18. lokakuuta 2016

Elf-viikko | Meikkipohja



Kuten eilisessä postauksessa kerroin, vietetään tällä viikolla blogissani elf-aiheista viikkoa. Kyseisestä postauksesta voi käydä lukemassa vähän yleistä informaatiota merkistä sekä arvostelua omistamistani elfin meikkivälineistä. Tänään olisi vuorossa meikkipohjan tuotteet pohjustajasta meikinkiinnityssuihkeeseen. Aurinkopuuterit, poskipunat ja vastaavat tuotteet päätin jättää toiseen postaukseen, jottei tästä tulisi liian pitkä.

Meikkipohjan tuotteiden kohdalla olen yleensä tykännyt enemmän vähän kalliimmista tuotteista, vaikka poikkeuksiakin löytyy. En tiedä mikä siinä on, mutta esimerkiksi meikkivoiteen kohdalla arvokkaampi meikkivoide näyttää yleensä omalla naamallani paljon paremmalta, kuin edullinen versio. Ehkä se liittyy myös omiin toiveisiini, sillä haluan meikkivoiteelta ennen kaikkea kahta asiaa: peittoa ja pysyvyyttä. Nuo kaksi ominaisuutta eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä markettimeikkivoiteella, vaikka pakkauksessa hyvä peittävyys ja pysyvyys olisikin mainittu. Ehkä ajattelen myös sillä tavalla, että hyvä meikkipohja on pohja kaikelle muulle meikille ja sitä kautta tärkein osa koko meikistä, joten siihen voi panostaa hyvällä omallatunnolla. Vaikka yleensä meikkipohjan tuotteissa olen suosinutkin vähän hintavampia tuotteita, on mun silti tullut hankittua reilusti meikkipohjan tuotteita elfiltä. Täytyy sanoa, että moni näistä on yllättänyt laadullaan positiivsesti! Toisaalta taas osa näistä tuotteista ei juuri vaikuta.

Elf Mineral Infused Face Primer


Mineral Infused Primer on läpinäkyvä geelimäinen ja silikonisen tuntuinen meikinpohjustaja. Itse pidän kaikkein eniten juuri silikonipohjustajista, mutta kaikki eivät näistä välitä. Se mistä tällaisessa koostumuksessa tykkään on se, että se auttaa häivyttämään ihohuokosiani ja tekee ihosta silkkisen sileän, jolloin meikkivoide näyttää paljon paremmalta kuin ilman pohjustajaa. Tällaiset pohjustajat sopivat itselleni myös hyvin koko kasvoille riippumatta ihon kunnosta (kuivempi tai rasvaisempi). Tämä on edullisin testaamani meikinpohjustaja ja samalla yksi parhaista! Mulla ei oikeastaan ole tästä mitään pahaa sanottavaa. Suosittelen, jos sinulla on hakusessa hyvä ja halpa primeri!

Mineral Infused Primerilla on iHerbissä hintaa noin 5,50 euroa ja tätä saa myös erilaisina versioina (laventelin värinen, viherä, ihohuokosia häivyttävä ja kosteuttava).
    
Elf Acne Fighting Foundation


Kuten aiemmin sanoin, mä en yleensä kauhean paljon vakuutu edullisista meikkivoiteista. Acne Fighting Foundation on kuitenkin poikkeus ja tämä onkin yksi parhaista meikkivoiteistani ja markettimeikkivoiteista ehdottomasti paras! Tein Acne Fighting Foundationista ensivaikutelmavideon keväällä ja siitä näkee, miltä tämä kasvoilla näyttää. Käytin tätä myös meikkitutorialissa, jonka julkaisen myöhemmin tällä viikolla.  Acne Fighting Foundationissa on hyvä peittävyys ja se pysyy kasvoilla hyvin. Kaksi suurinta vaatimustani siis meikkivoiteelta täyttyvät. Tykkään levittää tätä nykyisin Real Techniquesin Miracle Spongella, jolla saa meikkivoiteesta hyvin peittävän, mutta kuitenkin kevyen näköisen.

Meikkivoide sisältää hyviä ainesosia epäpuhtauksia vastaan: salisyylihappoa, teepuuöljyä, taikapähkinäää ja kamforia. Tämä meikkivoide ihan oikeasti auttaa taistelussa epäpuhtauksia vastaan ja tykkäänkin käyttää tätä enimmäkseen silloin, kun mulla on erityisen paljon näppylöitä. Näpyt saavat kyytiä nopeammin ja lisäksi tämä meikkivoide on tarpeeksi peittävää vähän huonokuntoisemmallekin iholle, vaikkakin itse laitan yleensä vielä peiteainetta erityisen punoittaviin kohtiin. Meikkivoide on vähän kuivattavaa, joten mikäli ihoni on eritysien hyvässä kunnossa, en viitsi tätä käyttää. Suosittelen testaamaan tätä, mikäli kärsit eäpuhtauksista ja haluat hyvin peittävän ja pysyvän meikkivoiteen edullisesti. Oikein kuivalle ja hyväkuntoiselle iholle tämä saattaa kuitenkin olla liian kuivattavaa, enkä muutenkaan näe syytä käyttää epäpuhtauksia vastaan taistelevaa meikkivoidetta, mikäli kasvoilla ei juuri koskaan epäpuhtauksia ole. Meikkivoiteessa on vähän lääkemäinen tuoksu, mutta itseäni se ei haittaa, koska en haista tuoksua laittamisen jälkeen.

