Nyt on ollut blogin puolella vähän hiljaisempaa. Mulla on jonkin verran kiireitä opiskelun suhteen, muttei todellakaan enempää kuin syyskuussa. Pari viime viikonloppua oon ollut poissa kotoa, joten en ole ehtinyt kunnolla rauhoittua. Sen ajan, minkä kotosalla olen ehtinyt viettää, olen rehellisesti sanottuna viettänyt makaamalla sohvalla pleikkaria pelaten. Kyllä niitä muitakin tekosyitä löytyisi laiskalle bloggaustahdille, mutta mennään asiaan. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja tässä tulee syyskuun roskat.
Mavalan kynsilakanpoistoaine
Mieheni oli osannut ostaa tämän, kun kauppalistalla luki kynsilakanpoistoaine. Olin vähän yllättynyt, ettei hän jättänyt tuotteen ostamista mulle seuraavaan kauppareissuun :D
Tämä on ihan perustavaraa, mutta en osta uudelleen. Miramen
kynsilakanpoistoaine on paljon edullisempi ja ihan yhtä hyvä, ellei jopa
parempi.
Lifehairin Oliivi -hoitoaine
Olen hankkinut tämän käsitellyille hiuksille tarkoitetun hoitoaineen varmaan puolitoista vuotta sitten, mutta se oli pitkään kaapin perällä käyttämättä. Pidän tästä hoitoaineesta etenkin, kun ottaa edullisen hinnan huomioon (maksoi muistaakseni alle vitosen). Hoitoaine antaa hiuksiin kiiltoa ja pehmeyttä ja tekee hiuksista helpommin käsiteltävät pesun jälkeen. Lifehair on ainoa Leaping Bunny -merkkiä kantava kotimainen merkki, joten siitä tulee isot pisteet! Mulla oli myös käytössä saman sarjan shampoo, mutta siitä en pitänyt. Shampoo ei vaahdonnut sitten millään ja se kului todella nopeasti. Tykkään käyttää samalta sarjalta shampoota ja hoitoainetta, mutta tämän sarjan shampoota en kyllä enää osta! Hoitoaineen voisin tosin ostaakin.
Scwarzkopfin shampoo ja hoitoaine
Ai että mä vihaan Schwarzkopfin nimeä. Joka kerta joutuu tarkistamaan, että meneehän tämä oikein. Onneksi en osta merkkiä enää itse, joten harvemmin sitä nimeä joutuu blogiin kirjoittelemaan. Vaikka tuleehan merkkiä LivBoxista aika paljon, kuten nämäkin näytepuollot :D
Pesukokemus ei näiden kanssa ollut miellyttävä johtuen lähinnä shampoon kamalasta hajusta. Lopputulos sen sijaan oli ihan kiva. Tarkempia ajatuksiani näistä voi lukea postauksesta, jossa arvostelen kaikki kesän LivBoxeista tulleet tuotteet.
Kloranen kuivashampoo
Tästäkin tarkempaa arviointia jo äsken mainitsemassani postauksessa. Pidin kuivashampoosta, sillä se teki mitä lupasi. Tukasta tuli fressimpi ja pesuväliä pystyi lyhentämään. Miinuksena tässä on hinta, sillä puolet halvemmalla saa yhtä hyvää kuivashampoota. Klorane on tosin eläinkokeeton, ja eläinkokeettomasta olen valmis maksamaan enemmän. Todennäköisesti ostan tätä uudelleen jossain kohtaa, mutta seuraavaksi haluan kokeilla Herbinan kuivashampoota.
Freeman Pink Grapefruit Facial Exfoliating Scrub
Freemanin kuorinta on ollut mulla ikuisuuden ja onneksi se loppui vihdoin. Tuote on jotenkin tylsä, eikä aiheuta mussa minkäänlaisia fiiliksiä. Kuorintateho ei ollut kovinkaan hyvä ja en erityisemmin pidä greipin tai verigreipin tuksusta (Enkä mausta, en meinaan pysty juomaan ollenkaan tavallista lonkeroa!) En osta uudelleen tätä, mutta saatan kokeilla Freemanilta jotain muuta. Merkiltä on tullut uusia mielenkiintoisia tuotteita, jotka ovat saaneet kehuja myös blogeissa.
Cattier Paris Mint Clay Mask
Cattierin naamion mieheni toi mulle tuliaisiksi edelliskesänä Tallinnasta, jossa hän oli isomman kaveriporukan kanssa. Ei hän tätä itse tosin osannut valkata, vaan naispuolinen luonnonkosmetiikasta pitävä tuttava oli suositellut Cattieria :D Ihan perushyvä savimaski, joka puhdistaa ihoa, muttei kuitenkaan mihinkään ihmeisiin pysty. Pidän tämän minttuisesta tuoksusta. Voisin ostaa tätä joskus uudelleen, mutta nyt haluan kokeilla muita savinaamioita.
Gilette miesten partahöylä
Asiaa karvanpoistosta löytyy tarkemmin täältä. Lyhyesti: Gilette on mulla boikotissa, koska merkki ei ole eläinkokeeton ja koska mielestäni nämä terät ovat todella ylihinnoiteltuja. En ole käyttänyt tätä aikoihin enkä vaihtanut terää moneen kuukauteen. Silti en ole raaskinut heittää höylää poiskaan, koska mun mielestä se on niin pirun kallis :D Nyt höylän on aika lentää roskiin.
Maybelline Dream Matte Mousse
Dream Matte Mousse on yksi ainoista ei-eläinkokeettomista tuotteista, jonka haluaisin ostaa uudelleen. Käytin tätä jo joskus teininä ja olen käyttänyt edelleen viikonloppu- ja juhlakäytössä. Arkena tämä on liian tuhtia ja kuivattaa ihoa liian tiuhassa käytössä. Juhlakäyttöön meikkivoidevaahto sopii, sillä se tekee ihostani ihan täydellisen. Kaikki epätasaisuudet peittyvät ja iho näyttää tasaiselta ja mattaiselta. En osta uudelleen, vaikka mieli vähän tekisikin, vaan yritän etsiä yhtä hyvän meikkivoiteen juhlakäyttöön joltain eläinkokeettomalta merkiltä. Seuraavaksi kokeilen theBalmin meikkivoidetta (jahka saan sen paketin kotiin, argggh, hemmetin tulli kun niillä kestää...)
Max Factor Clump Defy False Lash Effect Mascara
False Lash Effect on varmaan viimeisin ostamani ei-eläinkokeeton meikkituote. Oon käyttänyt näitä jo vuosia putkeen. Erityisesti pidän tästä Clump Defy versiosta, sillä niitä paakkuja ei tosiaan tule. False Lash Effectit eivät myöskään varise itselläni, mikä on todella tärkeä ominaisuus ripsivärissä. Uusi luottoripsari on hakusessa, mutta sen löytymisestä en koe yhtä suurta painetta kuin meikkivoiteen.
Gosh Waterproof Volume Mascara
En edes tiedä, että kauanko tämä on mulla ollut. Liian kauan kuitenkin ripsiväriksi ja ihme on, ettei tästä ole mitään silmätulehduksia tullut. Vaikka ripsiväri on vedenkestävä, se varisee silmien alapuolelle. En voi sietää varisevia ripsivärejä, joten en osta uudelleen.
Kyllä sitä kaikkea yritetään myydä BB-nimellä ja jotkut, kuten minä, näköjään niitä tuotteita ostavat. Ei vaan, en edes pidä BB-voiteista erityisemmin... Oriflamen huulten BB-puikon olen ostanut reilusti yli vuosi sitten ja olen pitänyt siitä kovasti. Se on toiminut huulituotteena lähes meikittöminä päivinä tai hyvin luonnollisessa lookissa. Tämä antaa huulille kivan, kevyesti persikkaisen sävyn ja vähän kiiltoa. Pysyvyys ja kosteutus eivät puikossa ole mitään huippuluokkaa, mutta hintaansa nähden oikein kelpo tuote. En osta Oriflamea enää, joten en osta tätäkään uudelleen. Voisin tosin kuvitella ostavani vastaavanlaisen huulipuikon joltain eläinkokeettomalta merkiltä. Sävyttäviä huulivoiteita mulla kyllä on, muttei tällaista, jossa on kevyttä kimallusta.
Oliko tuttuja tuotteita? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos!