8. maaliskuuta 2017

Tammi & helmikuun suosikkituotteet + Kuulumisia

Julkaisinkin jo eilen Youtuben puolella uutta suosikkivideota, joten tässä se nyt tulee. Tuotetiedot löytyvät Youtubesta :)


Lisäksi ajattelin pitkästä aikaa kertoa vähän kuulumisiani :)

Kevät<3


Mielialani on noussut huomattavasti, kun kevät alkaa näyttämään merkkejä itsestään ja valon määrä on lisääntynyt. Mähän oon bloginkin puolella useampaan otteeseen maininnut, että talvi oli mulle aika raskas pimeytensä vuoksi. Tällä hetkellä Tampereella sataa lunta ja on aika talvista, mutta pari viime päivää ollaan selkeästi oltu jo kevään puolella. Aurinko on paistellut kivasti ja tietkin sulivat jo kertaalleen, joten olen päättänyt hakea pyöräni varastosta pikimmiten! :)

Personal trainer


Olen palkannut itselleni personal trainerin! Oon aiemminkin blogissa kertonut vähän siitä, että mua ahdistaa käydä salilla. Mun kohdalla se ahdistus ei ole mitään pientä, vaan menen täysin paniikkiin ja mun on pakko lähteä salilta pois. Mitään tulosta ei tietenkään tuollaisella salilla käymisellä ole mahdollista saavuttaa. Oon pari kuukautta pyöritellyt mielessäni ajatusta, että ottaisin pt:n muutamaksi kuukaudeksi, jotta saisin varmuutta salilla käymiseen ja liikkeet hallintaan. Kesäkunto tulee kivana plussana :)

Mulle tehtiin valmennuksen alussa lihaskuntotestit ja vähän mittauksia. Kuntotesteissä pääsin puolessa minuutissa 16 vatsalihasta (keskinkertainen taso ikäryhmääni nähden), 6 (naisten)punnerrusta (todella heikko taso) ja 23 kyykkyä (keskinkertainen taso). Yläkropan voima on siis sellainen, minkä lisäämiseen keskitymme erityisesti. Tavoite olisi muutaman kuukauden päästä saada tehtyä 16 punnerrusta, joka on välttävän alaraja. Lisäksi multa otettiin rasvaprosentti. Rasvaprosenttini on 27,3 % ja tavoite olisi alle 25 %. Siitä olin erityisen iloinen, että viskeraalinen rasvani oli todella hyvällä mallilla. Paperissa lukee 2, en sitten tiedä, tarkoittaako se kiloa vai prosenttia vai mitä. Joka tapauksessa, se on mulla todella alhainen. Pt:n mukaan se on vegaaneilla usein hyvä, koska nimen omaan eläinkunnan rasvat kerääntyvät sisäelimiin :)


Mun täytyy myös tietysti tarkkailla syömistäni nyt valmennuksen aikana. Mun kohdalla syömisen ongelma on siinä, että saanko tarpeeksi riittävän monipuolista ravintoa, jotta tuloksia voi ylipäätään tulla. Aiemminhan mä suorastaan vihasin ruuan laittoa ja etenkin sen jälkeistä siivoamista, niimpä mun tuli syötyä lähes pelkkää roska- ja valmisruokaa :D Nykyisin tykkään laittaa ruokaa vähän enemmän, mutta liikaa en haluaisi keittiössä viettää aikaa. Nyt mun on kuitenkin pakko alkaa panostaa ruuanlaittoon entistä enemmän, jotta saan riittävästi ruokaa.

Pt:ni oli huolissaan myös mun proteiinin saannista, vaikka itse en siitä ole ollenkaan huolissani. Käytän kuitenkin aika paljon palkokasveja, soijaa sun muita "lihankorvikkeita". Enkä halua saada liikaakaan proteiinia, koska se ei ole terveellistä munuaisille. Tilasin nyt kuitenkin vegaanista proteiinivalmistetta, jota voin ottaa palautusjuomaksi.

