2. lokakuuta 2016

Epäsuositut mielipiteeni

Blogeissa on tämän viikon aikana näkynyt näitä epäsuositut mielipiteet -postauksia. Idean taisi laittaa liikkeelle Miten niin liikaa? -blogin Elisa. Sittemmin monet muutkin ovat näitä postauksia tehneet ja ajattelin itsekin kantaa korteni kekoon. Tässä tulee siis kolme kauneuteen liittyvää mielipidettäni, joista monet ovat ihan päinvastaista mieltä. Tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, joten ei tarvitse hermostua, jos olet eri mieltä kanssani jostain kohdasta :)

1. Lip Fillers


Huulitäytteiden ottaminen on tällä hetkellä hurjan suosittua, enkä oikein pidä tästä trendistä. Mulla ei suinkaan ole mitään plastiikkakirurgisia toimeenpiteitä vastaan, sillä mielestäni jokainen saa tehdä vartalolleen mitä haluaa. Jos esimerkiksi silikonirinnat saavat jonkun tuntemaan olonsa kauniimmaksi, niin antaa mennä, se ei ole keneltäkään muulta pois. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää ymmärtää syyt miksi kirurgin veitsen alle menee ja muistaa, että kauneusleikkaus ei välttämättä ole oikotie onneen. Huulitäytteet eivät käsittääkseni ole virallisesti plastiikkakirurgiaa, mutta ei ne nyt kaukanakaan siitä ole. Lopputulos ei ole pysyvä, mutta kehoon tungetaan neulalla vieraita aineita, jotta ulkomuodosta saadaan viehättävämpi. Mä en pidä siitä, että tällaisista toimeenpiteistä tulee "normaaleja" juttuja. Käsittääkseni huulitäytteet nousivat kunnolla muotiin viimeistään Kylie Jennerin otettua sellaiset ja sen jälkeen yhä useammat Youtuben kauneusgurut ovat ottaneet niitä ja jopa mainostaneet niitä. Kaikkien kauneusikonien ottaessa huulitäytteitä välittyy mielestäni viesti, että pienet huulet ovat vähemmän viehättävät ja huuliin pitää ottaa täytettä. Mun mielestä varsinkin täytteiden mainostaminen on mautonta, koska monet nuoret tytöt ja muutekin ulkonäöstään epävarmat ihmiset katsovat kauneusguruja ylöspäin. Pahimmassa he tapauksessa ottavat täytteet väärästä syystä: ei siksi että he haluaisivat, vaan ulkopuolelta tulevan paineen vuoksi. Ja jos multa kysytään, niin mielestäni luonnottoman suuret huulet eivät edes näytä kovinkaan hienoilta.

2. MAC


MAC on monien meikkifriikkien suosikkimerkki, mutta mä en ole ostanut enkä koskaan aio ostaa heidän tuotteitaan. Suurin syy on tietysti se, ettei merkki ole eläinkokeeton, mutta en arvosta merkkiä muutenkaan. Vaikka MAC vetäytyisi nyt pois Kiinan markkinoilta ja tulisi siis uudelleen eläinkokeettomaksi (käsittääkseni merkki oli eläinkokeeton aiemmin), en siltikään ostaisi merkiltä mitään. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin tunnustuspostauksessani. MAC:iin vaan liittyy liikaa kaikkea negatiivista, jotta mä olisin valmis rahoillani äänestämään merkin puolesta. Viimeisin kohu tuli Vibe Tribe kokoelmasta, kun he kielsivät kokoelman saaneen mitään vaikutteita Amerkikan alkuperäiskulttuureista, vaikka yhteys oli ilmiselvä. Asiasta kerrotaan tarkemmin esimerkiksi tällä videolla. Toinen todella mauton kokoelma oli 2010 vuoden Rodarte, josta on puolestaan lisätietoa tällä videolla. Toisin kuin Vibe Triben kanssa, tuon kokoelman kanssa MAC myönsi virheensä, eikä kokoelma edes päässyt myyntiin asti. Lisäksi MACin asiakaspalvelusta kuulee harvoin mitään hyvää. Youtubessa on lukuisia videoita huonosta ja jopa rasistisesta asiakaspalvelusta, esimerkiksi tämä, tämä ja tämä (lisää löytyy, kun laittaa Youtuben hakukenttään mac experience). Okei, jokaisella yrityksellä on varmasti vähän huonompia asiakaspalvelijoita, eikä hyvälläkään asiakaspalvelijalla voi aina olla hyvä päivä, mutta näitä tapauksia on lukuisia. Ihan kuin MACin työntekijät kuvittelisivat olevan jotenkin muita ylempänä, koska he ovat MAC-tyttöjä. Itse näen ongelman olevan ylemmällä tasolla kuin yksittäisissä myyjissä, koska yritys ei puutu asiaan. Enkä tarkoita sitä, että kaikki MACin työntekijät olisivat huonoja. Itsekin seuraan yhtä bloggaajaa ja yhtä vloggaajaa, jotka MACilla työskentelevät ja ovat käsittääkseni oikein hyviä asiakaspalvelijoita. Silti, vaikka tuotteet olisivat kuinka hyviä, en halua tällaiselle yritykselle rahojani antaa, en vaikka se olisi eläinkokeeton.

