Tein aikaisemmin postausken meikkimieltymyksistäni nuorempana. Oon helposti kaavistunut tietynlaiseen kaavaan meikkaamisessa ja niin myös viimeisen vuoden aikana. Suhteeni meikkiin on ollut viimeiaikoina sellainen "normaali". Meikkaaminen on ollut kivaa, mutta ei mikään varsinainen intohimo. Meikki on tehnyt olostani itsevarmemman, mutta toisaalta oon voinut poistua kotoa ilmankin meikkiä. En ole omistanut meikkiä kovinkaan paljoa, vaan lähinnä päivittäin käytettäviä tuotteita. Meikki on aina noudatellut samaa kaavaa, tosin arkimeikissä ja juhlameikissä on ollut eroja.
Tein itselleni suosikkimeikkini viimeisen vuoden ajalta niillä tuotteilla, joita olen käyttänyt. Tässä kuvassa on muuten hiuksetkin niin kuin mulla yleensä on. Oon aika laiska tekemään mitään kampauksia enkä mielellään suorista hiuksia, vaikka ehkä pitäisi. Yleensä harjaan hiukset, suihkin vähän tyvikohottajaa, föönaan ne ja thats it. Toki mulla on menossa hiusten kasvatusprojekti ja hiustenlaittotaidotkin on vähän ruosteessa. Lupaan itselleni opetella laittamaan hiuksia kivemmin, edes suoristamaan ne jos ei muuta!
Lähes kaikki käyttämäni tuotteet ovat ihan Suomen kaupoista saatavia. Muutamia poikkeuksia löytyy. Mulla on käytössä jonkun verran Lumenea, koska se on kotimaista, eläinkokeetonta ja helposti saatavaa, vaikken edes pidä kaikista Lumenen tuotteista. Joissain asioissa olen ostanut ei-eläinkokeetonta, koska kaupoista ei ole ollut parempaa saatavana eläinkokeettomana ainakaan kohtuulliseen hintaan (esim. ripsiväri). Enää en osta eläimillä testattua kosmetiikkaa, vaan tilaan netistä eläinkokeettoman vaihtoehdon.
Meikkivoiteena oon käyttänyt Lumenen CC-voidetta tai Maybellinen Dream Matte Mousseariippuen siitä, kuinka peittävän meikin oon halunnut. Meikkivoiteen levitykseen olen käyttänyt Real Techniquesin Expert Face Brushia, josta pidän todella paljon.
Peiteaineena oon käyttänyt Lumenen peiteainetta tummille silmänalusille, joka ei toimi itselläni. Mielestäni on ihan sama, laittaako tuotetta ollenkaan vai ei. Itselläni on aika tummat silmänaluset, eikä tämä tosiaan peitä niitä.
Lumenen silmänalusvoide on myös mielestäni todella huonoa, en edes tajua miksi olen tätä käyttänyt. Paremmin mulla luomiväri pysyy ilman tätä kuin tämän kanssa. Toiseksi tämä kuivattaa luomiani todella paljon.
Aurinkopuuterina mulla on ollut varmaan 3 vuotta vanha Oriflamen aurinkopuuteri, jonka pakkauskin on jo ihan palasina. Tämä on mattaa ja muutenkin hyvän väristä varjostukseen ja pysyvyys on hyvä, mutta pigmentti ei ole paras mahdollinen. Toisaalta tällä ei saa millään aikaan suttuisen näköisiä aurinkopuuteriövereitä.
Poskipuna on Lumenen poskipuna sävyssä Kuulaus. Väri on todella kiva, mutta pysyvyys huono. Lisäksi pakkaus on rikki, kuten näkyy... Sekä puuterin että aurinkopuuterin olen levittänyt vaan samalla Real Techniquesin Blush Brushilla.
Highlighterina mulla on theBalmin Mary-Lou Manizer ja tämä on ehdottomasti yksi suosikkimeikkini. Siveltimenä tälle oon käyttänyt Real Techniquesin Setting Brushia.
Kulmakarvat oon vain värittänyt Lumenen kulmakynällä.
Mary-Louta olen myös käyttänyt luomivärinä. Siveltimenä Real Techniquesin sivellin, joka tuli Starter Kitissä. Joskus viikonloppuisin oon saattanut käyttää We Care Iconin Smokey Brown luomiväripalettia. En tajunnut kuvata sitä tähän, koska se on ollut melko harvoin käytössä. Mutta oon tosiaan ollut tosi huono luomivärin käytössä viime aikoina. Nyt on korkea aika opetella tuo jalo taito uudestaan :D
Rajauksiin mulla on ollut käytössä ainoastaan musta nestemäinen eyeliner Lumenelta. Tosin en yleensä arkisin ole rajausta tehnyt. Vesirajauksiin oon viimeksi hankkinut Makeup Storen helmiäisvaaleanpunaisen kynän.
Ripsivärinä oon käyttänyt Max Factorin False Lash Effectiä, joka on ainoa hyvä kaupasta saatava kokeilemani ripsiväri. Ripsistä tulee isot ja erotellut ja tämä ei varise. Koska Max Factor ei ole eläinkokeeton, en kuitenkaan aio ostaa tätä enää. Ripsientaivutin on varmaan joko Cailapin tai Iberon, pitäisi varmaan jo vaihtaa uuteen.
Arkisin paljon käyttämäni huulipuna kuvassa oikealla on ostettu Italiasta lentokentältä. En yhtään tiedä mikä tuo koko merkki edes on. Tosi kivan värinen matta arkipuna.
Kylläpäs oon kaavoihin kangistunut meikkiasioissa ja aika vähillä meikeillä oon pärjännyt. Toki monet pärjää vähemmälläkin ja kaikki ei meikkaa ollenkaan. Haluan kuitenkin kokeilla uusia juttuja meikeissä ja löytää oikeasti hyviä tuotteita, enkä vaan käyttää sellaisia joita saa helposti. Siksi perustin tän bloginkin. Oon innostunut meikkaamisesta uudella tavalla. Luen mielelläni muiden kokemuksia tuotteista ja haluan myös jakaa omat kokemukseni.
Kohti uusia meikkiseikkailuja siis :)
Kohti uusia meikkiseikkailuja siis :)
Tosi mielenkiintoinen postaus! Oli tosi kiva päästä lukemaan sun meikeistä :) Punainen huulipuna sopii sulle ihan älyttömän hyvin, ja tykkään itekin tositosi paljon noista NYXin huulipunista :) Lumenen peiteaine tummille silmänalusille ei toimi kyllä mullakaan sitten yhtään.. En tosin edes muista koska oon viimeksi sitä käyttänyt, kun tykkään niin paljon mun Make Up Storen peitevoiteista :D
VastaaPoistaKiitos paljon! Monet näistä meikeistä on sellasia, että haluan vaan äkkiä eroon näistä :D
PoistaOi, meikkaaminen on kivaa! Ja parasta siinä on se, että meikin saa pestyä pois. Olen kyllä itsekin tosi tylsä, vaikka noita värejä tuossa alkaa ollakin. Arkisin sitä vaan maalaa samat hommat rutiinilla.
VastaaPoistaJa sulle sopii punainen huulipuna, kirkastaa sun silmien väriä. :)
Kiitos paljon kommentista! Itsekin pidän tuosta punaisesta. Alkuun se vaati vähän totuttelua ja nyt se tuntuu ainoalta omalta väriltä :)
Poista