Ajattelin kertoa omaa näkökantaani itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin eläinkokeettomasta kosmetiikasta. Aihe on aina ajankohtainen, ainakin niin kauan kunnes kosmetiikan eläinkokeet loppuvat koko maailmasta. Monet lukijat tietävätkin, että olen kosmetiikan eläinkokeita vastaan ja pyrin ostamaan eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Sanon heti postauksen alkuun, että tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään tai kenenkään kulutustottumuksia. Haluan vain tuoda oman näkemykseni selkeästi esille, sillä kosmetiikkablogia kun kirjoitan, tämä vaikuttaa koko ajan kulutukseeni ja blogissa esiintyviin tuotteisiin. Mainitsen asiasta muodossa tai toisessa lähes jokaisessa postauksessa.
Laitoin blogiin sivupalkkiin kyselyn koskien lukijoiden suhtautumisesta kosmetiikan eläinkokeisiin. Olen kiinnostunut bloggaajien ajatuksista ja tottumuksista, joten äänestä ihmeessä. Vaihtoehdot ovat:
- En hyväksy kosmetiikan eläinkokeita, enkä osta ollenkaan eläinkokein testattua kosmetiikkaa.
- Suosin eläinkokeetonta kosmetiikkaa, mutta kaikki käyttämäni tuotteet eivät ole eläinkokeettomia.
- Mielestäni kosmetiikan eläinkokeet ovat väärin, mutta ne harvemmin vaikuttavat ostopäätökseeni.
- Minua ei haittaa, jos käyttämäni kosmetiikka on eläinkokein testattua.
- En osaa sanoa. / En ole perhetynyt asiaan.

Koen itse edustavani toisiksi ylintä vaihtoehtoa, mutta pyrkimys on koko ajan ensimmäiseen. Esimerkiksi hammastahnat, deodorantit ja höylät terineen olen
toistaiseksi ostanut ei-eläinkokeettomilta merkeiltä, koska niitä saa helposti marketista. Yritän parhaillaan etsiä käyttämilleni tuotteille eläinkokeetonta vaihtoehtoa. Tilaan myös
LivBoxia, jossa tulee ei-eläinkokeettomia merkkejä. Suomessa on
tällaisille bokseille sen verran pienet markkinat, että
lähitulevaisuudessa tuskin saadaan eläinkokeetonta boksia. Jos sellainen
tulee, vaihdan LivBoxin oitis sellaiseen. Onneksi LivBoxista tulee paljon eläinkokeetontakin
kosmetiikkaa. Jos ei tulisi, en luonnollisestikaan tilaisi koko boksia. Tähän mennessä tilaamieni boksien tuotteista noin 1/3 tuotteista on ollut varmasti eläinkokeettomia ja kaikkien merkkien kantaa en välttämättä edes selvitä, ellei tuote ole todella hyvä.
Olen pitänyt kosmetiikan eläinkokeita aina väärinä, mutta vielä muutama vuosi sitten ne eivät vaikuttaneet ostopäätöksiini ollenkaan. En ajatellut koko asiaa vaan ostin sitä, mitä marketista saa helposti. Muutama vuosi sitten aloin ajatella asiaa tarkemmin. Tajusin, että eläinkokeettoman kosmetiikan suosiminen on suurilta osin melko helppoa. Lopetin ostamasta Maybellineä, Rimmeliä ja L'Orealia ja aloin suosimaan The Body Shopia, Lumenea, We Care Iconia ja niin edelleen. Selektiivinen kosmetiikka ei tuolloin kiinnostanut minua. Pyrin myös vaihtamaan eläinkokeettomiksi muut kauneudenhoitotuotteet kuin meikit ihan hammastahnaa myöten. Viime vuosina olen vähän lipsunut ostamani kosmetiikan suhteen. Jos alelaarista on löytynyt mielenkiintoinen meikkituote vieraalta merkiltä, en ole tarkastanut merkin suhtautumista eläinkokeisiin ennen ostopäätöstä. Olen käyttänyt pari vuotta Max Factorin ripsiväriä, vaikkei merkki eläinkokeeton olekaan, sillä olin joutunut pettymään monesti ripsivärien lupausten suhteen. Deodorantteja ja hammastahtaa ostaessa en ole pahemmin eläinkokeita miettinyt vaan olen taas alkanut ostaa sitä, mitä marketista saa halvalla. Suurin osa kosmetiikastani, ihonhoitotuotteista ja hiustenhoitotuotteista on silti ollut eläinkokeetonta. Nyt kun olen alkanut kirjoittaa blogia, on linja taas tiukentunut. Tavoitteena on, että saan kaiken ostamani kosmetiikan vaihdettua eläinkokeettomaksi niin pian kuin mahdollista. Vanhoja tuotteita en tietenkään heitä pois vain sen takia, että merkki ei ole eläinkokeetoten. Siinä ei tietenkään olisi mitään järkeä taloudellisesti tai ympäristön kannalta. Keskitynkin siihen, mitä tulevaisuudessa ostan.
