityisen kuivattavaa (ainahan mattapunat kuivattavat vähän, mutta nämä eivät todellakaan siinä määrin kuin vaikkapa nestemäiset huuliunat). Pysyvyys ei ole paras mahdollinen, mutta ei missään nimessä erityisen huonokaan. Normaalia olemista ja juomista puna kestää, mutta syömisen jälkeen sitä on syytä korjailla. Itselläni on Matte Lip Colorista sävyt Coral ja Tea Rose. Coral on ihana lämmin ja melkn muun huulilla, mun mun keltapohjaista ihoa vasten tämä näyttää oudon harmahtavalta, joten puna ei valitettavasti sovi mulle ollenkaan.
Matte Lip Colorin hinta on iHerbissä noin 2,70 euroa. Coralin ja Tea Rosen lisäksi iHerbissä on myynnissä sävyt Nearly Nude, Natural ja Rich Red. Harmi, ettei iHerbissä ole myynnissä rusehtavaa Praline-sävyä. Ostaisin sen heti, sillä Emily Noel on kehunut sävyä monet kerrat :D
Lip Primer, Matte Lip Color Coral & Tea Rose
----------
Noin, nyt on blogissa arvosteltu kaikki elfin tuotteet, joita toistaiseksi omistan. Joukossa on tosiaan sekä todellisia helmiä että floppeja, mutta suurempi osa tuotteista on osoittautunut mulla hyviksi kuin huonoiksi. Huomenna olisi vielä luvassa tutorialia elfin tuotteilla, lauantaina suosikit ja inhokit -videota sekä sunnuntaina arvontaa!
*En hyödy linkeistä, ne ovat vain teitä helpottamaan, jos joku tuote kiinnostaa :)
Oletko testannut elfin aurinkopuutereita, poskipunia tai huulipunia? :)
Mulla on Elfin Golden Bronzer, mutta aika vähälle käytölle on jäänyt, koska siinä on todella huono pigmentti. Matte Lip Coloreista olen käyttänyt Nearly Nudea ja Naturalia. Niiden sävyt on niin lähellä toisiaan, ettei eroa juuri huomaan. Ihan sama siis kumpaa laittaa:) Laatu on muutoin ihan ok.
VastaaPoistaHöh, ikävä kuulla, ettei se ole hyvä. Ja aika erikostakin, koska Cool Bronzerissa on pigmentti hyvä lukuunottamatta valkoista sävyä. Mahtaisikohan se Warm Bronzer olla parempi...? Nearly Nude ja Natural ovat molemmat ehkä vähän liian vaaleita mulle. Harmi, kun iHerbissä huulipunan sävyvalikoima on niin huono, sillä tykkään punasta tosi paljon :)
PoistaTilasin muutama päivä sitten tuon huulikuorinnan ja Lip primer + plumper -duon. Saas nähdä mitä tykkään! :)
VastaaPoistaHuulikuorinta on ihan huippu! Tuo Lip Primer & Plumber taas ihan kiva tuote, mutta ei mikään must have :)
Poista