Jos joku miinuspuoli pitää tästä meikkivoiteesta sanoa, on se ehdottomasti sävyvalikoima! Markettimeikkivoiteissa ylipäätään on aika harvoin kaikille sävyjä. Elfin sivuilla on tällä hetkellä viisi sävyä, mutta sävyjä on ollut enemmänkin. Kaikkein kalpeimille ja kaikkein tummimmille ei ainakaan elfin sivuilta löydy hyvää sävyä. Itse olen melko vaalea ilman itserusketusta ja Porcelain on silloin itselleni sopiva, joskin se voisi olla hieman keltaisempi. Lisäksi multa löytyy sävy Buff, joka sopii mulle ruskettuneena. Välillä tykkään sekoitella noista kahdesta itselleni hyvän sävyn.

iHerbissä on saatavilla tästä meikkivoiteesta sävyt Porcelain, Buff ja Beige. Hintaa meikkivoiteella on iHerbissä noin 5,50 euroa, joka on aivan naurettavan vähän  näin hyvästä meikkivoiteesta. Tämä todellakin näyttää kasvoillani siltä, että mulla voisi olla monen kymmenen euron meikkivoide.

Elf Undereye Concealer & Highlighter


Äsken tuli kehuttua kaksi tuotetta maasta taivaisiin, joten tämä tuote on nyt pieni palautus maan pinnalle :D Tämä tuote on itseasiassa niin surkea, että se pääsi meikki vihaamillani tuotteilla -videolle. Kun tuotteen nimi on "Undereye Concealer", sen olettaisi peittävän tummat silmänaluset. Tämä ei sitä todellakaan tee, sillä peittävyys on todella huono. Peiteaine hohtaa valoa kevyesti, minkä vuoksi se sopii mielestäni hyvin korostukseen valokynän tavoin. Pigmentti on kuitenkin sen verran olematon, että ihon virheitä tämä ei peitä yhtään. Highlighter on ihan ok. Se ei ole maailman intensiivisin, mutta kauniisti hohtava kuitenkin. Mun tulee kuitenkin harvoin käytettyä sitä, sillä käytän melkein aina ihan korostuspuuteria. Kokonaisuudessaan tämä tuote ei mun mielestä ole edes sen muutaman euron arvoinen, mitä tämä maksaa.

iHerbissä on tästä saatavilla kahta sävyä: Fair/Glow ja Glow/Light, kummallakin on hintaa noin 2,70 euroa.

Puuterit



Elf High Definition Undereye Setting Powder

Tälle puuterille olen keväällä omistanut ihan oman postauksen. Puuteri on siis silmänalusille tarkoitettu ja se toimii siinä hyvin. Puuteri on todella hienojakoista ja se todellakin auttaa peiteainetta pysymään, joskin kannattaa valita myös peiteaine, joka ei vaeltele kaiken maailman juonteisiin silmien alla. Oikein hyvä tuote, mutta aika vähän tässä on kuitenkin puuteria. Toisaalta tätä ei kauhean paljoa tarvitse laitaakaan. Nykyinen suosikkini silmänalusiholle on RCMA:n No Color Powder, jota saa reilu kympillä aivan jäätävän kokoisen purkin.

Tällä silmänaluspuuterilla on iHerbissä hintaa noin 2,70 €. Puuterin kanssa tulee ihan älyttömän surkea sivellin, jota mulla ei enää ole.

Elf Mattifying Powder, Translucent

Tämä kivipuuteri on mun mielestä ihan ok. Puuteri kyllä kiinnittää meikin, mutta itse tykkään vielä sileämmästä pinnasta iholla, kuin mitä tämä antaa. Lisäksi tämä puuteri näyttää iholla todella puuteriselta, jos tätä menee runsaalla kädellä laittamaan. Puuteria pöllyää myös todella paljon, kun sitä siveltimellä ottaa. Ja isolla siveltimellä tuosta on vaikea edes saada otettua mitään. Lisäksi puuteri lupaa olla väritöntä, mutta en nyt tiedä. Alempaa postauksesta näkyy swatchi ja siinä näkyy, että tämä on aika pinkihtävää. Mulla tämä kyllä menee, mutta ei varmasti mene todella kalpealla iholla eikä kovinkaan tummalla iholla. Aikamoisen valitusvirren mä tästä puuterista näköjään sain aikaan :D Ei tämä nyt ihan surkeaa ole, mutta en myöskään suosittelisi tätä.