3. Pidennykset

Kaikki kuvat Pinterestistä

Monet tykkäävät erilaisista pidennyksistä, mutta minä en. Tämä koskee esimerkiksi ripsien- ja ja hiustenpidennyksiä sekä rakennekynsiä. Kaikki näyttävät kyllä upeilta, mutta on monta syytä, miksi en itselleni sellaisia halua. Ensinnäkin ne maksavat aika paljon ja esimerkiksi rakennekynnet vaativat säännöllistä huoltoa, joka maksaa lähes yhtä paljon kuin itse kynsien otto. Sama koskee ripsiä. Mä käytän nuo huoltorahat mielummin vaikka meikkeihin. Toiseksi mun kohdalla kaikki nämä pidennykset olisivat hyvin epäkäytännöllisiä. Mulle ei todellakaan sovi kynsien varominen arkisissa toimissa ja jos mun silmä kutiaa, niin mä kyllä hieron sitä, mitä ei saisi ripsienpidennysten kanssa tehdä. Hiustenpidennysten muotoileminen olisi varmaan ihan tuskaa, enkä mä ole muutenkaan koskaan pitänyt pitkiä hiuksia yhtään lyhyitä tai keskipitkiä hienompina. Mä koen itse olkapääpituiset hiukset itselleni parhaiksi, koska ne ovat helpot ja kevyet, mutta naiselliset. Tukka näytää hyvältä auki suoristettuna olematta kuitenkaan lättänä ja sen kihartaminen on suhteellisen helppoa. Lisäksi etuna lyhyeen tukkaan verrattuna keskipitkässä on se, että sen saa ponnarille tai sotkunutturalle. Mitä taas tulee ripsiin, niin mä käytän paljon mielummin irtoripsiä kuin pidennyksiä. Kun niiden laittamista harjoittelee, ne saa paikoilleen nopeasti ja helposti. Mun mielestä ripsien laittaminen on itseasiassa aivan yhtä helppoa, kuin maskaran. Toisaalta kaikkina päivinä mä en halua pitkiä ja näyttäviä ripsiä, vaan pärjään ripsivärillä. Ja kynsien kohdalla pärjään omilla lyhyehköillä kynsillä, joita lakkailen eri värein. Mun mielestä sekin olisi hölmöä, että maksaisin melkein satasen rakennekynsistä, ja peittäisin ne sen jälkeen kynsilakalla. Mä kuitenkin tykkään vaihdella kynsien väriä.

Samaistuuko kukaan mihinkään näistä vai ovatko mielipiteeni niin epäsuosittuja, että olen ihan yksin niiden kanssa? :D

12 kommenttia:

  1. En ole koskaan ostanut, enkä käyttänyt mitään Macin tuotetta. Sen enempää tuntematta ko. yrityksen toimintatapoja tai työkulttuuria tms. Mac on minusta jotenkin luotaantyöntävä ja mielenkiinnoton. Mielikuvani Macista on enemmän kielteinen kuin myönteinen. Mielikuva on monesti aika ratkaiseva tekijä ostopäätöksissä. Niin se vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä siis ole sitten yksin tässäkään asiassa, vaikka MAC onkin monien suosikki! :) Tuo on ihan totta, mielikuva merkistä merkitsee aika paljon.

      Poista
  2. 1 & 3 oon ihan samaa mieltä, Macin kanssa osittain. En Macia mitenkään boikotoi, mutta en oo jotenkin päässyt mukaan siihen hehkutukseen. Multa löytyy ehkä joku 5-6 Macin tuotetta, jotka on kaikki hintaan ja hypetykseen nähden aika blaah :D

    Huulitäytteissä ja pidennyksissä mun mielipidettä varmaan muokkaa se, että mulle on siunaantunut pitkät hiukset ja kynnet sekä mielestäni aika jees huulet ja ripset, niin en koe tarvetta mitään ylimääräisiä härpäkkeitä ottaa :D Voisin kuitenkin kuvitella lämpeäväni vaikka hiustenpidennyksille, jos oma tukka ei suostuisi kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon käsittänyt, että jotkut MACin tuotteet ovat oikeasti ihan loistavia, kuten esimerkiksi Pro Longwear Concealer ja Fix+, mutta että ei koko merkin valikoima nyt niin ihmeellinen ole. Näköjään sun kokemukset puoltavat tuota myös :)

      No joo totta, mäkin olen ihan tyytyväinen mun huuliin. Vaikka ne eivät isoimmasta päästä ole, pidän niiden muodosta. Ehkä voisin lämmetä huulitäytteille enemmän, jos en olisi omiin huuliin tyytyväinen. Kyllä mä esimerkiksi olen miettinyt että saattaisin jonain päivänä leikkauttaa mun raskaat silmäluomet. En mä silti pidä siitä, että itsensä muokkaamisesta tulee ihan arkista ja sitä mainostetaan Youtubessa. Mikään toimenpide ei autoommaattisesti tee ihmisestä yhtään tyytyväisempää itseensä. Pahimmassa tapauksessa huomio kiinnittyy seuraavaan "epäkohtaan" ja siitä tulee kauhea leikkauskierre :/

      Poista
  3. Kiva kun säkin tei tän! Näitä on ollut tosi kiva lukea blogeista :) Mä en myöskään ihan ymmärrä tän hetken trendiä ottaa niihin huuliin täytettä. Toki jokainen tekee keholleen juuri niin kuin itse parhaaksi näkee, mutta kuten säkin sanoit, tollasen mainostaminen ainakin on todella kyseenalaista.

    MACin pisteessä oon asioinut pariin otteeseen ja joka kerta oon saanut täällä Turussa todella hyvää asiakaspalvelua, eli mulla ei onneksi oo sen suhteen mitään valittamista, vaikka muiden syiden takia en MACia enää varmaan tulekaan ostamaan. Oon tosin myös kuullut todella paljon huonoa erityisesti Jenkkien MACin asiakaspalvelijoista. Tosin niitä MAC:n pisteitä ja kauppoja on ainakin New Yorkissa todella, todella paljon joten väistämättäkin joukkoon varmasti mahtuu niitä huonojakin asiakaspalvelijoita :/ Munkin mielestä ongelma on ylemmällä tasolla ja tollaiseen käytökseen tulisi yrityksen puuttua.

    Mä haluaisin periaatteessa rakennekynnet ja joskus mulla on sellaiset ollutkin, mutta toisaalta ehkä parempi etten sellaisia voi pitää, sillä niihin palaisi rahaa ihan älyttömästi :D Sama homma ripsienpidennysten kanssa, joista haaveilin joskus todella pitkään. Mä en olisi valmis laittamaan niiden ripsien huoltoon niin usein niin isoa summaa rahaa. Mun omat ripset on ihan ok ja jos haluun oikeesti näyttävät ripset, laitan itselleni ne irtoripset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä näitä on hauska lukea :)

      Käsittääkseni juuri Jenkeissä sattuu eniten näitä törkeitä asiakaspalvelutapauksia. Mä ihan oikeasti ihmettelen, että miksi jotkut haluavat shoppailla MACilla vielä senkin jälkeen, kun heitä on kohdeltu rasistisesti. Suomessa palvelu onkin käsittääkseni parempaa. Ehkä Euroopassa on muutenkin vähän erilainen asiakaspalvelukulttuuri kuin Jenkeissä :)

      Mäkin oon joskus haalveillut ripsistä ja kynsistä, mutta niiden korkean hinnan takia en ole koskaan niitä ottanut. Nykyisin kuitenkaan mä en koe mitään mielenkiintoa tuollaisia ottaa varsinkaan sen jälkeen, kun olen alkanut käyttää irtoripsiä. Ehkä joskus saattaisin ottaa oman kynnen geelausen ihan ranskalaisella manikyyrillä, koska kynteni ovat aika hauraat. Tällä hetkellä mä en kuitenkaan ole valmis sijoittamaan moisien hoitoon kymmeniä euroja kuukaudessa :)

      Poista
  4. Huulitäytteiden käyttämisen yleensä huomaa heti, koska harvalla (etenkään suomalaisella) on luonnostaan kovin pulleat huulet. Tuntuu, että täytteissä mennään aina maltillisuuden yli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin huomaa. Lisäksi monien huulet näyttävät kamalan rupisilta monta viikkoa täytteiden ottamisen jälkeen :D

