16. marraskuuta 2015

The Body Shopin suihkugeelit

The Body Shopin suihkugeelit ovat lemppareitani, enkä kotona muita suihkugeelejä edes käytä. Tässä syy:


Nämä sopivat täydellisesti suihkussamme roikkuvaan Ikean telineeseen. Meillä on todella pieni kylpyhuone, jonne ei pahemmin mitään hyllyköitä mahdu. Inhoan sitä, että kylppärin lattia on täynnä tavaraa, joten tämä teline on todellinen pelastus! Siihen mahtuu melkein kaikki parhaillaan käytössäni olevat tuotteet (pari on suihkussa kiinni olevassa saippuatelineessä) ja miehen sekä yhteiskäytössä olevat tuotteet ovat sitten pienemmässä korissa hanan yläpuolella. Osa suihkugeeleistäni ja muista tuotteista on vuodenaikajemmassa. En pidä samaan aikaan esillä kuin yhtä suihkugeeliä ja olen todella tarkka siitä, että suihkugeelini sopii parhaillaan meneillään olevaan vuodenaikaan ja ympäristöön. Joku tuoksu voi esimerkiksi olla niin eksoottinen, että en osaa käyttää sitä Suomessa ollenkaan.

Samankokoisia ja -mallisia suihkugeelejä on varmaan muillakin merekillä. TBS on kuitenkin itselleni mieluisa merkki monesta syystä. Se on eläinkokeeton ja tekee muutenkin töitä paremman maailman eteen, suihkugeelit ovat ihanan tuoksuisia ja valikoima on laaja. Vaihtelevat kausituoksut ovat myös ihania, vaikka ne eivät malliltaan sovi tuohon koloon. Toisaalta voin säilyttää siinä vartalon epäpuhtauksille tarkoitettua Tea Tree Oil -suihkugeeliä, jos normaali suihkugeeli ei siihen istu.


Ensimmäinen The Body Shopin suihkugeelini oli Mango yli kymmenen vuotta sitten. Tuoksu on ihanan makea ja tuo mieleen etelänmatkan. Saa kuitenkin nähdä, tuleeko mangoa ostettua enää koskaan. Koska sen tuoksu tuo niin vahvasti mieleen etelän hiekkarannat, mun voi olla vaikea käyttää sitä Suomessa. Välillä tämä tuoksun sopiminen vuodenaikaan ja ympäristöön menee siis näin pitkälle :D

Tällä hetkellä mun käytössä on Wild Argan -suihkugeeli. Tämän tuoksu on aistillinen, joten se sopii hyvin syksyyn. Kausivarastossa odottaa Honeymania ja Raspberry, jotka ovat suurimpia suosikkejani TBS:n suihkugeelien pysyvästä valikoimasta. Honeymania sopii mielestäni parhaiten kevääseen, Rasberry puolestaan kesään. Mulle ainakin tulee Suomen kesästä mieleen vadelmat eikä mangot, minkä vuoksi tuo on mun suosikkikesätuoksu suihkugeelissä :)

Mulla on käytössä myös The Body Shopin Tea Tree Oil suihkugeeli epäpuhtauksille. Tämä auttaa mulla rintakehän ja selän finnien ennaltaehkäisyssä vähän, mutta ennen kaikkea tämä nopeuttaa jo olemassa olevien finnien häviämistä. Itseasiassa tällä hetkellä mulla on selässä todella paljon finnejä. Ne ilmestyivät ihan yllättäen, todennäköäisesti johtuen huonosta ruokavalioista, mitä oon pari viikkoa harrastanut. Sipsit ja suklaa on siis maistunut. Oon ehkä siitä onnekas, että mulla tälläinen ruokavalio ei näy vyötäröllä kovinkaan nopeasti, kun ruokavalio on muuten pääpiirteittäin kunnossa ja harrastan liikuntaa normaaliin tapaan. Ihon kunnossa epäterveellinen ruoka näkyy mulla paljon nopeammin. Täytyy ottaa nyt tehokuuri tämän suihkugeelin kanssa ja lisäksi kuoria ihoa, sekä rasvata selkää finnivoiteella.



Pari vuotta sitten The Body Shopilla oli kausituoksuina suklaan- ja vanilijantuoksuiset suihkugeelit. Kummatkin olivat aivan ihanat ja toivon todellakin, että nämä tulevat vielä joskus kausituoksuiksi. Tämän hetken kausituoksuiksta pitäisi käydä ostamassa piakkoin joko Glazed Apple tai Frosted Granberry joulunalussuihkugeeliksi.


Valkopohjaiset kuvat The Body Shopin verkkokaupasta

Kaikki eivät tietysti voi tykätä jokaisesta tuoksusta ja en itsekään pidä kaikista The Body Shopin suihkugeeleistä. Mansikantuoksuinen mulla oli viime kesänä, mutta mielestäni se ei ollut hyvä ja raikas. Greippi on yleisesti tuoksuna sellainen josta en pidä, minkä vuoksi Pink Grapefruit jää kyllä multa kokeilematta. Oliivintuoksu oli mielestäni vähän tylsä ja samoin kookoksen, mutta Creamy Coconutille ajattelin antaa talvella mahdollisuuden, kun iho kuivuu. Onneksi TBS:llä on laaja tuoksuvalikoima suhkugeeleissä ja kausituoksut tuovat siihen ekstraa. Jokaiselle löytyy varmasti edes yksi mieleinen tuoksu :)

Mikä on sun lemppari The Body Shopin suihkugeeleistä? Onko joku tuoksu, mistä et pidä? Kuinka tarkka olet suihkugeelin sopivuudesta vuodenaikaan tai ympäristöön? :)

6 kommenttia:

  1. Viime kesän kausituoksu Virgin Mojito on yksi TBS:n suihkugeelisuosikeista, mutta sen käyttö on näin syksyn tultua jäänyt todella vähälle :D Se tuoksu kuuluu ehdottomasti kesään<3 Mäkään en pahemmin pitänyt tosta Strawberrystä, mutta toisaalta muhun ei yleensä koskaan iske mikään manskalta tuoksuva kosmetiikka :D Mun pitää myös käydä ostamassa joku noista tämän hetken kausituoksuista, todennäköisesti kiikutan kotiin tuon Frosted Cranberryn, sillä karpalo on yksi tämän hetken suosikkituoksuistani kosmetiikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista, että haistoinko edes sitä Virgin Mojitoa. Ensi kesän kausituoksua odotellessa! :)
      Mä pidän kyllä mansikantuoksuisesta kosmetiikasta, jos se on raikkaan tuoksuista. En keksi nyt mitään esimerkkiä äkkiseltään, mutta tuossa mansikantuoksu oli tosi keinotekoinen.
      Frosted Cranberry oli kyllä ihana, mutta yllätyin myös positiivisesti Glazed Applesta :)

      Poista
  2. TBS:n mansikka ja kukkaistuoksut ovat ehkä ainoita, joista en tykkää, mutta muuten tulee näitä osteltua. Pitäisi ehkä ostaa se joulun luumutuoksu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myös niille kukkaistuoksuille ole kauheasti syttynyt, vaikka toki tuossa Honeymaniassa on hunajan lisäksi kukan tuoksua.
      Se luumutuoksu oli myös tosi hyvä, mutta itse pidin kahdesta muusta joulutuoksusta enemmän niiden makeuden vuoksi :)

      Poista
  3. Mä oon myös täysin hullaantunut noihin bodyshopin suihkugeeleihin ja oikeestaan kaikkeen muuhunkin mitä bodyshopissa myydään :D Joka joulu toivon sukulaisilta lahjaksi jotain bodyshopilta x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Body Shop on ollut jo pitkään yksi mun suosikki etenkin ihon- ja vartalonhoidossa :)

      Poista

Kiitos!