13. syyskuuta 2015

Viikon ostokset

Tällä viikolla uusia kosmetiikkaostoksia ei ole kuin 3 kappaletta, mutta nämä ovat laadukkaita ja tarpeellisia hankintoja. Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi käydä Sokoksella Urban Decay ostoksilla.



Meikinkiinnityssuihke oli ehdoton ostos. Olisin halunnut lähteä liikkeelle All Nighter Setting Sraylla, mutta se oli loppu varastosta. Vaihtoehto numero kakkosta, De-Slickiä, sen sijaan oli saatavilla. Ihoni suurin ongelma on etenkin kesällä ja syksyllä kiiltely. Vaikka olen löytänyt hyvän mattapäivävoiteen, lisäapu on edelleen tarpeen. Varsinkin kun hiljalleen alkaa olla tarvetta paremmin kosteuttavalle voiteelle. De-Slick suihke lupaa auttaa ihoa pysymään mattapintaisena sen lisäksi, että meikki kestää pitkään.

Mulla on ollut jo hetki tarvetta neutraalille arkiluomiväripaletille, vaikka theBalmin Meet Matt(e) ihan hyvä arkikäyttöön onkin. Naked Basics paletti on ensimmäinen palettiostokseni UD:lta. Seuraavaksi himoitsen ehkä Naked 2 palettia. Toisaalta hankintalistalla on myös yksi matkapaletti theBalmilta ja ainakin yksi juhlapaletti Too Facedilta. Katsoo nyt, missä järjestyksessä näitä paletteja tulee hankittua.

Musta silmänrajauskynä multa on puuttunut myös pitkään. Nuorempaan tein aina juhlameikkiin vesirajauksen mustalla kajaalilla. Nykyisin olen tehnyt vesirajauksen helmiäisvaalealla sekä arkeen että juhlaan. Kiva saada vaihtelua, ja voihan tätä käyttää muutenkin silmänrajaukseen kuin pelkkään vesirajaukseen.



Ps. Meet Matt(e) paletin juhlameikit tulevat ensi viikonloppuna. Kaksi lookkia olen tehnyt ja aikaisemmin ja yksi uupuu. Olen ollut tämän viikonlopun syysflunssan kourissa kotona ja meikkaaminen on ollut ylitsepääsemättömän raskasta. Eikä tässä muutenkaan olisi ollut järkeä laittaa täyttä juhlameikkiä. Ensiviikon perjantaina on mieheni synttärit, joten on syytäkin laittaa itseni vähän hienommaksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!