      Poista
  5. Tää oli hyvä postaus. :) Mä voisin ottaa itse vähän fyllinkiä huuliin. Iän myötä mun ylähuuli alkaa katoamaan jonnekin. Silti mun kaikki fiilikset huulitäytteitä kohtaan eivät ole positiivisia. Tuntuu että niistä on tullut nykyään liian arkipäiväisiä ja hädintuskin 18-vuotiaat ottavat niitä siinä missä kävisivät kampaajalla. Monesti niiden nuorien omat huulet ovat ihan tarpeeksi isot jo luonnostaan. Ja sitäpaitsi tarvitseeko huulten edes olla isot?!? En voi sietää Kylie Jenneriä, koska syytän sitä tämän karsean trendin luomisesta! :D

    MAC ei ole itselleni koskaan ollut mitenkään kiinostava merkki. Elin 36-vuotiaaksi ennen kuin ostin yhtään merkin tuotetta. Täytyy kuitenkin sanoa, että ne tuotteet, jotka olen ostanut, ovat huipuhyviä. Eettisyydestä en osaa sanoa paljon, koska en ole perehtynyt asiaan. Tuo Rodarte-kokoelman kohu toisaalta saattoi olla hyvä siinä mielessä että se nosti asian suuremman yleisön tietoisuuteen. Mutta kuten sanoin, en tiedä asiasta tarpeeki että voisin sanoa järkevää mielipidettä.

    Pidennyksistä olen samaa mieltä sun kanssa. Mulla on ollut hiustenpidenykset ja se oli yhtä tuskaa. Jos pidennykset tuntuu päässä niin epämiellyttäviltä, niin miltä ne tuntuvatkaan silmissä. Irtoripset ajakoot sen asian. Rakennekynnet taas eivät ole ikinä kiinnostaneet mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hmmm, ton mä kyllä ymmärrän, että jos huulissa on tapahtunut muutosta iän myötä ja siksi haluaa täytettä niihin. Sama koskee myös botoksia. Mutta nuoretkin ihmiset tuntuvat ottavan noita täytteitä vain siksi, koska isot huulet ovat muotia nyt :D

      Mulla eettisyys on sinänsä aina mukana meikkejäkin ostaessa, koska ostan vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa, mutta on myös eläinkokeettomia ja vegaanisia merkkejä, joita olen päättänyt olla tukematta. Selkein näistä on Jeffree Star.

      Joo, voin kuvitella kuinka epämukavilta varsinkin sinettipidennykset tuntuvat :D Ainahan kuulee sanottavan, että kauneuden eteen pitää kärsiä. Mua ei haittaa hetkellinen epämukava tunne, esimerkiksi kosmetologilla käydessä (ei sillä, että olisin kahteen vuoteen käynyt muutenkaan :D), mutta kun ne pidennykset ovat päässä koko ajan. Ei kiitos mulle siis tuostakaan syystä :D

      Poista
  6. Ykköskohdan kuvaparin oikeanpuoleinen kuva on yksi yhteen Angelina Jolien huulet. Jolien huulet on luomut, mutta ilmeisesti tulleet sieltä läpi kauneusihanteeksi. Monet huulitäytteet saa huulet näyttämään kumiankan huulilta, joten ei kiitos.

    Mac-asiaa en tiennytkään. Mulla on yksi aika vanha peitevoidenappi Maccilta, mutta muuten merkki on jäänyt vieraaksi. Taitaa jäädä vieraaksi edelleen.

    Erilaiset pidennykset voi sopia joillekin, jos ammatti esim. vaatii olemaan koko ajan viimeisen päälle upea (maailmanluokan tähtinäyttelijät jne). Mutta tavallisen tallaajan tekeminä menevät hiukan liioitteluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuva on kyllä todella käsitelty, jos se nyt ylipäätään on aito kuva. Angelinan huulet ovat äärettömän kauniit, mutta kuten sanoit, yleensä huulitäytteet saavat näyttämään kumiankalta ja juuri siltä, että huulet ovat feikit.

      Suomalaisissa blogeissa ei lue kovinkaan usein MACista mitään negatiivista. Itsekin olen Youtubesta löytänyt nämä informaatiot. Toisaalta asiakaspalvelu merkin liikkeissä on käsittääkseni Suomessa hyvää, joten ei ihmekkään, ettei tilanteseen USA:ssa ole täällä kiinnitetty huomiota.

      Totta! Toisaalta, jos kaiken maailman pidennykset yhdistää esimerkiksi mun platinanblodiin tukkaan, saattaa lopputulos olla lähinnä barbiemainen :D

      Poista

Kiitos!