Allergiaa?


Ruokavalioon liittyen olen alkanut epäillä, että mulla saattaisi olla lievää sitrusallergiaa. Helmikuun puolellani suuhuni tuli yht'äkkiä pari todella isoa ja kipeää aftaa. Aiemmin mulla on ollut aftoja useinkin, mutta viimeisen parin vuoden aikana ne ovat pysyneet hyvin kurissa. En ollut vaihtanut hammastahnaa tai käyttänyt mitään valkaisuhoitoja, joten aloin miettiä, että onko ruokavaliossani tapahtunut jotain muutosta. Tajusin, että olin syönyt satokausikalenerin innoittamana paljon appelsiineja, joita en yleensä syö, koska en voi sietää niiden kuorimista. Näpyttelin googleen "sitrushedelmät ja aftat" ja kävi ilmi, että sitrusallergia voi aiheuttaa suuoireita. Jätin appelsiinien syömisen heti pois ja aftat paranivat. Nyt mulla on taas yksi afta, joka tuli syötyäni ananasta. En tiedä oliko kyse sattumasta, vai aiheuttiko ananaksen syönti aftat. Aion joka tapauksessa mennä jossain kohtaan allergiatesteihin, koska haluan varmuuden siihen, mille hedelmille olen mahdollisesti allerginen ja kuinka pahasti. En meinaan halua turhaankaan vältellä mitään ruoka-aineita.

Tallinnan matka


Mä pääsen käymään Tallinnassa ensi viikon viikonloppuna, jee! :) Lähdemme sinne reivien vuoksi, siellä on meinaan Ravelution-nimiset bileet! Bileissä esiintyy hardstylen puolelta Zatox ja coren puolelta kestosuosikkini Angerfist (ookoo, Angerin nykyinen tuotanto on ehkä vähäsen pliisua, mutta hänen ansiosta ylipäätään löysin tämän musiikkityylin). Mä aion hillitä kosmetiikkashoppailuja koko kevään aikana rankalla kädellä, mutta vähäsen voisin kyllä tutustua Tallinnan kosmetiikkatarjontaan. Ainakin Lushilla aion käydä ja Kaubamajassa tsekkaan theBalmin tarjonnan. Lisäksi Tallinnassa myytäisiin Physician's Formulaa ainakin Ülemiste-kauppakeskuksessa, mutta se on sen verran kaukana satamasta ja ydinkeskustasta, että todennäköisesti merkin shoppailu livenä jää tällä kertaa välistä.

Nyt haluaisinkin kysyä Lush-suosituksia kanssabloggaajilta! Mä en ole ikinä testannut Lushilta mitään ja rehellisyyden nimissä mun mielestä heidän tuotteet ovat vähän liian hintavia omaan makuuni. Suihkugeelit ja vartalovoiteet kun eivät ole ensisijainen juttu, joihin kosmetiikassa haluan upottaa enemmän rahaa. Nyt päätin kuitenkin vähäsen luopua ennakkoluuloistani ja antaa Lushille mahdollisuuden. Joten mikä on juuri sun suosikkituote Lushilta ja miksi? :)