Puuterin hinta on iHerbissä noin 2,70 euroa.

Elf Makeup Mist & Set


Makeup Mist & Set on edullisin meikinkiinnityssuihke, jonka tiedän makkinoilla olevan. Mun mielestä tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen tuote. Itse toivon meikinkiinnityssuihkeelta eniten sitä, että se poistaa ihosta ylimääräistä puuterisuutta, ja sen tämä elfin versiokin kyllä tekee. Plussana meikinkiinnityssuihkeella on, jos se pidentää meikin kestoa. Siinä asiassa en ole huomannut tällä olevan vaikutusta. En kuitenkaan pidä tästä kahdesta syystä. Ensinnäkin suihkeessa on melko paha ja kemiallinen maku. Lisäksi pumpun suutinosa on huono. Haluaisin suihkeen tulevan kasvoille hienona pilvenä, mutta tästä pullosta naamaan lentää isoja pisaroita, jotka saavat naaman näyttämään märästä. Onneksi tämä kuitenkin kuivuu nopeasti.

Hintaa meikinkiinnityssuhkeella on iHerbissä noin 2,70 euroa.


Ylhäällä: Mineral Infused Primer, Acne Fighting Foundation Porcelain ja Buff, Undereye Concealer & Highlighter Light/Glow.
Alhaalla Mattifying Powder Traslucent

Sellaisia kokemuksia mulla on elfin meikkipohjan tuotteista. Osa tuotteista on ollut aivan loistavia tämän hintatason tuotteisiksi, kun osa taas on ollut vähän heikompaa laatua. Suosikkejani meikkipohjan tuotteista ovat ehdottomasti meikinpohjustaja ja meikkivoide :) Elfillä on myös monia muita vaihtoehtoja esimerkiksi meikkivoiteiden ja puuterien kohdalla.

*En hyödy linkeistä, ne ovat vain teitä helpottamaan, jos joku tuote kiinnostaa :)

Oletko testannut elfin meikkipohan tuotteita? Suositko itse meikkipohjan kohdalla markettikosmetiikkaa vai vähän hintavampia tuotteita :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos seikkaperäisistä arvioinneista:) En ole itse testannut Elfin meikkipohjatuotteita, mutta tuosta Acne Fighting Foundationista olen kuullut hyviä arvioita, ja muistaakseni Shaaanxokin sitä kehui. Myös Elfin Flawless Finish Foundationia on kehuttu, ja sitä ajattelin testata jahka jemmavarastoni vähän hupeenevat.

    Itse käytän enimmäkseen markettimeikkivoiteita ja joitakin semi-selektiivisiä olen kokeillut. Rimmelin Lasting Finish on toistaiseksi ollut paras ja Bourjoisin Healthy Mixistä tykkään myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt arvosteluista! :) Mäkin muistan nähneeni Shaaanxon ensivaikutelmavideon Acne Fighting Foundationista! Flawless Finish Foundationia mietin itsekin, mutta muutamia arvosteluja katsottuani totesin, ettei se ehkä ole riittävän peittävä itselleni.

      Mäkin käytin aika paljon markettimeikkivoiteita ennen blogiaikoja. Silloin käytin arkena aina Lumenen CC-voidetta ja juhlassa Maybellinen Dream Matte Moussea!

      Poista
  2. Mulle noista on tuttu vain toi Undereye Setting Powder, jota oon kyllä tykännyt käyttää :) Arkisin oon vaan niin laiska, etten jaksa laittaa eri puuteria silmänympärysalueelle, joten toi ei oo enää alkuhuuman jälkeen ollut kovinkaan usein käytössä mulla :D Mun mielestä se on jopa jotenkin huvittavaa, että joidenkin peiteaineiden nimessäkin tosiaan mainitaan se "Undereye" mutta ne ei kuitenkaan peitä niitä tummia silmänalusia yhtään. Mun mielestä tossa tilanteessa on jo oikeus vaatia sitä, että sitä peittoa löytyy, jos ei puhuta kerran peiteaineesta yleisesti vaan nimenomaan sellaisesta, joka on silmänalusille tarkoitettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on melkeinpä pakko kiinnittää sy-iho omalla puuterillaan, koska muuten mun peiteaine karkailee todella helposti silmänalusten juonteisiin. Samaa mieltä! Vähän sama asia, kuin jos huulirasvaa markkinoitaisiin huulipunana :D

      Poista
  3. Tuo silmänaluspuuteri on mullakin käytössä ja oon tykännyt siitä paljon :) Tilasin just toisen iHerbistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä ja halpa tuote! Olen nähnyt monien vertaavaan puuteria Laura Mercierin vastaavaan :)

      Poista

Kiitos!