2. tammikuuta 2016

Uuden vuoden arvonta (Suljettu)

Vuosi vaihtui ja bloginikin vaihtoi nimeä, mutta blogini täyttää viikon päästä puoli vuotta. Päätin jo syksyllä järjestää blogini ihka ensimmäisen arvonnan vuoden vaihduttua sekä puolivuotiaan blogin että uuden vuoden kunniaksi. Palkintona on kosmetiikkaa, mitäs muutakaan? ;)



Palkinto:
  • Ecotools Spa Headband & Comb -setissä tulee laadukas bambukampa vaikkapa hiusnaamion levittämiseen ja hiuspanta viemään hiukset pois tieltä kasvonaamion tai meikkaamisen  ajaksi.
  • Lumene Bright Touch Detoxifying Mask & Micro Scrub -kuorintanaamio sopii kaikille ihotyypeille ja sen on tarkoitus puhdistaa, kirkastaa ja uudistaa ihoa. Kuorintanaamio sisältää maitohapoista tehtyjä mikrorakeita ja Botanical acid -kasvihappoyhdistettä. Arvosteluni naamiosta voi lukea täältä.
  • theBalm on yksi suosikkimerkeistäni ja merkkiä arvonnassa edustaa AutoBalm Hawaii -minipaletti. Paletista löytyy poskipuna ja kolme luomiväriä (joista yhtä voi käyttää myös highlighterinä, tosin se näyttää melko mattaiselta). Atobalm-minipaletteja itseltäni ei löydy, mutta halusin theBalmilta arvontaan monikäyttöisen tuotteen :)
  • Burt's Bees Tinted Lip Balm sävyssä Pink Blossom, joka on kirkas lämmin pinkki. Burt's Beesin sävytetyistä huulivoiteista olen kirjoittanut täällä, vaikka valitettavasti tästä sävystä postuaksessa ei sävykuvaa olekaan.

Kaikki palkintotuotteet olen ostanut itse ja ne ovat tietysti käyttämättömiä. theBalmin palettia avasin sen verran, että sain sen kuvattua auki :)

Arvonnan säännöt:

Osallistua voit vastaamalla seuraavaan kysymysykseen:

Mitä kauneuteen liittyvää odotat vuodelta 2016?

1 arvan saat vastaamalla kysymykseen kommenttiboksissa.
2 arpaa saavat blogini viralliset lukijat Bloggerin tai Bloglovinin kautta. Mainitse kommentissa, kumpaa kautta seuraat. Myös uudet lukijat ovat tervetulleita :)
3 arpaa saat, jos linkkaat arvonnasta omassa blogissasi. Muista mainita tästä kommentissasi.

Arvonta päättyy sunnuntaina 10.1.2015 klo 23.59, eli osallistumisaikaa on reilu viikko. Muista jättää kommentissasi toimiva sähköpostiosoite. Olen voittajaan yhteydessä arvonnan suoritettuani ja ilmoitan voittajan myös blogissa. Jos en saa voittajaan viikon sisällä yhteyttä, arvon uuden voittajan. Postitan palkinnon ainoastaan Suomeen.

Vastaanpa muuten itsekin malliksi tuohon kysymykseen. Odotan näkeväni, että mihin suuntaan LivBox tänä vuonna kehittyy :)

Onnea arvontaan! :)

46 kommenttia:

  1. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    Odotan uudelta vuodelta kaikkia ihania kosmeuutuuksia tulevaksi, näpit jo syyhyää :)
    Kahdella mukana, seuraan bloggerin kautta.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin odotan minäkin! Mahtavaa nähdä, mitä kosmetiikkamerkit tänä vuonna meille keksivät :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  2. Mä odotan vuodelta 2016 Livboxille uutta kotimaista kilpailijaa. Gloriabox oli niin hyvä, kun se yhden ainoan kerran ilmestyi :)
    2 arpaa, bloggerin kautta seuraan.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä odotan myös! Gloriabox meni multa kyllä ohi. Glossybox on saatavilla ainakin Ruotsissa lukuisten muiden maiden lisäksi, joten ehkäpä se rantautuisi vielä Suomeenkin :)

      Onnea Arvontaan! :)

      Poista
  3. Oi miten ihania juttuja, vau! ♥

    Mä itse odotan kauneuden osalta vuodelta 2016 sitä, että pääsen testailemaan ja tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin tuotemerkkeihin, kuten theBalm ja Elizabeth Arden ja myös paneutumaan paremmin muutamiin vanhoihin tuttuihin, kuten Paul Mitchell sekä Moroccanoil :) Luen sua blogia Bloggerin kautta ja linkitin arvonnan blogini uusimpaan postaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kun voittaisit arvonnan, niin pääsisit ainakin tutustumaan yhteen theBalmin tuotteeseen ;) Itsellä olisi myös suunnitelmissa tutustua pariin itselle vieraaseen merkkiin tänä vuonna, kuten Beccaan ja Tarteen :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
    2. Arvaas kuka sitten unohti tästä sähköpostinsa :D Hyvä minä! :D

      lipstickklove@outlook.com

      Poista
  4. Ensi vuodelta odotan erityisesti, että saisin ihoani parempaan kuntoon kun sen kanssa on syksystä ollut ongelmia jonkin verran. Ja toki myös kaikki kivat kosmetiikkauutuudet ovat odottamisen arvoisia. Luen bloggerin kautta ja linkkasin arvonnan blogini yläpalkkiin :) meikinloppu@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät oikeat tuotteet ja muut keinot ihollesi! Itselläni iho on yksi ikuisuusprojekti :D Kosmetiikkauutuuksia odotellaan täälläkin :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  5. Olen myös itse LivBoxin satunnainen tilaaja, ja aivan aluksi odotan, mitä tammikuun paketti tuo tullessaan. Lisäksi toivon löytäväni iholleni sopivan meikkivoiteen, joka ei aiheuta leukaan näppyjä/mitälie. Lupaan pitää 1-2 meikitöntä päivää viikossa ihon hyväksi :)

    Arvonnassa mukana yhden arvan voimin.

    kaikkea hyvää vuodelle 2016, terkuin miiav miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin osalle tammikuun boksi on jo tullut, toivottavasti sisältö oli mieluinen! Tuo on varmasti haastavaa, kun meikkipohjat aiheuttavat näppyjä. Toivottavasti oikea meikkivoide löytyy! Hyvä lupaus, mulle tuo olisi ihan valtavan suuri haaste, sillä rakastan meikkaamista niin paljon :D

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  6. Luen Bloggerin kautta, nimimerkillä Mimosa. talkandbake@suomi24.fi

    Hmm.. Odotan kauneuteen liittyviä trendejä ja uusia hitti/huti -tuotteita, sekä sesonkituotteita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan trendejä. Yleensä samat trendit ovat muodissa jonkin aikaa, mutta saas nähdä, jos tänä vuonna saataisiin jotain aivan uutta! Sesonkituotteita odotellaan täälläkin :)

      Poista
  7. Odotan kaikkia uusia ihania kausi tuoksuja, värejä ja uutuus tuotteita :) ja henkilökohtaisella tasolla sitä mitä keksin hiuksilleni tänä vuonna tehdä ;) Ja bloglovinin kautta seurailen!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausijuttuja odottelen minäkin, keväiset värit alkavat varsinkin houkutella jo tässä kohtaa talvea. Mun pitäisi myös keksiä hiuksilleni jotain :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  8. Odotan varsinkin, että löydän uusia mielenkiintoisia meikkejä ja tuoksuja :) Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät itsellesi täydellisiä tuotteita!

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  9. Onnea blogillesi :)! Odotan, että löytyis mulle joku atooppiselle iholle sopiva kasvovoide, joka sopivasti kosteuttaisi ja tekus heleän ihon.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti voide löytyy :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  10. Todella paha kysymys! Ensi vuoden kauneustrendeistä en tiedä vielä mitään, mutta itse odotan henkilökohtaisesti kaikkia uusia meikkejä! Olen vasta aloittanut meikkauksen opettelun "tosissani", ja olen kuin lapsi karkkikaupassa kaikkien uusien meikkien suhteen :') Ihana palkinto jaossa, suuri sydän theBalmin paletille! <3
    - Karamelli / cupido.maxi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, musta tuntuu ihan samalta meikkien kanssa :D Aloitin bloggaamisen vasta kesällä ja sitä ennen meikkasin aina samoilla tuotteilla ja samalla tavalla. Nyt meikit ovat vieneet mun sydämen enkä voi saada niistä tarpeekseni :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  11. Kahdella arvalla mukana, lukija bloggerissa, ihana arvonta! :) Odotan tälle vuodelle uutuuksia varsinkin lempimerkeiltäni Urban Decayltä ja Sugarpilliltä. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urban Decayn uutuuksia odotan mäkin mielenkiinnolla :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  12. Odotan innolla kaikkia uutuuksia. Lisäksi suunnitelmissa on hieman uudistaa hiustyyliä ja väriä :)

    Bloggerin kautta seuraan.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutuksia odotellessa! Toivottavasti löydät itsellesi sopivan uuden hiustyylin :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  13. Löysin sun blogin Youtube videon kautta! Tosi kivalta näyttää ja liityin lukijaksi Bloggerin kautta. Kahdella arvalla mukana :)
    Odotan uutuustuotteita ja nyt ainakin viikonlopun matkaa Tukholmaan & Sephoraan! :D
    (hanna.bora@luukku.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että löysit blogiin Youtuben kautta, vaikka koko kanava on mulla ihan alkutekijöissä :) Ja kiva kuulla, että tykkäät! <3 Oi että, mulle iskee aina pieni kateus, kun joku pääsee käymään Sephorassa :D Toivottavasti löydät kaikkea kivaa!

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  14. Mukana kahdella arvalla - seuraan blogiasi bloggerin kautta :)
    Eniten ensi vuodelta odotan seuraavaa uutta "in" tuotetta, eli jotain mistä tulee jollain tapaa kohuttu juttu. Kaikki tällainen vähän yllättävä ja ehkä jopa shokeeraava kiinnostaa minua, eikä tuotteen tarvitse edes olla mitenkään järkevä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan myös! Välillä tulee kyllä sellaisia tuotteita, ettei voi kun pyöritellä silmiään, mutta silti niitä tekee mieli kokeilla :D

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  15. Odotan tältä vuodelta että ihoni kunto parantuisi (ikuisuusprojekti). Odotan myös sitä että saisin kulutettua meikkejäni enemmän loppuun ja että pystyisin samalla hillitsemään ostoinnokkuuttani kosmetiikkaa kohtaan... :D
    Bloggerin kautta seuraan ja kahdella arvalla mukana! :)
    karmiinisuu[at]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuisuusprojekti täälläkin! Toivottavasti löydät oikeita tuotteita ja muita keinoja ihon hyväksi :) Tuo on hyvä ja järkevä tavoite. Vaikka itse meikkejä paljon ostelenkin, niin yritän silti välttää heräteostoksia, sillä yleensä juuri ne ovat mun kohdalla floppeja :D

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  16. Odotan uutuudeksi täydellistä cc-voidetta =). Mukaan kahdella arvalla, seuraan bloglovinin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sellainen CC-voide tulee!

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  17. Toivon lisää kotimaisia luonnonkosmetiikan valmistajia ja huipputuotteita heiltä.
    1 arpa tällä kertaa, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Odotan että Livbox vähän petraisi :D
    Kaksi arpaa, luen Bloggerin kautta.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan ja jos petraa, niin liityn taas tilaajaksi :D

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  19. Odotan, että akneni rauhoittuisi ja saisin ihoni parempaan kuntoon. Odotan myös ihania uutuustuotteita!
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat ihosi kuntoa paremmaksi! UUtuustuotteita odotellessa :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  20. Uusia meikkivoiteen ja puuterin yhdistäviä tuotteita (bb- ja cc-voiteiden kaltaiset).
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yksi arpa minulle, kiitos! Henkilökohtaisesti kiinnostaisi tutustua tarkemmin luonnonkosmetiikkaan, toivottavasti löytyy hyvä hinta-laatu -suhteisia tuotteita.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi tutustua paremmin luonnonkosmetiikkaan ja myös mineraalimeikkeihin :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  22. Ihana kata <3
    Odotan tälle vuodelle että suomeen rantautuisi lisää laadukkaita tuotteita!
    Osallistun kahdella arvalla, seuraan sua bloglovinin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Marianne <3
      Niin odotan mäkin! On niin montaa ihanaa laadukasta merkkiä, jota vielä joutuu ulkomailta tilailemaan. Toivottavasti saataisiin näitä nopeasti lisää Suomeen :)

      Onnea arvontaan! :)

      Poista

Kiitos!