Hiuskriisi


Mulla tuntuu olevan jonkin asteen hiuskriisi joka vuonna. Viime vuonna se oli sinisen tukan saaminen takaisin vaaleaksi. Nyt se on sitten kivan keltainen tyvi ja siihen nähden liian lyhyt leikkaus. Viime kerralla käydessäni kampaajalla lokakuussa tyveni värjättiin melko tummalla hiusvärillä. Eilen menin uudelle kampaajalle joka sanoi heti, että tuo aiempi tyviväri ei tule lähtemään täysin vaaleaksi. Niinhän siinä sitten kävi. Päätin myös leikkauttaa tukkaani melkoisesti lyhyemmäksi ja tykkään kyllä uudesta hiusmallistani. Olisin kuitenkin leikkauttanut tukan vasta seuraavalla kampaajakerralla, mikäli olisin tajunnut, että tätä keltaisuutta ei hopeashampookaan taita. Tukkani on meinaan sen verran lyhyt, ettei sitä saa kunnolla kiinni. Taidan kulkea pipo päässä seuraavaan kampaamokäyntiin asti... Olisin valmis värjäyttämään tukkani uudelleen vaikka saman tien, mutta vaalennusten välissä täytyy pitää reipas tauko. Ei tässä muuten mitään, mutta harmittaa vaan se, että tukkani on tämän värinen Tallinnan bileissä :/ Täytyy varmaan laittaa lippalakki päähän tai keksiä jokin muu ratkaisu.

Shoppailun rajoittaminen

Kuvat omaa naamaa lukuun ottamatta Pinterestistä

Kuten varmaan ymmärrätte ilman sanomistakin, ei pt:n palkkaaminen ja Tallinnan matkailu ole täysin ilmaista puuhaa. Pt:n maksoin itseasiassa kesän festarisäästöstäni, Tallinnan matka nyt oli maksettu etukäteen syömisiä, juomisia ja tuliaisia lukuun ottamatta. Mulla on siis juhannuksena tiedossa festarit Hollannissa. Lennot on jo ostettu, mutta muuten mun täytyy kevään ajan säästää kyseisiin bileisiin. Liput pitää itseasiassa ostaa jo tämän kuun lopussa, mutta hotelliin ja elämiseen mulla on onneksi aikaa säästää koko kevät. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että mun on aika radikaalisti vähennettävä vaatteiden ja kosmetiikan shoppailua. Olenkin itseasiassa vähentänyt jo! Olin helmikuun vaateostolakossa ja ostin ainoastaan mustat housut, kun edelliset hajosivat. Isompia kosmetiikkaostoksiakaan en ole tehnyt sitten tammikuun, jolloin tilasin vähän kalliimman paketin Beauty Baysta. Olen myös viime aikoina vähentänyt pieniä kosmetiikkaostoksia, esimerkiksi iHerbistä olen tilaillut vähän harvemmin. Todennäköisesti koko kevään aikana tulen suurimmaksi osaksi ostamaan lähinnä välttämättömiä loppuvia kosmetiikkatuotteita ja pysyttäydyn niissä tutuissa ja turvallisissa suosikeissa. Uusien juttujen testaamisen jätän sitten myöhemmäksi, kun ei tarvitse miettiä festaribudjettia :)

Mitäs teidän alkukevääseen kuuluu? :)

8 kommenttia:

  1. Sulla on näköjään paljon kivoja juttuja tiedossa :) Omassa kalenterissa ei ole mitään erityistä kevääksi eikä sen puoleen kesäksikään...

    Itsekin muuten saan ananaksesta helposti aftoja tai ainakin kielen reunat aroiksi ja kipeiksi, mutta onneksi sitrushedelmät eivät moista aiheuta.

    Lushilla on hyviä palashampoita, tai ainakin ne pari mitä oon käyttänyt. En ole niitä aikoihin enää tosin ostanut, koska säilytyksessä on omat haasteensa. Fresh Farmasy kasvosaippuasta tykkäsin aikoinaan myöskin, mutta se on kohtuu "tujua" ja pesee naaman natisevan puhtaaksi. Rockstar on palasaippuoista lempparini ihan vaan makean tuoksunsa vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti keksit jotain kivaa kevääksi tai kesäksi, vaikka sitten ihan kotosalla :)

      Mulla näyttäisi tulevan aftoja sitrushedelmistä erityisesti. Tiedän tuon kielen kipeytymisen, mulla se meinaan välillä kipeytyy Coca Colasta :D

      Muakin vähän arvelluttaa palatuotteiden säilöminen ja oman kokemuksen mukaan ne lipeävät kädestä liian helposti :D Ehkä voisin silti antaa palashampoolle mahdollisuuden :) Täytyy pitää tuo Rockstar mielessä! :)

      Poista
  2. Mulla ei ole tietääkseni mitään allergiaa, mutta tuore kiivi ja ananas aiheuttavat ärsytystä suuhun, jos syön niitä hiukan enemmän. Mutta luulen, että se on aika yleistä?

