6. syyskuuta 2015

Viikon ostokset

Viime viikko oli ensimmäinen tämän blogin lyhyessä historiassa, kun ei tullut Viikon ostokset -postausta. Todennäköisesti noita viikkoja alkaa tulla jatkossa vähän säännöllisemmin, ehkäpä kerran pari kuukaudessa. Tällä viikolla uutta kosmetiikkaa taas kuitenkin on esitellä.

NYX Nordics tilaus



Taas pisteet ja ylistykset NYX Nordics verkkokauppalle. Kun paketti lähtee tulemaan, tulee sähköpostiin kolme vai peräti neljä eri ilmotusta toimituksesta. Ruotsin postissa tehdään asiat kunnolla. Ensimmäisestä ilmoituksesta menee kaksi päivää, ja paketti tipahtaa postiluukusta. Postikulut ovat ilmaiset jo 30 euron tilauksessa, joten täältä tilaa mielummin usein ja vähän kerralla kuin harvoin ja paljon.

NYX Dark Circle Concealer on nimensä mukaan tarkoitettu tummille silmänalusille, mutta voi tätä muuallekin käyttää. Otin omani vaaleimmassa Fair sävyssä, mutta seuraavaksi vaalein Light olisi saattanut olla parempi.

NYX Powder Blush -poskipunat olivat -30 % tarjouksessa ja multa on puuttunut puuterimainen syyspuna. Otin sävyn Dusty Rose.

Olen kuullut ja lukenut paljon hyvää NYX Soft Matte Lip Creameistä ja tilasin itselleni Abu Dhabi -sävyn.

Sitten vähän erikoisempi tuote. NYX Vamped Up Top Lip Coat on musta huulipunakynä, jolla voi oman huulipunan sävyä muuttaa tummemmaksi. Olen lukenut netistä tästä eriäviä mielipiteitä ja erilaisia taktiikoita käyttää tätä. Tuote vaikuttaa hauskalta ja päätin antaa tälle mahdollisuuden.

Ostokset kaupungilta



Mun on jo pitkään pitänyt kokeilla Lumenen Longwear Blur meikkivoidetta. Kyseinen meikkivoide oli nyt muutaman viikon Cittarissa K-Plussatarjouksessa ja viimein tällä viikolla kävin sen ostamassa. Otin sävyn 2, joka sopii itselleni täydellisesti. Mun iho on oikeastaan ympäri vuoden samanlainen kuin nyt, sillä käyn solariumissa ylläpitääkseni pientä päivetystä. Tekisi mieli käydä enemmänkin, mutta koska olen tietoinen solariumin terveyshaitoista, yritän käydä kohtuudella :D En ole vuosiin ollut kaikkein kalpeimmillani, mutta etelänmatkojen yhteydessä saan vähän enemmän väriä.

Miksi maksaa kynsilakanpoistoaineesta yli viittä euroa, kun siitä voi maksaa kaksi euroa? Mulla ei ole vähään aikaan ollut Miramen kynsilakanpoistoainetta käytössä, mutta nuorempana pidin tästä.

Pepsodentin hammasharja. Ei nyt varsinaisesti kosmetiikkatuote, vaikka sen kosmetiikkaosastolta saakin. Vaihdan hammasharjaa aina vuodenajan vaihteessa, jotta käyttöikä pysyy kolmessa kuukaudessa eikä mene  kuukaudet sekaisin. Pitäisi tosin etsiä hammasharja joltain eläinkokeettomalta merkiltä.

6 kommenttia:

  1. NYXin mustasta huulikynästä olisi kiva lukea arvostelu :)

    VastaaPoista
  2. Toi Miramen kynsilakanpoistoaine on sellainen, mitä itse yleensä tykkään käyttää :) Oon joskus testannut jotain toista selkeästi kalliimpaa kynsilakanpoistoainetta, mutta toi Miramen oli aivan yhtä tehokas, joten tosiaan, miksi maksaa enemmän kuin halvemmalla saa yhtä hyvää? :D Noi NYXin tuotteet vaikuttaa kaikki todella mielenkiintoisilta, erityisesti toi Vamped Up Top Lip Coat, josta olisi ihan huippua saada myöhemmin kuulla sulta lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miramen kynsilakanpoisoaine on oikeasti todella tehokasta. Ainut mieleen tuleva syy käyttää jotain kallimpaa olisi se, jos tuo on liian vahvaa ja haluaisi hellävaraisempaa. Mutta eikös nuo kynsilakanpoistoaineet nyt yleensä ole ihan samanlaista myrkkyä? :D
      Tuosta tulee kyllä juttua jossain kohtaa :)

      Poista
  3. Ah, tuo musta huulikynä! Vaadin kuvia käytöstä!!:D:D

    Tuo Lumenen meikkivoide on ihana, mutta joudun käyttämään nenässäni aina jotain toista meikkivoidetta, koska se uppoaa ihohuokosiin, vaikka käyttäisin primeria. Ihan tyhmää, koska muutenhan iho näyttää hyvältä tuon meikkivoiteen kanssa!:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan juttua kynästä jostain kohtaa! :)

      Harmi kuulla, että meikkivoide tekee sulla tuota. Mun ensivaikutelma meikkivoiteesta on kyllä todella hyvä. Mutta tosiaaan, joskus meikin kanssa joutuu kikkailemaan...

      Poista

Kiitos!