6. elokuuta 2015

Elokuun LivBox

LivBox saapui eilen noudettavaksi pakettiautomaatista ja innoissani painelin saman tien hakemaan sitä. Viime kuussahan tilasin boksin ensimmäistä kertaa ja petyin sisältöön pikkasen. Elokuun boksi oli huomattavasti mieluisampi!



Ihastuin heti boksin lilaan väriteemaan, sillä lila on tämän kesän lempivärini. En kyllä muuten saa boksin teemasta kiinni. Kesän uutuuksia joo, mutta ei tästä nyt mitenkään erityisen kesäinen fiilis tullut. Oikein kivoja tuotteita boksista kuitenkin löytyi.


Käydään hiusjutut läpi ensin. Yli pulet boksin sisällöstä oli hiustuotteita. Jotain näistä olisi mun mielestä voinut korvata vaikka jollain meikillä. Sitäpaitsi viime kuunkin boksissa oli shampoo ja hoitoaine...

Dermosil Structure & Volume -hiuslakka

Ehdottomasti vähiten kiva juttu koko boksista. Mulla on usein melkoiset ennakkoluulot halpoja hiuskiinteitä kohtaan. Annetaan tälle kuitenkin mahdollisuus. Ja kiva se on saada laukkuun matkakokoinen lakka LivBoxista, sillä matkakokoisissa lakoissa, ainakin niissä omissa lemppareissa, on melkoinen litrahinta. Ei tämä varmasti käyttämättä jää.

Wella EIMI Perfect Me Lighweight BB Lotion

BB, CC, DD ja nyt hiuksien oma BB. Wella on osannut napata trendinsyrjästä kiinni. Mun mielestä tämä on itseasiassa kiinnostavin tuote koko boksista. Yleensä oon melko laiska muotoilemaan hiuksia sen kummemmin ja voin kuvitella tämän sopivan itselleni hyvin. En kuitenkaan itse ostaisi tätä lisää vaikka olisi kuinka hyvää, sillä Wella lötyy kosmetiikan mustalta listalta (Petan Do Test on Animals).

Cutrin COLOR ISM Shampoo & Hoitoaine

En tosiaan ole vielä edes ehtinyt testaamaan edellisen LivBoxin shampoota ja hoitoainetta, joten seuraavat tulivat vähän nopeasti. Käytän kotona aina mieluiten "omia" aineitani hiuksille ja tällaiset matkakokoiset pääsevät matkapussukkaan. Uskoisin näiden olevan ihan hyviä ja omalle tukalleni sopivia.

Ja sitten muut kuin hiusjutut.

Lumene Arctic Aqua 3D Tehokosteuttava voidegeeli

Ihan kiva tuote ja oon itseasiassa tätä kaupassa joskus katsonutkin sillä silmällä. Mielestni Lumenen kosteusvoiteet ovat ihan ok. Monet kokeilmani ovat olleet hyviä, mutta eivät mitään maata järisyttäviä. Tämä voide lupaa pitää ihon mattapintaisena, mutta en usko siihen ainakaan nyt kesällä, koska aikaisemminkaan kokeilemani Lumenen voiteet eivät lupauksista huolimatta ole estäneet kiiltelyä. Muina vuodenaikoina tämä tosin saattaa hyvinkin sopia iholleni. Syksyä ja vähän viileämpiä kelejä odotellessa siis.

Kubiss London kynsilakka

Multa loppui juuri viime kuussa oranssinpunainen, vähän tätä kirkkaampi kynsilakka. Sanoinkin, että saattaisin ostaa vastaavan värin ensi kesänä, mutta eipähän tarvitse ostaa enää! Lakkojen värit ilmeisesti vaihtelivat lähes joka boksissa ja täytyy sanoa, että omani oli ihan täysosuma juuri sen viimeksi loppuneen vuoksi! :)

Nivea invisible for black and white deodorantti

Ihan kiva. Mun pitäis löytää jostain eläinkokeeton deodorantti, sitä odotellessa LivBoxin dödöt ovat oikein mieluisia.

Kokonaisuutena LivBox oli mielestäni oikein hyvä. Boksi oli monipuolinen, vaikka omasta mielestäni jonkun hiusjutuista olisi voinut vaihtaa esimerkiksi johonkin meikkiin tai muuhun tuotteeseen. Oon inoissani oikeastaan aika monesta tuotteesta ja yksikään tuote ei varmasti jää käyttämättä.

Mitä mieltä sinä olit elokuun LivBoxista? :)

4 kommenttia:

  1. Mulle tämä oli pieni pettymys. Lumene oli paras tuote, mutta muuten vähän liikaa vanhan toistoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin käsitin, että toistoa on vanhaan aika paljon. Itselleni boksi oli tosiaan vasta toinen, joten en osaa hirveästi sanoa asiasta. Toki shampoo ja hoitoaine perkäkkäisissä bokseissa on vähän turhan usein. Jospa niistä olisi taukoa ensi boksissa :)

      Poista
  2. Mullekin tämä oli pienoinen pettymys, mutta toisaalta olen alkanut myös lämmetä tälle boksille sen ensivaikutelman jälkeen :D Saitpas sä kivan värisen kynsilakan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ois voinut paremmin käydä kynsilakan värin kanssa! :)

      Poista

Kiitos!