    Mullakin tulee mieleen palashampoot, joita suositella Lushilta. Valikoima on aika iso, joten joka hiustyypille löytyy varmasti omansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon käsittänyt, että aika yleistä tämä on. Harmittaa vaan, että joutuu rajoittamaan hedelmien syömistä, koska tykkään syödä eri hedelmiä niin paljon.

      Kiitos suosituksesta! Mä en ole palatuotteiden suurin fani, mutta ehkä mun täytyy testata palashampoota Lushilta :)

      Poista
  3. Jos vaan on mahdollista, niin oman pt:n hommaaminen on järkiratkaisu. Minulla oli noin neljä vuotta sitten rapakunto ja reippaasti ylipainoa, enkä omin avuin olisi pystynyt itseäni vetämään aallonpohjasta ylös, niin pistin jenit jonoon ja hommasin kolmeksi kuukaudeksi pt:n, joka teki ruokavalio- ja kunto-ohjelman. Ensimmäiset viikot olivat raskasta aikaa, kun kalorimäärä oli todella alhainen ja piti ruveta tosissaan liikkumaan, mutta kyllä se sitten lopulta palkitsi, kun sai kilot karistettua ja kuntoa kohoamaan. Pt oli todella tarpeen, kannusti eteenpäin ja piti huolta, että hommat tuli tehtyä. Liikunnastakin tuli ihan kiva juttu, eikä mikään pakkopulla. Ehkä elämäni yksi järkevimmmistä teoista. Onneksi pt:ni oli tyyppinä minulle sopiva henkilö; riittävän tiukka, asiantunteva ja kannustava:)
    Toivottavast sullakin menee hyvin ja pääset tavoitteeseesi. Ammattilaiseen kannattaa satsata, jos vaan on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, että kerroit kokemuksestasi! Kiva kuulla, että sait apua personal trainerista :) Mä oon samaa mieltä, että jos omin avuin ei urheilu onnistu, kannattaa turvautua ammattilaiseen. Pirun kallista se on, mutta samalla se on satsaus omaan terveyteen ja tulevaisuuteen! Tämä on ensimmäinen viikko, jolloin treenaan tosissani ja täytyy sanoa, että kyllä sitä on aika poikki välillä. Mäkin toivon ja uskon, että pääsen tavoitteeseeni, eli saan varmuutta salilla käymiseen ja urheilusta säännöllisen sekä miellyttävän osan arkea :)

      Poista
  4. Ekaa kertaa kirjottelen, olen käynyt blogissasi jo useamman kerran :)
    Ymmärrän tuon saliahdistuksen, itselläni oli aina todella vaikeaa käydä salilla. Tuntui ettei mikään toiminut ja treenasin vain jotain. Sitten avomies innosti (urheilutausta) ja käydään nykyään yhdessä salilla. Kylläkin yleensä erillään mutta on helppoa hakea toiselta neuvoja. Pari vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään lähteä salille ja nykyään käyn siellä kolmisen kertaa viikossa ja tuloksiakin näkyy. Tsemppiä treeneihin! :) Kun tietää mitä tekee ja PT ohjeistaa, uskon että treeni alkaa rullaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogiini! :)
      Kiva kuulla sun kokemuksesta! Mulla se epävarmuus liittyy juuri siihen, että en tiedä tarkalleen mitä teen ja sitten alkaa ahdistaa. Kiitos tsempeistä, ainakin hyvässä alussa ollaan nyt :)

      Poista

Kiitos!