Kosmetiikan eläinkokeet ovat mielestäni ja varmasti monen muunkin mielestä täysin turhia. Eläimet eivät tarvitse kosmetiikkaa. On myös kehitelty muita menetelmiä testata kosmetiikka, joten eläinkokeet ovat oikeasti tarpeettomia. En ota sen tarkemmin kantaa lääketieteen eläinkokeisiin, sillä suoraan sanottuna en tiedä lääketieteestä mitään. Luulisi kuitenkin jo nykyaikana olevan vaihtoehtoisia menetelmiä testata tuotteiden ja ainesosien turvallisuus myös lääketieteessä.

Lainsäädäntö
Kosmetiikan eläinkokeet ovat nykyisin EU:ssa kiellettyjä, mikä on tietysti hieno juttu. Tämä EU:n lainsäädäntö on ainutlaatuinen maailmassa ja on muun muassa pakottanut amerikkalaisia yhtiöitä etsimään vaihtoehtoisia menetelmiä testata tuotteet. Tämä sääntö ei kuitenkaan kerro vielä mitään yhtiön arvomaailmasta. Moni tietää, että Kiinan valtio edellyttää eläinkokeita kaikelta sinne vietävältä kosmetiikalta (lukuunottamatta Hong Kongia). Kun kosmetiikkayhtiö haluaa Kiinan markkinoille, antaa se Kiinan valtiolle oikeuden testata tuotetta eläinkokein. Tästä syystä se sama L'Orealin meikkivoide, joka on myynnissä Sokoksen hyllyssä ja Kiinassa, on testattu eläinkokein. Käsittääkseni pakolliset eläinkokeet eivät koske Kiinassa tuotettua kosmetiikkaa, mutta tähän en ole sen tarkemmin perehtynyt.
Itse näen asian niin, että merkki ei ole eläinkokeeton, jos se vie tuotteitaan Kiinaan, olkoonkin testaava taho jokin muu kuin merkki itse. Monet merkit ovat jättäneet menemättä Kiinan jättimarkkinoille eettisistä syistä, mikä on hienoa. Monet merkithän eivät ota kantaa eläinkokeisiin ja se on ihan fine. Ei monia vaateyhtiöitäkään kiinnosta lapsityövoiman käyttö, eivätkä ne ota asiaan kantaa. Mutta kun on merkkejä, jotka sanovat yhtä ja tekevät toista, eli väittävät olevansa eläinkokeettomia ja vievät silti Kiinaan. Nämä merkit sanovat usein näin: "Tuotteitamme ja niiden ainesosia ei ole koskaan testattu eläinkokein, ellei lainsäädäntö niin vaadi." Eli kyllä, se kosmetiikkatuote on testattu eläimillä. Tämä jos joku on tekopyhää toimintaa. Oma näkemykseni on selkeä: yhtiölle raha on puolustamaansa arvomaailmaa tärkeämpi asia. Jos se on niin pirun vaikea sitoutua siihen eläinkokeettomuuteen, niin miksi näitä väitteitä ei voi ottaa nettisivuilta pois?
Konsernit
Yksi mielipiteitä jakava asia kosmetiikan eläinkokeiden suhteen on merkit, jotka ovat itse eläinkokeettomia, mutta joiden emoyhtiö ei ole. Itse ostan näitä merkkejä, sillä pidän tärkeimpänä nimen omaan ostamani kosmetiikkatuotteen testaamattomuutta. Yhtä hyvin ymärrän, jos joku ei osta näitä merkkejä, sillä loppupeleissä raha menee emoyhtiölle ja usein vielä siitäkin eteenpäin. Monet tuotteet ruuasta pesuaineisiin ja kosmetiikasta bensiiniin kuuluvat jonkin jättikonsernin alaisuuteen. Itsenäisiäkin yhtiötiä toki on, mutta vaatisi paljon aikaa ja vaivaa perehtyä tähän paremmin. Suomikaan ei ole enää täysin itsenäinen valtio, sillä olemme osa Euroopan unionia. Vaikka Urban Decay on eläinkokeeton merkki, ei sen emoyhtö L'oreal ole. L'Orealin taas omistaa öljyjätti Nestle, joka omistaa lukuisia muitakin yhtiöitä. Jos kissasi syö Purinan ruokaa, olet Nestleen kautta yhteydessä L'Orealiin ja Urban Decayhin.
Eläinkokeettomat listat
Mistä tietää, onko merkki eläinkokeeton? Tähän on olemassa monia listoja, joista tiukimpia ovat kotimainen Animalian kosmetiikkalista sekä kansainvälinen lista, joiden merkeillä on oikeus käyttää Leaping Bunny -merkkiä. Tietääkseni on olemassa vieläkin tiukempi lista, joille ei hyväksytä eläinkokein testaavan emoyhtiön eläinkokeetonta tytäryhtiötä. Mainitsemani listat ovat tiukkoja vaatimuksiltaan ja maksavat merkille jonkin verran, sillä merkin pitää todistaa eläinkokeettomuutensa. Sen vuoksi on ymmärrettävää, etteivät kaikki merkit lähde näille listoille. Petan listalle merkki pääsee vakuuttaessaan itse olevansa eläinkokeeton. Petalta löytyy myös lista joistain eläimillä testaavista yhtiöistä, eli Do Test on Animals.
Merkki voi vakuuttaa olevansa eläinkokeeton itse kuulumatta mihinkään listaan. Usein näiden merkkien kanssa joutuu tekemään vähän salapoliisin työtä. Itse koen niin, että jollei merkki voi kirjoittaa nettisivuilleen olevansa eläinkokeeton, ei eläinkokeettomuus ole tärkeä arvo merkille. Varmasti on poikkeuksiakin, mutta tuon pienen tekstin kirjoittaminen ei vaadi hirveästi rahaa tai vaivaa. Internetistä löytyy tietoa lähes kaikista merkeistä, mutta yhtiöön voi myös olla itse yhteydessä. Silloin kannattaa kysellä melko tarkaan, sillä vastaukset ovat usein ympäripyöreitä ja eläinkokeiden vastaisia, ja kohta "...unless required by law..." yritetään ohittaa nopeasti puolustelemalla tutkimustyötä eläinkokeiden lopettamiseksi. Välttämättä tuota ei vastauksesta edes löydy, ellei sitä ole kysytty. Itse en ole koskaan ollut yhteydessä merkkiin, sillä tiedon saa helposti googlailemallakin.
Monissa ulkomaalaisissa eläinkokeettomissa blogeissa on listoja eläinkokeettomista merkeistä. Nämä bloggaajat ovat olleet itse yhteydessä yhtiöön, jotta lukijan ei tarvitse olla. Listat eivät kuitenkaan ole virallisia, joten niissä saattaa olla joitain virheitä. Pari hyvää esimerkkiä ovat Cruelty Free Kitty -blogin lista ja tässä Phyrran lista.
Leaping Bunny
Käyttämäni kosmetiikka
Itselleni eläinkokeettomus ei ole vaikeaa meikeissä, ihon- ja hiustenhoidossa. Eläinkokeettomia mahtavia merkkejä on niin paljon. Meikkimerkeistä omia lemppareitani ovat mm. e.l.f, NYX, theBalm, Too Faced, Urban Decay, ripsimerkki Ardell sekä sivellinmerkit Ecotools ja Real Techniques. On myös paljon huippumerkkejä, joihin en itse ole vielä ehtinyt tutustumaan kunnolla tai ollenkaan, kuten Anastasia Beverly Hills, BareMinerals, kynsimerkki China Glaze, Lily Lolo, Lorac, Nars ja Tarte. Hiustenhoidon suosikkini ylitse muiden on Paul Mitchell. The Body Shopilta löytyy tuotteita moneen lähtöön ja merkki pyrkii muutenkin eettiseen toimintaan. Koska eläinkokeetonta on saatavila noin paljon naurettavan edullisesta selektiiviseen kosmetiikkaan, en yksinkertaisesti koe tarvetta ostaa Maybellineä tai MAC:ia. Tuntuu itseasiassa siltä, että pääsen ainakin edullisemmin näin, kun moni merkki on rajattu pois. Toisaalta joitain merkkejä, kuten theBalmia ja Too Facedia joutuu tilaamaan tai ostamaan ulkomailta. Mieluiten ostaisin meikkini Suomesta liikkeestä, ellei hintaero ole ihan älytön.
Sitten on niin sanottuja harmaan alueen merkkejä. Kutsun näiksi merkeiksi niitä, joista ei oikein ota selvää. Esimerkiksi TIGI sanoo, ettei testaa eläimillä eikä vie Kiinaan, mutta ei voi vakuuttaa kaikkien alihankkijoiden eläinkokeettomuutta. TIGI pitää kuitenkin eläinkokeettomuutta tärkeänä arvona, joten olen ostanut merkkiä sekä itselleni että koiralle. Luen myös monet kotimaiset merkit tähän kategoriaan. Esimerkiksi kotimainen Lumene ei testaa eläimillä eikä vie Kiinaan ainakaan toistaiseksi, mutta käsittääkseni asia ei ole merkille mikään tärkeä arvo. Herbinan taas omistaa Berner, joka ei ole eläinkokeeton, mutta itse Herbina käsittääkseni on. Herbinan kohdalla mun täytyy varmaan olla yhteydessä yhtiöön, sillä siitä löytyi huonosti tietoa. Kotimaisia harmaan alueen merkkejä käytän helpommin kuin ulkomaisia, sillä haluan tukea kotimaista. Jos kuitenkin saan selville kotimaisen merkin vievän Kiinaan, niin lopetan ostamisen siihen paikkaan. Kotimaisista merkeistä muuten Lifehair on sitoutunut Animalian kosmetiikkalistalle! :)
Kaikkea eläinkokein testattavaa voi olla vaikea välttää, varsinkin jos ei halua tilata ulkomailta. Olenkin kirjottanut blogissa tekstin karvanpoistosta. Suomen markkinoilla on saatavilla lähinnä Giletteä / Venusta ja BICiä ja eläinkokeettoman merkin teriä joutuisi tilaamaan ihan rapakon takaa. Myös kuukautissuojamerkki Always ja vaippamerkki Pampers kuuluvat Protector & Gamble konserniin ja löytyvät Petan Do Test on Animals -listalta. En tiedä, testatataanko näitä tuotteita eläimillä, vai onko kyse vain ei-elinkokeettomasta emoyhtiöstä. Ei kuitenkaan tulisi heti ajatelleksi, että eläinkokeet liittyvät myös tällaisiin hyödykkeisiin. Nämä hyödykkeet tosin jakavat myös mielipiteitä ekologisuuden vuoksi, mutta itse en siihen ota nyt sen enempää kantaa. Yksi mitä voi olla eläinkokeettomana vaikea saada, on tehokas lääkekosmetiikka. Minulla ei ole mitään ihosairauksia, joten en ole sen tarkemmin perehtynyt asiaan.
Ostan muuten myös kodin kemikaalit eläinkokeettomina. Suosikkimerkkini on ehdottomasti Method, jolta löytyy saippuoita, tiskiainetta, pyykinpesuainetta ja erilaisille pinnoille tarkoitettuja puhdistusaineita. Tiskikoneessa käytän Ecoverin tabletteja. Joskus kotiin on kuitenkin pakko ostaa ei-eläinkokeetonta, esimerkiksi viimeisenä ostoksena putkenavaajaa kesällä.
Minä ja muut blogit
Bloggaajan suhtautuminen eläinkokeisiin ei yleensä vaikuta päätökseeni lukea jotain blogia. Toki pidän eläinkokeettomista blogeista ja seuraan niitä erittäin mielelläni, mutta Suomessa näitä blogeja on vähän. Ulkomaisia eläinkokeettomia blogeja on paljon ja pitäisi itsekin tutustua niihin paremmin. Suurin osa suomalaisista ja lukemistani blogeista ovat sellaisia, joissa ei oteta sen enempää kantaa eläinkokeisiin. Ainut miten suhtautumiseni eläinkokeisiin muiden blogien kohdalla vaikuttaa on, että en lue arvosteluja ei-eläinkokeettomista tuotteista (ellei itselläni ole aikaisempaa kokemusta tuotteesta, silloin saatan mielenkiinnosta lukea). Usein blogeissa kuitenkin törmää paljon myös eläinkokeettomaan kosmetiikkaan, josta mulla on kokemusta tai josta olen kiinnostunut. Näitä postauksia luen ja näihin myös tykkään kommentoida. En vouhota muiden blogeissa eläinkokeettomudesta, ellei bloggaaja itse ole ottanut asiaan kantaa. Saatan tosin kommentoida esimerkiksi tuotearvosteluun näin: "Haluaisin kokeilla tätä tuotetta, sillä eläinkokeeton luottotuote ei ole vielä löytynyt."
Youtubessa saatan seurata joitain tyyppejä eläinkokeettomuuden perusteella, mutta harvemmin. Jenkeissä etenkin on sellainen meininki, että vloggaajan pitää omistaa kaikki maailman arvostetut meikkituotteet. Vaikkei vloggaaja olisikaan eläinkokeeton, hän varmasti tekee arvosteluja ja tutoriaaleja myös eläinkokeettomista merkeistä. Esimerkiksi Urban Decayn Naked paletit löytyvät kyllä kaikilta suosituimmilta Youtube-tytöiltä. Täytyy kyllä myöntää, että haaveilen itsekin sellaisesta jenkkityylisestä massiivisesta meikkikokoelmasta, ainakin huulipunien ja luomiväripalettien suhteen. Tosin haaveilen vain eläinkokeettomista merkeistä, mutta kyllä niissäkin kerättävää riittää!
Asenteet
Joskus törmään jopa vihamieliseen ajatteluun eläinkokeiden vastustamisesta. Itse en henkilökohtaisesti voi ymmärtää, millä perusteella joku toinen arvostelee toisen valintaa olla eläinkokeeton. Haukutaan viherpiipertäjiksi tai muuten vain lytätään koko asia vääränä tapana toimia. Ihmettelen vain, että mitä henkilö ajaa takaa? Kokeeko hän eläinkokeettomuudesta puhumisen jotenkin uhkaavaksi, koska hän hän käyttää eläimillä testattua kosmetiikkaa? Vai onko häntä haukuttu ensin ei-eläinkokeettomien tuotteiden käytöstä ja yritetty käännyttää väkisin? Itse en pidä oikeana tapana mennä arvostelemaan muita heidän käyttämiensä tuotteiden perusteella. Menisin varmaan itsekin puolustuskannalle, jos esimerkiksi joku alkaisi raivoamaan minulle matkustelun ympäristöhaitoista, sillä rakastan matkustelua ja haluan nähdä maailmaa. Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan asiallisesti ilman puolelta toiselle haukkumista ja huutelua. Olisi myös hyvä edes yrittää ymmärtää toisen ihmisen näkökantaa.
