31. lokakuuta 2015

Lokakuun Topit

Lokakuu vetelee viimeisiään ja se olisi kuukauden toppien ja floppien aika. Kuukausi on mennyt ihan älyttömän nopeasti taas ja lokakuussa bloggaus on jäänyt vähän taka-alalle. Olen kuitenkin yrittänyt päivitellä blogia lievästä kiinnostuksen puutteesta huolimatta. Onneksi uuden hyvät kosmetiikkahankinnat innostavat ja meikkailu on ollut kivaa tässäkin kuussa. Postausten siirtäminen ajatustasolta tekstiksi on vain ollut haastavaa.

Lemppareita tuli tässä kuussa jonkin verran ja floppeja ei onneksi ainuttakaan, joten floppipostausta ei ole luvassa tältä kuulta! :)



Sanotaan myös heti tähän alkuun, että yleensä suosikkilistalle on päätynyt jokin LivBox-tuote, mutta tässä kuussa niin ei käynyt. LivBox ei ollut mitenkään huono vaan itseasiassa oikein kiva ja monipuolinen, mutta mikään tuote ei noussut ylitse muiden. En myöskään ole vielä ehtinyt kokeilemaan läheskään kaikkia boksin tuotteita.



e.l.f:in irtoripset

Tilasin jokin aikaa sitten iHerbistä elfin irtoripsiä ja täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen. Ajattelin, että näin edulliset ripset eivät voi olla hyviä. Muutaman euron maksavassa pakkauksessa tulee neljät ripset ja liima, ja nämä ajavat asiansa ihan yhtä hyvin kuin seitsemän euron Ardellit. Ripset ovat näyttävät ja itse olen pienellä puhdistuksella pystynyt käyttämään näitä muutaman kerran. Kunnollista puhdistusta, jossa liottelisin liimaa pois, en ole vielä näille tehnyt. Elfin ripset ovat kyllä niin edulliset, että ei näitä väkisin tarvitse yrittää käyttää useita käyttökertoja, jos ei halua.

Tässä herää nyt kysymys, että miksi maksaisin itseni kipeäksi yksistä Ardellin ripsistä, kun samalla rahalla saa yhteenä kahdeksat hyvät ripset elfiltä... Toki jos haluaa jotain erityistä, niin silloin Ardellin tai muiden ripsimerkkien valikoima tarjoaa enemmän. Elfin paketissa (omani tilasin täältä) tulee siis kahdet pidemmät ja kahdet tuuheammat ripset ja olen käyttänyt kumpaakin sorttia tässä kuussa muutaman kerran. Itse olen tosin melko aloittelija ripsien kanssa (käytän niitä vain viikonloppuisin) ja joku kokeneempi voi laatueroja huomata. Itse haluan kuitenkin päästä ripsien suhteen mahdollisimman edullisesti, sillä joka tapauksessa ne eivät kestä ikuisuuksia. Enkä henkilökohtaisesti näe mitään eroa lopputuloksessa edullisen ja vähän kalliimman välillä, toisin kuin esimerksi luomiväreissä tai meikkivoiteissa.

Ardellin ripsiliima

Tämän ripsiliiman olen jo haukkunut kertaalleen kuukauden flopeissa, mutta mieli on muuttunut. Jo silloin tosin tajusin sen, että tätä ei kannata ehkä käyttää ihan ohjeen mukaan. Jos tämän antaa jähmettyä ohjeen mukaan sen puoli minuuttia, niin tämä ei enää tartu kunnolla. Sen sijaan ripset kannataa asetella paikalleen heti liiman lisäämisen jälkeen. Liima kuivuu todella nopeasti ja pitää hyvin. Itselläni saattaa välillä jäädä ripsen ulko- tai sisäreuna repsottamaan ja liiman harjapään kanssa sitä on melko helppo korjailla. Parasta tässä liimassa on se, että kuivuessaan se ei jää valkoiseksi tai pahimmillaan sinikseksi, jollaiseksi siis Ardellin ripsien mukana tuleva liima muuttuu.



NYX Dark Circle concealer

Tämän NYXI:n tummille silmänalusille tarkoitetun peiteaineen tilasin pari kuukautta sitten ja pidän tästä kovasti. Käytön opettelu vaati mun kohdalla vähän opettelua. Aluksi yritin lisätä tätä sormin ja se ei oikein toiminut. Tuotetta on myös hankala ottaa sormella, varsinkin jos on vähänkään pidemmät kynnet. Lisään tätä siveltimellä komion mallisesti silmän alle, jonka jälkeen häivytän peiteaineen beautyblenderillä painellen. Itselläni peiteaineet kerääntyvät helposti pieniin juonteisiin silmien alle, mutta hyvällä pohjustusvoiteella ja puuteroinnilla tämä pysyy yllättävän hyvin paikoillaan. Tässä on ihan hyvä peitto, mutta superhuonojen yöunien jälkeinen tummuus on tällekin liikaa. HG-peiteaine on siis vielä löytämättä, mutta tämän käytän mielelläni loppuun.

Eccence say No to redness -peiteaine

Essencen vihreän peiteainekynän voitin Kivipuuterin blogiarvonnasta reilu kuukausi takaperin. Pidän tästä kovasti. Mulle ilmestyy jonkin verran pieniä näppylöitä, jonka peittoon tämä on oiva apuväline. Lisäksi mun nenä punoittaa yleensä melkoisesti. Olen lisännyt tätä suoraan beautyblenderiin ja painellut nenään ja johan on punoitus tipotiessään. Sen jälkeen täytyy olla kuitenkin varovainen, ettei koske nenään, sillä ennen puuterointia tämä lähtee herkästi paikoiltaan. Koostumus tässä peiteainekynässä on mukavan pehmeä ja helposti levittyvä (toisin kuin vaikka Wet n Wildin peiteainepaletissa, josta löytyy myös vihreä peiteaine ja joka kovan koostumuksensa vuoksi pääsi viimekuun floppeihin).


NYX Matte Lipstick sävy Perfct Red

Mun punaisen huulipunan käyttö on romahtanut bloggaamisen myötä. Se ei johdu siitä, että en pitäisi punaisista enää. Red Lips on mun suosikkilook ikinä, mikään muu ei mene siitä ikinä ohi! Piste. Aloitettuani bloggaamisen olen vain tajunnut sen, että on myös muita tapoja meikata ja että ne punaiset huulet eivät sovi ihan kaikkeen. Nyt on tullut kokeiltua kakkea uutta ja erilaista.

Kuten ehkä muistatte tai arvaatte, blogini sai nimen tästä huulipunasta. Käytin tätä tässä kuussa ainoastaan yhden kerran, mutta se käyttökerta ansaitsee maininnan blogissa. 10.10.2014 vietimme mieheni kanssa häitämme, ja pidin tätä huulipunaa. Ensimmäisenä hääpäivänämme kävimme syömässä hääjuhlaravintolassamme, eli Finlaysonin Palatsilla, ja en tietenkään olisi voinut laittaa mitään muuta huulipunaa sinä päivänä. Otin tuosta meikistä kuviakin, näette ne muutaman viikon sisään Too Faced Chocolate Bar -juhlameikit postauksessa.


Lumene 3D Arctic Aqua voide

Tämä LivBoxista tullut geelivoide on nyt mulla jokapäiväisessä käytössä. Elokuussa kun voide tuli, en ollut ihan vakuuttunutt. Voiteella kesti imeytyä turhan kauan. Nyt ihoni on vähän kesäistä kuivempi ja kappas, voidekin imeytyy nopeammin. Ongelma ihon kiiltelyn kanssa ei kuitenkaan ole lähtenyt ilmojen viiletessä mihinkään ja tämä auttaa yllättävän hyvin ihon pitämisessä mattaisena. Tämä sopii omalle iholleni täydellisesti nyt välivuodenaikoina ja uskoisin tämän sopivan myös talvella. Ihoni kuivuu talvella enemmän, mutta kunhan yövoide on superkosteuttavaa, Arctic Aqua -voiteen kosteustehon pitäisi riittää päivällä.

The Body Shop Argan Shower Gel

Olen ihastunut tämän arganöljysuihkugeelin tuoksuun. Aiemmin argan on tuoksunut mummomaiselta omaan nenääni. Tämä TBS:n argansarjan tuoksu on aistillinen ja sopii hyvin pimeään syksyyn, mutta ei silti ole mummo. Mulle on tärkeää, että käyttämäni suihkugeelin tuoksu sopii vuodenaikaan.

Kenzo Amour -hajuvesi

Äitini toi pyynnöstäni tämän hajuveden mulle laivalta joskus puolitoista vuotta sitten. Koska mä oon maailman surkein kuvailemaan tuoksuja, niin tässä on kuvaus Sokoksen sivuilta:

"Aistillinen ja pehmeä tuoksu naiselle. Tuoksu täynnä temppelipuunkukkia, kirsikankukkia, suitsuketta, valkoista teetä ja vaniljaa."

Itse koen tuoksun pehmeäksi ja makeaksi ja mä rakastan tätä. Tämä on mun toisiksi suosikkituoksu heti Marc Jacobsin Daisyn jälkeen. Juuri pehmeytensä vuoksi tämä sopii mun mielestä syksyyn hyvin. Oon lirissä sitten, kun tämä loppuu, sillä en tiedä kauhean paljoa eläinkokeettomia hajuvesimerkkejä. Jos tiedät hyviä eläinkokeettomia hajuvesiä, niin vinkkaa ihmeessä! 

Tämän hajuveden pakkauksessa on muuten yksi iso miinus. Pullo on ihan kauttaaltaan pinkki, siis pohjaakin myöten. En voi mitenkään tietää, että koska hajuvesi loppuu. Loppumiseen on todella vaikea varautua. Pitäisi ehkä alkaa etsiä vastaavaa eläinkokeetonta tuoksua jo nyt.

Piecesin kaulahuivi


Suosikkivaatekappaaleeni lokakuulta on kuvassa vasemmalla oleva kaulahuvi. Huivi no ihan älyttömän pehmeä ja iso. Tuo on siis niin täydellinen, kuin syyskaulahuivi vain voi olla. Huivia voi käyttää perinteiseen tyyliin kaulahuivina ja itse olen kietonut sen ponchoksi hartioiden ympärille, sillä kouluissa istuessa tulee välillä todella kylmä. Pään vuoraaminen sateltaa piiloon onnistuu myös huivin kanssa.

Tallinnan reissu, Infected Mushroom ja kuukauden biisi


Kuukauden kohokohta oli heti alkukuussa tapahtunut minimatkamme Tallinnaan. Kävimme siis katsomassa yhteistä suosikkibändiämme Infected Mushroomia. Keikka oli mahtava ja oli virkistävää päästä pois Suomesta edes 18 tunniksi. Bändi lopetti suosikkibiisini (tai yhteen niistä) Heawywightiin ja meinasin seota onnesta. Kuukauden lempibiisi siis!


Infected Mushroom tulee tammikuussa kiertueelle Suomeen ja soittaa setin Tampereella ja Helsingissä. Menin jo ostamaan Tampereelle superfanilipun, jonka kanssa pääsee jo tapaan bändiä. No, eiköhän noin viikon tapahtuman julkaisun jälkeen käynyt ilmi, että toinen suosikkini Angerfist tulee samaisena päivän Suomeen. En ole nähnyt Angerfistiä vielä kertaakaan livenä, tosin kuin Infectedin, joten päätin lähteä katsomaan Angeria. Mieheni menee sitten puolestani katsomaan Infectediä. Joka tapauksessa rakastan kumaapkin esiintyjää! Molemmat ovat mielestäni ykkösiä omissa tyylilajeissaan. Superbailaajilla olisi kuitenkin mahdollisuus mennä katsomaan Helsingissä Infectediä perjantaina ja Angeria lauantaina. Kuulostaa ainakin alkuvuoden parhaalta viikonlopulta!

Kuukauden oivallus

Oon tässä kuussa alkanut opiskella Saksan kieltä ja opin, että Schwarzkopf on suoraan suomeksi käännettynä mustapää.

Sellaiset lempparit tässä kuussa. Löytyikö jotain tuttua? :)

8 kommenttia:

  1. Lushin tuoksut ovat eläinkokeettomia! Ne ovat muutenkin ihan huikeita, kannattaa tsekata.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Pääsen tammikuussa käymään Helsingissä ja olen suunnitellut visiittiä Lushille. Täytyy ehdottomasti tuoksutella :)

      Poista
  2. Toi Essencen peiteaine kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Pitäisi muutenkin tutustua paremmin kyseisen merkin meikkeihin :) Punainen huulipuna sopii sulle kyllä todella hyvin, toi sävy on aivan ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi tutustua essenceen vähän paremmin. Olen ainakin kuullut kehuja merkin huultenrajauskynistä. Yleensä mulla on todella paljon ennakkoluuloja superhalpoja kosmetiikkamerkkejä kohtaan ja väillä sitä yllättyy positiivisesti, kuten tämän peiteainekynän kanssa :)

      Kiitos! Mä rakastan punaisia huulia <3

      Poista
  3. Juuu kyllä, suihkugeelin tuoksu pitää sopia vuodenaikaan ;) Siksi säästelen rakasta Soap & Gloryn suihkaria aina syksyyn ja talveen, siinä on sen verran "tumma" tuoksu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Mulla on jo pariakin suihkugeeliä kevättä odottamassa :D
      Soap & Glory on mulle ihan vieras merkki, mutta nopealla googlettelulla merkki näyttää ihanalta! :)

      Poista
  4. oihh nuo irtoripset näyttää ihan täydellisiltä :3! just tollaset näyttävät muttei kuitenkaan mitkään överit.

    VastaaPoista

Kiitos!