Ensimmäinen tuotteeni theBalmilta ikinä on jo melkein kulttituotteen maineen saanut Mary-Lou Manizer. Kesällä 2014 en vielä kirjoittanut meikkiblogia. Meikkasin lähes joka päivä samalla tavalla. Päivä- ja iltameikin erottivat korkeintaan rajaus silmissä ja huulipunan väri. Multa puuttui tuolloin hyvä highlighter. Omani oli We Care Iconilta ja se oli ällöttävän glitteristä. Tilasin sitten Nellyltä Mary-Lou Manizerin, tietämättä sen tarkemmin theBalmista merkkinä. Vasta vuoden päästä innoistuin meikkailuista uudella tapaa ja aloin pitää kauneusblogia. Kokeilin useampia tuotteita theBalmilta, nyt omistan monta mahtavaa tuotetta ja haluan edelleen lisää. TheBalmista on tullut yksi suosikkimerkeistäni ylitse muiden ja kaikista merkin mahtavista tuotteista Mary-Loulla on erityinen paikka sydämmessäni ja meikkikokoelmassani.
TheBalm on yhdysvaltalainen kosmetiikkamerkki, joka on erityisen tunnettu hauskoista, pin up -tyylisistä pakkauksistaan. Tuotteet ovat laadukkaita ja hinnaltaan vähän väliinputoajia. Meikit maksavat enemmän kuin markettikosmetiikka, mutta eivät ole läheskään samaa hintaluokkaa kuin selektiivinen kosmetiikka. Huulikiilto maksaa reilu viisitoista euroa, kun taas luomiväripaletista saa pulittaa yli neljäkymppiä. Juurikin Mary-Lou Manizer on yksi brändin suosituimpia tuotteita ja jostain luin, että jopa kaikkein myydyin. Mikä tärkeintä theBalmissa hyvien tuotteiden lisäksi on se, että merkki on eläinkokeeton! :) Meikit ovat myös parabeenittomia, mutta täytyy myöntää, että itse täytyy perehtyä enemmän parabeenien haittoihin kosmetiikassa... Ylipäätään olen todella tietämätön kosmetiikan ainesosista.
Mary Lou-Manizer on klassinen, vaalea superhohtava korostuspuuteri. Tämän värinen highlighter sopii mihin tahansa meikkiin ja ihonsävyyn. Olen kuullut joidenkin sanovat Mary-Louta liian shimmeriseksi, mutta omasta mielestäni tämä on juuri täydellistä. Itse huomaan shimmeriä ainoastaan kirkkaassa keinovalossa. Käytän Mary-Louta poskipunan yläpuolelle luomaan hohtoa. Olen nähnyt Youtubessa joidenkin lisäävän tätä kevyesti myös nenälle, otsalle ja leualle ja itsekin tätä olen kokeillut, mutta pitäydyn itse mielummin hillitymmässä korostuksessa näissä kohdissa. Mikäli mulla ei olisi ongelmia ihon kiiltelyn kanssa, saattaisin korostaa tällä kevyesti myös muitan kasvojen kohtia.
Mary Lou-Manizer on klassinen, vaalea superhohtava korostuspuuteri. Tämän värinen highlighter sopii mihin tahansa meikkiin ja ihonsävyyn. Olen kuullut joidenkin sanovat Mary-Louta liian shimmeriseksi, mutta omasta mielestäni tämä on juuri täydellistä. Itse huomaan shimmeriä ainoastaan kirkkaassa keinovalossa. Käytän Mary-Louta poskipunan yläpuolelle luomaan hohtoa. Olen nähnyt Youtubessa joidenkin lisäävän tätä kevyesti myös nenälle, otsalle ja leualle ja itsekin tätä olen kokeillut, mutta pitäydyn itse mielummin hillitymmässä korostuksessa näissä kohdissa. Mikäli mulla ei olisi ongelmia ihon kiiltelyn kanssa, saattaisin korostaa tällä kevyesti myös muitan kasvojen kohtia.
Muutosta oli yllättävän vaikea saada kameralle. Vasemmassa kuvassa ei ole highlighteria,
oikeassa kuvassa on.
Mary-Lou Manizeria voi käyttää myös luomivärinä. Itse en muuta luomiväriä käyttänytkään ennen, kuin aloin pitää kauneusblogia. Nykyisin korostan tällä usein silmän sisänurkkaa, vaikka käyttäisin muuten muita luomivärejä. Pysyyvyys ei kylläkään mun mielestä ole luomilla yhtä hyvä tämän kanssa, kuin varsinaisten luomivärien, vaikka olisikin pohjustajaa alla.
*En hyödy linkeistä mitenkään!
Onko theBalm tuttu? :)
theBalm on merkki, jonka tuotteisiin mun on pitänyt tutustua jo pitkään, varsinkin kun sun blogista olen niin paljon kyseisen merkin meikeistä lukenut. Tässä on vaan tullut viime aikoina hankittua niin paljon kaikkea muuta, ettei oikein ole ollut varaakaan ostella kaikkea mitä mieli tekee :D Toi korostuspuuteri vaikuttaa todella hyvältä, voisin itsekin ostaa ton testiin, kunhan joskus saisin käytettyä nykyisen Lily Lolon korostuspuuterini loppuun :) Ihan mahtavaa, kun kerroit näin kattavasti theBalmista ja siitä, mistä näitä tuotteita saa ostettua!
VastaaPoistaSama täällä, mieli tekisi ostaa vaikka mitä, mutta rahapussi ei anna periksi ostaa ihan kaikkea :D
PoistaMary-Lou Manizer on kyllä todella hyvä ja monikäyttöinen korostuspuuteri ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen ja theBalmiin ylipäätään :)
Tilasin juuri Black Friday-alesta CDON:ista (Bangerhead toimittaa) ekan theBalmin tuotteeni :)
VastaaPoistaMahtavaa, toivottavasti tykkäät! Unohdinkin, että CDON:ista saa nykyisin kosmetiikkaa :)
PoistaJos pitäis valita vain yksi yksittäinen lemppari meikkituote, niin mulla se olis kyllä Mary-Lou. Tykkään kun sillä saa tosi hillittyäkin jälkeä, mutta toisaalta myös sellaisen kunnon diskopallo-lookin. Tykkään käyttää myös luomivärinä kulmaluulla ja silmien sisänurkassa lähes aina kun meikkaan, tää on vaan niin täydellisen sävynen joka tilanteeseen :D
VastaaPoistaJuuri mietin samaa, että kaikista kosmetiikkatuotteista ihan ykkönen olisi mulla Mary-Lou! :) Mäkin käytän tätä usein silmän sisänurkassa, mutta silloin tällöin tosiaan ihan pelkästään luomivärinä.
Poista