28. syyskuuta 2015

Viikon ostokset

Olin eilen todella väsynyt, enkä millään jaksanut tehdä Viikon ostokset -postausta, joka mulla on yleensä sunnuntaisin tapana tehdä. Siksipä viime viikon ostokset tulevat päivän myöhässä. Ostokset ovat melko tylsät, mutta niin kosmetiikkaostokset usein ovatkin. Mieheni kävi kaverinsa kanssa Ideaparkin kalastustarviksekaupassa ja itse kävin samalla nopeilla kosmetiikkaostoksilla. Kävin The Body Shopissa äitini puolesta, hänen kotikaupungissa kun ei kyseistä liikettä ole. Samalla tarttui itsellekin pari juttua. Lisäksi kävin minimanissa ostamassa pari superedullista tuotetta.






Viikon ainoa meikkiostos on The Body Shopin Matte Kajal valkoisena. Tuotteen ostaminen alkoi kaduttaa heti tämän ostettua. Mun on pitänyt ostaa jo jonkin aikaa NYX:in valkoinen Jumbo Eye Pencil pohjustamaan vaaleita luomivärejä. Tämä TBS:n kynä tulee samaan käyttöön, mutta koska tässä on tuotetta melko vähän, oli tämä mielestäni melko kallis ostos. Ihan hyvälaatuiselta tämä kuitenkin vaikuttaa ja tulee käyttöön, joten sellaisesta "haluan, mutten tarvitse" tyyppisestä heräteostoksesta ei ole kysymys.

The Body Shopista tuli myös ostettua arganöljysuihkugeeli. Mun on tehnyt mieli jotain syksyyn sopivaa, vähän tummemman tuoksuista suihkugeeliä ja päätin kokeilla tätä. Aiemmin mulla on ollut Athensin arganöljysuihkugeeli, joka oli mielestäni vähän kaksipiippuinen tuote. Se haisi todella pahalle ja mummomaiselle, mutta kosteutti ihoa tehokkaasti suihkun aikana. Tämä TBS:n suihkugeeli tuoksuu paremmalta, mutta kosteutustehosta en osaa sanoa vielä mitään

The Body Shopilla oli käsirasvatarjous ja rasvat maksoivat 10 euroa. Olisin halunnut manteli-käsirasvan, mutta valitettavasti se oli loppu liikkeestä :( Ilmeisesti sen valmistuksessa on ollut ihan kansainvälisiä ongelmia...

Lämpenen hitaasti uusille muotivillityksille ja misellivesiä en ole kokeillut vielä ollenkaan. Päätin antaa mahdollisuuden Herbinan Energy Boost misellivedelle kotimaisuuden ja halvan hinnan vuoksi. Pelkästään tällä en meikkiä putsaisi, mutta meikinpoiston viimeistelyssä tämä on ollut tähän mennessä kätevä tuote.

Herbinan kaura-suklaa suihkugeeli on vähän piilossa toisen suihkugeelin takana. Itseltäni löytyy smanan sarjan vartalokuorinta ja rakastan sen tuoksua. Halusin syksyisen tuoksuisen suihkugeelin myös salikassiin, jonne tämä pääsee.

Lisäksi tein yhden vähän isomman tilauksen rapakon taakse, meinaan theBalmin verkkokauppaan. Olin himoinnut jo melkein kolme kuukautta yhtä tiettyä tuotetta, mitä ei ole ollut Euroopassa saatavilla. Olin laittanut viestiäkin yhteen pohjoismaiseen verkkokauppaan tuotteesta, mutta koska sitä ei näkynyt, päätin tilata sen sitten Yhdysvalloista. En tietenkään viitsinyt alkaa tilaamaan kaupasta vain yhtä tuotetta suuren postikulun ja tullissa tuotteiden hinnan päälle tulevan arvolisäveron vuoksi, joten oma theBalm-kokoelmani kasvaa kohta mukavasti. Ja mä oikeasti tarvitsin sitä tuotetta, se on maailman kätevin niin viikonloppureissuille sukulaisten luo kuin etelänmatkoillekin. Näette tuotteen ja muut theBalmin ostokset toivon mukaan jo tämän viikon ostoksissa... ;)

4 kommenttia:

  1. Äääää mikä se theBalmin tuote on!!! :D Ostin viime vuonna äidille lahjaksi tuon Argan-sarjan vartalovoin ja se kyllä tuoksui aivan ihanalta ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina näet toivottavasti! ;)
      Yllätyin tuon suihkugeelin tuoksusta, sillä Athensin vastaava ei ollut ollenkaan miellyttävän tuoksuinen

      Poista
  2. Mä ostin tossa pari viikkoa sitten myös tuon Herbinan miselliveden ja oon itse tykännyt tosta :) Sen tuoksusta tulee ihan mieleen joku mehu mitä tuli lapsena juotua :D Oiii nyt en malttaisi millään odottaa, että selviää mitä sieltä sun theBalmin paketista oikein paljastuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tykännyt tuosta tosi paljon! En välttämättä edes viitsi kokeilla mitään kalliimpia misellivettä, kun tuo on ihan hyvä. Madara tosin houkuttelisi vähän, mutta katsotaan tuon loputtua :)
      Toivottavasti se selviää jo tämän viikon sunnuntaina! ;)

      Poista

Kiitos!