2. joulukuuta 2015

Lily Lolo Flawless Matte Finishing Powder

Maija teki tänään blogissaan postauksen Lily Lolon luomiväristä. Jatkan Lily Lololla ja heitän kehiin puuterin. Myös ainakin Linda on tehnyt postauksen samaisesta puuterista aiemmin tänä vuonna, kannattaa kurkata jos puuterin hankkiminen mietityttää :)



Käytin viisitoistavuotiaasta parikymppiseksi suurimmaksi osaksi Rimmelin kivipuuteria. Voi olla, että kokeilin joskus Maybellineä, mutta Rimmel mulla yleensä oli käytössä. Muutama vuosi sitten kokeilin ensimmäistä kertaa väritöntä irtopuuteria ja se oli Oriflamen. Sille tielle jäin ja viimeinen kokeilemani irtopuuteri on Lily Lolon Flawless Matte Finishing Powder. Irtopuuteria käytän vain kotona meikin kiinnittämiseen, laukussa kulkee mukana sitten kivipuuteri.

Itse pidän Flawless Mattesta kovasti. Ihoni suurin ongelma on ehdottomasti kiiltely ja tämä auttaa siihen. Toki mun pitää korjailla meikkiä päivän mittaan huolimatta pohjustaja, puuterista tai kiinnityssuihkeesta, mutta nämä tuotteet tekevät oman osansa, jotta meikki pysyy paremmin paikoillaan. Flawless Matte hoitaa hommansa: se kiinnittää meikin ja ihosta tulee mattainen. Tämä on myös loistava puuteri bakingiin. Itse teen baking menetelmällä silmänaluset melko usein kiinnittääkseni paremmin peiteaineen, joka lähtee muuten harhailemaan hyvinkin nopeasti (creasing - you know - mikä se on suomeksi? :D). Silloin tällöin teen baking-menetelmällä myös otsan, nenän ja leuan korostuksen, mutta yleensä en jaksa nähdä tätä vaivaa.



Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, puuterin koostumus ei ole erityisen hienoa. Tämä on itseasiassa melko jauhomaista ja tällä saa kyllä vedettyä puuteriöverit. Puuterin pitäisi olla väritöntä ja näkymätöntä iholla, mutta tästä en ole ihan varma. Koska tämä on näin paksua, en kyllä menisi vannomaan, että tämä sopisi myös oikeasti tummemmille ihosävyille. Tälläiselle vaaleaihoiselle suomalaiselle puuteri kyllä sopii pienen rusketuksenki päälle.





Tein tänään sellaisen meikkipohjan, jota en kyllä koskaan tee, meinaan yhdistin BB-voiteen ja baking-menetelmän. Yleensähän käytän BB-voidetta vain silloin, kun meikkiin on vähän aikaa. Ja silloin todellakaan ei ole aikaa bakingille. Vasemmassa kuvassa mulla on siis Lumenen BB-voidetta ja NYX:in Dark Circle Concealer, oikeassa kuvassa tähän päälle tehty bakingillä ja puuteroitu muutenkin Flawless Mattella.


Valmis naama, joka on harvinaisen tysä tänään.

Pidän Lily Lolon Flawless Matte -puuterista kovasti ja voisin hyvinkin ostaa tätä uudelleen, mutta vanhassa purkissa on vielä reilusti jäljellä. Muutenkin haluan kokeilla itselleni uusia puutereita ja seuraavana listalla olisi Too Facedin Primed & Poreless -irtopuuteri.

Puuterilla on hintaa paikasta riippuen noin pari kymppiä. Lily Loloa myy ainakin kotimainen pretty.fi, NordicFeel sekä Feelunique. Lily Lolosta vielä sen verran, että merkkihän löytyy Animalian kosmetiikkalistalta! Lily Lolon tuotteet ovat käsittääkseni täysin mineraalituotteita. Täällä on toki yksi bloggeri, jonka pitäisi perehtyä paremmin mineraaleihin ja meikkien ainesosiin ylipäätään :)

*En hyödy linkeistä mitenkään!


Käytätkö miellummin kiinteää vai irtopuuteria? Mikä on oma puuterisuosikkisi? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on käytössä Everyday Mineralsin viimeistelypuuteri, joka on hieman tummempi kuin Lily Lolon. Harkitsin joskus juuri tätä Lily Loloa, mutta tuo valkoisuus pisti epäilyttämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Everyday Mierals on kyllä merkki, johon mun pitäisi tutustua paremmin :)
      Kuten tuosta jälkeen-kuvasta näkee, niin kyllähän iho on bakingin jälkeen vaaleampi tämän kanssa tehtynä. Itseäni se ei tosiaan haittaa, sen verran vaalea ihonsävy kun mulla on.

      Poista
  2. Mulla on joskus vuosia sitten ollut Lily Lolon meikkipohja, mutta tuntui että silläkin taisi saada helposti liian puuterisen ihon. Mutta silti tämä kiinnostaa, koska sävy on vaalea ja ihoni kiiltää helposti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aaaaatätä kannattaa kyllä alkuun laittaa vähän ja lisätä tarpeen mukaan. Suosittelen kokeilemaan, varsinkin kun irtopuuteriksi tämä ei ole erityisen kallis :)

      Poista
  3. Tää postaus oli aivan loistava ja bongasin tämän todella hyvää saumaan! :) Olen nimittäin ajatellut ostaa kyseisen tuotteen ja tämän sun kirjoituksen jälkeen haluan vielä enemmän kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä oli hyötyä! Kyllä kannattaa kokeilla, jos haluaa puuterilla mattaisen meikin! :)

      Poista

Kiitos!