Tässä tulee postaus, jossa arvostelen muutamia ostamiani markettituotteita. Nämä kaikki tuotteet ovat sellaisia, ettei näistä ilman tällaista postausta tulisi kerrottua. Tuotteet ovat niin perustuotteita, etten viitsi omistaa niille kokonaista postausta. Nämä eivät ole meikkejä, vaan lähinnä tylsiä perustuotteita. Joku tuote saattaa päästä kuukauden toppeihin jossain kohtaa ja joku puolestaan floppeihin. Jossain vaiheessa tuotteet päätyvät kuukauden roskiin, mutta jotkut tuotteet saattaat kestää yli vuoden ennen loppumista. Kaikki nämä tuotteet ovat esiintyneet viikon ostoksissa, joten haluan kertoa niistä myös mielipiteen blogissa :)
Herbina Energy Boost Micellar -puhdistusvesi
Käytän Herbinan misellivettä kasvoveden tapaan meikinpoiston jälkeen. Varsinkin hiusrajaan mulla tuppaa välillä jäämään meikkiä, mutta misellivesikäsittelyn jälkeen naama on kyllä putipuhdas. Ensimmäisellä käyttökerralla ihan yllätyin, että kuinka hyvin meikki veteen tarraa. Olin siis hyvin skeptinen misellivesiä kohtaan ennen tämän kokeilemista. Mulla ei myöskään ole minkään muun merkin misellivettä verrata tähän. Jos teen meikeistä swatcheja käteen, puhdistan ne myös yleensä tällä. Kovin pigmenttiset huulipunat jättävät ihon värikkääksi, mutta puuteriset tuotteet lähtevät helposti. Voisin hyvinkin kuvitella ostavani tätä uudelleen. En ole kuitenkaan misellivesistä niin innostunut, että pulittaisin pullosta kovinkaan paljoa. En myöskään itse voisi kuvitella puhdistavani kasvojani pelkällä misellivedellä, ainakaan jos kasvoilla on meikkiä.
Herbina Energy Boost Micellar -puhdistusvesi
Käytän Herbinan misellivettä kasvoveden tapaan meikinpoiston jälkeen. Varsinkin hiusrajaan mulla tuppaa välillä jäämään meikkiä, mutta misellivesikäsittelyn jälkeen naama on kyllä putipuhdas. Ensimmäisellä käyttökerralla ihan yllätyin, että kuinka hyvin meikki veteen tarraa. Olin siis hyvin skeptinen misellivesiä kohtaan ennen tämän kokeilemista. Mulla ei myöskään ole minkään muun merkin misellivettä verrata tähän. Jos teen meikeistä swatcheja käteen, puhdistan ne myös yleensä tällä. Kovin pigmenttiset huulipunat jättävät ihon värikkääksi, mutta puuteriset tuotteet lähtevät helposti. Voisin hyvinkin kuvitella ostavani tätä uudelleen. En ole kuitenkaan misellivesistä niin innostunut, että pulittaisin pullosta kovinkaan paljoa. En myöskään itse voisi kuvitella puhdistavani kasvojani pelkällä misellivedellä, ainakaan jos kasvoilla on meikkiä.
Lumene Gentle Eye Makeup Remover
Käytän tätä silmämeikinpoistoainetta irtoripsien kanssa. Emily Noel suosittelee tässä videossa irtoripsien huoltoon öljytöntä silmämeikinpoistoainetta. Öljytöntä sen takia, että öljy saattaa vaikuttaa ripsien uudelleenkäyttöön ei-toivotulla tavalla. Itselläni on yleensä silmämeikin poistossa käytössä öljypitoinen silmämeikinpoistoaine, mutta kokeilin tätä kevyen vesiliukoisen silmämeikin poistoon ja hyvin toimii. Yleensä siis käytän Lumenen silmämeikinpoistoainetta irtoripsiä irrottaessa ja irtoripsien puhdistamiseen. Jos silmissä on ripsien pidennykset, suositellaan myös käytettäväksi öljytöntä silmämneikinpoistoainetta. Silmissäni ei myöskään tunnu minkäänlaista kirvelyä tämän kanssa.
Mirame kynsilakanpoistoaine
Mun suosikki kynsilakanpoistoaine. Tämä on halpaa ja hyvää. Kynsilakka lähtee nopeasti ja ilman kauheaa hankaamista. En muutenkaan viitsi maksaa kynsilakanpoistoaineesta paljoa. Tämä maksaa reilu pari euroa.