Yksi mihin välillä törmää on "Ihan tekopyhää käyttää eläinkokeetonta kosmetiikkaa jos kuitenkin syö lihaa" tai johonkin vastaavaan syytökseen. Itse en syö punaista tehotuotettua lihaa eettisistä syistä, mutta en myöskään ymmärrä tätä logiikkaa alkuunkaan. Ihminen on sekasyöjä ja tarvitsee ravintoa. Hienoa, jos joku pystyy olemaan vegaani, itse en siihen pystyisi. Toisin kuin ruoka, kosmetiikka ei ole elinehto, eikä kosmetiikan eläinkokeet välttämättömiä. Tällä samalla mustavalkoperiaattelahan ei saisi kierrättää maitotölkkiä, jos ajaa töihin autolla. Tai ei usko oikeasti Jumalaan, jos ei käy kirkossa joka sunnuntai. Ei saisi käydä kuntosalilla, ellei treenaa fitnesskisoihin ja niin edelleen. Pienikin muutos jonkin asian puolesta on parempi kuin ei mitään, oli se sitten eläinten, ympäristön tai oman itsensä hyvinvointi.
Postauksesta tuli pitkä kuin nälkävuosi, mutta sellaista asiaa mulla oli eläinkokeista tällä kertaa. Jos kosmetiikan eläinkokeet kiinnostaa, voi niistä lukea esimerkiksi Animalian tai Petan sivuilta. Muista äänestää gallupissa, se löytyy blogin oikeasta reunasta. Heräsikö mitään ajatuksia? :)

kuvat joissa ei lähdemerkintää ovat
Pinterestistä

Todella, todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Aihe on ehdottomasti yksi sellaisita, joihin mun pitäisi perehtyä paljon enemmän ennen kuin voin itse ottaa tähän sen enempää kantaa. Ja aion kyllä perehtyäkin, tämä sun postaus itsessään oli jo aikamoinen tietoisku asiasta, iso kiitos siis tästä :) Aihe on todella tärkeä, ja sun postauksia lukemalla oon itse asiassa alkanut enemmän miettiä näitä asioita.
VastaaPoistaItse kuulun tällä hetkellä kategoriaan "Mielestäni kosmetiikan eläinkokeet ovat väärin, mutta ne harvemmin vaikuttavat ostopäätökseeni." Mulla oli monta vuotta elämässä se tilanne, että ostin käytännössä halvinta mahdollista (pesuaineet, iso osa kosmetiikasta yms), koska rahaa ei yksinkertaisesti ollut ja tietyt jutut oli vaan pakko saada. Siinä kohtaa ei tullut kyllä valitettavasti kertaakaan mietittyä miten kyseiset tuotteet on testattu ennen kuin ne ovat päässeet markkinoille. Ajattelin ehkä vähän itsekkäästikin tasan ja ainoastaan sitä, että mulla ei vaan ole rahaa ostaa mitään muuta kuin sitä, mitä halvalla saa. Nyt kun tilanne on vähän toinen, ei mulla ole mitään tollastakaan veruketta enää olla kiinnittämättä näihin asioihin huomiota. En sano, että aion heti paikalla pyrkiä muuttamaan kaikki ostamani tuotteet eläinkokeettomiksi, mutta ehdottomasti aion tutustua tähän aiheeseen paremmin ja ottaa selville asioista enemmän! Sitä kautta varmasti syntyy myös niitä muutoksia omassakin toiminnassani.
Mun mielestä tollaset asenteet, mistä mainitsit tossa lopussa, on ihan naurettavia. Mä en ymmärrä miksi pitää arvostella negatiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn jonkun toisen ihmisen tapoja, tekoja tai tekemättä jättämisiä. On aivan eri asia kertoa eriävä mielipiteensä ja keskustella asiasta asiallisesti, mutta valitettavasti jotkut ihmiset tuppaavat ottamaan kaiken niin henkilökohtaisesti.
Kiva kuulla, että olet alkanut miettiä kosmetiikkaa myös eläinkokeiden kautta! Vaikka mun ei ole tarkoitus "käännyttää" blogillani ketään eläinkokeettomaksi, haluan muistuttaa eläinkokeiden olemassaolosta ja tuoda eläinkokeettomuuden vaihtoehdon esille. Ja haluan näyttää, että se eläinkokeettomuus ei ole vaikeaa ja ikävää :)
PoistaKuuluin nuorempana itse tuohon ihan samaan katekoriaan, kunnes muutama vuosi sitten aloin tutkia eläinten oloja niin kosmetiikan kuin muiden asioiden suhteen. Sitä ennen ostin itsekin meikit ja pesuaineet mahdollisimman halvalla marketista. En tietenkään olisi halunnut ostaa eläimillä testattua, mutta en vain koskaan ollut ajatellut asiaa. Monethan eivät ihan oikeasti tiedä sitä, että kosmetiikan eläinkokeita tehdään yhä. Eläinkokeet eivät myöskään näy kovinkaan vahvasti esimerkiksi katukuvassa tai mediassa, josta se kiinnittyisi ihmisten huomioon.
En kyllä ymmärrä noita asenteita, kuten en tuomitsevaa ja ilkeää asennetta ylipäätään. Väkisin tulee mieleen syyttäjän oma epävarmuus. Tiedän kyllä sen, että jotkut tuputtavat eettisiä valintojaan muille liikaa, jolloin puolustuskannalle meneminen on helppoa. Se syyttely pitäisi jättää puolin ja toisin.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan asiaan paremmin ja vaikka tutustumaan kiinnostaviin eläinkokeettomiin merkkeihin. Muutos ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, eikä sen tarvitse olla totaalinen. Omasta mielestäni on kuitenkin hyvä tiedostaa nämä asiat ja yrittää tehdä edes jotain niiden ratkaisemiseksi. Nämä asiat ovat monimutkaisia ja munkin pitäisi perhetyä asioihin vielä paremmin esimerkiksi Kiinan lainsäädännön suhteen.
Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe!
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että voisihan tämä vaikuttaa enemmänkin mun ostotottumuksiini. Ylipäätään kaikenlaisen julmuusvapaan ostaminen on ihanteellista, oli se julmuus sitten ihmisiin, eläimiin tai ylipäätään maapalloon kohdistuvaa. Mutta se nyt vaan on nykymaailmassa joskus jopa mahdotonta tietää, kuka tekee mitä, ja pitävätkö kaikki kiiltävät lupaukset edes paikkaansa. Money talks and bullshit walks, ei voi luottaa isoihin konserneihin, joiden ainoa päämäärä on tehdä rahaa.
Yritän tosissani boikotoida Nestleä, ja sitä kautta joudun pohtimaan valintojani monessa paikassa. Erityisesti vaikutus on suuri kosmetiikkaostoksilla. L'oreal on poissa pelistä, ja öh, lorkku omistaa KAIKEN. The Body Shop sattuu eniten, koska rakastan TBS:a. Mutta jos emoyhtiö on itse saatana, ei auta. Urban Decayhinkin suhtaudun niheästi just siksi. Ja kyllä, sitten on harmaita alueita ja mustia hetkiä, kun hankinkin jotain, mikä on Nestlen. Se harmittaa ihan vietävästi. Alkaa ahdistaa, kun katselee tuota taulukkoa. Ei hemmetti tää maailma on perseestä. :D (Sori isken weltschmerzit tänne..)
Kivointa olisi, jos tästäkin voitaisiin puhua rakentavassa hengessä. Ihmisyyteen vaan kuuluu se ihan armoton syyllistäminen. Me tykätään, kun voidaan kokea paremmuutta syyllistämällä toista tämän valinnoista. Ihan sikaraskasta sellanen. MUTTA tärkeistä aiheista pitää voida puhua, eikä vaan kivailla niitä hiljaiseksi. Mä haaveilen maailmasta, jossa ei käytetä lapsityövoimaa, myydä ihmisiä ja testata eläimiä. Ja kai se käy toteen valinta kerrallaan. Ei kannata levittää koko maailmaa näkkileivälle, siihen tukehtuu.
Näinhän se on, että nykyään raha ratkaisee, viis ympäristöstä tai ihmisten ja eläinten hyvinvoinnista. Mitä hyötyä siitä rahasta siinä kohtaa on, kun maapallo on muuttunut elinkelvottomaksi? :(
PoistaOon kuullut Nestleestä jonkin verran pahaa, mutta täytyy perehtyä asiaan paremmin. Itse näen ikävänä tämän kehityksen, että kaikki brändit ovat kytköksissä toisiinsa. Eniten siitä kehityksestä hyötyy vain konsernien johtajat, joilla ei tosiaan ole varallisuudesta puutetta. Silti sitä rahaa pitää tehdä lisää ympäristön, eläinten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. Huoh... Olen kyllä samaa mieltä maapallon tilasta!
Itse en tosiaan ole toistaiseksi vältellyt yhtiötä emoyhtiön perusteella. Vaikka TBS onkin "pahassa omistuksessa", pidän yhtiöstä heidän oman toiminnan johdosta todella paljon. Heille on oikeasti tärkeitä samanlaiset asiat kuin itselleni, esimerkkinä juuri eläinten oikeudet, ihmisoikeudet ja ympäristöasiat :)
Totta, tärkeistä asioista pitää puhua ja esimerkiksi ympäristöasioille pitää myös tehdä jotain, ennen kuin on oikeasti liian myöhäistä. Mutta kukaan ei tule muuttamaan mielipidettään haukkumisella, joten miksi edes yrittää? Samanlaisesta maailmasta mäkin haaveilen :)
Kannattaa olla itse yritykseen yhteydessä sillä netissä on vanhaa tietoa eikä PETA n listaan voi luottaa. Loreal sanoi kun lähetin s-postia että valmiita tuotteita tai niiden raaka-aineita ei testata missään vaiheessa eläinkokein ja Berner väitti samaa. Mitä hammastahnaa muuten käytät?
VastaaPoistaPetaan listaan ei kyllä täyttä luottoa heru, mutta myös yritykset helposti kiertävät totuutta. Esimerkiksi Loreal ei testaa tuotteitaan eläimillä missään vaiheessa, mutta tuotteita myydään edelleen Kiinassa, jossa eläinkokeet valmiille tuotteille suoritetaan valtion toimesta. Ensimmäkseen luotan täysin eläinkokeettomiin bloggaajiin. He tekevät aktiivisesti töitä selvittääkseen merkkien eläinkoepolitiikkaa ja päivittävät tietojaan. Omia suosikkejani ovat Cruelty Free Kitty http://www.crueltyfreekitty.com/, Logical Harmony http://www.logicalharmony.net/ ja Phyrra http://phyrra.net/
PoistaTällä hetkellä käytän LivBoxista viime kuukausien aikana tulleita hammastahnoja, jotka eivät ole eläinkokeettomia. Kunhan saan nämä käytettyä pois, ajattelin kokeilla Jasonin hammastahnaa, jota saa tilattua ainakin iHerbistä http://eu.iherb.com/Jason-Natural#p=1. Olen aiemmin käyttänyt Kingfisherin hammastahnaa, jota saa mm. Punnitse ja Säästä kaupoista :)
Berner ei testaa eläimillä https://www.berner.fi/vastuullisuus/kysymyksia-ja-vastauksia/
VastaaPoista