Kesä on vihdoin täällä ja se tarkoittaa myös kesäfiilistä kosmetiikassa. Tuoksut ovat varsinkin sellaisia, että haluan niiden sopivan yhteen niin vuodenajan kuin oman mielialani kanssa! Tuoksukäyttäytymiseni (onko se joku sana?) on usein sellainen, että käytän jonkin aikaa arkisin samaa tuoksua. Arkituoksuni ovat yleensä melko kevyitä, eivät liian voimakkaita. Varsinkin töissä tykkään kevyestä tuoksusta. Viikonloppuisin käytän mielelläni voimakkaampaa tuoksua. Tässä postauksessa esittelen hajuveteni tähän kesään ja tuoksuissa on edustettuna sekä arki- että juhlatuoksut.
Sanon heti tähän postauksen alkuun, että pari esittelemistäni tuoksuista eivät ole eläinkokeettomia, vaikka nykyisin täyteen eläinkokeettomuuteen pyrinkin. Olen pähkäillyt, pitäisikö mun myydä nämä vai käyttää loppuun, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin pitämään ne. Enhän mä vegaaniksi alettuanikaan heittänyt maitopurkkia pois, vaan käytin loppuun ja ostin tilalle vegaanista kahvimaitoa. Puhumattakaan nahkaisista vaatteista. Ne on ostettu jo ja pääasia on, etten osta vastaavia tuotteita uudelleen. Sama koskee ei-eläinkokeetonta kosmetiikkaani. Eihän mun toisaalta olisi mikään pakko kirjoittaa blogissani näistä hajuvesistä, mutta halusin kertoa kaikista kesätuoksuistani ja halusin myös kertoa, että käytän kyllä loppuun jo ostetut ei-eläinkokeettomat tuotteet (hajuvesien kohdalla helpommin sanottu kuin tehty). So lets move on! :)
The Body Shop British Rose EdT
Tämä ruusuntuoksuinen hajuvesi yllätti mut keväällä ja olen kirjoittanut tästä oman postauksensakin, josta löytyy tarkempaa kuvausta. Tämä on kevyt ja raikas ruusuinen tuoksu, joka sopii täydellisesti arkeen. Keväällä käytin tätä lähes päivittäin, mutta tuoksu sopii loistavasti myös kesään. Esimerkiksi sateisina päivinä suosin mielummin tätä tuoksua, kuin jotain kesäisen makeaa.
Marc Jacons Daisy EdT
Marc Jacobsin Daisy on mun kesän suosikkituoksuni arkeen. Tämä on itseasiassa jo toinen pullo kyseistä tuoksua, sillä nuorempana käytin yhden pullon loppuun! Mä en ole oikein ihastunut muihin Marc Jacobsin tuoksuihin, mutta Daisy vei sydämen ensituoksuttelulla. Tuoksu on todella uniikki kukkaistuoksu ja sitä on oikeastaan vaikea edes kuvailla. Tuoksu on melko kevyt ja pehmeä, mutta siinä on jotain jujua. Daisy on sellainen kesätuoksu, jota käytän kesäisin lähes joka arkipäivä
ja mikä ettei viikonloppunakin, jos haluan vain hillityn tuoksun.
Alkutuksu: metsämansikka, orvokki ja verigreippi
Ydintuoksu: gardenia, orvokki ja jasmiini
Pohjatuoksu: myski, vanilija ja lännentulppaanipuu (mikä lie se sitten on)
eau de Boho, Goa
Bohon tuoksun voitin syksyllä Glitz & Glamin blogiarvonnasta ja onneksi voitin, sillä muuten ei varmaan olisi tullut koskaan mieleenkään Bohon hajuvesien testaaminen. Goa on aivan uskomattoman ihana tuoksu. Se on todella voimakas, mausteinen ja makea. En nyt sanoisi Goaa aikuisten tuoksuksi, mutta muotoillaan asia vaikka niin, että en mä vielä muutama vuosi sitten olisi itse syttynyt tälle. Juuri se mausteisuus tuo tuoksuun jotain sellaista hienostuneisuutta, joka ei välttämättä vastaa nuorison tuoksumieltymyksiä. Goa on ehdottomasti yksi suosikkituoksuistani tällä hetkellä! Goa
on sen verran voimakas tuoksu, että tykkään pitää sitä lähinnä
viikonloppuisin. Toisaalta myös kuuma ja helteinen arkipäivä voisi hyvinkin olla sopiva paikka tälle tuoksulle. Tai vaikka etelänmatka!
Alkutuoksu: bergamont, sitruuna ja kookos
Sydäntuoksu: ylang ylang, jasmiini, freesia ja monoi
Pohjatuoksu: Tiare ja vanilija
Boho on eläinkokeeton, ettinen ja ekologinen yritys ja ainakin heidän tuoksut ovat vegaanisia. Näitä saa nykyisin ihan Ruohonjuuresta, joten suosittelen käydä tuoksuttelemassa, jos kyseinen liike kotikaupungistasi löytyy. Itsekin täytyy käydä tuoksuttelemassa merkin pari muuta tuoksua seuraavalla kerralla, kun Ruohonjuuressa asioin. Olen muuten kirjoittanut arvostelun Bohon kynsilakasta, se ei vaan valitettavasti ollut mielestäni yhtä hyvää kuin tämä hajuvesi. Tässä alkukesän aikana olisi tiedossa myös arvostelua Bohon ihanasta Gypsy luomiväripaletista, joten pysykää kuulolla, jos luonnolliset luomivärit kiinnostavat.
Juicy Couture I am Juicy Couture EdP
Etsin laivalla hajuvettä itselleni ja törmäsin tähän Juicy Couturen hajuveteen. Olisin mielummin halunnut jonkun Viva La Juicyistä niiden hienomman pullon takia, mutta ne eivät oikein tuoksuneet miltään omaan nenääni :D Tähän hajuveteen taas ihastuin heti, enkä voinut olla nuuhkimatta pahvilappua, jossa hajuvettä oli. Mä en yleensä tykkää mistää äklön makeista ja hedelmäisistä tuoksuista. Mulle tulee sellaisista mieleen lähinnä teiniaika ja Escadan kesätuoksut, joilla olen vetänyt niin kauheita tuoksuövereitä, että ei kiitos enää. I am Juicy Couture on ällönmakea ja hedelmäinen, mutta tässä on jotain sellaista pehmeyttä ja hienostuneisuutta, jotka tekevät tuoksusta uniikin. Tuoksu on melko voimakas ja mulle enemmän juhla- kuin arkituoksu. Voisin kuitenkin arkenakin suihkauttaa tätä hyvin kevyesti, sillä makea tuoksu saattaisi piristää kivasti arkipäivää.
Alkutuoksu: vadelma, pomelo ja passionhedelmä
Sydäntuoksu: gardenia, heliotrooppi, vaaleanpunainen ruusu ja tuoksuherne
Pohjatuoksu: myski, kashmirpuu, meripihka
----------
Kyllä mulla ihan hyvin valinnanvaraa kesätuoksuissa on. Kokoelmassa olisi vielä paikka raikkaan kepeälle kukkaistuoksulle ja raikkaalle hyvin kevyelle vesituoksulle. Myös superedulliselta Adopt'ilta saattaisi löytyä hyviä kesätuoksuja. Parista heidän mieluistasta tuoksusta olenkin kirjoitellut täällä, mutta yksi on valitettavasti päätynyt floppeihinkin.
Mitkä ovat sun tuoksut tähän kesään? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos!