4. marraskuuta 2015

Lokakuun roskat

Lokakuussa roskia tuli aika paljon. Suurin osa on loppuneita tuotteita, mutta myös pari muuta juttua roskiin päätyi, muun muassa yksi pilaantunut tuote. Mennään suoraan asiaan.


Lumene Beauty Base Mattifying & Pore Minimizing Primer

Lumenen meikinpohjustusvoide on ollut mulla käytössä melko pitkään. Tämä on ihan ok. Meikki levittyy tasaisemmin tämän päälle ja tämä auttaa vähän meikin paikoillaan pysymisen kanssa. En usko, että ostaisin tätä kuitenkaan uudelleen. Too Facedin Primed & Preless -pohjustusvoiteesta on tullut suosikkini ja se ei edes ole paljon tätä kalliimpaa, että siinä on isompi pakkaus. Muutenkin kokeilen mielummin vaikkapa theBalmin pohjustajaa tai Lumenen CC-pohjustajaa, kuin ostan tätä pohjustajaa.

Lumenen peiteaine tummille silmänalusille

Mitä tähän nyt sitten sanoisi... Sanotaan suoraan, etten pidä tästä yhtään. En vain käsitä, että miten tätä mainostetaan tummille silmänalusille, kun tämä ei peitä yhtään mitään. Sekin on mun mielestä vähän erikoista, että tätä saa vain yhdessä sävyssä. Olettaako Lumene ihan tosissaan, että kaikki suomalaisnaiset ovat kalpeita? Onneksi sain tämän käytettyä loppuun ja en osta uudelleen.

Wet n Wild Cover All Concealer -paletti

Jep, nyt menee roskiin tuote, jota on vielä reilusti jäljellä. Perustelut löytyvät Syyskuun Flopit -postauksesta. En pidä tästä yhtään ja koska pakkaus on näin sotkuinen ja epähygieninen, en viitsi antaakaan sitä kenellekään enkä tosiaan kehtaa pistää myyntiin huutonettiin.

Ardellin irtoripset nro 110

Putsasin nämä ja yhdet toiset Ardellin ripset liottamalla tiskiainevedessä. En tiedä, annoinko näiden liota liian kauan, mutta ripset näyttävät nyt liiskatun hämähäkin jaloilta. Toiset ripset ovat paksummat ja ne eivät menneet mitenkään huonoiksi, joten nämä olivat varmaan vain liian hennot tälle käsittelylle. Toiset ripset olivat siis käsittelyn jälkeen melkein kuin uudet. En pitänyt näistä nimenomaisista ripsistä muutenkaan, koska nämä olivat melko luonnolliset ja vaatimattomat. Ripset näyttivät lähinnä siltä, että ripsissä olisi todella hyvää ripsiväriä. Itse kaipaan irtoripsiltä näitä enemmän pituutta.
Jane Iredale Lash Extender & Conditioner -näyte

Sain Jane Iredalen ripsien pohjustajan kaupanpäälliseksi Beauty Baysta tilatessani. Tämäkin on ollut aiemmin kuukaudet floppipostauksessa. Kyseessä on siis ripsien pohjustaja, mitä pitäisi laittaa ripsivärin alle. Itselläni tämä suoristi ripset ihan piikkisuoriksi, joten en ole voinut käyttää tätä. Nyt tuotteen kokeilusta on aikaa se 3 kk, joka on suositeltu ripsivärin vaihtoaika, joten tämä menee roskiin. En osta täysikokoisena.

beautyblender -saippua

Kuvassa alaoikealla oleva valkoinen kappale on siis bb-saippuan jämät. Tämä pieni saippuapala tuli kaupanpäällisenä, kun tilasin heinäkuussa ensimmäisen beautyblenderini pretty.fi:stä. Beautyblenderiin olen rakastunut, mutta tämä pesuaine ei mielestäni ollut mitään ihmeellistä. Saippua pesee kyllä bb:n ja siveltimet ihan tehokkaasti, mutta saman homman hoitaa tavallinenkin pala- tai käsisaippua. Omat siveltimeni ovat kaikki synteettisiä, enkä itse koe tarvitsevani niille mitään ihmeellistä pesuainetta. Tämä pala oli muutenkin todella pieni ja kului nopeasti. En ostaisi tätä täysikokoisena. Ihan kiva kuitenkin, jos tällainen tulee jossain isommassa setissä. Itse haaveilen tästä setistä.



Batisten kuivashampoo

Batisten kuivashampoot ovat todella hyviä, mutta koska en oikein ota selvää merkin suhteesta eläinkokeisiin, en osta Batistea enää. Näissä on kuitenkin hyvä hinta-laatusuhde ja tukka tulee selkeästi raikkaammaksi.

Ainu sinkkivoide

Ostin tätä joskus jo kauan aikaa sitten after shave -voiteeksi luettuani vinkin joltain keskustelupalstalta. Voide on ollut käyttämättä jo pitkään ja nyt huomasin, että se on pilaantunut. Voide toki rauhoittaa ihoa, mutta en pidä sen paksusta koostumuksesta ja enkä tuoksusta. Ei jatkoon. 

Eucerin In-Shower Body Lotion

Tämän voitin blogiarvonnasta jonkin aikaa sitten. Mulla ei ole kokemusta aiemmin tälläisistä suihkussa käytettävistä vartalovoiteista, joten ihan hauska tätä oli kokeilla. Tuote auttoi kyllä vähän kosteutuksessa, mutta en usko tämän kosteustehon olevan riittävää talvella. Pysyttelen jatkossakin perinteisten vartalovoiteiden parissa, joten en osta uudelleen.

Nivea Black & White -dödöt roll-on ja suihke

Nämä Nivean dödöt ovat hintaisikseen ihan ok. Kumpikin pitää kainaloni kuivina, mutta en pidä näiden tuoksusta. Hien haju ei pääse läpi, mutta ei liian voimakas dödön tuoksu myöskään ole mieleeni. Näistä ei kyllä lupausten mukaan tullut valkoista mustaan paitaan, mikä on plussaa. Roll-onilla kestää kuivua melko pitkään. En osta Niveaa enää, joten ei tule näitäkään ostettua uudelleen.

Nivean partavaahto

Tämä on ollut mun ja miehen yhteisessä käytössä, sillä mä en viitsi ostaa itselleni sheivausgeeliä erikseen. Todellisuudessa en ole löytänyt tarpeeksi edullista eläinkokeetonta vaihtoehtoa, joten samalla tuotteella ollaan pärjäilty. Ihan perushyvä ja halpa partavaahto. Miehellä saattaisi olla tästä tarkempaa analyysia, mutta hän on nyt työmatkoilla. Tai sitten hän sanoisi vaan, että hyvä ja halpa. Tuoksu tässä oli vahvempi, kuin nyt ostamassani Lumenen partavaahdossa. En osta tätä uudelleen.
 

Lumene Arctic Aqua Deep Moisture Night Cream

Tämä oli jo toinen purnukka tätä voidetta, mikä kertoo siitä, että pidän tuotteesta. Yövoide kosteuttaa tehokkaasti ja on edullista ja saatan hyvinkin ostaa tätä uudelleen jossain kohtaa. Seuraavaksi haluan kuitenkin testata The Body Shopin Vitamin E kosteusvoidetta yövoiteeksi. Pieni miinus hitaahkosta imeytymisestä, mutta yövoiteen kohdalla sillä ei ole kauheasti merkitystä.

2 kommenttia:

  1. Toi Lumenen peitevoide on ehkä surkein peitevoide tummien silmänalusten peittämiseen mitä oon koskaan testannut :D En käsitä miten se olikin niin onneton. Mä oon myös koittanut joskus käyttää sinkkivoidetta sheivauksen jälkeen, kun oma iho ärtyy suht helposti siitä puuhasta, mutta mua inhotti se, ettei se meinaa millään imeytyä, laittoi sitä kuinka vähän tahansa. Mun täytyy ehdottomasti testata tota Lumenen yövoidetta, kunhan saan noita kasvovoiteita käytettyä vähän pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, peiteaine oli kyllä harvinaisen huono :D
      Se hidas imeytyminen oli sinkkivoiteessa kyllä ongelma, mutta mä en myöskään pitänyt sen tuoksusta.
      Suosittelen kyllä kokeilemaan tuota yövoidetta, hintaisekseen oikein hyvä voide. Varsinkin, kun Lumenea saa usein hyvillä tarjouksilla :)

      Poista

Kiitos!