Herbina raikastava kuivashampoo
Tästä tuotteesta multa pyydettiinkin mielipidettä, kun tämän viikon ostoksissa esittelin. Toivoin kovasti pitäväni kuivashampoosta, mutta... Vertaan tätä nyt parhaimpaan kokeilemaani kuivashampooseen, eli Batisteen. En sano Herbinan kuivashampoon olevan huonoa, mutta kilpailija on liian kova. Batisten kuivashampoo tekee hiuksista oikeasti puhtaat ja raikkaat. Herbina raikastaa hiuksia, mutta jättää niihin sellaisen vähän oudon karhean pinnan. Se voi toki olla hyvä juttu, jos haluaa käyttää kuivashampoota tupeerauksen apuna. Itse haluan kuitenkin, että kuivashampoo tekee hiuksista raikkaat ja siinä Batiste onnistuu Herbinaa paremmin. Hintaeroa tällä ja Batistella on muutama euro.
Herbina kaura-suklaa suihkuugeeli ja vartalonkuorinta
Kuorintaa olen jo kehunut Syyskuun Topit -postauksessa. Tuote on ihanan tuoksuista ja kuorintateho on hyvä. Kun kuitenkin tajusin kuorinnan sisältävän mikromuovirakeita, päätin olla ostamatta kuorintaa uudelleen. Suihkugeeli ei mielestäni ole yhtä hyvää kuin kuorinta, sillä siitä tulee läpi outo saippuainen tuoksu. Matkani Herbinan Kaura-Suklaa -tuotelinjan kanssa taisi siis päättyä näihin purnukoihin.
Nivean Express Hydration body lotion
Perushyvä vartalovoide. Tämä on kevyttä ja imeytyy nopeasti, kosteusteho riittää omalle vartalolleni ainakin nyt syksyllä. Mun mielestä tämä on hyvin samankaltaista kuin heinäkuun LivBoxissa tullut La-Roche Posayn vartalovoidenäyte. Ainakin tämä on monta kertaa halvempaa, mutta La-Roche Posay ei ole montaa kertaa parempaa.
Sellaisia mielipiteitä mulla on näistä purnukoista. Onko tuttuja tuotteita? Entä onko joku markettituote ihan suosikkisi? :)
Kaikki tässä näkyvät Herbinat ovat mun suosikkeja! Mä kerran ihan kauhistelin, kun joku vloggaaja pesi meikin pois parilla misellilapun pyyhkäisyllä. En voisi itse luottaa niin paljon misellin tehokkuuteen :D
VastaaPoistaMä tykkään erityisesti tuosta misellivedestä. Kaura-suklaa -uorintaa ostan varmasti uudelleen, jos Herbina vaihtaa mikromuovirakeet johonkin ympäristöystävällisempään ainesosaan :)
PoistaEn kyllä luota minäkään! Hyvä kasvojen puhdistus on todella tärkeää ja oma naamani vaatii kyllä vesipesun aamuin illoin.
Itse käytän misellivesiä meikinpoistoon (silmämeikinpoistoainetta vielä lisäksi), jonka jälkeen pesen kasvot puhdistusvaahdolla/geelillä/kasvosaippualla. Kannattaa kokeilla myös näinkin päin :) Tuo Herbina on tehokas, edullinen ja hyväntuoksuinen, tykkään.
VastaaPoistaKynsilakanpoistoaineista suosittelisin X-traa. Kynsilakat lähtevät hujauksessa eikä hintakaan päätä huimaa. Kyseinen tuote on kyllä aika "tujua".
Olen myös kokeillut noin päin ja toimii, mutta muhun iskee joku säästäjä enkä halua tuhlata vanulappuja niin paljoa, että putsaisin ensin meikit misellivedellä :D Tuon tuoksu on kyllä hyvä, käsittääkseni misellivedet ovat yleensä tuoksuttomia?
PoistaKiitos vinkistä, laitan X-tran kynsilakanpoistoaineen korvan taakse, kun Mirame loppuu. Kynsilakanpoistoaineen pitääkin mielestäni olla tujua. Mitä nopeammin ja tehokkaammin lakat lähtevät, sitä parempi :D
Löytyi muutamia tuttuja tuotteita :) Toi Herbinan misellivesi on mun mielestä todella hyvä, suosikkimiselliveteni tällä hetkellä. En mäkään pelkästään noiden kanssa meikkejä putsaa, mutta hyvänä lisänä noi kyllä toimii ihonpuhdistuksessa :) Herbinan kaura-suklaa vartalokuorinta oli ihan huipputuote, mutta tosiaan valitettavasti sisältää niitä muovirakeita :/ Harmi, koska toi tuoksui todella herkulliselta ja kuorintateho oli kohdillaan!
VastaaPoistaHerbinan misellivesi on kyllä hyvä ja halpa! Tekisi melkein mieli kokeilla jotain kalliimpaa misellivetä ja vertailla, että vaikuuttaako se hinta misellivedessä mitään :)
PoistaTäytyy ehkä laittaa Herbinalle viestiä noista muovirakeista. Uskoisin, että kuluttajien vaatimuksesta he vaihtavat ainesosan ainkin sitten, jos kuorinta ei mene nyt kaupaksi.