Elf on ollut itselleni aiemmin tuttu pelkästään ulkomaalaisten meikkivloggaajien videoista, mutta oon halunnut tutustua merkkiin paremmin. Täytyy myöntää, että yleensä mulla on isoja ennakkoluuloja kaikkea todella halpaa kohtaan, etenkin kosmetiikan saralla. En halua kokeilla kaikkea mahdollista ainoastaan siksi että se on edullisia, vaan haluan ostamani tuotteet oikeasti käyttöön.
Ainakin pari vloggaajaa kehui elfin huulten kuorintapuikkoa, joten päätin kokeilla tuotta. Joskus kuorin huulet kotikonstein hunajalla ja sokerilla, mutta vasta kun huulet ovat aivan järkyttävässä kunnossa. Markkinoilla olisi varmasti myös purkeissa tai tuubeissa olevia huulten kuorintoja, mutta omasta mielestäni puikko on kätevin vaihtoehto.
Maksoin tästä prettyn kesäalessa 6 euroa, mutta USA:ssa puikolla on hintaa vain 3 dollaria (iherbissä 2,76 euroa). Pakkauksessa on 4.4 grammaa. Ainakin The Body Shopilla on myös tarjolla huulten kuorintapuikko, jolla on hintaa 13,60 euroa ja pakkauksessa on 2,5 grammaa. En ole kokeillut TBS:n puikkoa, mutta hinnan puolesta elf vie Suomestakin tilattuna voiton (tai no, toki prettyllä tulee tilaukseen aina postikulut).
Ensimmäisellä kerralla kuorintapuikko tuntui vähän kovalta. Eihän se mikään ihme ole, sillä kuorinta on laitettu tässä niin kiinteään muotoon kuin sen vaan saa. Totuin koostumukseen nopeasti ja pyörivällä liikkeellä tämän kanssa saa nopeasti huulista kuorittua kuolleen ihon pois. Huultenkuorinnasta on tullut osa huulipunarutiiniani ja käytän tätä useamman kerran viikossa. Huulet eivät enää edes ole menneet kauhean huonoon kuntoon. Kuorinnan jälkeen lisään paksun kerroksen huulivoidetta.
Huulipunatyttönä en tajua, että miten olen tähän mennessä pärjännyt ilman säännöllistä huulten kuorintaa. En enää osaa kuvitella eläväni ilman tätä puikkoa. En myöskään koe tarvetta kokeilla kuorintapuikkoja muilta merkeiltä, puhumattakaan sitten huulten kuorinnasta muussa muodossa kuin puikossa. Ehdottomasti hit-tuote Elfiltä.
Oletko kokeillut tätä tai jotain muuta huulten kuorintapuikkoa? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos!